1. LÄÄNINMIEHET JA LINNANVOUDIT.
Keskiajan johtavia kruununvirkamiehiä Suomessa ovat olleet linnanvoudit. Mutta kun linnanvoutien viran on katsottava varsinaisesti syntyneen vasta päälinnain perustamisen yhteydessä, tulee vastattavaksi kysymys, miten virkamieslaitos täällä on ollut järjestetty varhaisimmalla keskiajalla, ennen linnahallinnon muodostumista.
Ennenkuin lähdemme tähän kysymykseen vastaamaan, mainittakoon pari sanaa eräästä Ruotsissa ja Tanskassa varhaisimpana keskiaikana ilmenevästä hallintoseikasta.
Ruotsin tärkein paikallinen viranomainen mainittuna aikana oli nimismies, tunnettu m.m. ruotsalaisella nimellä "länsman", "soknare" ja latinankielisellä nimellä "exactor, exactor regius".[840] Mutta on tarkoin huomattava, ettei se nimismies, jota Ruotsissa tällä nimellä kutsuttiin, ollut samanlainen virkamies kuin nimismies myöhemmällä keskiajalla ja uuden ajan alussa. Maakuntalakien aikana nimismies Göötanmaissa "lænsman", "konungsbryti", "konungsbryti i Upsala bo" ja "konungs soknare" Vestmanlannissa "husabyman" nimisenä kuninkaan palvelusmiehenä hoiti hänelle uskottua kuninkaan kartanoa ja toimi kuninkaan yleisvirkamiehenä piirissään. Vaikkei lähteistä näy, oliko Sveanmaan "lænsman" alkuaan kuninkaankartanon hoitaja, niin näkyy kumminkin se, että hän täälläkin oli aikaisin tunnettu varsinainen virkamies, jolla oli mitä monipuolisimmat tehtävät.[841]
Erinomaisen selvänä esiintyy vastaava laitos muinaisessa Tanskassa. "Brytiæ" yksityisoikeudessa merkitsi osa-asukasta tai yhtiömiestä, joka yhdessä toisen kanssa harjoitti maanviljelystä tai otti hoitaakseen toisen maata ja karjaa. Kuninkaatkin käyttivät edukseen samaa järjestelmää, ja Tanskan vanhoissa asiakirjoissa usein mainitaan "Konungs brytiæ". Nämä kuninkaan maan viljelijät olivat samalla kuninkaan virkamiehiä. Tanskan vanhimmissa laeissa mainitaan useasti kuninkaan "Umbudsman" eli "exactor" nimellä kutsutun virkamiehen asunnoksi suorastaan kuninkaan kartano.[842] Siis ilmeisesti sama laitos, jota Göötanmaan "konungsbryti" tarkoittaa.
Suomessakin esiintyy parissa 1300-luvun asiakirjassa exactor ja exactor regius niminen viranomainen.[843] Tämän nimityksen ruotsinkieliseksi vastineeksi on katsottu nimitystä "länsman".[844] Itse asiakirjat eivät kumminkaan oikeuta meitä pitämään exactor nimellä kutsuttua viranomaista tavallisena, keskiajan lopulta ja uuden ajan alulta tunnettuna nimismiehenä. Kumpikin täällä mainittu exactor näyttää olleen kokonaisen pikkumaakunnan virkamies. Kumpikin olivat sinettimiehiä. arvattavasti siis rälssimiehiä, toinen lisäksi tuomarina esiintyvä. Missään tapauksessa he eivät ole verrattavia myöhemmän keskiajan talonpoikaisiin nimismiehiin.
Yhtäläisyys Ruotsin ja Tanskan alkuperäisten "länsmanien", kuninkaan kartanoissa toimivain "brytien" kanssa sitävastoin on sattuva. Suomessakin kutsutaan exactoria nimenomaan "kuninkaan" virkamieheksi, joten hän varmaankin on ollut välittömässä suhteessa kuninkaaseen. Suomessakin on varhaisella keskiajalla useita melkoisia kuninkaan tai kruunun kartanoita, joita kuninkaan oli vaikea omakohtaisesti hoitaa; niissä jos missä olivat eri hoitajat tarpeelliset. Vanhemmalla keskiajalla oli täällä käytännössä aluejako pikku maakuntiin ja erityisesti pieniin kartanolääneihin, jotka alueet ovat voineet olla näiden vanhain viranomaisten virkapiireinä.
