1. SUOMALAINEN JA RUOTSALAINEN OIKEUS.
Muinaistieteelliset ja paikannimitutkimukset ovat näyttäneet, että suomalaisten ja ruotsalaisten muinaiset leviämisalueet Suomen eteläisillä ja lounaisilla rannikkoseuduilla ovat melkoisesti poikenneet niiden seutujen nykyisistä kielialueista.
Vielä keskiajan ensimäisinä vuosisatoina puheenaolevain seutujen kansallisuussuhteet huomattavasti poikkesivat nykyisistä. Historiallinen tutkimus on lisäksi osoittanut, etteivät silloiset kansalliset erilaisuudet olleet ainoastaan kielellisiä, vaan ulettuivat myöskin yhteiskunnallisiin oloihin ja laitoksiin.
Nämä yhteiskunnalliset erilaisuudet esiintyivät lähinnä niissä ilmeisesti heimokunnallisissa "oikeuksissa" (rätt), joiden perusteella kirkollisia veroja keskiajalla suoritettiin. Suomalaisperäisiä oikeuksia olivat suomalainen, Hämeen ja Karjalan oikeus, ruotsalaisperäisiä ruotsalainen ja Uudenmaan helsinkiläinen oikeus, jotka kuuluivat läheisesti yhteen. Eri oikeudet erosivat toisistaan jyrkimmin ikivanhain piispankymmenysten suorittamisessa: ruotsal. oikeudessa maksettiin piispalle voita, suomal. oikeudessa viljaa, Hämeen ja Karjalan oikeudessa turkiksia. Samanlainen ero oli vanhassa, papille kuuluvassa "ruokalisässä", sekin kun ruotsalaisperäisten oikeuksien alueella maksettiin voissa, mutta suomalaisperäisissä oikeuksissa viljassa. Nämä erilaiset maksujärjestelmät riippuivat, niinkuin suomalaista turkiskulttuuria ja varsinkin piispan kilttiveroa koskevilla sivuilla on selvitetty, eri seutujen erilaisista yhteiskunnallis-taloudellisista oloista.
Enintä mielenkiintoa kansallisessa suhteessa herättävät lounaisen Suomen suomalainen ja ruotsalainen oikeus, koska ne täällä esiintyvät rinnakkain samoissa seurakunnissa ja muodostavat yhteisen kokonaisuuden, mutta kuitenkin selvästi eroavat toisistaan, ja koska täällä voidaan seurata näiden oikeuksien myöhempää kehitystä.
Suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden alueeseen kuului Varsinais-Suomi ja alinen Satakunta. Tämä alue käsitti epäilemättä ne osat maata, mitkä aikaisimmin joutuivat kristinopin ja Ruotsin vallan vaikutuksen alaisiksi (ensimäisen ristiretken alue). Nimitys suomalainen oikeus kohdistuu niin erityisesti tämän alueen suomalaisiin asukkaisiin, että sitä on katsottava asukkaiden heimonimeksi. Suomal. oikeuden alue siis ilmaisee suomalaiseksi nimitetyn heimon leviämisalaa ensimäisen kirkollisen verotuksen aikana.
Erilaisuus, mikä ilmenee suomal. ja ruotsal. oikeuden välillä niiden vanhimmassa kirkollisessa verotuksessa, näyttää riippuneen ensi sijassa erilaisista kansallisista taloustavoista. Ruotsalaisella alueella s.o. V.-Suomen saaristossa (paitsi Paraisissa) ja rannikoilla oli karjanhoitoon perustuva peltoviljelys ensimäisiä kymmenyksiä määrättäessä jo vakaantunut; vero luonnollisimmin maksettiin väestön tärkeimmästä omaisuudesta, karjasta. Suomal. oikeuden alueella sitävastoin oli vielä alkuperäisen suomal. heimotavan perintönä vallalla viljelysmuoto, joka ei perustunut karjaan ja kotipeltoihin, vaan laaja-alaiseen kaskitalouteen; tällä alueella ei nähtävästikään ollut paljon karjaa,[433] mutta runsaasti viljaa, ja senvuoksi se maksoi ensimäiset kymmenyksensä viljassa, joka täällä meriteitten läheisyydessä varmaan oli yhtä tärkeä ja kaupassa käypä kuin ruotsalaisten seutujen voikin.
