Julius Krohn runoilijana

by V. K. Trast

VI.

Loppuhuomautuksia.

Krohn toivoi alusta alkaen, että hänen tuotteensa saisivat osakseen asiallista kritiikkiä, josta voisi jotakin oppia. Ei voi sanoa, että tämä toivo olisi täysin toteutunut. Kirjallisuusarvostelu meillä oli Krohnin alkaessa vielä kehittymätöntä. Tyydyttiin tavallisesti ylimalkaisiin kehumisiin tahi moitteisiin niitä tarkemmin perustelematta. Parhaat kriitikkomme — mikäli he muilta toimiltaan joutivat arvostelemaan kirjallisuutta — saattoivat esittää jonkun hyvinkin sattuvan ja valaisevan huomautuksen, mutta heidän arvosteluillaan on tilapäisyyden leima ja usein saattaa runoilijan yleinen katsomus tahi hyvä tarkoitus arvostelijan suhtautumaan tarpeettoman suopeasti teosten heikkouksiin. Tämä koskee Ahlqvistiakin, vaikka hänelle arvostelijana ei ollut ominaista suopeus. Krohnin loistava debyytti ja ilmeinen edistyminen toisessa runokokoelmassa sekä monipuolinen, uhrautuva työ suomalaisuuden hyväksi ja sympaattinen persoonallisuus näkyvät vaikuttaneen sen, ett'ei hän runoilijana enää 1870- ja 1880-luvulla joutunut kritiikin alaiseksi.

Ensimäinen arvostelu Krohnista runoilijana on Ahlqvistin jo selostamamme ilmoitus "Mansikkain ja Mustikkain" II osasta. Se on nuorta aloittelijaa ymmärtävä ja sisältää melkoista tunnustusta Krohnille. Myöhemmin polemiikeista katkeroituneena Ahlqvist saattoi joskus sivumennen letkauttaa Krohnin runouttakin, mutta yleensä tämä ankara ja etenkin muotovaatimuksissaan tarkka arvostelija piti arvossa Krohnin puhdashenkistä ja kaunismuotoista tuotantoa. — J.V. Calamniuksen arvostelu Krohnin ensimäisestä runokokoelmasta[207] on aikakaudelle kuvaava. Jo arvostelun kielessä kuvastuu se murroskausi, jolloin suomenkieltä voimalla ja väellä ryhdyttiin taivuttelemaan korkeimman kulttuurin välineeksi. Tapaamme Calamniuksen artikkelissa semmoisia lauseita, jotka saattavat entistä enemmän kunnioittamaan Krohnia suomenkielen käyttäjänä, esim.: "Tähän Suonion runous-keräykseen ovat pantut sekä suorasanaisia että runomittaisiakin runoelmia." Mutta sisällyshän on pääasia, ja se kuvaa hyvin aikakauden arvostelutapaa. Arvostelija lausuu, kehuttuaan ensin "Kuun tarinoita", jotka "ovat yleiseen yhtä taitavasti ajateltut kuin ihanasti esiteltyt", m.m. seuraavaa: "Kuun tarinoissa näkyy Suonion runotar löytäneen itselle hyvin sopivan alan. Hänen runointonsa ei riehu tulvana, vaan virtaelee notkeana ja selkeänä virtana, jättäen rannoillensa kirkkaita kristalli-helmiä, joitten sisästä useimmiten Lempi-jumalattaren punaposki pilkoittaa. Tämmöiset ovat useimmat kirjan runomittaisista runoelmista, niinkuin esm. somat kappaleet 'Sydämelle', 'Illalle', 'Lemmen aamu'. Vaan eipä jokea kosketta. Niin se tämäkin virta välistä kuohuu ja rajuaa, ja helmet, mitkä rannalle jäävät, kihisevät vielä kosken raivosta. Tämmöinen kappale on 'Italian herääminen' ja, leppeämmällä tavalla, 'Suksimiesten laulu'. — — — Tämmöiset kirjat ne nousevalle suomalaiselle kirjallisuudelle tuovat sekä ihailijoita että harrastajiakin."

Niinkuin näkyy, karakterisoi Calamnius aivan oikein Krohnin runoutta ja sen merkitystä. Krohnille ominainen selvyys ja vilpittömyys vaikutti, että aikalaisten arvostelut hänen runoudestaan yleensä osuvat oikeaan. Siitä on hyvänä näytteenä "Uudessa Suomettaressa" oleva arvostelu Krohnin toisesta runokokoelmasta[208] Arvostelija lausuu: "Sillä välin kun muutamilla puolin epäillään suomen kielen oikeudesta olla korkeamman sivistyksen muotona tässä maassa, saattaa suomenkielinen kirjallisuus, näistä arveluista huolimatta, itsensä saattamistaan yhä kelvollisemmaksi vastaamaan ei ainoastansa kansan, vaan myöskin korkeammin sivistyneiden vaatimuksia." Asetettuaan sitten ilmoitettavistaan kirjoista ensi sijalle Suonion Runoelmia, II, kirjoittaja jatkaa: "Herra Suonio on suomalaiselle lukijastolle vanhastaan tuttu ja rakas kirjailija ja omaisuudet, jotka ennen ovat tuottaneet hänelle oikeutetun arvon runoilijana, löytyvät täydessä mitassa tässäkin vihossa ja niissä uusissa kappaleissa, jotka siihen kuuluvat. Täällä löytyy sama vakaa aisti ja ankara itsensätutkiminen kuin hra Suonion varhemmissa runoelmissa. Herra S. ei koskaan anna käsistään mitään vajavaista taikka keskinkertaistakaan; joka kappale on sisällyksensä ja muotonsa puolesta luonteva kokonaisuus ja sisältää aina jonkun kauniin ja hyvin lausutun ajatuksen. Hra S:lta ei koskaan mielikuvitus ja tunne tempaa hänen taiteilija-järkeänsä; mutta toiselta puolen hän on ylen paljo runoilija siksi että ymmärtäväinen mietiskeleminen kokonaan saisi voiton ja tekisi hänen kappaleensa prosalllisiksi. Sisällinen lämmin tuoksuu hyvää tekevänä aina niistä meitä vastaan. Sanoa voi, että monella runoilijalla lienee sama määrä runollista kykyä kuin Suoniolla, mutta että harvat ymmärtävät käyttää kykyänsä paremmin kuin hän. Ell'emme erehdy osoittavat muutamat kappaleet tässä vihkossa myöskin hänen runollisen voimansa kehitystä. Todisteeksi siitä mainitsemme oivallisen kappaleen 'Karkuri', sydämeen koskevan kuvauksen todellisen elämän yöpuolesta. Vihkon päättävät muutamat etevät käännökset, muita paitse unkarilaisen runoilijan Petöfin runoelmista."

Krohnin toista runokokoelmaa arvosteli myös B.F. Godenhjelm verrattain seikkaperäisesti.[209] Tämä onkin pisin arvostelu, mitä Krohnin runouden osaksi tähän asti on tullut. Godenhjelminkin arvostelussa on se vika, että vain lyhyesti ja tarkemmin perustelematta annetaan usealle runolle mainesana "kaunis", "soma", "sievä", "vähemmän onnistunut" j.n.e. Toiselta puolen siinä on kyllä myös huomautettu, missä suhteessa edistymistä entisestä on havaittavana ja mitä heikkouksia arvostelija on runoissa huomannut. Arviointi on tasapuolista ja oikeaan osuvaa, mutta ei tunge eikä pyrikään pintaa syvemmälle.

Pidättyväisempi kuin muut aikalaiset ja ystävät on lausunnoissaan Yrjö Koskinen. On jo mainittu, mitä hän sanoi "Mansikkain ja Mustikkain" III osasta ja siinä olevista Krohnin runoista. Vielä muistosanoissaan Krohnista, jotka Koskinen lausui Historiallisen Seuran kokouksessa marraskuun 9 päivänä 1889, hän antaa jokseenkin niukan tunnustuksen Krohnin toiminnalle runoilijana, sanoen siitä: "Ylipäänsä, vaikk'en katso itseäni kykeneväksi arvostelemaan tätä puolta Krohnin kirjallisesta toimesta, on luullakseni tunnustettava, ett'ei jatko tässä kohden täysin vastannut niihin toiveisin, joita Krohnin runottaren ensimäiset ponnistukset olivat herättäneet. Runollista mielentaipumusta ei puuttunut ja tämä nähtävästi jo kodista oli kehittynyt hienon kirjallisen kasvatuksen kautta; mutta olivatko alkuperäiset, luonnolliset runo-hetteet liian heikkoja, vai lieneekö alituinen työnharrastus suomalaisuuden käytännöllisillä aloilla vaikuttanut siinä kohden haitallisesti, sitä en uskalla varmuudella päättää. Varmaa ainakin on, että nuo harvat, joilla oli tahtoa ja kykyä jotakin tehdä suomalaisuuden työ-alalla, siihen aikaan temmattiin toisesta toiseen."[210]

Myöhemmän ajan arvostelijat — Eliel Aspelin, Werner Söderhjelm, Eino Leino, O.A. Kallio, J. Jäntti, J.J. Meyer[211] — eivät ole tuoneet mitään mainittavaa esille edellä sanotun lisäksi. Heidän lausuntonsa ovat lyhyitä ja ylimalkaisia. Eino Leinon esitys, jossa koetetaan katsoa Krohnin runoutta taustana kansalliset kulttuurivirtaukset on liian paljon "pikakuva" tehdäkseen oikeutta runoilijalle. Se on kuin älykästä puhetta viinilasin ääressä; se valaisee asiaa välähdyksittäin, mutta antaa siitä vaillinaisen ja yksipuolisen kuvan.