Tätä käsitystä puoltaa lisäksi länsman nimityksen vanhin käyttö Suomessa. Tämä nimitys esiintyy ensimäisen kerran v. 1348 päivätyssä, Satakuntaa koskevassa asiakirjassa[845] ja sen jälkeen vasta 1400-luvun alulla. Mutta nuo aikaisemmat lääninmiehet eivät ole myöhempäin kaltaisia. V:n 1348 lääninmies oli kuninkaan oma virkamies, hänen luottamusmiehiään. joka voudin kanssa sai tehtäväkseen Ulvilan kaupungin oikeuksien valvomisen kaupungista muuttaneita kohtaan; myöhemmän keskiajan nimismiehet olivat alhaisia kansanvirkamiehiä, joille kuninkaat tuskin erityisiä luottamustoimia antoivat. Sattuu nyt vielä niin, että tiedetään Ulvilan kaupungin viimeistään 1300-luvun ensimäisinä vuosikymmeninä tulleen siirretyksi Ulvilassa olevan kruununkartanon (Isonkartanon, Storgården) maalle ja kartanonkin väen kuuluneen kaupunkilaisiin.[846] Todennäköisesti on Satakunnassa v. 1348 ollut kuninkaan "vouti" Kokemäenkartanossa ja muudan kuninkaan "länsman" Ulvilan Isonkartanon ja sen alaisen kaupungin erityinen lääninmies.
Samantapainen virkamiesten ryhmitys näyttää Satakunnassa olleen käytännössä vielä v. 1365, jolloin kuninkaan kirjeessä mainitaan "meidän voutejamme ja virkamiehiämme Satakunnassa".[847] Voudin ohella tässäkin mainitaan vielä toisia kuninkaan välittömästi käskettäviä virkamiehiä, joita tuskin voi pitää muina kuin kruununkartanoitten lääninmiehinä.
Vanhojen kruununkartanoitten alueita kutsuttiin myöhemmin yleisesti lääneiksi ("Ruonankartanon lääni" Sauvossa, "Kuninkaankartanon lääni" Perniössä, j.n.e.). Länsmanit Suomessa ovat luultavasti alkuaan olleet näiden läänien "läänin"- eli "läänitysmiehiä".
Myöskin tuota v. 1353 tuomittua salaperäistä Bendict Agghæson nimistä henkilöä pitäisimme tämäntapaisena virkamiehenä.[848] Virkamieheksi hänet ilmaisee hänen toimensa sakkojen perijänä; toiselta puolen hän oli välittömässä suhteessa kuninkaaseen, koskapa hänen rikoksiansa oli sekin, että hän oli pidättänyt kuninkaalle lähetettäviä muonavaroja. Tämäkin viranomainen oli läheisissä asioissa kuninkaankartanon kanssa.[849] Omasta ja vaimonsa (Aelisif) nimestä päättäen hän kuului ruotsalaiseen kansallisuuteen ja oli varmaan alhaissyntyinen, koskapa ei käyttänyt sinettiä. Arvatenkin on lääninmiehiä niinkuin läänejä ollut eriarvoisia.
Kruununkartanoita ja niiden läänejä hoitavat, kuningasta välittömästi palvelevat viranomaiset, joilla oli latinankielinen virkanimi "exactor" ja ruotsalainen "länsman", tämän mukaan maamme vanhimpia varsinaisia kruununvirkamiehiä.
Heidän virkatoimistaan emme paljoa tiedä. Kruununkartanon hoitamisen lisäksi niihin kaiketi kuului pääasiallisesti vain verojen kokoaminen tai vastaanottaminen niiltä pieniltä maakunta-alueilta, joissa kruununkartanot olivat. V. 1326 oli piispalla yksi ainoa nimismies koko Uuttamaata (luult. läntistä Uuttamaata) varten;[850] kruunu on voinut siinäkin noudattaa kirkon esimerkkiä. Kun varhaisimmalla keskiajalla maakunnilla ja pitäjillä oli kansanomaiset tuomarinsa, ei kruunun läänimiesten vaikutus arvatenkaan ulettunut varsin syvälle paikalliseen hallintoon.