Paitsi piispan "nokkaveroa", maksettiin ruotsal. oikeudessa voissa myöskin ruokalisä ja n.s. lehmävero (komålssmör). Myöskin maallisessa verotuksessa 1300-luvun alkupuolella mainitaan voiveron kuuluvan ruotsal. oikeuteen.[434] Voiverot tämän mukaan olivat erittäin tärkeä, luultavasti aivan hallitseva osa ruotsal. oikeuden verojärjestelmässä. On mahdotonta otaksua, että ratkaisevana tässä kohden olisi ollut yksinomaan sellainen tilapäinen seikka, kuin että voi oli veronsaajalle edullisempi, mutta hyvin asianmukaista on, että verotus noudatti taloudellis-heimollisia tapoja ja että voita otettiin sieltä, mistä voita saatiin, ja viljaa sieltä, mistä sitä erityisesti liikeni.
Suomal. ja ruotsal. oikeuden keskinäisissä suhteissa näyttää jo varhain tapahtuneen muutoksia. Havaitaan näet, että ruotsal. oikeuden myöhempiä veroja (ruokalisää y.m.) maksettiin huomattavan paljon laajemmilla alueilla kuin saman oikeuden vanhimpia veroja (piispankymmenyksiä). Toisin sanoen, ruotsal. oikeuden myöhemmät verotavat tulivat käytäntöön eräillä suomal. oikeuden seuduilla. Näiden oikeuksien levenemisalueita yksityiskohtaisesti tutkimalla Fontell on osoittanut, että ruotsal. oikeuden ruokalisää tuli maksettavaksi kaikilla uutisasutuksilla, kansallisuudesta riippumatta,[435] mikä sääntö on selvästi lausuttu myös asiakirjoissa.[436] Jo 1300-luvun alussa tätä sääntöä noudatettiin, mutta luultavasti sitä on käytetty jo 1200-luvulla. Taloudelliselta kannalta tällainen kehitys on hyvin ymmärrettävä. Lounaisen Suomen uutisasutusten metsäoikeudet tulivat varmaan jo aikaisin rajoitetuiksi siihen tapaan kuin Ruotsissakin tytärkylistä (afgärdaby) oli säädetty. Kun uutistaloilla ei ollut tilaisuutta esi-isäin laaja-alaiseen kaskiviljelykseen, täytyi niiden perustaa taloutensa kotipeltoihin ja karjaan ja maksaa veronsa voissa. Muutenkin heimolliset tavat ja ominaisuudet kirkon, hallinnon ja yleensä uusien historiallisten olojen vaikutuksesta vähitellen menettivät alkuperäisen jyrkkyytensä ja tekivät tilaa uusille yhteisille ja yhdenmukaisille oloille.
V.-Suomen asiakirjoissa säilyneistä useista muistoista päättäen suomal. ja ruotsal. oikeuteen kuuluvat asukkaat muodostivat eri verokuntia. Niinpä v. 1463 mainitaan Paimiossa maallisina verokuntina suomal. oikeus ja ruotsal. oikeus.[437] Jako täällä tuskin perustui kansallisuuteen, sillä kirkolliseen suomal. oikeuteen kuului myöhemmin kapea asutusvyöhyke ison joen ja merenlahden varrella sekä Piikkiön joen latvaseutu (vanha suomal. asutus), ruotsal. oikeuteen Sauvonjoen latvaseutu ja itäinen takamaa (uutisasutus).
Rymättylässäkin v. 1463 ryhmitettiin verokunnat suomal. oikeuteen (4 verok.) ja ruotsal. oikeuteen (4 verok.).[438] Jälkimäiseen oikeuteen kuului ainoastaan ulkorantoja ja ulkosaaria s.o. nuorempia asutuksia.
Nekin tilat, mitkä alkuaan kansallisuuden perusteella olivat joutuneet suomal. tai ruotsal. oikeuteen, pysyivät siinä omistajain vaihdoksista huolimatta ja siten saivat samanlaisen pysyvän veroluonteen kuin uutisasutuksilla oli. Kun v. 1335 eräs henkilö vaihtoi Turun piispalle Rymättylän suomal. oikeudessa olevan tilansa, niin tila varmaan jäi suomal. oikeuteen uuden omistajan kansallisuudesta huolimatta.[439] Tunnettu on myöskin, että v. 1446 Liedossa käytiin rajoja suomal. ja ruotsal. oikeuden välillä, joten täälläkin alueet olivat muuttumattomat.[440] Koko tämä alkuaan kansallinen järjestelmä siten vähitellen kiintyi maahan, muuttui alue- ja maajärjestelmäksi, jolla ei enään ollut mitään tekemistä kansallisuuksien kanssa.
