ILOINEN JA TYYTYVÄINEN
— Minä olen iloinen ja tyytyväinen, jupisi herra Jakari itsekseen luettuaan 29 markkaa ja mielenkiintoa vaativan kirjan itsesuggestionista, nykyajan suuresta ja samalla hämmästyttävän yksinkertaisesta parannuskeinosta kaikkea pahaa, ikävyyttä ja sairautta vastaan. Jos on sairas, niin on vain keskitettävä ajatuksensa ja toistettava itselleen: olen terve, olen tervc, olen terve, ja vähitellen todella tunteekin itsensä terveeksi ja tulee terveeksi. Jos on murheellinen ja toivoton, niin on vetäydyttävä hetkiseksi hiljaisuuteen ja sanottava itselleen: minä olen iloinen ja tyytyväinen, monta kertaa peräkkäin, ja vähitellen todella tulee iloiseksi ja tyytyväiseksi. Tämä on minua varten!
Tuntia myöhemmin oli herra Jakarin edessä kunnallisverojen perijä.
— Ettekö voi odottaa vielä edes yhtä viikkoa? kysyi Jakari.
— En voi. Minä olen odottanut sen yhden viikon jo niin monta kertaa. On ulosmitattava.
— No menkää sitten edes vielä tänään ulos ja tulkaa huomenna mittaamaan.
— Mmmmm, murisi verokarhu uhkaavasti.
Herra Jakari sulkeutui huoneeseensa, toivoi Pompeijin hävitystä koko kirotun maailman yli, heristi nyrkkejään ja vakuutti itselleen:
— Minä olen iloinen ja tyytyväinen, minä olen iloinen ja tyytyväinen!
Puolta tuntia myöhemmin sanoi rouva Jakari:
— Tänään minun on saatava se talvikappa, josta olen turhaan saanut sinulle puhua 10,000 kertaa. Saanko sen kapan vai enkö? Vai annatko sinä vaimosi kurjiin ryysyihin verhottuna alastomana nääntyä kiljuvaan talvipakkaseen?
Herra Jakari antoi viimeiset vekselillä saamansa rahat kapan ostoon käsirahoiksi, lupasi hankkia loput, samoinkuin hattuun tarvittavat varat ja talousrahoja ja palvelijattaren palkkaa ja pikku Iivarin housukangasta ja Marjatan puseroa ja maitolaskun maksamista varten tarvittavat varat seuraavana päivänä. Ja sulkeutui huoneeseensa ja käveli edestakaisin 20 kilometrin tuntinopeudella.
Rouva Jakari kuunteli oven takana ja kuuli hänen hokevan:
— Minä olen iloinen ja tyytyväinen, minä olen niin iloinen ja tyytyväinen, minä olen niin tavattoman iloinen ja tyytyväinen…
— Taivas varjele, sanoi rouva Jakari itsekseen, hän sanoo: iloinen ja tyytyväinen! Onko hän sairas! Minua peloittaa!
Sitten tuli sähkölasku ja kaasulasku ja kirje, jossa rouva Jakarin vanhemmat ilmoittivat tulevansa viikoksi vierailemaan. Herra Jakari sulkeutui jälleen huoneeseensa, josta kuului kolinaa kuin jokin huonekalu olisi lyöty säpäleiksi, ja rouva Jakari kuuli oven takana herra Jakarin hokevan:
— Minä olen niin iloinen ja tyytyväinen, minä Olen niin iloinen ja tyytyväinen…
Rouva Jakari parkaisi hiljaa ja riensi puhelimeen ja soitti veljelleen:
— Tule pian tänne, mieheni on tullut omituiseksi. Tule nopeasti, minä en uskalla olla yksin hänen kanssaan — hän sanoo olevansa iloinen ja tyytyväinen 1 Tule äkkiä!
Sitä ennen tuli kuitenkin talon isännöitsijä, joka ilmoitti herra Jakarille, että talo oli muutettu osaketaloksi ja herrasväki saisi muuttaa kuukauden kuluttua, ellei herrasväki mahdollisesti lunastaisi huoneistonsa osaketta, hinta 80,000 markkaa, maksettava ennen vuoden loppua. Ja paras olisi lunastaa, eihän nyt uusia huoneistoja mistään saanut.
Isännöitsijän mentyä herra Jakari taas sulkeutui huoneeseensa jatkaaksensa parannusmenetelmäänsä.
— Minä olen niin iloinen ja tyytyväinen, minä olen niin iloinen ja tyytyväinen, sanoi hän ja yritti hirttäytyä pellinnuoraan.
Rouva Jakarin veli tuli ajoissa estääkseen yrityksen toteutumasta.