Mutta Krohnin kirjalliseen tuotantoon kuuluu paljon muutakin kuin runoteoksia. Hänen nauttimaansa arvovaltaa valaisee se, että muuttui melkein säännöksi, että jokaista hänen toimittamaansa kirjateosta ilmoitettaessa sanomalehdissä lausuttiin: toimittajan nimi jo on takeena siitä, että tehtävä on kaikin puolin oivallisesti suoritettu. Tietysti tuo luottamus oli ansaittua. Krohn, kuten olemme nähneet, todellakaan ei säästänyt huolta eikä vaivaa saadakseen kunnollista käsistään. Lisäksi vielä hän oli tuotteliain kaikista aikakauden kirjailijoista, joten lukijakunnalla kyllä oli syytä olla hänelle kiitollinen.[212] Yrjö Koskinenkin kehui Krohnin historiallisten kertomusten hyvää tyyliä ja hauskaa, kevyttä esitystapaa. Mutta puutteitahan on kaikessa ihmistyössä, varsinkin jos se suoritetaan semmoisella vauhdilla kuin Krohn teki. Ylistelyissä mentiin liiallisuuksiin. Krohnille ihmisenä eivät liiat kehumiset olleet vaarallisia, mutta asian vuoksi oli hyvä, että edes joskus kuului muutakin kuin umpimähkäistä ylistystä. Semmoinen Krohnille runoilijanakin epäilemättä hyödyllinen poikkeus yleisestä kehumisesta oli Ahlqvistin arvostelu "Ivanhoen" suomennoksesta.[213] Ahlqvist kyllä antaa työlle tunnustusta ja sanoo, että "suomentaja meidän kielellä toimittaessaan kansallemme aivan outoja aatteita osoittaa harvinaisen taidon". Mutta sitten seuraa sarja muistutuksia, osittain epäoikeutettujakin. Ahlqvistin muistutusten lukumäärä vielä lisääntyi, kun hänelle jo tähän aikaan vastenmielinen Yrjö Koskinen — "ipsissimus", kuten Ahlqvist sanoo — nousi puolustamaan Krohnin suomennosta. Krohn itse suhtautui arvosteluun asiallisesti, mutta ei myöntänyt kaikkia huomautuksia paikkansa pitäviksi. Ahlqvistilta, joka pysyi yhtä tiukasti kannallaan, hän sai kuitenkin seuraavan tunnustuksen: "Tavallisista tämmöisistä vastaanväittäjistä poikkee herra J.K. siinä, ett'ei hän koe solvata muistutusten tekijätä hävittömyyksillä, ja siinä, että hän tunnustaa suuren osan muistutuksista olevan perusteellisia, vieläpä erittäin hyödyllisiäkin ja tärkeitä." Pahaksi onneksi puolusti Krohn työtään myös sillä, että "lisänä on rikkakin rokassa", jonka johdosta Ahlqvist tokaisi: "Kirjallisuus ei ole sontatunkio, joka hyötyy ja kasvaa, mätä siihen mitä tahdot." — Tämän polemiikin jälkeen Koskinen alkoi kaivata Krohnin historiateoksen esitystavassa "sitä klassillista taiteellisuutta, joka jo meidänkin kirjallisuutemme täytyy panna vaatimukseksi. Krohnin stiili on luonteva, mutta se on, jos niin saamme sanoa, vailla sitä accentia eli lausekorkoa, joka antaisi esitykselle ponnen ja ryhdin".[214]

Tämä episoodi, vaikka se ei suoranaisesti koske Krohnin toimintaa runoilijana, valaisee kuitenkin aikalaisten käsitystä Krohnista kielenkäyttäjänä ja kuvaa yleensäkin heidän suhtautumistaan Krohniin. Ensi sijassa hän heidän tajunnassaan joka tapauksessa oli kirjailija ja runoilija Suonio. Vuoden 1870 jälkeen ei Krohnin runous sanottavasti joutunut arvostelun alaiseksi. "Suonion kootut runoelmat ja kertoelmat" ilmestyessään vuonna 1882 eivät antaneet aihetta mihinkään lausuntoihin arvostelijain puolelta, mikä osoittaa, että Krohnin tuotanto silloin oli yleisesti tunnettu. Sen aatesisällys olikin kaikille läheistä ja omaa eikä kaivannut kommentaarioita. Krohnin runouden muodon suurta merkitystä taiderunoutemme kehitykselle eivät aikalaiset vielä pystyneet näkemään eivätkä ymmärtämään. Se on laaja tutkimusala sinänsä. Nykyaika kuitenkin jo voi todeta, että Krohnin ja Ahlqvistin laskemalta pohjalta on lähtenyt suurenmoinen runokielemme ja runotekniikkamme kehitys, jonka nousukohtia merkitsevät nimet Paavo Cajander, J.H. Erkko, Kasimir Leino, Eino Leino, Otto Manninen, V.A. Koskenniemi. Kaikki he ovat nuorina lukeneet Krohnin runoutta, kaikki he ovat jollakin tavoin hänestä hyötyneet. Krohnin runouden merkitys suomalaisen runouden historiassa on hyvin suuri etenkin sen muodollisten ansioitten vuoksi. Suoranaisestikin, eikä vain välillisesti, on Krohn vaikuttanut suomenkielisen taidekirjallisuuden kieleen ja tyyliin. Hänen asemansa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa saattoi hänet antamaan suoranaista apua toisille kirjailijan toimessa. Yksinpä Aleksis Kivenkin kirjoituksia hän joutui korjailemaan. Pietari Päivärinnan teosten käsikirjoituksissa on paljon Krohnin kynän jälkiä. Aloittelevien runoniekkojen säkeitä hän auliisti "ojensi".[215] Huomattavin nuoremmista suomalaisista kirjailijoista, joka on pyytänyt ja saanut Krohnilta apua, on Johannes Linnankoski. Askolasta huhtikuun 6 päivänä 1888 lähettämässään kirjeessä,[216] jota on seurannut tekele "Lakastunut ruusu", pyytää Vihtori Peltonen lausuntoa kyhäyksistään ja jatkaa: "Minä olen yhdeksännellätoista ikävuodella oleva työmies; kaikkea sivistystä vailla. — — — Olen heti valmis luopumaan yrityksistäni, kun vaan saan luotettavan arvostelun Teiltä siitä, että ne ovat ihan joutavia."

Suoranaisia vaikutuksia sisältöön ja tyyliin ovat jotkut suomalaiset kirjailijat myös saaneet Krohnilta. Semmoista vaikutusta on huomautettu esiintyvän Uno von Schrowen runoissa.[217] Vaikutuksille herkän Erkon tuotantoon on Krohn myös painanut jonkun verran leimaansa. Päivärintakin kirjoitti Krohnin esimerkin mukaan "Kuun tarinoita".[218] Joku soinnahdus uusimmilla lyyrikoillammekin Eino Leinoa myöten voitaisiin ehkä osoittaa Krohnista asti polveutuvaksi. Yleensä Krohnin suoranainen vaikutus sisällyksellisesti myöhempien kirjailijain tuotantoon on ollut hyvin vähäinen. Syy siihen on selvä. Niinä vuosina, jolloin Krohn lauloi viimeisiä säveleitään, pääsi uusi suunta vallalle kirjallisuudessamme. Krohn ymmärsi hyvin, että ajat muuttuvat. Hän oli itse runoillut ("Savonlinnan 400-vuotisen muistojuhlan viettämiseksi"):

Aik' uus on, aatteet uudet, työkin uus,
Teit' uusia nyt astuu nuori kansa;
Se oikein on — mut ain' uskollisuus
Ja miehuus, lujuus olkoon vanhoillansa!

Muutos, jonka realismin valtaanpääsy toi kirjallisuuteemme, oli kuitenkin perinpohjaisempi kuin moni ehkä oli aavistanutkaan. Krohn tuskin oli saattanut ajatella niin pian tulevan ajan, jolloin, Juhani Ahon sanoja käyttääksemme ("Nuori sielu"), Runeberg oli vanhanaikainen ja Topelius ei sopinut aikamiesten luettavaksi. Hän kuului kokonaan edelliseen ajanjaksoon, joka seuraavan ajan mielestä oli liian naivi, jotta siltä olisi voinut ottaa vaikutuksia taiteellisessa luomistyössä.

Eräältä kannalta katsoen voi sanoa, kuten Eino Leino, että Krohnista runoilijana ei lähde uraa mihinkään todella uuteen, yhtä vähän kuin mikään vanha hänessä todella saavuttaa lopullista muotoaan. Mutta kun yksipuolisesti ajatuskulusta vapautuen katsoo Krohnin runoutta kokonaisuudessaan sen välimatkan päästä, minkä kuluneet vuosikymmenet ovat luoneet, niin selviää, kuten toivoaksemme esityksemmekin osoittaa, että hän runoilijana on yksi nuoren suomenkielisen runouden klassikkoja, jonka luo kaikkina aikoina mennään ja jonka luota palataan puhtaampana, elämän taisteluun vahvistuneempana, kuten Krohn itse aina palasi työhönsä, käytyään onnellisessa vanhassa kodissaan Kiiskilässä!

Muistutuksia

Johdanto.

[1] Vrt. O.A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus I, s. 10 ja J.V. Snellman, Finska litteraturens närmaste framtid (litteraturbladet 1856, N:o 12).

[2] Vrt. Kaarle Krohn, virkaanastujaisesitelmä 31.1.1909 (Valvoja 1909; Finnisch-ugrische Forschungen 1909). — J. Krohnin omatekoinen elämäkerta Biografisessa Nimikirjassa.

[3] Tikkasen ja Polénin kirjeitä Ahlqvistille Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa. — Yrjö Koskinen, Kansallisia ja yhteiskunnallisia kirjoituksia I, s. 85.

I Luku.

[4] Julius Krohnin serkku Nikolai Krohn on Lontoossa valmistanut ja v. 1888 painattanut "Perhekronikan", joka sisältää tarkkoja tietoja Krohn-suvusta. — "Perhekronikan" kanssa yhtäpitävästi Julius Krohn kertoo suvustaan tunnetussa, omatekoisessa, Biografista Nimikirjaa varten laatimassaan elämäkerrassa.

[5] Kiiskilän kartanoa ja sen vaiheita on kuvannut Helmi Krohn kirjoitelmassaan "Kiiskilän hovi", "Otava" 1915, s. 322

[6] Kauppaneuvos W. Hackmanin lausunnon mukaan tämä Dannenberg oli todellinen nero teknillisellä alalla. Esimerkkinä hänen omituisuuksistaan on sama kertoja maininnut, että tyttären piti vielä naimisissa ollessaan soittaa ukko Dannenbergille monta tuntia päivässä.

[7] Elämää Kiiskilässä on kuvannut Jac. Ahrenberg ("Människor, som jag känt", VI) sekä Helmi Setälä romaanissaan "Vanhan kartanon tarina". — Vrt. myös Helmi Krohnin kirjoitusta "Julius Krohn lapsena" Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisussa "Uutta kylvöä", H:ki, 1921.

Julius Krohnin nuorempi veli Leopold August valmistui lääkäriksi ja oli aikanaan hyvin huomattu alansa edustaja Suomessa. Kuoli Helsingissä v. 1892. — Sisar Emiliellä oli taiteellisia taipumuksia. Naimisissa ensin kauppias Woldemar Hackmanin kanssa, sitten säveltäjän, Leipzigin Thomaskirkon kanttorin Gustav Schreckin kanssa. — Sisar Ottilie joutui naimisiin kenraali Konst. Pelisskyn kanssa. — Sisar Adéle oli naimisissa O. Rullmannin kanssa ja kuoli 1875.

Julius Krohnin isä oli iloinen, lapsirakas mies. Äidistä lausutaan "Perhekronikassa", että hän oli älykäs, monipuolisesti sivistynyt, lahjakas, lujaluonteinen, tahdikas ja harvinaisen velvollisuudentuntoinen. Suomenkieltä hän osasi lapsuudestaan saakka ja kehitti myöhemmin vielä tätä taitoaan voidakseen seurata poikansa kirjallisia töitä, joita hän joskus miehellensä kirjallisestikin saksansi. Erikoista huomiota ansaitsevat hänen kansanvalistusharrastuksensa, jotka ilmeisesti ovat vaikuttaneet Juliukseen. Heti perheen muutettua Kiiskilään perusti Juliuksen äiti orpotyttöjä varten kodin, johon hankittiin opettajatar. Kun lasten koulun tähden oli Viipurin kaupunkiin siirtyminen, hän perusti siellä tytöille koulun, jossa omine tyttärineen ja heidän tuttavineen opetti ja joka lakkasi vasta sitten, kun kunta toimitti kansakouluja tyttöjä varten. — Vrt. Kaarle Krohn, "Vanhempaini suomenkielisyys" (Eteläsuomalaisten tervehdys kotiseudulleen. I. Helsinki 1908).

