IX
Viimein koveni ilma. Käräjätkin olivat aivan lähellä. Nyt tulikin tosipouta ja alkoivat syyspakkaset. Pian virkosi Iso-Mustakin, ja nyt alkoi työ käydä kuin rasvassa.
Parissa päivässä olivat Heinärannan lyhteet puituina, ja yks' kaks' oli
Iso-Musta jo Sipillan kylässä.
Ja kuivia ilmoja riitti yhä, aamupakkasia ja purevia pohjoistuulia. Nyt vasta saivat kaikki nähdä, mihin Musta oikein kykeni. Sipillan kylässä teki niin joutuin ja niin hyvää jälkeä, että parempaa kuin koskaan oli osattu uskoakaan. Eikä vastustellut vähääkään. Eivät katkeilleet seuloista käsivarret eivätkä mutterit lentäneet silmille.
Pian siirryttiin Sipillan kylästä Savukylään, ja nopeasti edistyi työ.
Herralan Jooseppi oli mainiolla tuulella, ja kaikki Sipillan kylän rikkaat tulivat ja kiittivät Jooseppia, että »sinä se olet sittenkin se Heinärannan Iso-Herrala…»
Säkkijärven Ollia Savukylästä ja Yrjänäistä Heinärannalta päätettiin miehissä nuhdella siitä, että olivat ruvenneet kesken kaiken riihtä puimaan ja siten häväisseet Ison-Mustan mainetta. Mutta anteeksi kuitenkin päätettiin antaa, koska Yrjänäiseltä oli lehmä syöty ja Säkkijärven Olli taas oli akkavallan alla.
Mutta muristen kuunteli Alatalon vanha vaari, kun hänelle kerrottiin kuinka nyt Iso-Musta alkaa hyvää jälkeä tehdä, kuinka nopeasti pui Sipillan kylässä ja kuinka Savukylässä.
»Ei ole vielä kaikki lopussa», ennusteli ukko yhä. »Käräjät ovat vielä edessä päin.»
Alkoivat sitten käräjät, ja asiain jakopäivä oli. Uteliaana käveli, keppiinsä nojaten, vaarikin kuulemaan, kuinka paljon ja minkälaisia asioita nyt Ison-Mustan takia oli tullut.
Mutta mennessään kuistin läpi näki hän, että Mattila, Ylipään Vilhemi ja Herralan Jooseppi seisoivat päin yhteen sikaria poltellen ja naurusuin puhellen. Aivan heidän vieressään seisoi Ollin-Mikkokin, sikari hänelläkin suussa, ja hymysuin kuunteli isäntäin puhetta.
Sipillan kylän rikkaat seisoivat toisessa kuistin loukossa ja heidän edessään Horslunti, selittäen ja kädellään viittoen.
Ukko painui käräjäpirttiin, jossa haiskahti hokmanni ja kuului kova poru.
Mutta Horslunti, puhuteltuaan Sipillan kylän rikkaita, läksi vauhdissa taas liikkeelle, jaloissaan patiinat ja uudet housut. Sovinnon hierojana liehui Horslunti asiallisten kesken. Sillä yhtä innokas kuin hän oli riitaan kehoittamaan, yhtä innokas hän oli taas hommaamaan sovintoakin ja sulavin puhein sai hän paksut sydämet lämpenemään.
Niin hän liehui, Horslunti, paikasta toiseen. Milloin kuiskasi tämän korvaan, milloin tuon korvaan ja nauroi, olalle löi, ja sanoi:
»Sillä lailla, pojat!»
Asiain jako alkoi. Alatalon vaari kuunteli, milloin luetellaan Herralan
Joosepin ja Sipillan kylän isäntäin asiat.
Mutta niistä ei puhuttu mitään.
»Kaikki asiat on sovittu», sanoi poliisi hänelle.
Ukko murisi ja läksi tyytymättömänä nilkuttamaan pois.
Mutta kun asiain jako oli loppunut ja kahvipöytä taas katettu, meni
Herralan Jooseppi pöydän luo ja huusi:
»Nyt kahville kaikki, sekä asialliset että todistajat! — Nyt vasta
Ison-Mustan tuliaisia juodaan!»
Ja siihen kokoontuivat kaikki: Mattila, Ylipään Vilhemi ja Sipillan kylän rikkaat, tuli Ollin-Mikkokin ja erityisestä kutsusta vielä Ullan-Eino ja Varpumäen Manta.
Mutta Alatalon vanhaa vaaria ei saatu enää palaamaan Ison-Mustan tuliaiskahvia juomaan.
Ja Horslunti katseli etempää hymysuin, kuinka käräjäpullat pienenivät sekä asiallisten että todistajain suissa.