2. MAANVOUDIT.
Keskiajan lopulla alavoudit eli "maanvoudit" maamme pesäseuduilla jo esiintyivät vakiintuneina, määrätyillä alueilla toimivina virkamiehinä.[860] Lähempiä tietoja tästä virasta voidaan kumminkin saada ainoastaan myöhemmistä lähteistä, joihin senvuoksi tässäkin on käännyttävä.
Kustaa Vaasan aikana ratsuvoutien virka-alueena oli kihlakunta, joskus pari kihlakuntaa, ja heidän tehtävänään pääasiallisesti kihlakunnan verotus- ja veronkantoasiain hallinto. Heitä nimitettiin usein myöskin "ratsuvoudeiksi" nähtävästi sen johdosta, että heidän vanhimpia ja varsinaisimpia tehtäviään oli kuljettaa linnan ratsujoukkoa ruokaruotsilla kihlakunnissa ja että he arvatenkin ratsain kulkivat asioillaan. Useat ratsuvoudit tähän aikaan olivat halpasäätyisiä miehiä, kyvykkäämpiä huoveja tai entisiä kirjureita, mutta monet olivat myös kotimaisia rälssimiehiä.
Ratsuvoutien tulot olivat uuden ajan alussa hyvin kirjavat, mutta ryhmittyivät kahteen yleisempään luokkaan, nim. vakinaisiin, veronalaisten suorittamiin palkkatuloihin ja tilapäisiin, kruunun tai linnanvoudin luovuttamiin tuloihin, jotka olivat luonteeltaan elinkeinoveroja tai vapautusmaksuja. Otamme aluksi tarkastaaksemme edellisen ryhmän.
(1) Maanvoudit saivat uuden ajan alussa toisinaan suoranaista kruununpalkkaa linnasta. Pohjoisesta V.-Suomesta kannettiin v. 1538 Turun linnaan kultakin nimismieheltä 1 punta kauroja, joita käytettiin m.m. kahden maanvoudin hevosten ruokkimiseen.[861] Viipurin linnan "kirjurintuvasta" mainitaan ratsuvoudin myöskin saaneen rahaa hevosiansa varten.[862] Myöhemmin 1500-luvulla ratsuvoudit tulivat melkein kokonaan kruunun palkoille.
Kun ratsuvoudit uuden ajan alussa useimmiten näyttävät asuneen linnassa ja nauttineen siellä pysyvää palkkaa, on mahdollista, että aikaisimmat ratsuvoudit ovat suorastaan kuuluneet linnaväkeen ja saaneet palkkansa kruunulta samalla tavoin kuin muutkin huovit.
(2) Ratsuvoudin päätulona uuden ajan alussa oli kumminkin se palkka, jonka hän sai hoitamansa alueen (kihlakunnan) talonpojilta. On helposti havaittavissa, että tällä palkalla oli kaksi alkulähdettä, nim. verokuntain (neljänneskuntain, nautakuntain) kestitys ja nimismiesvero.
Verokuntapalkka oli käytännössä Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Hämeen Sääksmäen kihlak:n neljänneskunnista maksettiin ratsuvoudille 1/2 (Portaan pitäjässä 1) puntaa ohria ja 1 leiv. humaloita (Portaan pitäjässä sen lisäksi koko pitäjältä 3 1/2 mk "rekirahoja").[863] Luultavasti myöskin Hollolan seudun nimismiesten voudille maksettava lahjavero, 3 puntaa ohria ja saman verran humaloita, maksettiin neljänneskunnittain, vaikka nimismiehet olivat joutuneet sen välittäjiksi.[864]
Karjalassa tämäntapainen ratsuvoudin palkkaus oli uuden ajan alussa suuressa kukoistuksessa. Kävisi tässä liian pitkäksi luetella kaikkia näitä kestitystavaroita ("kalapanneja", "lahjalampaita" y.m.), joita ratsuvoudit säännöllisten viljapanniensa lisäksi nostivat Karjalan nautakunnilta neljillä vuotuisilla kestityksillään.[865]
Savon ratsuvoutien palkkaus oli tässä kohden samantapainen kuin Karjalassa. Kaikkialla Savossa maksoivat neljänneskunnat ohria 1 punnan — pohjoisessa voutikunnassa sillä olikin nimenä "Rokarotzi" — kauroja 1 punnan, haukia 1 leiv. ja jäniksiä 6 kpl. eli jäniksennahkoja 12 kpl, mihin tuli lisäksi "lahjaa" ohria 1 punta ja pohjoisessa voutikunnassa vielä haukia 6 leiv. Hyvin valaisevan tiedon vanhimmasta ratsuvoudin palkkauksesta sisältää se pohjoista voutikuntaa koskeva ilmoitus, että 3 kymmenyskuntaa metsäseudussa maksoivat "oravan nahan kultakin verolta, kun ruokaruotsiheiniä kannettiin". Savossakin näitä kaikkia voudin veroesineitä kutsuttiin "lahjoiksi", ja annettiin ne asianomaiselle käräjäaikoina.[866]
Kun otetaan huomioon, että ratsuvoutien alkuperäisiin tehtäviin on kuulunut linnaväen johtaminen kihlakunnan verokunnissa veronotto-, sakko- y.m. kestityksillä, on todennäköistä, että ratsuvoudin Karjalan ja Savon verokunnista saamat tulot olivat osa linnaväen verokestityksestä eli ruokaruotsista. Tuloeräin nimittäminen "lahjoiksi" näyttää johtuneen niistä erityisistä turkis- y.m. lahjoista, joita ratsuvoudille ruokaruotsin lisäksi tuli maksettavaksi.