[8] Tästä huomauttaa jo Yrjö-Koskinen ("Muistosanoja Julius Krohnista", Historiallinen Arkisto XI).

[9] Vrt. Julius Krohnin kirjeitä vanhemmilleen eri aikoina.

[10] Eräässä kirjeessä vanhemmille, joka on päivätty Helsingissä tammik. 6 p. ja luultavasti on vuodelta 1857, sanoo Julius Krohn palanneensa lyhyeltä lomaltaan Kiiskilästä taasen "puhtaampana, iloisempana, enemmän lapsena", ja jatkaa: "Es ist doch so schön die volle Ueberzeugung zu haben, dass es doch eine Stelle gibt, wo man herzlich geliebt wird; das stärkt und kraftigt wunderbar zu dem Kampfe des Lebens."

[11] Rouva Aino Kallas pitää nykyisin hallussaan näitä päiväkirjoja, joita on kolme vihkoa. Ensimäisen kannessa on: "Tagebuch für Julius Krohn. 1 Theil. Wiburg den 23.11.1849" ja se sisältää 23 sivua. Toinen vihko, jota on vain osa jäljellä, on ilmeisesti vuodelta 1850. Kolmas vihko ("4:ter Theil") alkaa syntymäpäivästä 19.5.1851. Seuraavana vuonna näkyy yritys pitää päiväkirjaa rauenneen alkuunsa.

[12] Päiväkirjan toisessa vihossa 16/10 hän sanoo saaneensa luettavakseen mielenkiintoisen kirjan "Minnen från finska kriget" ja jatkaa: "Se on sangen hauska, mutta monet tekijän mielipiteistä ovat minun käsitykseni mukaan vääriä."

[13] Professori Kaarle Krohnin tiedonanto.

[14] Kauppaneuvos W. Hackmanin kertomaa. — Mahdollisesti on Juliuksen luonnontieteellisiin harrastuksiin vaikuttanut sekin, että hänen isänsä lähinnä vanhempi veli August, lääkäri, oli huomattu luonnontieteilijä.

[15] Tästä mainitsee Krohn itse vielä kirjeessään vanhemmilleen maaliskuun 10 p. 1857.

[16] Päiväkirjansa reunukseen on Krohn laatinut luetteloa kirjoistaan. Luettelosta on säilynyt katkelma, jossa mainitaan kirjat N:o 60-115 ynnä 21 numeroimatonta. Siinä on lasten ja nuorison kirjoja monipuolinen saksankielinen valikoima, joukossa m.m. Andersenin satuja, Die schöne Genowefa, Das Königreich der Vogel oder die Prinzessin Rosalinda, Der Geist des Abo-Schlosses, Aschenbrödel, Der Rattenfänger von Hameln j.n.e.

[17] Kaarle Krohn, Kansallinen heräys Viipurissa 1840-luvulla. Suomalainen Suomi 2. — Vrt. myös J.J. Mikkolan kirjoittamaa elämäkertaa Julius Krohnista Tor Carpelanin julkaisemassa "Finsk Biografisk Handbok".

[18] Yrjö-Koskinen on edellämainitussa muistokirjoituksessaan Krohnista (Hist. Arkisto XI) huomauttanut Viipurin ruotsalaisessa kimnaasissa vallitsevaa henkeä kuvaavasta seikasta, että Krohn antoi lehdelleen suomenkielisen nimen Tarinatar. Nimet Hulivili ja Nuorukainen ovat lisätukena tälle todistuskappaleelle.

[19] Vrt. Hufvudstadsbladet, elokuun 28 p. 1918: "Julius Krohn som diktare på svenskt språk".

[20] Vrt. esim. Th. Rein, Muistelmia elämäni varrelta, ss. 115-116, ja Valfrid Vasenius, Zacharias Topelius, III osa, luku 52.

[21] Professori E.G. Palménin kertomaa. Vrt. J. Krohnin kirjettä vanhemmilleen 3 p. jouluk. 1853.

[22] Julius Krohn, Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta. (Julkaissut Helmi Krohn v. 1918.)

[23] Krohnin heikkoa suomenkielen taitoa osoittaa, että hän tähän aikaan vielä kirjoittaa: Aika menee arvelessa, päivä päätä käännelessä.

[24] Niinpä vanhemmat toisinaan olivat huolissaan, että Julius ylioppilaspiireissä lausuisi tahi tekisi jotakin poliittisesti varomatonta — hyvin ymmärrettävä pelko keisari Nikokin aikana pietarilaisissa! — Olipa muuten juuri Krimin sodan aikana johtavissa miehissämme (Cygnaeus, Topelius) havaittavissa jonkinmoista venäläisystävällisyyttäkin, joka puolestaan on voinut tehdä hallitsijahuoneen nuorisollekin mieluisammaksi. Vrt. C.G. Estlander, Ungdomsminnen, s. 210.

[25] Kirjeessään vanhemmilleen huhtikuun 25 p. 1857 Krohn sanoo antaneensa tämän käännöksensä, mikäli sitä oli valmiina, Helsinkiin opiskelemaan saapuneen talonpojan A. Mannisen käytettäväksi. Manninen sanoi hyötyneensä käännöksestä ja piti sitä sujuvana ja selvänä.

[26] Seurapiiristään mainitsee Julius Krohn erityisesti filosoofi Murmanin, Öhbergin ja Slöörit.

[27] Kirje Keldanille helmikuun 17 p. 1857. Vrt. Tervajoen kansakoulun avustamiseen nähden Jac. Ahrenbergin kertomusta (Människor som jag känt, VI. Julius Krohn).

[28] Esimerkkinä Krohnin työn laadusta on professori E.G. Palmén suullisesti maininnut, että Krohn antoi Biografiseen Nimikirjaan sangen huomattavan määrän arvokkaita elämäkertoja, mutta niiden yksityiskohdat kaipasivat usein tarkistusta.

[29] Kalenterissa "Mansikoita ja Mustikoita II" on tämän runon syntymävuodeksi merkitty 1855. Se saattaa olla painovirhe tahi sitten on muisti hieman pettänyt, kun Krohn kirjoitti elämäkertansa. Suurta merkitystä sillä ei ole, kumpi päiväyksistä on oikea — luultavasti se on 1856. "Suvilaulu" on joka tapauksessa Krohnin ensimäinen suomenkielinen runo. Kuten tavallisesti Krohnilla, on tässäkin runossa alkuperäinen muoto säilynyt myöhemmin jokseenkin semmoisenaan. Huomattavin korjaus runon alkupuolella on, että säe "Suomehen löyhäyttäisin" on korjattu: "Suomehen suhauttaisin".

[30] Julkaisemattomia. Krohnin käsikirjoitusten joukossa.

[31] O.A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus I, s. 73.

[32] Vrt. Julius Krohn, Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta.

[33] Niinpä hän kielsi omaisiaan kertomasta muille siitä tunnustuksesta, jonka hän sai Lönnrotilta edistymisestään suomenkielessä. Rautalammilta hän lähetti kirjoittamansa suomenkielisen puheen äidin perustaman koulun joulujuhlassa pidettäväksi. Hän hämmästyi, kun hänelle lähetettiin kotoa tämä puhe painatettuna erityisenä lehtisenä, mutta rauhoittui kuultuaan, että tekijän incognito oli säilytetty. Sen hän pyytää tekemään vast'edeskin ja lisää: "Ich habe dadurch, dass ich, wenn ich etwas mit Intresse vollbracht hatte, allen Menschen es mittheilte, gleich als könnte es sie interessiren, — bei vielen den Ruf bekommen, dass ich ein rechter Kuckuck bin. Darum möchte ich lieber, dass bei dem was ich thue mein Name nicht genannt werde."

[34] Suometar 1860, N:o 1. Antti Outonen, Kirjeitä Kilpiselle.

[35] Otettu, kuten Krohn itse elämäkerrassaan sanoo, lähellä Viipuria olevan Suonionsaaren mukaan. — Helposti nousee mieleen kysymys, miksi innokas suomalaisuuden mies Krohn ei seurannut ystävänsä Yrjö Koskisen esimerkkiä ja muuttanut nimeään virallisestikin suomalaiseksi. Krohnin ajatustapaa tässä asiassa valaisee A.G. Keldanille marraskuun 16 päivänä 1862 kirjoitettu kirje, jossa on allekirjoituksena: Veljes Suonio. Sen jälkikirjoitus kuuluu: "Jos minä sinuna olisin taikka muuna, jolla alkuperänsä on ollut suomalainen sukunimi, niin sen siksi jälleen muuttaisin. Mutta minun, jolla semmosta ei ole, sitä valitettavasti ei käy tekeminen. Tehkööt sen lapseni tai lasten lapset kerran, jos Suonio nimelle olis karttunut jotain arvoa."

[36] Kirjeessään vanhemmilleen huhtikuun 26 p. 1860 Krohn kertoo kirjoittaneensa runoja ja jatkaa: "Jos Emilie tahtoo nähdä yhden näitä nouveaux né, niin hankkikoon itselleen Suomettaren ensi numeron." Mainitussa "Suomettaren" numerossa on juuri "Suksimiesten laulu". — Kaarlo Slöörille lähetti Krohn tämän runon huhtikuun 17 päivänä ilmoittaen samalla sen syntyneen "keväisillä hiihtoretkillä".

[37] "Soittoa kuullessa" painettu aikaisemmin "Helsingfors Tidningar" lehteen N:o 128 (v. 1860).

[38] M.m. valtioneuvos Th. Rein on suullisesti kertonut "Kuun tarinain" herättämästä huomiosta. Samoin vähän nuorempaan polveen kuuluva kansakoulujentarkastaja O.A.F. Lönnbom.

[39] Vrt. E.N. Setälän artikkelia Julius Krohnista "Tietosanakirjassa" ja hänen muistokirjoitustaan "Valvojassa" 1888.

[40] Kirje vanhemmille jouluk. 1 p. 1860.

[41] Kirje Kaarlo Slöörille jouluk. 24 p. 1860. Kts. Julius Krohn, Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta, s. 179.

[42] Nuoren ylioppilaan kirjeitä, s. 158.

[43] Näitten kielellisten omituisuuksien perusteella ei kuitenkaan voi tätä suunnitelmaa sijoittaa aikaisempaan aikaan, vaan on se, kun otetaan huomioon Krohnin töitten ja harrastusten laatu eri vuosina, katsottava 1860-luvun alussa syntyneeksi. Luonnoskonseptissa on kielenkäyttö tietenkin huolimattomampaa kuin julkisuuteen aiotuissa kirjoituksissa.

[44] Kirje on päivätty helmikuun 30 p. 1861. Pitää olla: tammikuun.

[45] Kirje vanhemmille huhtikuun 7 p. 1861.

[46] J. Länkelän kirjekokoelma Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa. — Siteerattu kirje on päivätty Helsingissä jouluk. 16 p. 1861.

