IV

Aamuvarhaisella jo olivat savukyläläiset saapuneet Ollinvainioon, sillä he eivät tienneet, että konsulentti viipyy Rantalassa, meijerin vuokratalossa. Kaikki muut saapuivat, paitsi Säkkijärven Olli. Pitkäksi tuli aika siinä kaivon ympärillä kävellä ja odotella. Mutta sitkeitä olivat vartomaan. Ei yksikään lähtenyt kotiaan, vaikka nälkäkin jo hätyytteli. Jo viho viimein tulivat!

Konsulentti ja Maaherra samassa reessä! Se oli savukyläläisten mielestä huono enne. Mitä mahtoikaan Maaherra konsulentille selittää ja valehdella!! Jo tulevat tuossa vieressä.

Konsulentti nousee reestä ja ottaa matkaansa kaikenlaisia kojeita.

"Vettä se niillä ottaa ja punnitsee", arvelevat savukyläläiset.

Konsulentti kävelee suoraan kaivolle, ja väkijoukko seuraa häntä kuin pappia avonaisen haudan partaalle. On hiljaista kuin hautajaisissa. Ei kuulu yhtään ainoaa ääntä. Mutta piiput ja sikarit savuavat.

Konsulentti menee kaivon partaalle ja väkijoukko ympäröi hänet joka suunnalta, sillä kaikki tahtovat nähdä, mitä hän tekee ja mitä sanoo…

Hiljaista on. Ei hiiskaustakaan kuulu.

Ollin-Mikko on joutunut takarivin mieheksi eikä hän siis näe kaivonkuoppaa eikä konsulenttia. Ja siinä johtuu hänelle mieleen, että niinhän nämä ovat kuin hautajaiset… ja ehkä ovatkin?

Ehkäpä tämä nyt on viimeinen yritys, ja Heinärannan osuusmeijeri haudataan monen sylen syvyyteen Ollinvainioon…

Silloin loppuu kurnaali, ja vanha viili saapi entisen kunniasijansa!

Mutta kuusen latvassa aivan lähellä kaivoa ja väkijoukkoa istuu varis, joka on vasta etelästä päin tullut ja rääkäisee niin että ilma viheltää:

"Praa!… Praa!"

Kaikki sen kuulevat ja katsahtavat lintuun, joka kumartelee ja rääkkyy.

Konsulenttikin silmää sinnepäin, ja hänen suupielessään on hymyä.

Maaherra, Erkkilä, Mäenpää, Herrala ja Jauhola ovat pyrkineet ihan konsulentin selän taakse kaikki nähdäkseen, kaikki kuullakseen.

Maaherra on kumartunut katsomaan kaivoon, ja hän kalpenee, sillä kaivossa on kauhean paljon vettä. Samoin käy Herralalle ja muillekin.

Kuinka on mahdollista, että noin paljon on vettä? Ja viime yönä ovat mallikyläläiset tyhjentäneet kaivon viimeiseen nappaan asti.

Kalpeina he seisovat. Ei maistu tupakka, ei luista puhe. Mutta valjuina miehinä seisovat savukyläläisetkin, sillä tästä hetkestä riippuu, rakennetaanko meijeri Ollinvainioon vai eikö. Konsulentti mittaa ja laskee.

"Kaivo on viime yönä ammennettu typö tyhjäksi… Niinhän on?" kysyy hän vihdoin.

"Niin on", vastaavat ne mallikyläläiset, jotka ovat olleet kaivoa tyhjentämässä.

"Ja vettä on siitä ajasta karttunut näin paljon." (Hän selittää, kuinka monta tuhatta kiloa on vettä tullut kaivoon muutamassa tunnissa.)

"Siis: tässä on harvinaisen hyvä vesisuoni ja vesi laadultaan erinomaista. Epäilemättä riittää tästä jo vettä meijerin tarpeiksi, mutta voipi vielä varmuuden vuoksi kaivaa toisenkin kaivon. Minun ajatukseni on siis, että paikka on hyvä ja vettä tulee riittävästi. Siitä ei siis enää ole riitelemistä!"

Savukyläläisten poskille alkoivat veret kohota ja helpotuksen huokaus nousi heidän rinnastaan.

Mutta kalpeina niinkuin kuvapatsaat seisoivat mallikyläläiset eivätkä sanaa hiiskuneet.

Mutta konsulentti ilmoitti, että hänellä oli kiire muualle ja muihin hommiin. Ei hän joutanut enää joutavia jaarittelemaan.

Hän sanoi kaikille yhteisen hyvästin, kehoitti ryhtymään rakennushommiin ja elämään rauhassa ja rakkaudessa… Ja hän käveli maantielle ja istui kievarikyytiin, joka oli häntä vartonut.

Mutta väkijoukko seisoi vielä siinä kaivon ympärillä niinkuin haudan äärellä.

"Jaah", sanoi Erkkilän Anaski.

"Niin", arveli Maaherra.

Mutta Vankkalan isäntä Savukylästä sanoi kovalla äänellä, että kaikki kuulivat:

"Asia on nyt siis selvä! Ja huomenna aloitetaan hirrenajo!"