Mahdollisesti ovat myöskin Varsinais-Suomessa uuden ajan alussa suoritetut voudinkapat luettavat tässä puheenaolevaan luokkaan ratsuvoutien tuloja. Pohjoisessa V.-Suomessa näitä kappoja maksoi kukin talollinen 1 kapan rukiita tai maltaita.[867] Maarian, Pöytyän ja Kaarinan alueella maksoi kukin verokunta voudinvakkarukiita tai -ohria 1 punnan.[868]
(3) Ratsuvoudeilla oli myöskin hyvin yleisesti osaa nimismiesverosta, jonka varsinainen tarkoitus oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Tämä palkkaustapa olikin kehittynyt läntisessä Suomessa, missä käräjät jo keskiajalla pidettiin pitäjittäin nimismiesveron varoilla.
Turun läänissä ilmoitetaan Pohjois-Suomen maanvoudin kantaneen kultakin nimismieheltä 1 leiv. lihaa ja 12 kynttilää sekä leipää,[868] joten koko "taksa" teki kultakin nimismieheltä, kun otetaan huomioon nimismiesten linnaan maksamat kauratkin, joista edellä jo oli puhetta:
lihaa 1 leiv. leipiä — kynttilöitä 12 kpl kauroja 1 punta
Tämä taksa näkyy vähitellen joutuneen pois käytännöstä muunlaisten tulojen vakaantuessa.
Hämeen ratsuvoudit saivat nimismiesverosta kynttilöitä kaikista kihlakunnista ja kauroja Hattulan kihlakunnassa. Kuuluivatko Hattulan ratsuvoudin ohrasaatavat ja Hollolan voudin haukileiviskät tähän vai neljänneskuntaveroon, on ratkaisematta.[870]
Limingan, Iin ja Kemin pitäjissä Pohjanmaalla suoritettiin v. 1556 voudille monikappaleinen vero — voita, lihaa, leipää, ohria, rahaa, siikaa, kalaa, lampaita (Kemissä) ja kynttilöitä (Iissä ja Kemissä) —, joka mahdollisesti oli osa nimismiesverosta.[871]
(4) Maanvoudeilla oli muinoin joitakuita pienempiä tuloja, jotka olivat vakinaisen veron luontoisia ja oikeastaan siis kuuluvat ruokaruotsin ja nimismiesveron ryhmään, mutta kuitenkin nähtävästi ovat olleet aivan erityisiä palkkaveroja.
Sellainen ja lisäksi varsin omituinen oli 22 pannin suuruinen tulkinpanni, joka 1540-luvulla maksettiin Äyräpään kihlakunnassa maanvoudille koko kihlakunnan puolesta. — Tämä vero maksettiin nähtävästi neljäskunnilta, sillä puheenaolevana aikana oli Äyräpään kihlak:ssa (Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon pitäjissä) juuri 22 neljäskuntaa. Mieltäkiinnittävä on tästä verosta annettu tieto, että se maksettiin talvella "kihlakunnankäräjillä"; varmaan laamanneja ja muita ruotsalaisia herroja varten nämä tulkinpannit alkuaan maksettiin.