[47] Samankaltainen suhtautuminen puutetta kärsiviin ilmeni muulloinkin. Niinpä v. 1866 äidin tarjouduttua suorittamaan kulut, jos Krohn laajentaisi asuntoaan ottamalla huoneen lisää, Krohn vastaa: "Minun täytyy ilmoittaa, ett'emme ota tarjousta vastaan ainakaan tänä vuonna. Olemme asiaa kauan ja tarkoin punninneet ja olemme aina lopuksi tulleet siihen tulokseen, ett'ei omatuntomme salli meidän laittautua elämään laajemmin ja kalliimmin aikana, jolloin tuhannet ehkä nääntyvät nälkään. Se olisi kurjuuden ivaamista. Mutta jos sinä, rakas äiti, tahdot tuon meille määrätyn summan taikka osankin siitä käyttää auttaaksesi muutamia ihmisveljiä yli tämän talven, niin täyttäisit meidän molempien suuren toiveen. Ja jos apu ehkä voisi tulla Rautalammin ja Kaavin pitäjien hyväksi, joissa oleskeluni välillisesti olisi aiheena avustukseen, niin sehän säilyttäisi nimeni näillä seuduin siunatussa muistossa ja olisi siis kuitenkin ikäänkuin lahja minulle. Voin ilmoittaa Rautalammilla olevan henkilön, jonka toimeksi saattaa uskoa jakamisen."

[48] Krohnin saamista tekijäpalkkioista mainittakoon, että hän sai "Syyn sovituksen" suomentamisesta 20 ruplaa, "Mansikkain ja Mustikkain" IV osassa olevista "Kuun tarinoista" 5 (tahi kenties 6) ruplaa, Kemian oppikirjan suomennoksesta 130 ruplaa. Viimeksimainitusta myönsi senaatti sittemmin 1,400 markan palkinnon.

[49] Kirje vanhemmille toukokuun 4 p. 1863.

[50] Vrt. kirjoitusta "Kuvalehtiemme isä", Otava, 1918, ja "Jälkipuhetta" kuvalehdessä "Maiden ja Merien takaa" N:o 24, v. 1866.

[51] Niinpä hän sanoo käyttäneensä puolentoista viikon aikana joka päivä pari tuntia sopivien lähteitten etsimiseen artikkeliin Amerikan orjakysymyksestä ja pari kertaa jo tunteneensa kiusausta tyytyä pintapuolisempaan käsittelyyn. (Kirje vanhemmille helmikuun 4 p. 1864.)

[52] Palkkiona "Maiden ja Merien takaa" lehden toimittamisesta Krohn sai 240 hopearuplaa vuodessa ynnä voitto-osuutta tilaajamäärän noustessa yli tuhannen. Tilaajia olikin ensimäisenä vuonna koko joukko toista tuhatta, mutta niiden lukumäärä väheni seuraavina vuosina. Toimitustyöstä saatu lisätulo oli Krohnista hyvin mieluinen, kun hän täten sai, kuten hän itse lausui, aviomiehenä ja isänä taloudellisesti seisoa omilla jaloillaan. Muuten Krohn mielellään lahjoitteli tilapäisiä tekijäpalkkioitaan pois, jos siihen oli tilaisuutta. Tästä on useampia esimerkkejä.

[53] Siteerattakoon tässä Kaarlo Bergbomin arvostelua "Kirjallisessa Kuukauslehdessä". N:o 9, v. 1866: "Tämä hra Krohn'in yritys ei ansaitse ainostaan suuren yleisön tähden runsasta kiitosta, vaan se on vieläkin suureksi hyödyksi kaikille nuorille, alkaville runoilijoille. Sillä emme tahdo sanoa, että lyyrillinen kieli suomeksi olisi päässyt klassillisen täydellisyytensä perille sekä kieliopillisen tarkkuuden että muotojen rikkauden puolesta, mutta todistaahan tämä kokoilema, että lyyrillisellä runoudellamme jo on oma historiansa, jonka vaiheissa runollinen kieli on muodostunut niin tarkaksi ja sujuvaksi, ett'ei se enään pane esteitä taitavalle runosepälle korkeimmissakaan aineissa." — Albin Lönnbeck (Studier i finska vitterheten efter 1830. H:fors, 1883) sanoo, että "Helmivyössä" on valikointi suoritettu hyvällä aistilla.

[54] Kirje vanhemmille joulukuun 8 p. 1863.

[55] M.m. johtajatar Ottilia Stenbäckin kertomaa.

[56] Kaikkiaanhan "vänrikkejä" oli viisi, nimittäin paitsi Krohnia Slöör, Godenhjelm, Tuokko ja Rahkonen. Myöhemmin vielä P. Cajander, K.F. Eneberg, K. Suomalainen. — Työ vei, kuten tunnettua, hyviin tuloksiin. V. 1877 oli oivallinen suomennos teoksesta valmiina.

[57] Sana tuomisia suomeksi saksankielisessä kirjeessä.

[58] Kirjeestä Slöörille marraskuun 1 p. 1868 näkyy, että suomennos oli aloitettu jo Suomessa ja valmistui hitaasti.

[59] T:ri V. Tarkiainen on tässä yhteydessä huomauttanut, että samaa aihetta on käytetty v. 1867 ilmestyneessä Kiven "Karkureissa".

[60] Krohnin käsikirjoitus Ahlqvistin paperien joukossa.

[61] Yrjö Koskisen paperien joukossa on Krohnin kirje Montreux'sta tammik. 27 p. 1869, josta (samoin kuin Krohnin vanhemmilleen kirjoittamista kirjeistä) käy selville, että Krohnin täällä suorittaman tieteellisen työn määrä ja laatu on kunnioitusta herättävä. Erityisesti hän oli syventynyt suomalaisten muinaisuskoa tutkimaan ja valmistanut kertomuksiaan Suomen historiasta pakanuuden ajalla. Omasta terveydentilastaan hän lausuu Koskiselle: "Voi, miksi ihmisellä pitää olla ruumis toisella tavalla rakennettu kuin henki ja halu. Pitäisi aina olla väkevä ruumis sillä kuka työtä tahtoo tehdä. Laiskureille sopisi riepuruumiit antaa. Minun huonompi puoleni on tänä talvena ollut heikompana kuin koskaan."

[62] Hist. Arkisto XI.

[63] Esim. kirjeessä vanhemmille jouluk. 5 p. 1872: "Äiti, joka samoin kuin Emmakin panee paljon arvoa ulkonaiselle tunnustukselle, voi myös iloita siitä, että kertomukseni Suomen historiasta ovat juuri saaneet hyvin ylistävän, vain liian imartelevan arvostelun. Tunnen teoksen vikoineen valitettavasti liian tarkkaan, niin että minun on tingittävä ylistyksestä pois tuntuva osa."

[64] Krohn oli ylioppilastutkintovaliokunnan jäsen 1870-1879 ja 1881.

[65] Kirje vanhemmille helmik. 6 p. 1876.

[66] Tämän tunnetun seikan valaisemiseksi on kansakoulujentarkastaja O.A.F. Lönnbohm suullisesti kertonut esimerkkejä omista kokemuksistaan. — Suomen Kuvalehden lakkaamiseen vaikutti paljon se, että Kyläkirjaston Kuvalehti tilasi vanhoja saksalaisia klisheitä ja tuli siten halvemmaksi kuin Suomen Kuvalehti, joka teetti kalliita uusia kotimaisia.

[67] Kirje vanhemmille kesäkuun 3 p. 1878. — Virsikirjakomitean jäseninä olivat, paitsi Krohnia, Tohmajärven rovasti Eerik Juhana Andelin, kunnallisneuvos Agaton Meurman, Valkealan kirkkoherra Berndt Sarlin ja Virolahden kirkkoherra Antti Törnudd.

[68] Hist. Arkisto XI.

[69] Kirje vanhemmille maaliskuun 25 p. 1880.

[70] Kirje vanhemmille lokakuun 5 p. 1886.

[71] Vrt. Juuso Hedbergin kiittävää arvostelua, Kirjallinen Kuukauslehti 1880, N:o 12.

[72] Kirje vanhemmille marraskuun 29 p. 1887.

[73] Johtajatar O. Stenbäckin kertomaa. — Vrt. Krohnista puhujana ja esitelmöitsijänä Uusi Suometar 1888, N:o 203 (kirjoitus Julius Krohnista).

[74] Sanomalehtien kertomukset tästä hukkumistapauksesta, Jac. Ahrenbergin esitys siitä (Människor som jag känt, VI) ja kauppaneuvos W. Hackmanin suullinen kertomus ovat jokseenkin yhtäpitäviä. Se onkin luonnollista, sillä ainoa lähde, mistä on saatu valaistusta tähän tapahtumaan, on ollut retkellä mukana olleen sisaren kertomus.

[75] Krohnin kirjallinen tuotanto on lueteltu Robert A. Renvallin teoksessa "Finlands Universitet 1828-1890", toinen painos, H:ki 1891. Tämäkään luettelo luonnollisesti ei anna täydellistä kuvaa Krohnin kirjallisen toiminnan laajuudesta, koska siinä on ollut mahdotonta luetella Krohnin lukuisia kirjoitelmia, jotka ilmestyivät monissa aikakauskirjoissa ja sanomalehdissä.

II Luku.

[76] Krohnista ihmisenä puhuvat muistelmissaan esim. Jac. Ahrenberg (Människor som jag känt, VI), Z. Yrjö-Koskinen (Hist. Arkisto XI), E.N. Setälä (Valvoja 1888), O. Grotenfelt (Finsk Tidskrift 1888); samoin B.F. Godenhjelm (Oma maa III, kirjoitus toukok. 19 p.) ja Th. Rein (Muistelmia elämän varrelta). Vrt. myös esim. muistokirjoitusta Krohnista "Kyläkirjaston Kuvalehdessä", A-sarja 1888. Nyt jo kuolleet E.G. Palmén ja Th. Rein ovat suullisesti kertoneet minulle muistojaan Krohnista. Samoin on tehnyt joukko vielä elossa olevia henkilöitä, jotka ovat tunteneet Krohnin. Kaikki nämä kertomukset ovat harvinaisessa määrässä yhtäpitäviä.

[77] Esimerkkinä siitä, kuinka Krohn huomasi alemmassa asemassa oleviakin, on O.A.F. Lönnbohm kertonut, että Krohn aikanaan oli ainoa yliopiston opettajista, joka kätteli yliopiston vahtimestareita. Sama kertoja on erityisesti huomauttanut Krohnille olleen luonteenomaista, että hän ei koskaan loukannut toisten tunteita.

[78] Kuvaava on Ahlqvistin kirjekokoelmassa oleva pieni Krohnin anteeksipyyntökirje, joka alkaa sanoilla: "Koko tään viikon on minua vaivannut mielipaha siitä että minä pikaisuudessa satuin käyttämään sanaa, joka oli sopimaton". Kirjeestä päättäen ei mitään ainakaan mainittavampaa persoonallista loukkausta ollut tapahtunut. — Mikään usein esiintyvä ilmiö ei kiivastuminen Krohnissa nähtävästi ollut, koskapa hänen kanssaan paljon seurustellut henkilö, kauppaneuvos W. Hackman, on nimenomaan vakuuttanut, että hän kyllä on nähnyt Krohnin innostuneena, mutta ei koskaan kiivastuneena. Samoin kertoo Jac. Ahrenberg muistelmissaan, että hänen isänsä ja Krohn usein väittelivät kauan ja innokkaasti, mutta tulistumatta.

