KUKA HERRAINPÄIVILLE?
Oli kuulutettu kuntakokous lauantaiksi sen vuoksi, että pitempimatkaisetkin tulisivat, — olihan seuraava päivä sunnuntai-, lepo- ja juttupäivä.
Mitä asioita kuntakokouksessa tultaisiin käsittelemään ei kuulu tähän tarinaan. Mutta aamupäivästä jo alkoi väkeä kunnanhuoneelle karttua, mennä vätysteli vanhoja, vakavia ukkoja, kävellä vihmoi nuoria isäntiä ja hevosilla ajaen hurauttivat rahakkaat miehet. Kunnanhuone alkoi täyttyä väestä ja tupakansavusta. Siellä saikin oleskella vapaasti ja reimasti sai istuskella lakki päässä ja poltella tupakkaa.
Keskustelu oli varsin alussa kääntynyt politiikkaan, josta melkein jokainen oli eri mieltä. Tämä levoton, kummallinen agitaattorien ja lakkojen aika oli saanut kaikki mielet pois entisiltä rauhallisilta uriltaan. Sillä nyt sai nähdä senkin, että vanha vakava ja uskovainen ukko saattoi vimmastua aivan silmittömästi, jopa yritteli käydä toisen kimppuun keppineen…
Mutta nyt oli kysymys kuka valittaisiin kohta alkaville herrain päiville. Ja siinä olikin sellainen kysymys, joka kesti pohtimista ja arvelemista. Sillä itsekullakin oli oma miehensä, jonka tahtoi saada asiaansa valvomaan.
"Kyllä sinne kerran pitäisi saada semmonen mies, joka oikein ymmärtäisi meidän talonpoikain tarpeet", arveli oven suussa Vähälän Sameli, mutta häntä ei kukaan kuullut, sillä jokainen oli äänessä. Tämä kyllä kääntyi tuon puoleen, joka istui vieressä, ja koki tolkuttaa, minkälainen mies sinne pitäisi saada, mutta tuo, jolle hän asiaa selitti, ei joutanut kuuntelemaan, vaan selitti taas vuorostaan vieruskumppanilleen, joka hänkään ei joutanut kuuntelemaan, sillä omasta miehestään hänkin teki selvää…
Niin pauhasi joka suu eikä kukaan joutanut kuulemaan. Kukin sai omaksi huvikseen suutaan soittaa ja miestään puolustaa. Ei hänelle kukaan vastaan pannut, mutta ei myöskään kukaan ollut kuullut mitä hän oli sanonut ja ketä oli ehdottanut valtiopäiville.
Ja niin ääni kasvoi, nousi innostus ja sakenemistaan sakeni sikaarin savu. Sillä jokaisen huulissa tuprusi sikaari, tuprusi ja tuoksahteli, kipenöivää tuhkaa ympärilleen varistaen, oli kuin luppoisen kuusen oksa korven pimeässä. Innostuneimmat olivat nousseet seisomaan ja pyörivät ja selittivät keskilattialla. Yhtä rintaa innostuksen kanssa sakeni sauhu, tupa lämpeni ja ilma kävi kehnoksi. Pyrki hikeä kiskomaan kakilakkien alta ja villaisten naapukkojen vieriltä. Jo keikahti lakki tuolla oikealle korvalle, tällä vasemmalle, noilla takaraivoille, näillä taas kokonaan päästä pois.
"Kuumapa täällä on… hohoh…"
"Tuntuu olevan…"
Penttilän paksu ja juureva isäntä, jolla oli kolmattakymmentä kytkyessä ja suuri mustanpuhuva syylä poskessa, oli jo väsyksiin asti selittänyt ja touhunnut. Äänikin oli langennut, kun yskä oli ennestään, ettei enää kuin vähä kähisi. Hän koetti vielä viimeisillä voimillaankin. Mutta kun näytti, ettei häntä kukaan oikeastaan kuuntele, vimmastui ja suuttui hän. Kummia miehiä, kun eivät kuuntele mitä hänellä on sanomista! Ja kuitenkin pyöri siinä hänen ympärillään monta sellaista, joka oli hänelle velassa. Ja kun hän oli päässyt suuttumaan, kokosi hän kaikki äänivaransa, ja kaiken loukatun ylpeytensä voimalla hän huusi, että savu hajosi:
"Valitkaa kuka hyvänsä, vaan semmonen sen olla pitää, että se näyttää mieheltä etempääkin. Siinä pitää olla pituutta ja paksuutta, että näkyy…"
"Juuri niin! Semmonen minunkin mieheni pitää olla!" kuuli hän takanaan sanottavan.
