3. KYYTIVELVOLLISUUS JA "PITKÄTKYYDIT".
Ruotsissa oli jo maakuntalakien aikana kansalla velvollisuus toimittaa kruunulle maksutonta väen ja tavarain kuljettamista eli kyyditystä. Tätä kuninkaan kyytioikeutta mainitsevat Uplannin, Södermanlannin, Vestmanlannin ja Helsinglannin lait. Siitä, ettei maanlaki tästä rasituksesta mitään virka, Rydin päättelee, ettei se myöhemmällä keskiajalla ollut tunnustettu.[575]
Suomessa kumminkin kyyditysrasitus oli myöhemmällä keskiajalla käytetty ja oikeudellisesti järjestettykin. Saaristen ja Kulsialan pitäjässä Hämeessä v. 1507 tuomittiin "kyydintasoitus" yli koko pitäjän ja kahta vuotta myöhemmin samanlainen kyydintasoitus tuomittiin toimeenpantavaksi Kalvoilassakin "kunkin koukkuluvun mukaan".[576] Saamme siis tietää, minkä perusteenkin mukaan tämä velvollisuus keskiajan lopulla Hämeessä oli jaettu.
Lounais-Hämeen tuomiokirjain mukaan keskiajan lopulla oli kolmenlaisia kyydityksiä, joiden laiminlyömisestä seurasi sakkoja: (1) valtakunnan herrain tai hallituksen kirjettä kuljettavan miehen kyyditys, jota voisi nimittää kuninkaankyyditykseksi,[577] (2) käräjäkyyditys, johon nähtävästi kuului kruunun koko käräjäväen kyydittäminen nimismiestalosta toiseen,[578] ja (3) pitkäkyyditys, jonka tarkoituksena oli kruunun väen tai tavaran kuljettaminen kaukaisempiin määräpaikkoihin.[579]
Ensiksi mainittua lajia kyyditystä saatiin keskiajalla varmaan muita seutuja raskaammin kokea Ahvenanmaalla, jonka kautta osittain maisin osittain meritse jo aikaisella keskiajalla kulki valtatie Suomen ja Ruotsin välillä. Varmaankin tästä kauttakulusta johtuvan suuren kestitysrasituksen vuoksi Ahvenanmaan papeille jo v. 1335 myönnettiin erityisiä palkkaetuja.[580] Kyyditysrasituksen jakaminen Ahvenanmaan kolmanneksien kesken sillä tavoin kuin ennen on kerrottu oli siitä päättäen varmaan pantu toimeen jo vanhemmalla keskiajalla.
Turun läänin rahvaan hyväksi antamassaan käskykirjassa Eerik Pommerilainen v. 1419 m.m. määräsi, ettei talonpojilta saanut vaatia kyydityksiä muulloin kuin kuninkaan tai kuningattaren itsensä maassa ollessa tai kuninkaan erityisellä kirjeellä käskettäessä; erityisesti kielletään kuninkaan voutia veronkannolla ratsastaessaan kansaa sillä tavoin rasittamasta.[581] Kyyditysrasitus lounaisessa Suomessa oli 1400-luvun alussa varmaan tavattomammin lisääntynyt, koskapa siitä Tanskassa saakka käytiin kuninkaalle valittamassa. Näyttää siltä, että toiseksi mainitsemamme laji kyyditystä, linnanvoudin ja hänen väkensä käräjäkyydit, oli Turun läänissä erityisen valituksen aiheena. Toiselta puolen kuitenkin tällainen kyyditys 1400-luvulla Turun läänissä oli pysyvä, tunnustettu rasitus; v. 1464 Räntamäen käräjillä sakotettiin talonpoikaa niskoittelusta kyydinteossa, kuten näyttää linnan voudin kyydissä.[582] Mahdollistahan on, että käräjä- ja muut paikalliset virkakyydit vasta 1400-luvun kuluessa tulivat järjestyneeksi tavaksi, aikaisemmin oltuaan mielivallan ja väkivallan alaisia.
Keskiajan lopulla olivat kuten näimme Hämeessä käytännössä myöskin pitkätkyydit.
Niistä saadaan lähempiä tietoja Kustaa Vaasan hallitusajan tilikirjoista. Hämeessä siihen aikaan oli pitkiinkyyteihin velvollinen koko linnalääni. 1520-luvun lopulla tätä rasitusta luonnossa suoritti ainoastaan lähellä linnaa oleva alue, Saaristen ja Kalvoilan pitäjät Sääksmäen kihlakuntaa ja Hattulan kihlakunta, lukuunottamatta Hattulan pitäjää, joka oli tästä rasituksesta vapautettu, koska linnan hevosia kesäisin laidunnettiin sen takamailla ja niityillä.