[79] Werner Söderhjelm, Johannes Linnankoski. En finsk diktarprofil. S. 194.

[80] Uusi Suometar 1888, N:o 203. Muistokirjoitus Krohnista.

[81] Vrt. Krohnin arvostelua teoksesta "Paul ja Virginia", Kirjallinen Kuukauslehti 1875, N:o 2.

[82] Ymmärsihän hän esimerkiksi koko joukon paremmin kuin moni muu, joskaan ei täydellisesti, Aleksis Kiveä.

[83] Muistokirjoitus Valvojassa 1888.

[84] Vrt. esim. Franz Hirsch, Geschichte der Deutschen Litteratur, III.: "Durchweg ist es deutsch empfunden".

[85] Människor som jag känt. VI.

[86] Oma maa, III, s. 260.

[87] Kirje Goethelle elok. 29 p. 1795.

[88] B.F. Godenhjelm, Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.

[89] Vrt. kirjesitaattia edellä. — Jo kirjoituksessaan "Pari sanaa suomikiihkoisille" ("Mehiläinen" 1863, N:o 1) huomautti Krohn, miten paljon tehtävää suomenmielisillä vielä oli itsensä ja kotiensa suomalaistuttamisessa, ja miten hänen mielestään oli ajettava suomalaisuuden asiaa.

[90] Vrt. kirjesitaattia edellä.

[91] Kirjeessä Kaarlo Slöörille Montreux'sta marrask. 29 p. 1868: "Kaunis täällä Genève-järven rannoilla — — — Mutta ah jos saisi kuin mielellään vaihtaisin vaikka kohta kaiken sen kauneuden meidän köyhään, armaasen kotimaahamme. Sepäs tulee onnen aika kun siihen jälleen pääsemme."

[92] Vrt. kirjesitaattia edellä.

[93] Vrt. Krohnin kolmannen runoilukauden juhlarunoja sekä runoja "Hyljätty äiti" ja "Feniläiset". — Muistokirjoituksessaan Lönnrotista ("Valvoja" 1884) Krohn sanoo "melkein jo rauenneen" uskon semmoisen ajan koittamiseen, jolloin "koko Suomen kansa taas yksin mielin, jos kohta eri kielin, rakastaisi yhteistä isänmaata ja kaikkea, joka sen hyvää on edistänyt". Tämmöinen mielenmasennuksen ilmaus on Krohnissa aivan tilapäinen, kuten mainittu muistokirjoituskin todistaa.

[94] Vrt. elämäkert.

[95] Ahlqvistin huomautuksen (Mehiläinen 1861, N:o 1), että iltaselle muutamissa osissa maata merkitsee illallista, otti Krohn varteen muuttaen tämän runon nimen myöhemmin muotoon "Illalle". Niin ikään hän korjasi runossa esiintyneen kielivirheen: tyynen meille tuo! Lopun päivätöille, Levon, rauhan suo! Viipurilaisten puhekielessä esiintyy tämmöinen objektimuoto.

[96] "Stycket är en liten fulländad bit, som kan säga: gör efter!" Litteraturbladet 1861, N:o 12.

[97] J.J. Meyer, Vom Land der tausend Seenen; Eliel Aspelin, Suomi 19:llä vuosisadalla; B.F. Godenhjelm, Oma maa III, toukok. 19 p.; J. Jäntti, Oma maa VI, s. 226. Tavallaan myös O.A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus I, s. 76.

[98] Verrattakoon tätä runoa ja esim. sitä tapaa, jolla Emil Zilliacus ("Offereld") käsittelee samanlaista aihetta, niin Krohnin runoilijaluonne esiintyy hyvin selvänä. Krohn ei tartu voimakkain ottein aiheeseensa eikä pyri syvälle.

[99] Vrt. esim. "Tervehdysrunoja 1873 vuoden maistereille" I, tahi "Purjehdusretki".

[100] K.G. Ossian-Nilsson, Ett stycke dikterisk genetik. Ord och Bild, 1911.

[101] Sen hän itse lausuu kirjeessään vanhemmilleen jouluk. 8 p. 1863.

[102] Vrt. H. Hoffding, Sielutieteen pääpiirteet, s. 349.

[103] Vrt. K.S. Laurila, Estetiikan peruskysymyksiä, ss. 286-304.

[104] Vrt. Toivo Haapanen, Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla. (Käsikirjoitus yliopiston suomalaisessa seminarissa.)

[105] Kuulijan sitaatti t:ri V. Tarkiaisen luennoista yliopistossa kevätlukukaudella 1913. Vrt. Anna Vehmaa, Suonio runoilijana. (Käsikirjoitus yliopiston suomalaisessa seminarissa.)

[106] Vrt. Aukusti Simelius, Aug. Ahlqvist runoilijana, arvostelijana ja tyyliniekkana, I, s. 327.

[107] Kirjeistä vanhemmille löytää useita todistuksia.

[108] O.J. Brummer, Krohnin elämäkerta teoksessa "Historiallinen lukukirja. Suomen historia elämäkertoina".

[109] Eino Leino, Suomalaisia kirjailijoita, s. 86. — Tässä yhteydessä viitattakoon lyhyesti siihen, että Krohn arvostellessaan, onko jokin tuote, "estetikin sääntöin mukainen" nojaa jonkinmoiseen omaan esteettiseen teoriaansa, joka on pääasiallisesti sama kuin aikakauden kuuluisan esteetikon F. Vischerin. "Kaunotieteellinen katsaus Kalevalaan" ja "Suomen Virsikirjan Historia" osoittavat tämän. Edellinen teos on hyvä näyte siitä, mihin Krohn teoreettisena esteetikkona pystyi.

III Luku.

[110] Kirje Schillerille elok. 6 p. 1796.

[111] Juho Hollon suomennos teoksessa "Mielikuvitus ja sen kasvattaminen", I, s. 196.

[112] Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen, I, ss. 196 ja 202.

[113] Vrt. H. Söderhjelm, Känsla och föreställningsförlopp. (Psyke X.)

[114] Vrt. Hans Larsson, Intuition, 3:s pain., ss. 18 ja 29.

[115] Ett stycke dikterisk genetik. (Ord och Bild 1911.)

[116] Kirje Körnerille toukok. 25 p. 1792.

[117] Vrt. Otto Behaghel, Bewusstes und Unbewusstes im dichterischen Schaffen, s. 5 ja seur.

[118] Behaghel, main. teos, s. 12 ja 16.

[119] Vrt. Ewert Wrangel, Dikten och diktaren, s. 71.

[120] SKUGGAN.

Än före dig går skuggan, än dig följer,
Än vid din sida; hon ej förr sig döljer,
Än allt är mörker. Så är dödens bild
Ej något ögonblick från lifvet skild.

ONNETON.

Päiväpaisteel' astuissani
Varjo vieress' astuvi,
Ei se musta, pimeäinen
Luovu koskaan luotani.

Josko poies paennenkin
Iloisien joukkohon,
Suru aina sydäntäni
Puree kalvaa ponneton.

Tulis yö ja aurinkoisen
Tulet tuimat sammuttais,
Varjo synkkä vierestäni
Silloin ehkä katoais.

Tulis tuoni toivottuni,
Veisi rauhan majoihin,
Nukkuessan' nurmen alla
Nukkuis musta murhekin.

[121] Kaksi ensimäistä säkeistöä kuuluvat:

Ute var det isig vinter,
Frusen stod hvarenda blomma
Och utöfver öde fälten
Drifvan bredt sin hvita duk.

Ljust det var dock i mitt sinne,
Varmt och ljuft uti mitt hjerta,
Ty som vårsols milda strålar
Var min flickas ömma blick.

[122] Uppmuntran (fr. Tyskan). — Krohnin käsikirjoitusten joukossa.

[123] Vrt. Arvid Mörne, Josef Julius Wecksell, Helsingfors 1909, s. 68 ja 266-267.

[124] Krohnin käsikirjoitusten joukossa. — J.M. Töllikkö, Suonion runoudesta. Käsikirjoitus yliopiston suomalaisessa seminarissa.

[125] Mehiläinen 1861, N:o 1.

[126] Vrt. V. Tarkiainen, Aleksis Kiven "Seitsemän Veljestä", s. 141.

[127] Vrt. Eino Leino, Suomalaisia kirjailijoita, s. 87 ja 91. — O.A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus, I, s. 78.

[128] Oma maa, III, ss. 266-267.

[129] Montreux, marrask. 19 p. 1868.

[130] Sivumennen mainittakoon, että runosuomennoksia tuohon aikaan katsottiin suuremmassa määrässä suomentajan omiksi tuotteiksi kuin nykyjään. Niinpä on "Mehiläisessä" v. 1861 runo "Sven Tuuva", alla nimimerkki Suonio. Ei viittaustakaan, että runo on suomennos ja tekijä Runeberg.

[131] Antti Outonen, Kirjeitä Kilpiselle. Suometar 1860. N:o 1.

[132] Mehiläinen 1862, N:o 2.

[133] Litteraturbladet 1861, N:o 12.

[134] Aug. Schauman, Från sex årtionden i Finland, II, s. 313 s. s.

[135] Kts. esim. Gunnar Castrén, Wecksells "Svenskan och Finskan". Nya Argus, 1919, N:o 20.

[136] Theodor M. Meyer, Das Stilgesetz der Poesie, s. 66, 71 y.m.

[137] Suomenkielinen runollisuus, s. 76. — Vrt. myös V. Tarkiainen, Juhana Cajanuksen virsi. Virittäjä, 1914.

[138] Sivumennen mainittakoon virren 284 ollessa puheena, että m.m. eräässä pelastusarmeijan "Sotahuudon" numerossa äskettäin oli tämä virsi "korjattuna". Siinä oli m.m.: "Hän ain' on apunani, Ken maan ja taivaan loi. Ei salli jalkan' horjuu, Sill' ain' on valpas hän." Toisin sanoen korjaaja oli poistanut runollisia käänteitä ja korvannut ne runottomilla. Tämmöinen poropeukaloitten korjaustyö juuri on omiansa selvästi osoittamaan, miten runollinen ja hienoaistinen henkilö oli Krohn ja miten suuri merkitys hänellä on runoutemme kehityshistoriassa.

[139] Mainittakoon erityisesti semmoinen lehdessä "Från nära och fjerran" (1861, N:o 7-8) lukuisine runonäytteineen. Krohn avusti tätä samaa lehteä.

[140] M.m. Krohnin avustaja Petöfin suomentamisessa, O. Blomstedt, piti vielä paljon myöhemmin, huhtikuun 1. p. 1870, esitelmän Petöfistä Suomalaisen Seuran vuosijuhlassa. Petöfiä siis harrastettiin meillä useamman vuoden aikana.

[141] Dichtungen von Alexander Petöfi.