"Valitaan sitten tuo Penttilä. Ei täällä ole muuta noinkaan komeaa miestä", kuuli hän toisaalta sanottavan, ja yhtäältä hän kuuli naurun tirskumista.
Silloin hän ymmärsi sanoneensa jotakin tyhmää ja kun näki nauravia naamoja ympärillään ärjäisi:
"Valitkaa vaikka perkele."
Ja sitten hän pyyhkäisi hikeä otsalta ja työntäytyi väkijoukon läpi pihalle.
Mutta tuvan muissakin loukoissa olivat keskustelut kiivastuneet, suut soivat ja kurkut pauhasivat, ja oven suussa tuntuivat vasta tulleet löyhkäilevän hokmannilta.
Korkeaniemen Aapo, joka oli maailmaa kulkenut ja paljon lukenut ja nähnyt, miten muualla asioista haasteltiin, koetti siinä ympärillä oleville esittää, että hän pitää puheen, jos väki tahtoisi asettua ja kuunnella. Mutta koska tiettiin, että Aapo, vaikka olikin viisasjärkinen mies ja tiesi paljon asioita sekä oli aika vikkelä puhuja, oli velanalainen ja viinaan menevä, niin Herralan Kustaa sanoi heti, että:
"Tässä saa puhua kuka tahtoo, ei tässä anneta yhdelle enempää suun vuoroa kuin toisellekaan."
Ja Maaherran Heikki, joka oli kristitty ja jolla oli käyrä nenä kuin pulskimmalla metsolla, virkkoi:
"Välipä niistä viinamiehen puheista."
Ja rähinää jatkui. Silloin muuan vikkelä poika, tuo Sammal-Kreetan
Antti, joka oli ollut nuorisoseurassa, sanoi, lausui ilkkuen:
"Eikö sitä näin ohjelman ollessa väliin lauletakin…"
"Huuti, poika!" ärjäisi hänelle nuorisoseuran puolesta muuan sen jäsenistä.
Mutta huomaamatta oli sinne kunnantupaan tullut outo mies, näytti vähä herrasmaiselta ja oli muutenkin muhkea. Ja ennenkun kukaan osasi aavistaakaan riensi hän perälle pöydän taakse. Ja vaikka kova rähinä vielä kuului ympäri tupaa ja ilma äänimerenä aaltoili, huusi hän, että kuului yli kaikkien muiden äänten ja rähinän:
"Arvoisat kansalaiset! Kun sattui näin sopiva tilaisuus, että osui väkeä näinkin paljon kokoon, niin minä tahtoisin jollakulla sanalla puhua ensitulevien valtiopäiväin merkityksestä ja samalla esittää sopivia henkilöitä täältä sinne toivomuksianne perille viemään ja etujanne valvomaan… Minä pyydän siis…"
"Mikä sinä sitten olet miehiäsi?" kuului ääni väkijoukosta, ja muu rähinä tuntui vaimenevan.
"Minä pyydän siis teitä, kunnioitettavat kansalaiset, että…" jatkoi puhuja, mutta nyt kuului monesta suusta:
"Mikä sinä olet miehiäsi? Sano heti!"
Puhuja ei ollut tietääkseenkään, vaan jatkoi puhettaan. Lähellä olevat kuulivat joitakuita sanoja, mutta oven puolessa syntyi niin äänekäs keskustelu, ettei sinne saanut selvää puheesta…
Ja äkkiä kuului ympäri pirttiä: hän ehdottelee Horsluntia herrainpäiville.
Silloin syntyi vilkas liike väkijoukossa.
"Se on oikein! Horslunti herrain päiville!" huusivat Horslundin ihailijat.
Mutta toiset karjuivat:
"Ei Horsluntia… se on herrain hännänkantaja. — Ajakaa ulos tuo mies tuolta pöydän takaa!"
Mutta ne, jotka olivat akkunan luona, karjuivat:
"Elkää huutako! Olkaa hiljaa! Rovasti ja esimies tulevat!"
"Mikä maailmanen elämä siellä on… niinhän siellä on kuin tapeltaisiin! Mikä kapina siellä on?"
Ne, joille rovasti teki kysymyksiänsä, eivät vastanneet, naureskelivat vain.
Silloin sattui taas tuo Sammal-Kreetan vikkelä Antti siihen, ja kun muut eivät vastanneet, niin hän paukautti sanoa rovastille:
"Herrain päiville ne siellä miestä valitsevat!"