PANKINVARKAITA
Se on herättänyt maailmanmainiota huomiota tuo kuuluisa pankinvarkaus
Helsingissä ja siihenkuuluvat murhat, tappelut ja muut mellastukset.
Tännekin meidän syrjäiseen kylään ovat lehdet siitä kertoneet, ja suuri on ukkojen mielenliikutus ja tarkoin on asiaa seurattu, seurattu jännityksellä ja ennenkuulumattomalla intressillä. Ja niinä päivinä, joina ei lehtiä tule, on monta ihmistä ollut kuin sairaana, ja missä kaksi ja kolme on yhteen tullut, niin ensiksi on tullut puhe siitä pankinryöstöstä ja varsinkin vorojen kiinniottamisesta.
Paakkolassa, johon tulee Helsingin Sanomat, sai kuulla juurtajaksain ja tarkoin, kuinka menee. Viime sunnuntainakin oli kylän väkeä kokoontunut pirtti täyteen, oli isäntiä, emäntiä, mökkiläisiä. Kalamäen vanha vaarikin oli kömpinyt sinne, ja kylän vankin mies, Friikan Iisko, joka oli istunut linnassa tappelusta. Oli myös joukossa Einari Vitikka, joka ryöstöstä kuului olleen Norjan matkalla linnassa kaksi vuotta. Häntä mainittiinkin takana päin "Norjan Einariksi", ja hän oli enemmän pelätty kuin suosittu kylän mies.
Pääkkölän Alfredia, joka oli kylän paras lukumies, ja kirjoitusmieskin verraton, pyydettiin lukemaan ääneensä, että kaikki kuulevat. Silloin juuri oli se rohkea poika Tampereella saatu kiinni. Mutta ei saanut Alfred kauan kerrallaan lukea, täytyi keskeyttää, sillä vähä väliä oli kullakin muistuttamista ja kysymistä.
"Mikä sen olikaan nimi?" kysyi Norjan Einari.
"Kritsmanni kuuluu olleen", vastasi joku hänelle.
"Kun ei lie samoja Kritsmanneja, jonka minä Norjassa näin."
"Mitä vielä. Tämä on nuori mies, ei tämä ole Norjassa käynyt", selitettiin Einarille.
"No luehan menemään, Alfred, että kuullaan, kuinka kävi!" kehoittivat toiset Alfredia.
"Ei sitä tiedä, jos olisi ainakin samoja Kritsmanneja — mustaverinen se oli sekin, jonka Norjassa näin", sotki Einari itsepäisesti sekaan, häiriten Alfredin lukua.
"Taisitte olla sen Kritsmannin kanssa yhtä aikaa linnassa", kuului joku
Einarille sanovan, ja silloin ei Einari hiiskunut yhtään sanaa.
"Tyhmä mies, kun antoi ottaa kiini siinä asemalla… olisi juossut jonkun pytingin alle", muistutti Friikan Iisko.
Mutta Pääkkölän Alfred oli päässyt hyvään lukuvauhtiin ja lateli tulemaan suun täydeltä, vaikka huomautuksia, muistutuksia ja kysymyksiä tehtiin joka haaralta.
"Voi saatana… jopa oli rohkea mieheksi."
"Ja sydämetön… Ei se poika hätäillyt…"
"Lieneekö ollut hyvinkin vankka muuten?"
"Ei se vankka, mutta niin sydämikkö ja raudanrohkea luonto, että tappoi ihmisen kuin variksenpojan…"
"Vaan olipa sillä aseetkin semmoset, että tie auki pitää olla, kun semmosella paukuttelee."
"Vai yhdeksän henkeä… Herra Jumala, mikä tästä maailmasta tulee…!"
Alfred oli lopettanut lukemisen. Kaikki oli lukenut mitä siitä asiasta oli nyt painettu, ja lisää luvattiin.
Viimeinen näytös, eli se kun onnetonta rosvoa alettiin vesisuihkulla hätyyttää, herätti erinomaista huomiota.
"Jos silloin hoksasi hypätä akkunasta ulos, niin…" arveli Friikan
Iisko.