[142] Alexander Petöfis Lyrische Gedichte. Deutsch von Theodor Opitz.

[143] Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.

[144] Oma maa, III, Julius Krohn. — Heinrich Heine, Laulujen kirja. Suomentanut Valter Juva. Porvoo, 1917.

[145] V. Tarkiainen, Oksasen runojen kirjallisista esikuvista. Valvoja, 1914.

[146] Vrt. esim. Heinrich Viehoff, Die Poetik, Band II, Buch I, Kap. II, § 57, Kap. III, § 102.:

[147] "Fantasi" kuuluu:

"Att älska och att älskad vara,
Det är en dröm, en villa blott!"
Så skrattade de vises skara
Åt min förmenta sälla lott.

Är det en dröm, må intet väcka
Mig utur den till verklighet!
Är det en villa, må den räcka
Från evighet till evighet!

Mielenkiintoista on, että Krohnin suomennoksen on R. Hertzberg taas kääntänyt ruotsiksi tietämättä, että runo alkujaan onkin ruotsinkielinen ("Min vise vän och min kärlek". Från Saimens och Päijänes stränder).

[148] Tapaamme vielä uusimmassakin runoudessamme tämmöistä, esim. Jarl Hemmerillä ("Öfver dunklet", s. 82): den vingsvaga själen.

[149] Albin Lönnbeck, Studier i finska vitterheten efter 1830, s. 70.

[150] Kertbenyn saksannoksessa "Tage des Eheglücks":

Ich liebe dich, mein Lieb, — — — — — O diesen leichten Wuchs — — — — — Und Deine weisse Stirn — — — — — Die roten Wangen Dein j.n.e.

[151] Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.

[152] Tämä sanonta aivan semmoisena esiintyykin Krohnilla vain nuoruudenrunossa "Lemmen aamu".

[153] Vrt. Ernst Elster, Prinzipien der Literaturwissenschaft, I, s. 55.

[154] Kirjallinen Kuukauslehti 1874, N:o 1. Jälkikatsahdus menneen vuoden kirjallisuuteen.

[155] Vrt. "Finlands namn" ("Och lunderna hålla sin aftonbön") ja "Fridsböner i aftonens lugn" ("O du naturens tysta aftonbön — — —").

[156] Vrt. Jacob Tegengren, Runeberg som naturdiktare. Svenska Litteratursällskapets i Finland Förhandlingar och uppsatser, 28.

[157] Prof. Kaarle Krohnin kertomaa.

[158] Voimme pitää tätä runoa Krohnin joutsenlauluna, sillä se on viimeinen runo, jonka Krohn kirjoitti omasta aloitteestaan. Sen jälkeen sepitetty on vain juhlaruno Brahen patsaan paljastustilaisuuteen. "Hyljätty äiti" julkaistiin Suomalaisen yhteiskoulun arpajaisiin helmikuun 2 päivänä 1888 toimitetussa tilapääjulkaisussa "Sirkkalehti".

[159] Todistuksia tähän kirjeissä.

[160] Tietosanakirjan artikkelissa Julius Krohn on tässä kohdassa painovirhe: "Kylän lapset" on ilmestynyt vuonna 1880 eikä 1870.

[161] Biografista Nimikirjaa varten antamassaan elämäkerrassaan.

[162] Kirjallinen Kuukauslehti 1871, N:o 2. Lasten kirjallisuutta.

[163] Perustamme arvostelumme omaan kokemukseemme, johon sisältyy myös "Koti-eläimiin" tutustuminen lapsena. Kysymyksessä olevat sanat tekevät runossa "Nasku, nasku porsahat" oivallisen vaikutuksen eikä niihin lapsella assosioidu sellaisia mielikuvia kuin aikuisella. Eihän sikoja esittelevä runo saa olla turhan mieto.

[164] "Pienokaiset", "Koti-eläimet" ja "Kylän lapset" on julkaistu uudestaan kotimaisten taiteilijain somistamina.

[165] Esimerkkejä: Muinoin houkka huokaelin, Vähätietoinen valitin. — Keinon keksin tuskalleni, Mutkan murheelle osasin. — Ulapan siniselille Lakkipäille lainehille. — En jää silloin, enkä milloin, Enkä ilmoisna ikänä. — Olet heinä heiluvainen, Kaikkia kumartavainen. — Paha aalloilla asua. — Niin mä luulin, niin mä kuulin. — Kuultuan kevätkäköstä. — Kallio sa kuun ikuinen, Vuori päivän polvuhinen, Kuule nyt mitä sanelen, Kuule mitä sulle lausun! — En puhu omalla suulla, Puhun suulla suuren Luojan! En omin käsini väännä, Käsin väännän Kaikkivallan! Sana kuule, kuule käsky, Tenhollista nyt totellos! — Mit' on paasia sinussa, Mitä kiviä kovia, Siitä runkonsa rakennan, Siitä kallon kalkuttelen. Mit' on puroja povessas, Ne mä suoniksi solutan. Verivirroiksi valutan. — Kuule nyt mitä sanelen! Todet sulle tarkat virkan. — Kun ei tuosta kyllin liene. — Soittoasi kuulemahan, Iloa ilmehtimähän. — Vesi silmistä valuvi, Kyynel karvas poskipäille; Jääksi jäätyvi samassa, Kynttiläksi kangistuvi. (J.M. Töllikön poimimia.) — Lystillinen, nuoruuden innossa sattunut kompastus on: Jo on vanha Väinämöinen, Ukko tullunna takaisin Laulamahan, kukkumahan — — —

[166] Vrt. Aukusti Simelius, August Ahlqvist. I. Runojen luettelo teoksen lopussa.

[167] Studier i finska vitterheten, ss. 68-69.

IV Luku.

[168] Jo koulupoikana kirjoitti Krohn ruotsiksi runon "Stjernan". Tekele on aivan heikko eikä siinä ole mitään muuta yhtäläisyyttä "Tähden tuikkimisen" kanssa kuin että tässäkin runoilija sanoo tähden katselevan häntä lempeästi.

[169] J.M. Töllikkö, Suonion runoudesta. Laudaturtutkielma yliopiston suomalaisessa seminarissa.

[170] Runon käsikirjoituksessa oli alkujaan vielä sittemmin pois jätetty loppusäkeistö, joka ei suinkaan tehnyt tekelettä runollisemmaksi. Se kuuluu:

Kentiesi viisaammaksi
Sa olet yltynyt;
Mutt varmaan olit silloin
Sä rakkaampi kuin nyt.

[171] Vrt. Richard M. Meyer, Deutsche Stilistik, § 140.

[172] Oskar Weise, Asthetik der deutschen Sprache. Zweite Auflage, s. 203.

[173] Vrt. Hebbels "Tagebücher", I. 28.

[174] Ernst Elster, Prinzipien der Literaturwissenschaft, II. Stilistik. S. 162.

[175] Weise, ed. main. teos, s. 202.

[176] Vrt. esim. Richard M. Meyer, Deutsche Stilistik, § 56.

[177] "Mehiläinen", 1861, N:o 1.

[178] Suomi IV, 14, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran "Vähäisiä kirjelmiä" XLIV.

[179] "Mehiläinen", 1862, N:o 11. Sananen riimistä suomenkielisessä runoilussa.

[180] Tätä keinoa käyttää Krohn säkeissä, jotka on piirretty v. 1808-09 sankarien muistoksi Lapualle pystytettyyn patsaaseen:

Tappelit tässä sankarit Suomen,
Heittivät henkens' eest' oman maan.
Poikansa patsaan nostivat heille
Vannoen vuorons' kuollansa myös.

Tässä yhteydessä se sopiikin hyvin, se kun antaa kirjoitukselle arkaistista sävyä. Sen sijaan voidaan kylläkin olla erimielisiä siitä, onko tämän keinon käyttäminen eduksi esim. säkeissä semmoisissa kuin:

Jotk omakseen jo kullan sait,
Ne ovat vait, ne ovat vait.

— Muuten oli jo Juteini (Försök till utredande af finska språkets grammatik) hyväksynyt runossa runomitan vaatimusten täyttämiseksi käytettävän lyhennyksiä.

[181] Kts. Krohnin alimuist. runosuomennokseen "Louhikäärmeen tappaja".

[182] Vrt. Niemisen main. tutk., s. 26, 3. — Krohnin mielipiteistä sanojen katkomiseen ja yleensäkin runotekniikkaan nähden antaa käsityksen hänen arvostelunsa Kiven "Kanervalasta" (Kirj. Kuukauslehti 1869, N:o 1) ja myös "Suomen Virsikirjan Historia".

V Luku.

[183] Kieletär 1871, 1 v.

[184] Vrt. Toivo Haapanen, Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla. (Käsikirjoitus yliopiston suomalaisessa seminarissa.) Paitsi tuossa tutkielmassa mainittua kirjallisuutta on runomuotoa tarkasteltaessa huomioon otettu niitä mielipiteitä, joita ovat esittäneet Onni E. Helkiö (Uuden runomittaopin alkeita), Bernhard Risberg (Den svenska versens teori), Natanael Beckman (Grunddragen af den svenska versläran) ja Franz Saran (Deutsche Verslehre).

[185] Sama asia säkeen ensimäisessä muodostelmassa: "Nyt en syyttä surekana". (Käsikirjoitus Rautalammilta huhtikuun 9 p. 1859 Slöörille lähetetyn kirjeen mukana.)

[186] Tähän runoon on olemassa käsikirjoituskatkelma, jossa on paljon korjattua, pyyhittyä ja kesken sanaakin hyljättyä, mutta muutokset eivät näy ollenkaan koskevan korko- ja laajuussuhteita, vaan yksinomaan sanain valintaa sisällön kannalta. Se osoittaa, ett'ei tekijä ole muuta ajatellutkaan, kuin rakentaa vain korolle.

[187] Kirjallinen Kuukauslehti 1870, N:o 5.

[188] Krohnin tottumattomuutta osoittaa, että hänellä käsikirjoituksessa on (kenties hajamielisyydestä) m.m. seuraava aivan mahdoton säe: Yksi ihminen juuri päällesi sopia voi! (L'Isle de la paix.)

[189] Ei voi aivan varmasti tietää, miten tekijä on ajatellut skandeerattavaksi säkeen: Egyptin se tok' ei kevät-tulv' ole siunaus peltoin. — Lyhyen nousutavun sisältävä daktyli tahi trokee spondeen asemasta on myös säkeessä: Tunkeutuu valistain myös pimeimmät sopet kaikki.

[190] Helkiö, main. teos, s, 10.

[191] Olof Östergren, Stilistisk språkvetenskap, s. 52. — Vrt. myös F. Saran, main. teos, ss. 202 ja seur.

[192] Beckmanin laskun mukaan esim. Tegnérin "Svean" 100:sta alkusäkeestä korkeintaan 76 alkaa täysin kongruentilla jambisella tahdilla. — F. Saran huomauttaa varsin oikein, että vaikeus inkongruenttien säkeitten tulkinnassa on vain näennäinen, metrikkojen itsensä tekemä.

[193] Vrt. Johan Vising, Om språkskönhet.