Kultakin koukulta oli kerran vuodessa lähetettävä hevonen linnankyytiin Turkuun tai minne hyvänsä muualle. Liikennetarpeet eivät kuitenkaan aina olleet niin suuret, että mainitun ahtaammankaan alueen koko hevosmäärää olisi tarvittu. V. 1539 suorittivat "kyytihevosia" ainoastaan Turun tien varrella olevat Mäskälän ja Rengon pitäjät. Kun seuraavana vuonna taasen Hauhon pitäjä oli pitkässäkyydissä, näyttää tämäkin rasitus olleen jonkinlainen kiertovero. Kyytivelvollisuus suoritettiin nähtävästi kollektivisesti neljänneskunnittain; v. 1507 sakotettiin Saarioisten Airanteen neljänneskunnan jokaista talonpoikaa 3 markkaa pitkänkyydin laiminlyömisestä. Ne, jotka eivät tehneet pitkääkyytiä, maksoivat lunastusta 1 markan koukulta.[583]
Pitkiäkyytejä suoritettiin Savossakin, kultakin neljännekseltä 12 hevosta, joskus enemmänkin, miten kuljetettavaakin oli. Savon pitkätkyydit tavallisesti tehtiin Viipuriin. Kun ei kaikkia hevosia täälläkään tarvittu ajoon ja kun kaukana asuvain olisi ollut hankala tulla kyytiin, otettiin sijaan hevospalkkaa 2 1/2 puntaa viljaa neljännekseltä.[584]
Eräästä Kustaa Fincken kirjeestä v:lta 1553 selviää, että kruunulle suoritettavain pitkäinkyytien lisäksi oli niitä tehtävä vielä yksityisille virkamiehillekin: linnanvoudille, maanvoudille, linnankirjurille, maankirjurille, tuomarille ja nimismiehelle, kullekin 2. Varmaan nämäkin sangen vanhoja tapoja.[585]
Merimaakunnillakin oli muinoin sisämaitten pitkiäkyytejä vastaava kuljetuslaitos.
Ahvenanmaalla kuljetti kukin maankolmannes vuorovuotenaan maakunnan verot Tukholmaan. 1530- ja 1540-luvuilla täällä maksetut laivaäyrityiset, joita kukin talollinen suoritti 1 äyrityisen, näyttävät olleen tämän kuljetusveron lunastusta.[586]
Varsinais-Suomen vanhimmissa tilikirjoissa kerrotaan, että Lapin (Rauman) pitäjän neljännesmiehet verollisilta kootuilla varoilla vuokrasivat aluksia, viedäkseen veroviljansa Turkuun.[587]
Raaseporin läänin rahvaan velvollisuutena oli kuljettaa kuninkaan viljaa ja veroja Tukholmaan; milloin sitä ei tarvittu, maksoi kukin talollinen 1/2 äyriä laivarahoja.[588]
Kyyditykset joutuivat jo varhain nimismiesten ja maanvoutien valvottaviksi. Siitä niinkuin muustakin toimestaan maanvoudit keskiajan yleiseen virkamiestapaan tekivät tulolähteen. Useissa Suomen seuduissa maanvoudit uskonpuhdistusajan alussa kantoivat omaksi hyväkseen kyyditysrahoja.
Ahvenanmaalla vouti kantoi kyytirahoja pitäjittäin, useimmista pitäjistä 16 mk (Ekkeröstä 11, Hammarlannista 10, Föglostä 8 ja Kökarista 8 mk). Vero näyttää vanhastaan olleen järjestetty siten, että jokainen kyytivelvollisuudesta vapautettu yksiö maksoi nimismiehelle 1 mk ja nimismiehet sitten maksoivat voudille yllämainitut summat "taksana".[589]
Kyyditysrahoja kantoi maanvouti myöskin pohjoisessa V.-Suomessa: "Ne, jotka ovat olleet vapaita kyydityksestä, ovat antaneet voudille 2 tai 3 mk".[590]
Hämeessä — ainakin Saarioisten, Kalvohan ja Portaan pitäjissä — maanvouti 1550-luvulla tilapäisten saatavainsa joukossa kantoi kyyditysrahoja, joista emme kumminkaan enempää tiedä.[591]
Emme epäile lukea tähän rasitusluokkaan myöskin muutamissa Karjalan seuduissa, Lappeen ja Taipaleen pitäjissä sekä koko Äyräpään kihlakunnassa uuden ajan alussa maksettuja kyytirahoja. Niitä maksettiin 6 penninkiä (1 killinki) täysiverolta eli 2 1/2 äyriä nautakunnalta.[592] Karjalan kyytirahat eivät olleet voudin sivutuloja, vaan kannettiin kruunulle.