9. "VERONAHAT" JA "ORAVANMAAT".
Jo ennen mainitusta kuninkaan kirjeestä v:lta 1364, joka koskee kruunun ja piispan turkisverojen kantoa, voi päättää, että vanhemmalla keskiajalla on ollut turkisveroja muitakin kuin mihin jo olemme tutustuneet. Muutamat veronimitykset ja tähteet, joita on säilynyt Kustaa Vaasan ajan verokirjoissa, tätä otaksumaa vahvistavat.
Savossa oli uuden ajan alussa koko verojärjestelmän pohjana n.s. veronahka (skattskin), jonka mukaan maksettiin maavero (päävero); veronahoista kokoontuivat n.s. verot, jotka taasen olivat kymmenkuntain ja neljänneskuntain sekä nimismies- ja muunlaisen verotuksen pohjana.
Veronahka tarkoitti mainittuna aikana määrätynsuuruista kylvöalaa, jolta oli maksettava määrätty viljavero. Käytännössä tätä veroa vain vähimmäksi osaksi suoritettiin viljassa, vaan enimmäkseen nahoissa ja muissa arvoäyreissä.
Uskottavaa on, että veronahka on ollut alkuperäinen turkisvero, joka on ollut metsästyskykyisten miesten suoritettava.[213] Varmaan on tätä veroa myöskin maksettu tai laskettu oravissa. Orava, oravanmaa on näet veronahan vanha savolainen nimitys. Mikkelissä vielä 1850-luvulla "oravan talo" vastasi 1/2 manttaalia[214] ja toiselta puolen tiedetään savolaisen manttaalin sisältäneen 4 veromarkkaa (veronahkaa).[215] Kansan kesken oravanmaita on puheessa lystikkäästi ositeltu ja yhdistelty: "oravanpää" oli 1/4 veromarkkaa eli 1/16 manttaalia, "päätön orava" 3/16 mtl, "montako talossa on oravaa?" merkitsi samaa kuin "mikä on talon manttaali?".[216]
Alkuperäinen turkisvero Savossa sittemmin muuttui maanviljelys- eli maaveroksi. Oravanmaalta alkuaan maksettavan turkisveron vastineena tavataan myöhemmin viljamitta Oravainen eli orava. Se oli pieni mitta ja vastasi karpion kolmannesta, josta sen toisintonimi kolmannes. Uuden ajan alussa tämä mitta oli käytännössä Savossa ja Lapveden kihlakunnassa Karjalassa.[217]
Samanlaisen muutoksen kautta kaskiviljelyksen päästyä valta-asemaan veronahka tuli merkitsemään määrätynsuuruista viljelysmaata, josta laskettiin viljaveroa 1/2 pannia eli karpio viljaa ja joka sellaisena tuli maaverotuksen pohjaksi.
Mainitut seikat tekevät ilmeiseksi, että Savon maaverotus on asteittain kehittynyt aikaisemmasta metsästysverosta.
Savon veronahan kehityksellä metsästysverosta maaveroksi on ollut yksityiskohtaiset vastineensa Käkisalmen Karjalassa. Täällä nähdään keskiajan loppupuolella jousilta maksettavan oravaveron muuttuvan määrätyltä kylvöalalta (obsjalta) maksettavaksi (raha)veroksi. Muutos tapahtui yksinkertaisesti siten, että jousi on kirjoitettu obsjaksi. Obsja oli — peltoseuduilla — alkuisin miehen ja hevosen viljeltävä ala. Kaskiseuduilla sopi verotettavaksi yksiöksi paremmin kylvöala. Obsjan vanhaksi kylvömääräksi taas ilmoitetaan 4 ruiskorobjaa, mikä suunnilleen vastaa Savon puntaa.[218] Valtiollinen raja ei näy saaneen aikaan erittäin jyrkkää eroavaisuutta karjalaisten alueitten vanhoissa elinkeino- ja yhteiskuntaoloissa. Suomessa tavataan "veronahkoja" uuden ajan alussa Savon ulkopuolella Jääskessä, missä v. 1539 mainitaan 4 veronahkaa ja annetaan se mielenkiintoinen selitys, että veronahat olivat 4 talonpoikaa, jotka maksoivat rahaa "kruunun takamaista eläimistä, joita he niillä takamailla ampuvat".[219] Paria vuotta myöhemmin mainitaan näiden 4 talonpojan ennen maksaneen nahkaverorahoja, mutta nyt suorittavan erityiseksi sopimusveroksi haukia.[220] Tässä esimerkissä veronahka esiintyy metsästysverona, mutta on jo muuttumassa maaveroksi: ensin alkuperäisten turkisten sijasta maksettiin rahaa ja sitten haukia.
Lapveden, Taipaleen, Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon pitäjissä s.o. Karjalan karjalaisen oikeuden alueella suoritettiin Kustaa Vaasan aikana kruunulle nahkarahoja 1 äyri täysiverolta eli 10 äyriä nautakunnalta.[221] Tätä aivan säännöllistä maaveroa on vaikea ymmärtää muuksi kuin muinaisen yleisen savolais-karjalaisen heimokunnallisen metsästysveron jätteeksi. Tämän karjalaisen veron yleinen yhtäläisyys alkuperäisen savolaisen veronahan kanssa on silmäänpistävä; myöskin veron määrä, äyri kokoverolta, muistuttaa vanhaa valkonahan hintaa.
Mutta näillä samoilla Karjalan alueilla olemme nähneet (ss. 66-67) uuden ajan alussa juuri mainittujen nahkarahain lisäksi otettavan myöskin erityistä "kiltti" nimistä veroa kruunun takamailla olevilta metsästys- ja kaskikappaleilta. Kuinka on tämä kaksinainen verotus ymmärrettävä? Luultavasti niin että kun karjalaisten rintamailla kylät jo olivat joutuneet kokoverolaskuun perustuvan pysyvän maaverotuksen alaiseksi, johon vanha nahkavero nahkarahoina sulautui, jatkettiin yhä edelleen vanhoja elintapoja, otettiin uusia metsänkäyntimaita ja kaadettiin uusia kaskia. Mutta näiltä uusilta metsäkappaleilta, joita vanhasta tavasta kutsuttiin "kilteiksi", vaadittiin niinikään vanhasta tavasta erityistä veroa, kiltisrahoja.
Hämäläinen alue näyttää tässä alkuperäisessä metsästysverotuksessa läheisesti liittyneen itäiseen naapurialueeseensa. Sekä Hämeessä että Ylä-Satakunnassa kruunu uuden ajan alussa kantoi pienempiä määriä veronahkoja tai oravannahkarahoja.[222] Hämeen vanhimmista verokirjoista selviää, että oravannahkarahoja maksettiin Saarioisten sekä Padasjoen, Sysmän ja Jämsän pitäjissä kultakin koukulta 1 1/2 (Sysmässä 2) äyriä.[223] Epäilemättä on tämäkin viimeinen jäännös muinoin yleisestä metsästysverosta, jota vielä kannettiin varsinaisen maaveron lisäksi ainoastaan niillä seuduilla, jotka harjoittivat erämaankäyntiä.
Savon "veronahat", Käkisalmen Karjalan obsja-verotus, Jääsken "nahkaverot", karjalaisen oikeuden "nahkarahat" ja "kilttirahat" sekä Hämeen "oravannahkarahat" todistavat muinaisen heimokunnallisen metsästysveron yleisyyttä ja antavat meidän aavistaa, millä tavoin tuo tärkeä siirtyminen metsästysveroista maaveroihin, metsästysasteelta maanviljelysasteelle on tapahtunut.