[194] Vrt. Ruth Hedvall, Runebergs poetiska stil, asianom. paik.

[195] Kirj. Kuukauslehti 1870, N:o 5. — Koska edellä juuri oli puheena kaikkein vaativin runomuoto, sonetti, lueteltakoon tässä Krohnin edeltäjät sonettien sepittämisessä suomenkielellä:

AUGUST AHLQVIST (OKSANEN): "Suomalainen Sonetti" (ilm. Suomettaressa 10.11.1854 ja Pääskyisessä v. 1857 [muutettuna], edelleen Kuopion Sanomissa 12.9. s.v. nimellä "Toivotus").

YRJÖ KOSKINEN: "Kosken-kuvia", nimimerkitön sonettiyritelmä (ilmest. v. 1859 Mansikoita ja Mustikoita-nimisessä kalenterissa).

ALBERT WIALEN: 6 sonettia, julkaistut Lännettäressä v. 1869 (aiheet: 1. perh. isä, 2. kerjäl. poika, 3. äidin hellä suhde pienokaiseensa, 4. kehoitus "sotimahan miehuudella", mutta "hengen voimin", 5. puolustaa omaa oikeuttaan laulaa, 6:nnen nimi: "Ma laulan suloisuutta luonnon Suomen"). Vielä sonetteja v. 1875 jälkeenkin.

K.A. KOVERO: Kirj. v. 1869 sonettiyritelmän "Eliinalle", ilmestyi "Kaikuja Hämeestä"-albumissa v. 1878. Myöhemmin eräs toinenkin sonetti (v. 1899).

J.A. BERGMAN: "Muistelma", ilm. v. 1871 runollisessa kalenterissa
Kalervo.

RAFAEL LAETHEN: "Suomi", ilm. v. 1871 lehdessä "Tietosanomia Suomen kansalle"; "Sonetti", ilm. v. 1873 Suomen Kuvalehdessä. Jälk. v. 1875 kolmas "Sonetti".

UNO VON SCHROWE: 3 luonnon-aiheista sonettia v. 1874 albumissa
"Kaikuja Hämeestä". Jälk. v. 1875 vielä 7 sonettia.

OLLI VUORINEN: Kevättä kuvaava sonetti v. 1874 "Suomen Kuvalehdessä", seur. vuonna toinen samanaih., sitten vielä enemmän.

KAARLO KRAMSU: "Wäinämöisen takaisin tulo" v. 1874 kirjoitettu, mutta julkaistu vasta v. 1902.

Luettelo on ylioppilas O. Velhon tekemä tutkielmassa "Sonetti suomalaisessa kirjallisuudessa". Tutkielma on käsikirjoituksena nykyjään Werner Söderström Osakeyhtiön hallussa, josta se on hyväntahtoisesti annettu käytettäväksemme.

[196] Mehiläinen, 1862, N:o 11.

[197] Se, mitä Krohn sanoo assonanssista, tuntuu olevan yleinen käsitys. Helkiö tosin puoltaa, vaikka hieman empien, assonanssin ottamista käytäntöön, mutta hänkin määrää sille ahtaat rajat (main. teos, s. 44). — Kuten myös jo on aikaisemmin ollut puheena, ei Krohn juuri ollenkaan itse käytä sitä lyhennystapaa, jonka hän esittää lyhennysehdotustensa yhdeksännessä kohdassa. Uudemmassa runoudessamme se on saanut paljon sijaa, mutta vaikuttaa aina hätäkeinolta ja tuntuu teennäiseltä.

[198] Töllikön poimimia.

[199] Runossa "Yhteen kasvaneet koivut" ovat säkeet:

Yhtehen juuret juuttui,
Tyvensä yhtehen puuttui.

saaneet "Kootuissa runoelmissa" muodon: "Juurensa yhteen juurtui, Tyvensä — —". Kenties katsottava painovirheeksi?

[200] Esimerkkejä on paljon. Niitä löytää helposti kieltä hyvin hallitsevan Eino Leinon runokokoelmasta "Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja". Kuvaavaa on myös, että Eino Leino Danten "Jumalaista näytelmää" suomentaessaan luopui yrityksestä käyttää loppusointuja — ei tietenkään senvuoksi, ett'ei hän olisi niitä löytänyt, vaan senvuoksi, että ne kahlehtivat runoilijan liikkumisvapauden.

[201]. Esiintyypä jo runoniekkoja, joita loppusointu houkuttelee sanahelinään, sisällyksettömään kielen helkyttelyyn (Aarni Kouta y.m.).

[202] Verratessa Krohnin tuotannon eri kausia ei tuommoista kehityskulkua hänen tuotannossaan näy.

[203] Josua Mjöberg, Stilstudier i Tegnérs ungdomsdiktning, s. 165.

[204] Ilmeisesti paremman loppusoinnunkin saamiseksi on esim. runossa "Pää pystyyn" alkuperäisen luonnoksen säkeet:

Inehmo, josko vaipuis alle vaivan,
Silmänsä luo tok' ylös puoleen taivaan,

muutettu muotoon: "Inehmo, vaikka vaipuiskin jo huoleen, Katsahtaa voi tok' ylös taivaan puoleen."

[205] Kirj. Kuukauslehti 1870, N:o 2. Neljä vuotta Suomen kirjallishistoriasta.

[206] Ord och Bild 1895, s. 137.

VI Luku.

[207] Kirj. Kuukauslehti 1866, N:o 2.

[208] Uusi Suometar 1869, N:o 99. Kirjallisuutta.

[209] Kirj. Kuukausi. 1870, N:o 5.

[210] Historiallinen Arkisto XI.

[211] Vrt. Eliel Aspelin, Suomi 19. vuosisadalla, s. 311. — Eino Leino, Suomalaisia kirjailijoita. — O.A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus, I. — J. Jäntti, Suomalainen lyyrillinen taiderunous, Oma maa, IV. — J.J. Meyer, Vom Land der tausend Seeen.

[212] Kuvaavaa on, että äsken siteeraamassamme "Uuden Suomettaren" kirjoituksessa, jossa "Suonion runoelmia II" asetettiin ensi sijalle ilmoitettavien kirjojen joukossa, oli toisena ilmoitettavana semmoinen merkkiteos kuin Krohnin "Kertomuksia Suomen kansan historiasta, I, II", joka "Helsingfors Dagbladin" kirjallisuusarvostelijan ja K.F. Ignatiuksen välillä Yrjö Koskisen "Suomen historian oppikirjasta" virinneen riidan johdosta tällöin herätti erikoista mielenkiintoa.

[213] Kieletär, 1 vihko.

[214] Kirj. Kuukauslehti 1880, N:o 3.

[215] Hänen oma terminsä eräässä kirjeessä.

[216] Krohnin papereitten joukossa prof. Kaarle Krohnin hallussa.

[217] V. Tarkiainen, Alkulause vuonna 1913 julkaistussa v. Schrowen runojen kokoelmassa.

[218] Vrt. I. Havu, Kuun tarinoita. Otava 1919, N:o 11.

Liite.

Julius Krohnin suomenkieliset runot ja runosuomennokset

Runoelmat luetellaan siinä järjestyksessä kuin ne on kirjoitettu tahi ensi kerran julkaistu. Krohnin omat päiväykset ovat luettelon laatimisessa olleet hyödyksi. Ahlqvist moitti vuosiluvun panemista runojen alle "semmoisten teoksissa, joista ei maailma kukaties koskaan tule tietämään muuta kuin että he ovat hikoilleet kokoon pari kolme riimaa", minkä johdosta jälkeen vuoden 1860 painetuissa Krohnin runoissa ei ole alla syntymävuotta.

V. 1856.

Suvilaulu. Mansikoita ja Mustikoita II.

V. 1858.

Varpunen. Mansikoita ja Mustikoita II.
Hurtti-ukko (suomennos).

V. 1859.

Neidon tunnustus (suom.). Mansikoita ja Mustikoita II.
Sukeltaja (suomennos).
Neidon lohdutus. Från nära och fjerran, 1860, N:o 5.

V. 1860.

Italian herääminen. Mehiläinen, 1860, N:o 4. Mansik. ja Mustik. II.
Suksimiesten laulu. Suometar, 1860, N:o 17. Mansik. ja Mustik. II.
Soittoa kuullessa, Helsingfors Tidningar, 1860, N:o 128.
Mansik. ja Mustik. II.
Iltaselle (myöh. nimenä "Illalle"). Från nära och fjerran, 1860,
N:o 5. Mansik. ja Mustik. II.
Lumisateella. Mansikoita ja Mustikoita II.
Lemmen aamu. " — "
Onneton. " — "
Juomalaulu. " — "
Sydämelle. " — "
Helsingin teaterin vihkiäisissä. " — "
Kuun tarinoita 1-4 ilta. " — "

V. 1861.

Sven Tuuva (suom.). Mehiläinen 1861, N:o 3.
Kultain ja miekkain (suom.). Mansikoita ja Mustik. III.
Lorelei (suom.). " — "
Ossianin laulu auringolle (suom.). " — "
Kun. Taav. Ps. N:o 1 " — "
" — " N:o 12 " — "
" — " N:o 19 " — "
" — " N:o 23 " — "
" — " N:o 42 " — "
" — " N:o 139 " — "
Suomalainen maamme ruotsalaiselle. " — "
Runoniekan sydän. " — "
Sotamiesten laulu. " — "
Varotus. " — "
Varotus tytöille. " — "
Kaste ja kyynel. " — "
Laulu Anakreonin tapaan. " — "
Myöhemmin nimenä: Nyt on aika armastella.
Neidon rukous. " — "
Suurelle herralle. " — "
Neuvo. " — "
Elämänmenot. " — "
Kova rangaistus. " — "
Yhteen kasvaneet koivut. " — "
Nuoruuttaan surija. " — "
Kultaa odottaessa. " — "
Pohjolan valkeneminen. " — "
Angelika. Från nära och fjerran, 1861, N:o 12.

V. 1862.

Provessori Lönnrotille.

V. 1863.

Syyn sovitus (suom.). — Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia
25. osa. Näytelmistö II.
Kuun tarinoita 15-19 iltaan. Mansikoita ja Mustikoita III.

V. 1865.

Taideniekkaseuran vuosijuhlassa.
Suomalaisille. Maiden ja Merien takaa, 1865, N:o 24.

V. 1868.

Pikku Julius vainaa.
Louhikäärmeen tappaja (suom.).
Rantakalliolla keväällä.
Tottelemattomat jäsenet.
Puu syksyllä.
Koivu Etelässä.
Armahalleni.
Luettuani 'Säkenien' toisen parven. Suomal. Virallinen Lehti,
1868, N:o 148.
Komeaa hautakiveä nähdessä.
L'Isle de la paix.
Clarensin hautausmaalla.
Lempi ja Lempo.
Järven rannalla.
Karkuri.
Vakoja.