Mutta Erkkilän Anaski nousi multavallin päälle, joka oli kaivon kuopasta nostettu, ja huusi:

"Ei vielä, pojat! Ei vielä, pojat! Eivät ole vielä kaikki asiat selvillä."

"Mitä puuttuu?" tikasi hänelle Savukylän Vankkala vihaisesti.

"Paljo puuttuu", rämisi Anaski. "Ensiksi tahdon kysyä: menevätkö savukyläläiset takaukseen toinen toisensa puolesta siitä, ettei mitään häiriötä synny meijerille veden takia kahteenkymmeneen vuoteen?"

Siinä oli kamala kysymys savukyläläisille!

Jo on pitkään ajatteleva mies tuo Erkkilän Anaski!

Anaskille vastattiin, että semmoinen tirehtööri saapi pitää suunsa kiinni. Mikä patruuni oli Anaski vaatimaan takauksia ja millä oikeudella?

Anaski taas puolestaan vastasi, että juuri se, etteivät savukyläläiset uskalla takaukseen mennä, osoittaa, etteivät itsekään luota kaivoon…

Siitä päästiin alkuun. Ja niinkuin leviää kulovalkea pitkin kesäkuivaa kanervikkoa, niin nyt puhe ja pauhu, tinka ja tora levisi nuolen nopeudella. Ja yhtäkkiä oli koko miesjoukko tulisessa tingassa. Huudettiin ja toiset huitoivat käsillään kuin juopuneet. Muutamia miehiä kaatuikin, kun eivät hoksanneet katsoa, mihin astuivat. Ja moniäänisenä ja kuin mustana meren aaltona miesjoukko lähestyi maantietä…

Syntyi hirmuisia tinkoja. Persoonallisia loukkauksia sinkoili kuin tulisia rakeita. Jotkut pyysivät todistajia kuulemaan, kuinka toinen soimaa. Mutta todistajatkin olivat tingoissa eivätkä joutaneet kuuntelemaan.

Ollin-Mikko katseli syrjästä ja nauroi partaansa. Ja kuta tuimemmaksi riita kävi, sitä iloisemmaksi tuli Mikko, sillä hän ymmärsi hyvin, ettei semmoisen elämän perästä synny heti aikoihin yhteistä meijeriä.

Ja mitään päätöstä ei tullut. Vihassa erottiin, toiset toisaalle.

Ollin-Mikko joutui Pikku-Herralan seuraan.

"Ei vaikka olisi kokonainen meri vettä Ollinvainiossa ja vaikka taivaan enkeli tulisi ja sanoisi, että on siinä vettä… niin sittenkään ei meijeriä rakenneta Savukylään", puhui Herrala raivoissaan Mikolle.

"Se on oikein!" kiitteli Mikko. "Pitäkää puolenne!"

"Niin teemmekin! Ja saat uskoa, Mikko, että vaikka paita päältäni menisi, niin asiaa ei hellitetä… vaikka kävisi oppineita Helsingistä, vaikka ulkomaalta saakka Ollinvainion vesivaroja punnitsemassa."

"Mihinkähän tulisi… eli missähän olisi paras paikka?" kysyi Mikko.

"Ei missään sen parempaa kuin on meidän rantavainio", kehui Herrala. "Siinä on vettä ja valmis kaivo jo. Ja Mallikylän Maaherra kyllä puolensa pitää…"

"Vaan jos eivät toiset siihen suostu", epäili Mikko.

"Jaa… jääköön sitten iäksi päiväksi rakentamatta", sanoi Herrala.

"Sitä minäkin! Niin saisikin jäädä! Silloin toteentuisi minun ennustukseni ja Varpumäen Israelin uni…"

Herrala meni kuin masennuksiin ja sanoi hetken päästä: "Meijeri se kyllä rakennetaan, vaan sitä ei rakenneta Savukylän Ollinvainioon…"

Olivat pian Herralan tienhaarassa. Mikko päätti ärsyttää Herralaa, paljoa se ei tarvitsekaan, oli siksi pahalla kiirillä.

"Niin olen kuullut, etteivät suostu rakentamaan Herralan rantavainiolle", sanoi hän.

"Pakko on suostua!" kivahti Herrala. "Ja tämä asia ei muuten kuulu sinuun. Mitä sinä sekaannut meijeriasiaan…?"

"Taidetaanpa tarvita vielä minuakin ennenkuin leikistä luovutaan", puheli Mikko, ärsyttävällä äänellä. "Satuin olemaan tiellä, kun sinä tukkikangella Savukylän Jaakkolaa uhkasit…"

Enempää ei tarvittu. Herralan tulinen luonto oli pian ilmitulessa, ja hän lähti kaappaamaan Mikkoa niskasta kiinni. Mutta Mikko loikkasi sukkelaan yli maantienojan ja juoksi taloon.

"Vielä sinä sen rengassilmä nämä muistat", uhkasi hän Herralaa.

Herrala lähti kotiaan. Hän oli niin pahalla tuulella, että kujalla jo alkoi karjua rengilleen, että mitä siellä seisoskelet.

Sitten hän muisti, että tänään olisi pitänyt "Pellervon" saapua. —
Onpa hauskaa nähdä, mitä ovat vastanneet hänen kysymykseensä.