1. TIE- JA SILTAHALLINTO.
Liikennevälineisiin nähden ei keskiaika ollut niin neuvoton kuin moni ehkä luulisi. Talvi- ja vesiliikenteessä meidän maassamme varmaan aikaisin saavutettiin kaikki täydellisyys, mitä talvikulkuneuvoilla ja venerakenteilla voitiin saavuttaa. Oivallisiksi maateiksi kesäiseen aikaan tarjoutuvia harjuja ei varmaankaan jätetty käyttämättä. Paikallisia teitä ja siltoja mainitaan keskiajan asiakirjoissa niin usein, että täytyy otaksua sellaisia olleen maan asutummissa osissa varsin tiheässä. Mutta keskiajan Suomessa oli "yleisiäkin" teitä, sellaisia, joita pitkämatkainen liikenne käytti. Esteetön kauttakulku kaikissa osissa maata oli silloisissa oloissa sitäkin tärkeämpi, kun koko hallinto oli lakkaamatta liikkeellä, oli oikeata matkahallintoa. Hyvin luultavaa on, että yhdenjaksoiset tiet, miten vaillinaisia ne myöhempäin aikain malliteihin verrattuina olivatkin, yhdistivät keskiajan päälinnat toisiinsa ja eteläisen Suomen pääseudut keskenään.
Näiden valtateitten korkeaa ikää, niinkuin sitä arvoakin, ja mikä esteettömälle maantieliikkeelle keskiaikana pantiin, todistavat ne monet suuret sillat, joita jo keskiaikana puheenalaisilla teillä tavataan. Turun siltaa mainitaan 1414, Piikkiön siltaa 1385, Paimiossa olevaa "Sillankorvan" taloa 1407;[547] arvatenkin nämä sillat olivat Turusta lähtevillä valtateillä. Todennäköisesti useiden muidenkin ikivanhoilla valtateillä olevain siltain ikä ulettuu keskiaikaan. Sellaisia mainittakoon Siuntion "maansilta", sillat Kymen suuhaarain yli, Viipurin linnansillat (Turun—Viipurin valtatiellä), Korvensuun "maansilta" Vehmaan—Taivassalon välillä (Ruotsiin menevällä valtatiellä) sekä Huittisten "kihlakunnansilta", Vammaskosken silta, Tammerkosken silta, Hämeenlinnan silta ja Vuolenkosken silta sisämaassa, kaikki mainitut 1500-luvulla tai seuraavan sataluvun alkupuolella, Kymen sillat Jaakko Teitin 1500-luvun puolivälissä kartalle piirtämätkin.[548]
Ruotsin maakuntalaeista näkyy kyllin hyvin, kuinka tärkeäksi teitten ja siltain kunnossapitämistä katsottiin keskiajan Ruotsissa. Siitä oli tullut tärkeimpiä paikallishallinnon haaroja. Uplannin laki, joka sisältää erittäin täydellisiä määräyksiä teistä ja silloista, erottaa pienet tilussillat jaetuista silloista, jotka olivat niin suuria, että niiden ylläpitämiseen tarvittiin suurempien alueitten voimat. Sääntönä oli, että tällaisten siltain rakentaminen oli tapahtuva kollektivisesti, kylittäin, "attungittain", neljänneskunnittain ja kihlakunnittain. Suurimpina siltoina mainitaan "folklandien" väliset sillat, ja 5 lueteltua siltaa oli niin suurta, että useiden "hundarien" tuli niiden rakentamiseen ottaa osaa.[549] Helsinglanninkin lain mukaan oli maakunnan miesten yhteisesti pidettävä voimassa muutamia nimitettyjä siltoja.[550]
Tie- ja siltalaitoksen tarpeellista valvomista varten täytyi olla paikallishallinnollisia elimiä. Itägöötanmaan laista saamme tietää, kuinka paikallinen hallinto siinä kohden toimi. Kihlakunnan teitten ja siltain ylivalvojana oli kihlakunnantuomari. Hänen tuli määrätä teitten ja siltain tarkastaminen, joka oli tapahtuva kesäiseen aikaan. Tarkastamisen toimitti neljänneskunnittain neljänneskunnan valitsema 12-miehinen lautakunta.[551]
Lounaisen Suomen tie- ja siltalaitoksen hoito näkyy keskiajalla järjestyneen samaan tapaan, kuin mainituissa Ruotsin maakuntalaeissa on säädetty. Sillat olivat täälläkin jo keskiaikana lajittuneet pieniin paikallissijoihin ja yleistä liikennettä välittäviin suuriin "maansiltoihin", joita kokonaiset maakunnat tai maakunnan osat ylläpitivät. Viimemainittua laatua oli 1414 mainittu Turun silta, jonka ylläpitämisestä kaupungilla ja maalaisilla oli riitaa.[552] Ahvenkosken siltaa Kymen suussa rakensi 1600-luvun alussa Sipookin, josta päättäen se oli koko Porvoon läänin ylläpidettävä vanha "maansilta".[553] V. 1607 kerrotaan, että Korvensuun "maansillan" rakentamista vasten oli Vehmaan kunkin talonpojan joka kymmenes vuosi maksettava 2 äyriä eräille Taivassalon talonpojille, jotka siltaa heidän puolestaan rakensivat; sekin siis laajemman alueen ylläpidettävä silta.[554] Vuolenkosken siltaa Kymen niskassa rakensivat 1500-luvun lopulla sekä Lapveden talonpojat että "hämäläiset".[555] Ahvenanmaalla olivat suurimmat sillat kolmanneksien ylläpidettäviä.
