II.
Riian sotaoikeuden käsiteltävänä hiljakkoin olleessa kahdeksan
telotetun jutussa ja nykyisessä 36:n jutussa ovat puolustajina olleet:
Pietarista saapunut asianajaja Sokolow ja Riiassa asuva asianajaja
Sjablovskij.
Kuten edellisestä luvusta näkyy, ovat puolustajat toimineet hyvin vaikeissa olosuhteissa.
Nähdä tuomioistuimen alinomaiset oikeusrikkomukset, tuntea itsensä täydellisesti voimattomaksi todella puolustamaan syyttömiä ihmisiä ja, tehokkaasti asiaan ryhtymällä, edistämään totuuden selvittämistä, lisäksi vielä kidutusten käyttäminen kidutuskammioissa, — kaikki tämä on puolustajissa luonut erityisen katsantokannan ja erityisen toimintatavan puolustukseen nähden siinä jutussa, jota he kulloinkin ovat ottaneet ajaakseen.
Tämä katsantokanta, varsinkin jos vertaa toisiinsa paikkakunnalla asuvan puolustajan ja vieraalta paikkakunnalta pääkaupungista, saapuneen asianajajan puolustusta, on siihen määrään mielenkiintoa herättävä, että tästä asiasta täytyy hiukan puhua.
Etevimpänä ja huomattavimpana puolustajana voidaan paikkakunnalla asuvista asianajajista pitää hra Sjablovskia. Tästä uhrautuvasta ja jalosta henkilöstä on välttämätöntä lausua joku sana.
Aina siitä asti kun tämä julma sotatribunali alkoi istuntonsa, jo Tammikuusta alkaen, on hän puolustanut kaikkia syytteenalaisia; hän on ollut heidän puolustajanaan kaikissa kahdeksassatoista rikosjutussa.
Hän on asettanut päämääräkseen temmata kuolemasta ne vääryyden ja julmuuden onnettomat uhrit, jotka ovat joutuneet sotatribunalin käsiin, ja hän käyttää tähän kaikki tietonsa, voimansa ja työnsä.
Hän on kokonaan jättänyt muun toimensa, josta hänellä olisi aineellista etua, ja on yksinomaan antautunut vaikeaan ja raskaaseen taisteluun väkevämpää vihollista vastaan.
Useat hänen klienteistään ovat tulleet telotetuiksi, vaikka useat heistä, hra Sjablovskin sisimmän vakaumuksen mukaan, olivat ihan syyttömiä, mutta monta on hänen onnistunut pelastaa hirsipuusta…
Nämät lakkaamattomat rikosjutut, kuoleman hahmon alituinen läheisyys, havainnot hänen klientteihinsä nähden, jotka, tänään ollen reippaina, terveinä, huomenna voivat tulla julmien pyövelien kädellä telotetuiksi, ovat kokonaan uuvuttaneet tämän miehuullisen, lujan miehen.
Mutta tähän asti hän ei vielä ole laiminlyönyt ainoatakaan sotatribunalin rikosjutuista. Eikä siinä kyllin, hänellä on nyt juuri salkussaan noin 50 saman hirmuisen, väärän oikeuden kannekirjelmää… Ja hän on ottanut toimekseen puolustaa näissä syytettyjä.
On mielenkiintoa herättävää nähdä hänen asuntonsa portaat vastaanottopäivinä; ne ovat täynnä ihmisiä, jotka näännyksissä odottavat sukulaisten, ystäväin, omaisten telotusta.
Täällä vuotaa kyyneliä, täällä ihmiset jähmettynein sydämin odottavat saavansa kuulla vahvistavan, toivehikkaan sanan heille kalleista henkilöistä, joiden hengen puolesta tämä uljas mies kauheilla ponnistuksilla taistelee.
Senjälkeen kun hän jätti kaikki muut toimensa ja otti ainoaksi työkseen uhrien pelastamisen sotilaskollegion käsistä on hän tullut kärsimään aineellista puutetta, ja hänen vaimonsa on ollut pakko ruveta antamaan tunteja.
Eräissä tapauksissa on, hänen työtaakkaansa helpoittaakseen, hänen luokseen saapunut virkaveljiä pääkaupungista, ja toisinaan ovat työhön ottaneet osaa myös eräät paikkakunnalla asuvat toverit.
Keskusteluista, jotka minulla on ollut paikkakunnalla asuvien asianajajain kanssa, on minulle käynyt selväksi että he oikeudessa noudattavat peräti toisenlaista taktiikkaa, kuin heidän pääkaupunkilaiset virkaveljensä. Paikalliset asianajajat ovat, opittuaan läheisesti tuntemaan tuomarien luonteen ja tyypin nähtyään heidän kostonhimoisen kiukkunsa, havaittuaan kuinka heiltä, siveellisiin ominaisuuksiin nähden, puuttuu etiikan, oikeuden ja kohtuuden sekä rehellisyyden yleisesti omaksutut käsitteet, — hyvin ymmärtäneet etteivät he, tällaisten olosuhteitten vallitessa, voi muuten taistella vihollista vastaan, kuin ollen olevinaan tätä kaikkea huomaamatta.