Tämän aikuisen hallintolaitoksen sysäsi syrjään linnahallinto linnanvouteineen. Tämän hallinnon synty on yhteydessä päälinnain perustamisen kanssa. Koska päälinnat v. 1308 jo olivat olemassa, oli maamme hallinnon suuri muutos jo silloin tapahtunut.[851]
Vanhimmilla linnanpäälliköillä oli erilaisia virkanimiä, kuten lat. "aduocatus", "praefectus", "capitaneus". Viimemainittu nimitys lienee erityisesti sotilaspäällikön nimi, mutta kun samaa henkilöä joskus kutsutaan sekä "aduocatus" että "capitaneus" nimellä, eivät ne käytännössä näytä merkinneen jyrkästi erotettuja virkoja.[852] Suomen linnanvoutien asema oli kuitenkin kautta koko keskiajan hyvin eriarvoinen. Turun ja Viipurin linnain isännyydet olivat enimmäkseen Ruotsin valtakunnan mahtavimpain miesten hallussa, joiden asema oli valtiollisesti sangen itsenäinen. Usein näillä mahtavilla läänitysmiehillä oli hallussaan päälääninsä lisäksi pienempiä linnaläänejä, kuten Turun linnan päälliköllä Raaseporin lääni, Satakunta ja Ahvenanmaa.[853] Porvoon lääni näyttää pysyvämmin kuuluneen Viipurin linnan alueeseen. Toiselta puolen taas nähdään, että kaikki läänit saattoivat olla välittömästi kuninkaan alaisia, jolloin niiden linnanvoudit olivat kuninkaan suoranaisia palvelijoita ja suorittivat lääninsä veroja suoraan kuninkaalle Ruotsiin, jossa myöskin tekivät tilinsä. Epäilemättä on tämä järjestys alkuperäinen. Suomen linnat olivat kaikki alkuaan kuninkaan linnoja, niihin maksetut verot, yksin lahjaverotkin, olivat kuninkaan (kruunun) veroja. Linnanvouti oli veronmaksajan kannalta katsoen aina kuninkaan vouti, silloinkin kun hän oli kuninkaasta aivan riippumaton. Maamme keskiaikaisen linnahallinnon varsinaisena perusteena eivät siten olleet nuo vaihtelevat ja eriarvoiset linnanvoudit, vaan itse linnaläänit linnoineen, jotka kaikissa oloissa muodostivat pysyvän verotus- ja hallintopiirin, vaikka linnan isännyys kulkikin kädestä käteen.
Jo 1300-luvun alkupuolella asiakirjoissa useamman kerran mainitaan päälinnan voutien alaisia virkamiehiä.[854] Vaikkei näiden virkamiesten laadusta sen enempää puhuta, on luultavaa, ettei näillä nimityksillä tarkoiteta ainoastaan päävoutien sijaisia ja päälinnoissa olevia virkamiehiä, vaan myöskin päävoudeista riippuvia alueellisia virkamiehiä, alavouteja. Niitäkin näet jo nimenomaan mainitaan. Sellaisena esiintyy v. 1346 eräs Maskussa asuva Henrikki, "Danielin virkamies".[855] Tämä Daniel oli nähtävästi tunnettu Dan Niklinpoika, näihin aikoihin Turun linnan vouti. Hänen alaisensa Maskussa oleva virkamies ei varmaankaan ollut aivan halpa mies, koskapa käytti sinettiä. Seuraavana vuonna mainitaan eräs Esgerus Dan Niklinpojan "voutina" Kalandissa.[856] Tässä siis toinen, paikallinen, nimenomaan voudiksi kutsuttu virkamies, jonka virkapiirinä on muinainen Kaloinen eli myöhempi Vehmaan kihlakunta. Todennäköisesti siis jo 1300-luvun puolivälissä pohjoisen V.-Suomen kummassakin vanhassa piirissä, Kalandin ja Maskun-Mynämäen pitäjistöissä eli kihlakunnissa on toiminut erityisiä alavouteja, jotka olivat linnanvoudin alaisia veronkanto-virkamiehiä aivan samaan tapaan kuin myöhemmin kihlakunnissa toimivat maanvoudit.[857]
Vaikea on sanoa, kuinka näissä uusissa oloissa kruununkartanoitten voutilaitoksen kävi. Mahdollista on, että toisin paikoin vanhoista "lääninmiehistä" tuli linnanvouteja. Kun Ahvenanmaalla v. 1322 mainitaan "exactor", v. 1328 "aduocatus" ja v. 1381 ja sitten myöhemmin tavallinen linnanvouti,[858] niin näyttäisi luultavalta, että tässä sama vanha virka esiintyy vaihtelevilla nimillä ja että Ahvenanmaan kruununkartanon alkuperäisestä lääninmiehestä on tullut Kastelholman linnanvouti. Mahdollista myös on, että toisin paikoin lääninmiehen virka muodostui alavoudin viraksi.[859] Mutta useimmissa tapauksissa kaiketi vanha virka hävisi pois, ja kruununkartanot jäivät vain sellaisiksi ylimysten läänityksiksi tai kruunun sivuomistuksiksi, jollaisina ne myöhemmällä keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa enimmäkseen esiintyvät.