(5) Äyräpään klk:ssa Karjalassa mainitaan ratsuvoudin saaneen käräjillä lautakunnalta lahjaksi 2-3 puntaa viljaa pitäjää kohden.[873]
(6) Tähän ryhmään maanvoudin tuloja ovat myös luettavat pitkätkyydit, joita Savossa mainitaan maanvoudille kuuluneen 2 kultakin neljänneskunnalta.[874]
(7) Kaikki edellä mainitut maanvoudin tulot olivat veronalaisten maksettavia säännöllisiä veroja. Niiden lisäksi nauttivat maanvoudit monenlaisia epävarmoja tai ylimääräisiä tuloja, jotka ovat parhaiten verrattavia elinkeinoveroihin. Niihin kuuluivat ensinnäkin kapakkarahat. Erään luettelon mukaan, joka on laadittu 1540-luvun lopulla nähtävästi verotustarkoituksessa,[875] lasketaan Suomessa ilman Pohjanmaata olleen 235 (239) maalaiskapakoitsijaa, eikä tämä lukumäärä suinkaan ollut korkein.[876] Tällaisia kapakoita (krögare, taverner), joissa tarjottiin olutta ja joita oli kaikkialla eteläisessä Suomessa teitten varsilla, arvatenkin kaikkialla verotettiin jo keskiajalta saakka. Kapakkavero näkyy alkuaan menneen linnaan (linnanvoudille). Eräässä Porvoon läänin asiakirjassa v:lta 1543 seikkaperäisesti kerrotaan, miten kapakanpitäjistä "kukin maksaa 2 leiv. humaloita linnaan oluenmyynnistä ja kutsutaan heitä kapakoitsijoiksi, ja pidetään kapakkaa sen mukaan kuin vuodentuloa maassa saadaan, sen mukaan he alkavat oluenmyyntiä ja luopuvat siitä, kun itse tahtovat eivätkä jaksa".[877] Samasta asiakirjasta nähdään, kuinka vero toisaalta oli joutunut maanvoudeille. Siinä näet luetellaan kolmisenkymmentä Pyhtään, Pernajan ja Porvoon miestä ja sanotaan heidän maksaneen "herralle" (s.o. linnaan) 4 1/2 äyriä ja voudille 13 1/2 äyriä oluenmyynnistä ja "ovat ne nyt suodut ratsuvoudille vuosipalkaksi, koska ei hän linnasta mitään rahaa eikä verkaa saa, ja pitää hän sen edestä 2 ratsuvarustusta". Luultavasti muuallakin Suomessa alkuaan linnaan humaloissa suoritettu vero samalla tavoin muuttui maanvoudille suoritettavaksi rahaveroksi. Kapakkaveroa tiedetään maksetuksi paitsi Porvoon läänissä myöskin Varsinais-Suomessa,[878] Viipurin läänissä, missä veron määrä vaihteli 1-6 mk:aan kapakoitsijalta,[879] sekä Hämeessä, missä maavoutien kapakkarahoja useissa seuduin mainitaan, vaikkei veromäärästä ole tietoa.[880]
(8) Sukua edellisen veron kanssa olivat laivarahat. Ahvenanmaalla otti vouti 12 äyriä — 2 mk kultakin talonpojalta, joka purjehti Riikaan tai Rääveliin.[881] Nämä rahat olivat samoja kuin kauppiasrahat, joita Ahvenanmaan voudin mainitaan kantaneen kauppiailta.[882] V.-Suomessa kantoi maanvouti "kauppiasrahoja" laivoilta; v. 1555 Pohjois-Suomessa kuulon mukaan 90 laivalta.[883] Hämeenlinnan alueella kauppiasrahoja havaitaan maksetuksi Vihdissä ja Elimäellä;[884] siellä ne tietenkään eivät olleet laivarahoja. Viipurin läänistä on ainoastaan Viipurin pitäjästä ja Koivistolta tietoja laivarahain maksamisesta ratsuvoudille.[885]
Tämäkin vero ilmeisesti oli ollut linnanvoudin tuloja, ennenkuin joutui ratsuvoutien tuloksi.
(9) Viipurin pitäjässä ja arvatenkin muuallakin rajaseuduilla verotettiin voudin hyväksi erikseen hevoskauppiaita, joista kukin maksoi 4 äyriä.[886]
(10) Elinkeinoveroihin kuuluivat vielä markkinarahat eli puotipaikkarahat, joita maanvouti kantoi markkina-aikoina Pohjois-Suomessa "Mynämäen, Vehmaan ja Lemun kirkoilla kultakin puodilta 1 äyrin".[887]
Samantapainen vero oli puodinvuokrarahat, joita uuden ajan alussa, ja luultavasti jo kauan aikaisemmin, otettiin Pohjanmaan satamain "haminapuodeista", v. 1542 Kemin haminasta 10, Iin 12 ja Oulun haminasta 39 haminapuodilta, kultakin l/2 mk.[888] Nämä maksut mainitaan Pohjanmaan pysyväin kruununverojen joukossa. Myöskin V.-Suomen "puotipaikkarahat" ovat todennäköisesti kuuluneet linnan tuloihin ennen maanvoudille joutumistaan.
