10. SUOMALAINEN TURKISKULTTUURI.
(YLEISKATSAUS.)
Edellä esitetyistä piirteistä saamme kuvan maamme vanhoista suomalaisista heimoista metsästysasteella.
Tätä metsästysastetta ei ole ajateltava miksikään aivan aikuiseksi maanviljelyksen ja karjanhoidon takaiseksi raakalaisasteeksi, yhtä vähän kuin voimme väittää Suomen ruotsalaisten keskiajalla olleen paimentolaisia sen vuoksi, että he maan muihin asukkaihin verraten pitivät paljon karjaa. Se metsäläisaste, jota tässä on käsitelty, on päinvastoin ollut alkuista maanviljelystä (kaskitaloutta) ja karjanhoitoa korkeampi viljelyskanta. Sitä on muutamilla alueilla kestänyt keskelle myöhäisiä historiallisia aikoja. Vielä uuden ajan alussa se oli täydessä voimassa Perä-Pohjolassa. Kalastusta ja metsästystä mainitaan vielä 1600-luvun lopulla Kajaanin seutujen pääelinkeinoiksi.[224] Pohjois-Karjalan yhteiskunnallisiin epäkohtiin karjalainen Johan Lagus v. 1756 luki myöskin "muutamissa pitäjissä tavallisen oravanammunnan, joka väkirikkaista taloista pitää toimessa pitkän aikaa 3-4 miestä ynnä pojan, taitavimmankaan voimatta jousineen ampua enempää kuin 3, korkeintaan 4 kiihtelystä".[225]
Tällaista metsästysastetta muistuttavan kulttuurin olemme havainneet vallinneen paljon laajemmilla aloilla Suomea, nim. Pohjanmaan lisäksi koko karjalaisella ja hämäläisellä heimoalueella, johon kuului Karjala ja Savo sekä Häme ja Ylä-Satakunta. Raja, joka tämän alueen erotti lounaisista rannikkomaakunnista, oli tarkalleen sama, joka erotti lounaiset oikeusalueet, ruotsalaisen ja suomalaisen oikeuden, hämäläisestä ja karjalaisesta oikeudesta. Tuo vanhemman keskiajan merkillinen raja erotti sisämaiden suomalaiset heimoalueet, niiden ihmiset, elinkeinot, elintavat ja koko kulttuurin lounaisista rannikkoseuduista.
Viimemainitut seudut olivat jättäneet metsästyskannan nähtävästi jo ennen ruotsalaisen vallan tuloa, koskapa historia ei ole sikäläisestä metsästysasteesta muistoa säilyttänyt. Se aika, jolloin metsästys oli hallitsevana elinkeinona hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla, oli keskiajan loppupuolella näitten alueitten rintamailla ilmeisesti jo aikaa sitten mennyt: pesäseudut ja suurin osa erämaitakin olivat silloin jo turkiksista niin tyhjentyneet, ettei niiden saantiin enää voitu elämistä perustaa. Näin ollen on metsästyskannan varsinaisena historiallisena valtakautena hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla ollut aikaisempi ja aikaisin keskiaika eli valloituksen vuosisadat.
Tämä aikamäärä vastaa suunnilleen Volgan seutujen turkisaikakautta. 11. ja 12. vuosisadalla ne seudut olivat kuuluisia kallisarvoisten turkisten runsaudesta, vielä 14. ja 15. vuosisadoilla oli sikäläinen riistarikkaus taloudellisen elämän perustuksena, mutta metsän aitat tyhjentyivät nopeasti ja 15. vuosisadan alussa oli Moskovan tienoilla jänis ainoa metsästettävä.[226]
Suomen vanha turkiskulttuuri perustui kauppaan. Maailman turkiskauppa veti näkymättömin käsin vihdoin suomalaisetkin alueet vaikutuspiiriinsä saaden aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Kansan kotoisessa taloudessa vanhaan tapaan kaiketi syötävän riistan pyytämisellä ja kaskiviljelyksellä oli tärkein sija. Mutta turkistaloudesta tuli johtava elinkeino. Turkikset olivat rahaa ja raha rikkautta ja valtaa. Turkiskausi oli varmaan sekä edellisiä että jälkeisiä aikoja pääomarikkaampi ja pääomavaltaisempi. Rauhallisen kehityksen lisäksi, minkä uusi kauppa aiheutti, tuli nyt entistä enemmän myös sotia ja verotusretkiä. Heikot lappalaiset joutuivat ahnaitten naapuriensa vero-orjuuteen, suomalaiset heimot joutuivat uusiin kohtaloihin.
Taka-Karjalan ja Perä-Pohjolan myöhemmistä oloista voidaan osaksi päätellä, minkälaisia turkiskauden olot etelämmässä Suomessa ovat olleet. Aikaisemman turkiskauden olot ovat kuitenkin olleet monessa suhteessa toisenlaiset. Silloinen yhteiskunta oli vielä puhtaammin heimokuntainen. Kaiken yhteiskunnallisen niinkuin taloudellisenkin elämän varsinaisena pylväänä alkuisin oli metsästyskykyinen heimomies, "jousi". Tietolähteistämme saamme harvapiirteisen, mutta kuitenkin paljon puhuvan kuvan turkiskauden yksinkertaisista verotus- ja hallintolaitoksista, joiden rinnalla edellisessä pääluvussa kuvatut verotukset ja hallinnon alkumuodot myöskin varmaan olivat käytännössä.
Olemme nähneet myöskin piirteitä, kuinka jousesta sitten tuli "suitsuja" ja "koukkuja", turkisveroista vilja- ja rahaveroja, ja kuinka ylipäänsä vanha turkiskulttuuri väistyi syrjään pysyvän maanviljelyskulttuurin tieltä.