Linnain suuret sillat pidettiin voimassa koko linnaläänin kustannuksella. 1600-luvulla mainitaan Hämeen Ylisessä klk:ssa vanhaksi tavaksi, että täysiverolliset joka kuudes vuosi maksoivat 10 kappaa viljaa niille linnan lähellä asuville talonpojille, jotka sillan korjuun suorittivat. Viipurin linnan siltain rakentamiseen otti alkuaan osaa koko Ruotsin Karjala ja Savo. Vasta 1600-luvun puolivälissä pääsi Savo siitä rasituksesta vapaaksi.[556]
Edellä kerrotut esimerkit ovat kyllä myöhäiseltä ajalta, mutta kun ne koskevat kieltämättä jo keskiajalla rakennettuja siltoja ja kun rakennuksen kustantaminen 6- ja 10-vuotisilla kiertomaksuilla epäilemättä on hyvin keskiajan tapain mukaista, niin voinee mainittujen esimerkkien nojalla katsoa, että siltain lajitusta on Suomessakin jo keskiaikana käytetty.
Se tulee näkyviin myöskin Lounais-Hämeen tuomiokirjoissa 1500-luvun alulta, joissa tuomitaan yksityisiä taloja ja kyliä, mutta myös kokonaisia neljänneskuntia ja pitäjiä sakkoihin rikkonaisista silloista.[557] Siitä päättäen on siltoja rakennettu taloittain, neljänneskunnittain ja pitäjittäin. V. 1508 joutui kaksi Kalvohan pitäjän neljänneskuntaa 10 markan sakkoihin "kihlakunnan sillan rikkoutumisesta", mistä päättäen suurempienkin siltojen ylläpitäminen käytännössä suoritettiin neljäskunnittain. Säännöllinen siltajako koko pitäjän kesken pantiin toimeen Ulvilassa 1551.[558]
Sillanrakennussakot edellyttävät siltain tarkastamista. Uuden ajan alussa sitä ainakin siellä täällä toimittivat erityiset tie- ja siltalautakunnat. Niinpä 1552 tuomittiin Kirkkonummella 12 miestä sakkoihin siitä, etteivät lähteneet siltaintarkastukseen, ja Espoossa samoin 12 miestä sakkoihin vastahakoisuudestaan lähteä tientarkastukseen.[559]
Pysyvästä paikallisesta tiehallinnosta on lounaisesta Suomesta aikaisia muistoja.
Hämeen vanhimmissa verokirjoissa tavataan kaikkialla linnaläänissä neljänneskuntain maksettavan vuotuisen veron joukossa pari verokappaletta teitä ja siltoja varten. Tämän veron tavallisin määrä oli 1 punta ohria ja 1 leiv. humaloita kustakin neljänneskunnasta.[560]
Myöskin Satakunnassa tapaamme tämän veron. Tässä maakunnassa 1540- ja 1550-luvuilla maksettuun "laamanninkinkeriin" sisältyi myöskin useita neljänneskunnittain (kolmanneskunnittain) suoritettavia verokappaleita, niiden joukossa 1 punta siltaohria, jotka Köyliön kappelissa lunastettiin pellavilla ja hampuilla ja Luvian kolmanneskunnassa joka miehen maksettavilla kuivilla säynäillä.[561] Vero oli siis yleensä Satakunnassa nimeltään, perusteeltaan ja määrältään — ja epäilemättä myöskin alkuperäiseltä tarkoitukseltaan sama kuin Hämeessä.
