MUISTOJEN TARHA
Käy mennehien muistojesi tarhaan,
sen etsi ihanata virvoitusta!
Saat siellä kulkiessas lohdun parhaan,
pois haihtuu kaikki murhe, aatos musta.
Siell' ylläs kaartuu lehväkatto lauha,
ja kukkii kukat tiesi kahden puolen.
On siellä suuri, vilvas onnen rauha,
ei yhtään painostusta helteen, huolen.
Ja joka aamu, jonka ruskoon heräät,
sun tuskas olleet peittää onnen kultaan.
Näin virvoitusta tarhaan muistois keräät
ja onnen siemeniä kylvät multaan…
VANHUUDEN ILO
Niin kaunihina kaartuu illan taivas,
ja tutut salmet, seljät aukeaa.
On nukkunehet menneet murhees, vaivas,
kaikk' elo ollut onnen kuullon saa.
Sun ilos istua on ruskoiltaa
ja nähdä elon väyläin välkkyvän.
Käyt ees ja taa sa muistojesi siltaa,
soi hiljaisena hymni elämän…
RUNOKIRJE AJAN TAA
Halk' elämäni onnen, hurman, harhan
sun muistan, nuoruuteni Julian,
kun varjostossa muistojeni tarhan
join huultes ensimäisen suudelman.
Näin silmäs palon alla kainon luomen
kuin kevätkukan terän umpussaan.
Vaan kerkeemmin kuin kukkasade tuomen
varisi unten vuokot varrestaan…
Viel' on kuin lennättäisi ajan tuuli
mun tiellein lunta unten kukkien,
kuin koskettaisi viileästi huuli
sun huultas yössä kevään mennehen.
SERENAADISONETTI
Ma akkunasi alla valvon salaa
ja kieliin hiljaisuuden harpun lyön;
äänettä nukkuu puisto kesäyön,
tuoksunsa täyden kammiohos valaa.
Vuoteesi viereen kaipuu hiljaa halaa,
ja lemmenlauluansa laulaa syön.
Ma hiljaisuuden harppuhuni lyön
yön halki, kunnes päivä uusi palaa
ja laulamahan luonto itse herää,
kuoronsa suuren kiittämähän kerää,
ja huomenkoitto avoakkunastas
säteensä kirkkaat kaataa kasvoillesi,
sua siunaa, hohdon antaa hymyllesi
ja luomes laulain avaa aamun rastas!
KAIPAUS
On kaipausta täynnä sydämeni,
kun kesken hiljaisuuden yksikseni
ma mennehissä elän unelmoissa.
Juur' äsken hurman hetki oli, meni,
sa äsken luona, nyt jo poissa.
Se unta onko ollut kaunehinta,
ett' aaltos povellani armas rinta?
Vain hiljaisuutta vastaan sykkii sydämein,
on muistoin lämpimyys mun ainoo autuutein. —
KEITAANI
Niin monen hetken murhe mennyt on,
ja suli sunnuntaihin viikon vaivat.
Keskeltä kuuman tuskain aavikon
taas lähtehensä löysi erälaivat.
Sa kussa kerallani kuljitkin,
ja laulujesi helmet helkkyi milloin,
nous aavikosta keidas ihanin,
sen palmuin alle uinahtaa sain illoin.