V. 1869.

Ainoa hetki.
Laiskuuden ylistys.
Purjehdusretki.
Tähden tuikkiminen.
Naurava käki.
Lempeni ja viisas ystäväni.
Käynti valunpajassa (suom.).
Viinitarhan edustalla.
Huhtikuun 16 p. 1869. — Uusi Suometar 1869.
Ne ovat vait!
Suurisuiselle ystävälle.
Miks sua rakastan ma?
Virsi kotimaan puolesta.
Vieras lippu.
Tuhma, raak' on Suomalainen.
Sataa (suom.).
Lausuisiko joskus Luoja mulle (suom.).

V. 1871.

Feniläiset.

V. 1873.

Tervehdysrunoja 1873 vuoden maistereille.

V. 1875.

Unhoitus. Suomen Kuvalehti 1875.
Haudan partaalla. " — "
Mut miltä tuntui katsees? " — " 1877.
Tyhjyys. " — " 1875.
Kahden kesken. " — "
Uusi sulhas-aika. " — "
Ihmisseuroissa. " — "
Kaikkein vaikein. " — "
Helmi ja isänsä. " — "
Hiljaa. " — "
Savonlinnan 400-vuotisen muistojuhlan viettämiseksi.
Puolen vuoden päästä. Suomen Kuvalehti 1875.
Vapaa. " — " 1877.
Ma olin rikas. " — " 1876.
Sydämen taisteluita. " — " 1877.
Rouva Winterhjelmin muistikirjaan. " — " 1876.
Sun tahtosi tapahtukoon. " — " 1877.
Servialaisia kansanlauluja (suom.). " — " 1875.

V. 187 6.

Pää pystyyn. Suomen Kuvalehti 1876.
Oi kiitos! " — " 1877.
Keväällä 1876. " — " 1877.
Nimetön sormi. " — " 1876.

V. 1877.

Nyt me riemuin laulakaamme — —. Promotsioonikantaatti.

V. 1879.

Tytön ikävöiminen (suom.). Suomen Kuvalehti 1879.
Viron historialliset runot (suom.). " — "
Kastevirsi. " — "
Tampereen kaupungin satavuotiseksi juhlaksi. Suomen Kuvalehti 1879.

V. 1880.

Aleksanteri II:n 25-vuotisena hallituspäivänä.

V. 1881.

Aleksanteri II:n muistoksi.

V. 1885.

Runebergin patsasta paljastettaessa.
Keisariparille heidän Lappeenrannassa käydessään.

V. 1887.

Turun Suomalaisen lyseon vihkiäisjuhlassa.

V. 1888.

Hyljätty äiti. Tilapääjulkaisu "Sirkkalehti".
Brahen patsasta paljastettaessa.

Krohnin runokokoelmissa on tässä luettelossa mainittujen runojen lisäksi vielä v. 1869 "Rauta" ja "Turvaton", ja v. 1882 "Taavetin 127:s psalmi", "Ijankaikkinen autuus", sekä runosuomennokset "Runoni", "Mer' ompi noussut", "Sodasta näin unta" (Petöfi) ja "Nuoruus" (Runebergin mukaan). "Koottujen runojen" kokoelmasta on tekijä jättänyt pois edellisessä kokoelmassa olleen runon "Vakoja". Mukailut Taavetin psalmeista (1, 12, 19, 25, 42, 139) eivät ole päässeet mukaan runokokoelmiin.

Ensimäisen (v. 1865) ja toisen (v. 1869) runokokoelman sisällysluettelossa on tähdellä (*) merkitty ne runot, jotka ovat aikaisemmin olleet painettuina kalenteriin "Mansikoita ja Mustikoita" tahi kuvalehteen "Maiden ja Merien takaa". Merkintä on osittain virheellinen ja nähtävästi ulkomuistista tehty. Kalenterin nimenäkin esiintyy väärin: "Mustikoita ja Mansikoita."

Käytettyjä lähteitä.

I. Asiakirjoja.

Julius Krohnin perillisten hallussa olevat kokoelmat: Julius Krohnin kirjeitä vanhemmilleen (n. 420 kpl.); jäljennöksiä Julius Krohnin kirjeistä Kaarlo Slöörille (19 kpl.) ja A.G. Keldanille (9 kpl.); Julius Krohnin teosten käsikirjoituksia, luentojen käsikirjoituksia, tilapäisiä kirjoitelmia, muistiinpanoja, omien teosten saksannoksia; päiväkirjakatkelmia kouluajoilta; Julius Krohnin saamia kirjeitä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmista: Aug. Ahlqvistin, Elias Lönnrotin ja Jaakko Länkelän saamia kirjeitä; 1850- ja 1860-luvun suomenmielisten harrastuksia valaisevia asiakirjoja.

Y.Z. Yrjö-Koskisen papereissa kirje Julius Krohnilta Montreux'sta tammik. 27 p. 1860. Prof. G. Suolahden antama käytettäväksi.

Savo-Karjalaisen Osakunnan paperit Yliopiston Kirjastossa.

Aug. Ahlqvistin virallinen lausunto Krohnin väitöskirjasta. Hist.-kielit. tiedek. pöytäkirja lokak. 11 p. 1862; säilössä Yliopistolla.

II. Painamattomia tutkielmia.

Haapanen, Toivo, Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla. Yliopiston suomalaisen seminarin kirjastossa. Siukonen, Vilho, Suomalaisen heksametrin ja elegian historia. V.t. prof. V. Tarkiaiselta käytettäväksi saatu.

Töllikkö, J.M., Suonion runoudesta. — Yliopiston suomal. seminarin kirjasto.

Vehmaa, Anna, Suonio runoilijana. — Yliopiston suomal. seminarin kirjasto.

Velho, O., Sonetti suomalaisessa kirjallisuudessa. — Werner Söderström Osakeyhtiöltä käytettäväksi saatu.

III. Kirjallisuutta.

Ahrenberg, Jac, Människor som jag känt. VI. H:fors, 1914.

Beckman, Natanael, Grunddragen af den svenska versläran. Andra upplagan. Stockholm, 1905.

Behaghel, Otto, Bewusstes und Unbewusstes im dichterischen Schaffen. Leipzig, 1907.

Brummer, O.J., Julius Krohn. Historiallinen lukukirja. Suomen historia elämäkertoina. Jyväskylä, 1913.

Elster, Ernst, Prinzipien der Literaturwissenschaft. I, II.

Estlander, C.G_., Ungdomsminnen. H:fors, 1918.

Grotenfelt, O., Julius Leopold Fredrik Krohn. Finsk Tidskrift 1888.

Hedvall, Ruth, Runebergs poetiska stil. H:fors, 1915.

Helkiö, Onni, E., Uuden runomittaopin alkeita. Porvoo, 1909.

Hirsch, Franz, Geschichte der deutschen Litteratur.

Hollo, Juho, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen. Porvoo, 1918.

Kallio, O.A., Uudempi suomalainen kirjallisuus. I, II.

Krohn, Julius, Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta. H:ki, 1918.

Krohn, Kaarle, Kansallinen heräys Viipurissa 1840-luvulla. Suomalainen Suomi. 2. Porvoo, 1917.

Krohn, Kaarle, Suomalaisuuden liitot. Suomalaisuuden Liiton Juhannusviesti. H:ki, 1906.

Krohn, Nikolai, Familienchronik für seine Kinder verfasst von — — — London, 1888.

Larsson, Hans, Intuition, 3. uppl. Stockholm, 1910.

Larsson, Hans, Poesiens logik. Lund, 1914.

Laurila, K.S., Estetiikan peruskysymyksiä. Porvoo, 1918.

Leino, Eino, Suomalaisia kirjailijoita. Pikakuvia. H:ki, 1909.

Lönnbeck, Albin, Studier i finska vitterheten efter 1830. H:fors, 1883.

Meyer, Richard M., Deutsche Stilistik. Zweite Auflage. München, 1913.

Meyer, Theodor M., Stilgesetz der Poesie. Leipzig, 1901.

Mikkola, J.J., Julius Krohn. Finsk Biografisk Handbok, utg. af Tor Carpelan.

Mjöberg, Josua, Stilstudier i Tegnérs ungdomsdiktning. Göteborg, 1911.

Mörne, Arvid, Josef Julius Wecksell. En studie. H:fors, 1909.

Nieminen, Kaarlo, Suomalaisen taiderunouden kielestä viime vuosisadalla. Suomi IV, 14.

Oma maa.

Ossian-Nilsson, K.G_., Ett stycke dikterisk genetik. Ord och Bild, 1911.

Rein, Th., Juhana Vilhelm Snellmanin elämä II. Suomentanut A. Meurman. H:ki, 1899.

Rein, Th., Muistelmia elämän varrelta. H:ki, 1918.

Renvall, Robert A., Finlands Universitet 1828-1890. H:fors, 1891.

Risberg, Bernhard, Den svenska versens teori. Stockholm, 1905.

Saran, Franz, Deutsche Verslehre. München, 1907.

Schauman. Aug., Från sex årtionden i Finland.

Setälä, E.N., Julius Krohn. Valvoja 1888.

Simelius, Aukusti, August Ahlqvist runoilijana. H:ki, 1914.

Söderhjelm, H., Känsla och föreställniugslopp. Psyke X.

Söderhjelm, Verner, Johan Ludvig Runeberg. H:fors, 1904.

Söderhjelm, Verner. Finlands yngre finska litteratur. Ord och Bild, 1895.

Tarkiainen, V., Aleksis Kiven "Seitsemän Veljestä". 1910.

Tarkiainen, V., Juhana Cajanuksen virsi. Virittäjä 1914.

Tarkiainen, V., Oksasen runojen kirjallisista esikuvista. 1914.

Tarkiainen, V., J.L. Runeberg suomeksi. Valvoja 1904.

Tietosanakirja.

Vasenius, Valfrid, Zacharias Topelius Hans lif och skaldegärning. I-III.

Weise, Oskar, Asthetik der deutschen Sprache, 1905.

Viehoff, Heinrich, Poetik.

Vising, Johan, Om språkskönhet. Göteborg, 1897.

Wrangel, Ewert, Dikten och diktaren. Lund, 1912.

Yrjö-Koskinen, Z., Muistosanoja Julius Krohnista. Historiallinen. Arkisto XI.

Yrjö-Koskinen, Z., Kansallisia ja yhteiskunnallisia kirjoituksia. I-III.

Östergren, Olof, Stilistisk språkvetenskap, Stockholm, 1908.

Luettelossa on mainittu vain huomattavimmat tähänastiset Julius Krohnia käsittelevät kirjoitelmat sekä semmoisia tutkimuksia, jotka enemmän kuin muut ovat vaikuttaneet lausuttujen arvostelujen laatuun. — Kotimaista, ruotsalaista ja saksalaista runoutta lukiessa on käytetty runoilijain teosten eri painoksia, joiden mainitseminen sitaatteja esitettäessä on pidetty tarpeettomana. — Julius Krohnin kaikki teokset on tutkimusta varten tarkastettu.

IV. Aikakauskirjoja ja sanomalehtiä.

Krohnin aikuiset aikakauskirjat (Maiden ja Merien takaa, Suomen Kuvalehti, Kirjallinen Kuukauslehti, Mehiläinen, Papperslyktan, Pääskynen, Från närä och fjerran) sekä sanomalehdistö ovat antaneet valaisevaa aineistoa, joka on tullut teosta kirjoitettaessa huomioon otetuksi.