"Kiini ne olisivat ottaneet, kun väkeä oli katu täynnä… Hullusti teki, jos akkunasta hyppäsi", tutki Kalamäen vanha vaari.
"Eivät olisi uskaltaneet, kun toisessa kädessään olisi pitänyt tikaria ojona ja toisessa revolveria ja ampua räiskinyt väkijoukkoon ja juossut pakoon. Niin minä olisin tehnyt", innostui Norjan Einari selittämään.
Jahkailtiin siitä sitten kauan aikaa, jotta miten olisi pitänyt tehdä, — että noin olisi pitänyt… eikä näin…
Mutta tuli lopulta puhe siitä, mitenkä Kritsmanni silloin menetteli, kun poliisikonttoriin tuotiin ja kun tikarilla iski sitä Palkevitsiä, että kurkku poikki… poikki kuin korte. Ja Milania ehti myöskin pistää… Siitä innostuivat kaikki niin, että liikkeelle lähtivät.
"Noin se kävi… noin ja noin…" näytti Norjan Einari, pitäen puupalasta kädessään.
Friikan Iiskokin innostui.
"Ole sinä olevinas Kritsmanni… minä olen se Miiani… Mutta kuka rupeaisi Palkevitsiksi", esitteli hän ja oli kovasti haltioissaan.
Paakkolan renki Kustaa rupesi näyttelemään Palkevitsin osaa.
Koko pirtillinen innostui, ja hauskaa oli.
Nyt tuotiin Norjan Einari poliisikamariin; Friikan Iisko ja Paakkolan renki Kustaa alkoivat häntä tarkastaa. Kustaa löysi Einarin taskusta tupakkakukkaron, joka oli olevinaan revolveri…
Mutta silloin Einari sivalsi povitaskustaan puupalikan ja iski sillä Friikan Iiskoa kaulaan että mäiskähti ja sysäsi samalla renki Kustaata rinnan alle, että Kustaa äänen päästi…
Einari oli niin innostunut osaansa, että yritteli päälle muillekin ja vetäisi Kalamäen vanhan vaarin tukasta ruomana lattialle.
Mutta Friikan Iiskolle oli tikarin isku sattunut liian kovin; hän karkasi Einarin kimppuun ja löi alleen lattialle, että paukkui.
"Vai sillä lailla sinä leikissä lyöt… vanha rosvo ja ryöväri", sanoi hän ja puristi kurkusta Einaria.
"Päästä heti irti… sinä… vai haluatko vieläkin tiilenpäitä lukemaan… Sinä se linnassa olet ollut", kiukkuili Einari Iiskon rautakourissa.
"Elä päästä… elä päästä… Siinähän se juuri Kritsmanni onkin… Palkevitsiäkin löi liika kovin rinnan alle ja Kalamäen äijän vetäisi tukasta lattialle", huusivat jotkut Friikan Iiskolle.
"Heittäkää helvetissä pois!" huusivat taas toiset.
Mutta Paakkolan renkikin oli päässyt pönkilleen, ja kun ei muuta hoksannut, sieppasi vesisangon oviloukosta ja valeli jääkylmällä vedellä puikkaroivaa ja synkästi kiroilevaa Kritsmannia.
"Tuokaa ruisku… opetetaan tätä pankinvarasta vähäsen!" ilkkui hän, vettä Einarin kaulaan kaataessaan.
Ukot nauroivat täyttä kurkkua, mutta Kalamäen vanha vaari huusi:
"Sitokaa kiinni se lurjus… Minä laitan sen käräjille… mokomakin
Kritsmanni!"
* * * * *
Mutta seuraavalla kerralla, kun kokoonnuttiin Paakkolaan sanomalehtiä lukemaan, ei näkynyt yhtään yllämainituista miehistä. Joku ihmetteli, että miksikähän ne eivät ole saapuneet uutisia kuulemaan.
"Mitenkä ne tulevat! Kritsmanni on linnassa, muut tapetut ja loput lasaretissa!" huomautti Yrjänän huutopoika, Riikan-Helmeriksi hoettu.