(11) Maanvoudin tuloihin kuuluivat pohjoisessa V.-Suomessa passirahat "passeista (passbort), joita on annettu, toisilta 1 mk toisilta vähemmän".[889] Ulkomaille purjehtivat laivuritko vai ketkä näitä passeja lunastivat, ei käy lähteistämme selville.
(12) Hämeen Sääksmäen kihlak:n ja Hollolan kihlak:n maanvoutien tulojen joukossa mainitaan erärahoja,[890] joita nähtävästi maksettiin erämaassa nautituista kalastusoikeuksista.
(13) Viimeksi luetelluista elinkeinoveroista poikkeava oli laajalti maassa tavattava talottomain vero. Ahvenanmaalla otettiin itsellisrahoja (Husemandz peninger) kultakin itselliseltä 1 mk tai 12 äyriä. V:n 1555 aikoina talonpojat valittivat, että vouti oli kantanut näitä rahoja 6 vuotta, mutta siitä huolimatta vaatinut maksajilta riihityötä.[891] Itsellisrahoja (husmanne peninga) mainitaan 1530-luvulla maanvoudin tuloina useissa Hämeen seuduissa.[892] Maksu oli paikoin 1 mk itsellisparilta.[893] Karjalassakin verotettiin itsellisiä ainakin paikoin (Lapveden ja Viipurin pitäjissä) 1 markalla vuodessa.[894] Samoin tiedetään Savossa itsellisiltä vaaditun veroksi 6 päivätyötä, jotka aluksi lienee tehty linnaan. Luultavasti muuallakin oli itsellisten alkuperäisesti verokseen suoritettava päivätöitä linnaan, vaikka vero myöhemmin muutettiin rahaksi ja luovutettiin maanvoudille.
(14) Maanvoutien vanhoja tulolähteitä olivat vielä kyyditysrahat, joista ennen on puhuttu (ss. 228-229).
On tietysti mahdotonta kaikissa yksityiskohdissa tarkoin uudentaa keskiajan maanvoutihallintoa myöhemmän ajan tietojen perusteella. Mutta keskiajan maanhallinnon yleinen laatu ilmenee näistäkin tiedoista. Kapakoita, laivoja, markkinapuoteja, itsellisiä varmaan on verotettu jo keskiajalla. Nämä verot ja yleensä maanvoutien tehtävät ovat kaikesta päättäen alkuaan kuuluneet linnanvoutien tehtäviin. Missä, kuten Ahvenanmaalla, ei ollut erityisiä maanvouteja, siellä linnanvouti toimitti ne tehtävät, joita maanvoudit muualla suorittivat, ja nautti samanlaisia tuloja kuin maanvoudit; Kastelholman vouti kantoi voudinveroa (fogderänta) nimismiehiltä[895] sekä laivarahoja, kauppiasrahoja, kyyditysrahoja.
Vähitellen linnanvouti, varsinkin suuremmissa linnoissa, jätti yhä useampia hallintotehtäviä erityisille linnaväkeen kuuluville miehille. Sillä tavoin syntyi ratsuvoudin virka. Kun vihdoin ratsuvoudit saivat hoitaakseen voudin tehtäviä kukin määrätyssä kihlakunnassaan, oli uusi virka täysin valmis.
Voutihallinto ja voutitavat olivat kaikkialla pääasiallisesti samanlaiset. Maanvoudilla oli mitä monenlaisimpia tehtäviä, joita hän suoritti lakkaamattomilla kestitysretkillään verokunnissa ja pitäjissä. Voudinpalkkauksessa näkyy räikeimmässä valossa keskiajan koko palkkausjärjestelmä; jokainen virkamies oli kansan erikseen palkattava, jokaisen virkamiehen oli erikseen koottava palkkansa veronmaksajilta. Virkamies oli matkoillaan kansan ruokittava; jokainen yksityinen virantoimitus oli erikseen korvattava. Kaikki ne olivat aito-keskiaikaisia tapoja ja laitoksia, yhtä tuntemattomia keskiajan alussa kuin yleisiä keskiajan lopussa.