Vastauksia antaessaan ja kysymyksiä tehdessään koettavat paikalliset puolustajat leveydellään tyynnyttää tuomarien kiukkuisuutta; noudattamalla esiintymisessään sotilaskollegiota kohtaan huomaavaisuutta ja erityistä hienotuntoisuutta koettavat he välttää heidän kostonhimonsa herättämistä.
Jokainen terävä vastaus, vaikkakin se on asiallinen eikä koske tuomarien personia, voi synnyttää heissä mieskohtaisen kiukun ja silloin he kostavat, kostavat julmasti uhreilleen, jotka ovat heidän käsissään.
Eräs paikallinen asianajaja sanoi minulle: "Tiedättekö, syytteenalainen on meille kallis ja kaikista lähin. Me puolustamme hänen henkeään ja taistelemme sen edestä. Käsitättekö — me taistelemme ihmishengen edestä!… Meille on tärkeää pelastaa se, yhdentekevä minkälaista taktiikkaa tätä varten on noudattaminen.
"Tietysti meidän itserakkautemme saa tämän kautta kärsiä monta pistoa… Mutta jos me tällä saamme pelastetuksi ihmishengen — niin on helppo kärsiä itse rakkauden saamat pistokset.
"Me koetamme lahjoa tuomarit puolustuspuheidemme pehmeällä sävyllä, noudatamme esiintymisessämme heitä kohtaan erinomaista hienotuntoisuutta ja kohteliaisuutta; vaikka usein kyllä huomaamme heidän toimintansa hämmästyttävän epäloogillisuuden ja tahdittomuuden, emme koskaan osoita, kaikessa alastomuudessaan heidän tekonsa järjettömyyttä ja tahdittomuutta, vaan esiinnymme päinvastoin niinkuin ajattelisimme, että nämä toimet ovat tosin kyllä hyviä, mutta että olisi vielä parempi ja vielä oikeampaa toimia toisella tavalla!…"
Minä kuuntelin tätä puhetta enkä oikein tiennyt mitä ajatella.
Arvattavasti minun kanssapuhujani huomasi kasvoistani tämän hämminkini, sillä hän jatkoi, ikäänkuin vastaukseksi ajatuksiini:
Katsokaapa kuinka surullisesti päättyi 8:n rikosjuttu! Siinä oli puolustajana pietarilainen asianajaja Sokolow. Hän noudatti oikeudessa kokonaan toista taktiikkaa: hän ei välittänyt tuomarien personallisesta mielentilasta, hän ei ottanut huomioon että hänen terävää, voimakasta puhettaan voidaan katsoa personalliseksi loukkaukseksi. Luuletteko että seuraava välikohtaus, joka oikeudessa tapahtui hänen kanssaan, jäi syytteenalaisille seurauksitta?
Sokolow pyysi puheenjohtajaa ottamaan pöytäkirjaan erään todistajan lausunnon siitä mitenkä häntä oli kidutettu kidutuskammiossa, jotta hän näiden kidutusten kautta saataisiin pakoitetuksi antamaan lausuntoja.
Puheenjohtaja hylkäsi tämän pyynnön, perustellen tätä kieltoaan sillä, että tämän rääkkäyksiä koskevan lausunnon ottamiseen pöytäkirjaan muka tarvitaan paljon aikaa. Tähän vastasi puolustaja Sokolow: "aikaa ei tämän kirjoittamiseen tarvita sen enempää kuin sitä käytettiin syytteenalaisen kiduttamiseen kidutuskammiossa".
Tästä puolustajan lauseesta puheenjohtaja hirmuisesti vihastui ja antoi Sokolowille muistutuksen säädyttömästä esiintymisestä oikeudessa.
Ja mitäpä luulette, jatkoi kanssapuhujani, tämän rikosjutun tuloksena oli että kuusi henkeä telotettiin syyttömästi. Puolustajat olivat näyttäneet toteen heidän alibi’nsä, mutta tästä huolimatta oikeus tuomitsi heidät kuolemaan…
"Valitusta ylioikeuteen ei annettu tehdä… Ja he ammuttiin…"
Minä tapasin asianajaja Sokolowin, hän tuntuu todellakin henkilöltä, jolla on sekä kykyä että tahtoa puolustaa oikeaa asiaa koko tulisella ja hehkuvalla voimallaan. Hän on tottunut puolustamaan Pietarissa, jossa hän tuntee itsensä vahvaksi ja hyvin asestetuksi taistelussa pahaa aikovaa ja väärää tuomaria vastaan; tuntee itsensä sitä vahvemmaksi, mitä enemmän tuo tuomari tekee itsensä vikapääksi vääryyksiin, sentähden että hänen puolellaan, totuuden puolella, on yleinen mielipide.
Pietarissa puolustaja ei huoli puheenjohtajan ja tuomarien mielentilasta ja personallisista tunteista. Antaessaan asiallisia vastauksia hän ei pelkää että tuomari voi katsoa ne persoonalliseksi loukkaukseksi ja kostaa syytteenalaiselle, omastatunnostaan välittämättä.