Jo varhain näkyvät eri oikeuksiin kuuluvat verokunnat ryhmittyneen eri veropitäjiksi. Maskun pitäjässä uuden ajan alussa oli 5 verokuntaa, joista 3 (Ylimmäinen, Keskimmäinen ja Utamaan) oli suomal. ja 2 (Karvatun ja Koverin) ruotsal. oikeutta. Viimemainitut ruotsal. oikeuden verokunnat olivat nyk. Merimaskun seudulla ja ne nähtävästi muodostivat sen "Karvatun pitäjän", jota mainitaan v. 1405.[441]
Vehmaan suomal. oikeutta mainitaan hallinnollisena alueena v. 1418, ruotsal. oikeutta samalla tavoin v. 1447.[442] Maalliseen verotukseen nähden Vehmaa v. 1463 jakautui suomal. ja ruotsal. oikeuteen, joissa kummassakin oli 2 verokuntaa.[443] Uuden ajan alussa olivat "Vehmaan suomalainen" ja "Vehmaan ruotsalainen" pitäjä eli "lääni" vielä olemassa, kummassakin 3 verokuntaa.
Aivan samanlainen jako oli keskiajalla Vehmaan naapuriseudussa, Uudellakirkolla. Ruotsal. oikeuden alue esiintyy vv. 1463-1464 "Velluan pitäjän" ja myöhemmin "Pettäisten läänin" nimisenä veropitäjänä, johon alkuaan kuului 2, mutta myöhemmin 3 verokuntaa.[444] Suomal. oikeuteen kuului 3 verokuntaa sisältävä "Hallun pitäjä", jota asiakirjoissa mainitaan vv. 1413, 1437, 1463-1464 ja vielä uuden ajan alussa.[445] Tämä sama jako oli vielä aikaisemmin käytännössä myöskin kirkollisella alalla, sillä 1400-luvun alussa Uudenkirkon kirkkopitäjä oli jaettuna 4 yökuntaan, joista 2 vastaa suomal. ja 2 ruotsal. oikeuden alaa.[446]
Mutta sekä Velluassa että Hallun pitäjässä (Kodialassa) lienee muinoin ollut omat kirkkonsakin; jälkimäisen rauniot vieläkin ovat näkyvissä. Ilmeisesti nämä pienet kirkkokunnat ovat vanhemmat kuin todennäköisesti 1400-luvun alussa perustettu "uuden kirkon" suuri kirkkokunta, johon vanhat pienet kirkkokunnat yhdistettiin. Uudenkirkon suomal. ja ruotsal. oikeuden alueet siis ovat — niinkuin Meinander ja Rinne huomauttavat — aikaisemmin olleet myös kirkkopitäjiä.[447]
Onko tämä kirkkokuntajako riippunut alkuperäisistä kansallisuusoloista vai uutisasutuksesta? Uudenkirkon suomal. oikeuteen kuuluvat alueet olivat Männäisten jokivarrella, ruotsal. oikeuteen pääasiallisesti rannikolla ja Velluan jokilaaksossa. Ei voi väittää näiden pitäjäin ehdottomasti olleen eri kielialueita. Mutta koska ruotsalaisenkin oikeuden alalla V.-Suomessa tavataan ikivanhoja asutuksia ja koska Maskun Karvatun, Vehmaan ruotsal. oikeuden ja Uudenkirkon Velluan pitäjiin selvästi pääasiallisesti kuului rannikko- ja saaristokyliä, joita voi pitää alkuaan ruotsalaisina, on se luulo oikeutettu, että ruotsal. ja suomal. oikeudessa esiintyvän pitäjäjaonkin, niinkuin alkuisin koko suomal. ja ruotsal. oikeuden pohjana ja perustuksena ovat olleet ikivanhat kansallisuusolot, vaikka tämä peruste uutisasutuksen jatkuessa lakkasi olemasta ratkaiseva.
Eerik Pommerilaisen maakirjassa v:lta 1413 mainitaan V.-Suomen veroyksiöiden joukossa myöskin "koukkuja" (krok). Nähtävästi oli koukkulasku tällöin käytännössä ainoastaan pienemmällä V.-Suomen alueella, sillä verokirjoissa mainittujen 1 546 savun ja 54 bolin rinnalla oli koukkujen luku ainoastaan 345 1/8.[448] Ne harvat yksityistapaukset, joissa V.-Suomen koukkuja mainitaan, ovat 1300-luvun loppupuolelta ja seuraavan sataluvun alkupuolelta ja kohdistuvat Maariaan, Paattisiin, Ruskoon ja Vehmaaseen (?),[449] Kaarinaan,[450] Santamalaan ja Lemuun[451] sekä Mynämäkeen.[452] Kaikki nämä koukut, lukuunottamatta epävarmaa Vehmaan tapausta, ovat suomalaisen oikeuden kylissä. Voidaan siten sanoa koukkulaskun puheenaolevana aikana olleen Pohjois-Suomeksi kutsutun V.-Suomen osan suomalaisen asutuksen kansallisena tunnuksena.