Tuntuu ensimältä hiukan omituiselta, että kruunulle maksettiin erityistä tie- ja siltaveroa, kun teitten ja siltain rakentaminen ammoisista ajoista kuului paikallisiin, luonnossa suoritettaviin rasituksiin. Se ajatus, että puheenaoleva vero olisi tarkoittanut linnain suurten siltain rakentamista ja ylläpitämistä, ei kelpaa, sillä ensinnäkin linnansiltainkin rakentaminen suoritettiin työllä eikä vuotuisena kruununverona, toiseksi tuollaista ylipäistä nimitystä "teitä ja siltoja varten" tuskin olisi käytetty niin erikoisesta verosta kuin linnansillan rakentamisesta, ja vihdoin suoritettiin Hämeessä 1500-luvulla erikseen vero "teistä ja silloista" ja erikseen sen lisäksi ylläpidettiin linnansilta.
Hämeen ja Satakunnan tie- ja siltaveroa ei myöskään voi verrata niihin siltarahoihin, joita v. 1538 muutamat Turun linnaläänin saaristopitäjät maksoivat linnaan laivasiltansa rakentamiseksi, ja tuskin myöskään niihin sillanrakennusturskiin, joita Kökarin asukkaat maksoivat Kastelholmaan arvatenkin samanlaista tarkoitusta varten kuin Turun saaristolaiset Turun linnaan.[562]
Luonnollisempi mielipide on se, että Hämeen ja Satakunnan tie- ja siltaveroa alkuaan olisi maksettu paikallisia liikennelaitoksia varten.
Ne verokappaleet, jotka tässä verossa esiintyvät, eivät ole mitään rakennusaineita, vaan selvästi aiotut veronsaajan palkaksi (oravannahat) tai kestitykseksi (maltaat ja humalat). Vero on alkuaan käytetty sen tai niiden henkilöiden palkkaamiseen, joiden huolena teitten ja siltain valvominen oli. Lähinnä johtuu tässä ajattelemaan tuonnoin mainittuja siltalautakuntia, mutta vielä suuremmalla syyllä kihlakunnan tai oikeammin varmaan pitäjän tuomaria.
Tässä kohden on erityisesti huomattava, että Satakunnassa uuden ajan alussa maksetut "siltaohrat" kuuluivat "laamannin kinkeriin" ja että tästä verosta Ala-Satakunnassa kihlakunnantuomari nautti osan. Samoin käy ymmärrettäväksi, että Hämeessä tämä vero välikäden kautta saattoi joutua kruununverojen joukkoon. Tuomarinvirat näet vähitellen muuttuivat kruunusta riippuviksi läänityksiksi, ja Kustaa Vaasan hallituksen ensi vuosina virkamiesten palkkoja ruvettiin ottamaan linnoihin ja virkamiehiä siirtämään kruunun palkalle. Tällä tavoin joutui vanha tie- ja siltaverokin Hämeen linnan tilikirjoihin.
Edempänä tulemme näkemään muita todistuksia Suomen keskiajan tuomarien toiminnasta paikallishallinnollisella alalla. Jos mitkä, niin liikennelaitokset keskiajalla vaativat tuomarin silmälläpitoa ja hallintoa.
Ansaitsee panna huomioon, ettei nimismiehillä keskiajalla ollut tekemistä teitten ja siltain hallinnossa, vaikka koko kyydityslaitos oli heidän hoteissaan. Asia on varmaan ollut sellainen, että tie- ja siltahallinto on vanhempi kuin nimismieslaitos, joka todennäköisesti järjestyi vasta unionin aikana. Lisäksi nimismies- ja kyytilaitos oli vain osa kruunun linnahallintoa, jotavastoin tie- ja siltahallinto oli ikivanha paikallishallinnon haara, jolla piti olla omat paikalliset hoitajansa.
Kuten näkyy, on lounaisen Suomen keskiaikainen tie- ja siltahallintokin ollut yksityiskohdissaan Uplannin ja Itägöötanmaan maakuntalakien kuvaamaa vastaava.
Tuomarin seuraaja tie- ja siltahallinnossa ei meillä ollut nimismies, vaan siltavouti. Näitä vouteja mainitaan Suomessa sangen useissa paikoin 1600-luvun alkupuolella. Tuomarien muinaisen viran perijöinä nämä kansanomaiset virkamiehet kuuluvat maamme vanhimpaan virkamiehistöön.[563]