8. SAVU.
Kuninkaan läsnäoloa saivat Ahvenanmaalaiset vanhimpana keskiaikana tuntea harvemmin mieskohtaisesti, mutta pysyvästi kuninkaan tilusten ja niitä hoitavain kuninkaan miesten kautta. Jo ennen 1300-luvun puoliväliä oli Ruotsin kruunulla Ahvenanmaalla Saltvikin kartano, joka luultavastikin oli sama kuin myöhemmin kuninkaankartanona esiintyvä Germundö. Muitakin tiloja mainitaan kruunulla jo vanhemmalla keskiajalla Ahvenanmaalla olleen.[342]
1300-luvun loppupuolella rakennettiin Ahvenanmaalle oikea kruunun sotalinna, Kastelholma. Sen rakentaminen teki käänteen Ahvenanmaan sisällisissä oloissa, jotka monella tavoin joutuivat linnan päällikön ja hänen miestensä hallittaviksi sen sijaan, että maakunta aikaisemmin oli elänyt omissa oloissaan. Lähinnä toi linnakausi saariston asukkaille uusia veroja ja rasituksia, joista linnaan suoritettavat ajot ja päivätyöt olivat raskaimmat.
"Työtä" ja "halkoja" mainitaan Ahvenanmaan veroissa jo v. 1413. Lähempiä tietoja näistä rasituksista on kuitenkin vasta uuden ajan alulta. Kunkin "savun" (rök) oli silloin toimitettava linnaan
I hirsi
1 lauta
2 kuormaa halkoja
2 tnriä sysiä
12 päivätyötä
Neljä ensiksi lueteltua verotavaraa muodostivat oman veroryhmän, jota yhteisellä nimellä kutsuttiin linnanajot (husåkar, husåkan, hus oka, husoker).[343] Tavarat olivat määrätynlaatuiset ja olivat ne lunastettavat määrätystä hinnasta: hirsi (12-kyynäräinen) 2 äyristä, lauta (12-kyynäräinen) 1 äyristä, tynnöri sysiä 1 äyristä, 2 puolikuormaa tai 1 kokokuorma halkoja 1 äyristä; yhteensä siis lunastus 5 äyriä.[344] Tapana lieneekin jo ollut suorittaa kuormat rahassa, sillä verokirjoissa ovat nämä erät tavallisesti yhdistetyt 5 äyriksi "linnanajorahoja" (husokerspenningar) tai "linnantyörahoja" (husarbetispenningar).
Linnataloudessa oli myöskin maataloudella tärkeä sija. Oikeastaan oli Kastelholman linna ainoastaan linnoitettu maakartano; sen viljelykseen kuului uuden ajan alussa Kullan karjakartano, ja myöskin Germundössä (Saltvikin kartanossa), joka uudelleen oli kruunun hallussa, harjoitti kruunu omaa maataloutta.[345]
Siihen aikaan ja luultavasti aikaisemminkin suorittivat päivätyövelvollisuutta luonnossa ainoastaan linnan lähellä olevat Sundin 6 ja itäisen Saltvikin 3 markkakuntaa. Verokirjoissa on nimenomaan mainittu, että päivätyöt olivat suoritettavat linnan karjakartanoon tai viljelykseen, joten kysymys selvästi oli maanviljelyspäivätöistä. Kunkin savun oli suoritettava 12 päivätyötä. Kaikkialta muualta Ahvenanmaalta maksettiin päivätyörahoja 4 äyriä savulta, äyrityinen päivätyötä kohden.[346]
Tämä rasitus oli kumminkin sangen epämääräinen ja antoi runsaasti aihetta väärinkäyttöihin. Kastelholman ympärillä asuvat talonpojat anoivat v:n 1530 aikoina, että heidän tarvitsisi tehdä ainoastaan niin monta päivätyötä kuin oli oikeudenmukaista ja ainoastaan linnaan, kuten tapa oli, eikä muualle.[347] Tuon tuostakin kutsuttiin arpakapulalla koko Ahvenanmaan talonpoikia tekemään rakennuspäivätöitä linnan muurauksiin, kaivantoihin y.m., mistä aiheutui paljon "kapinoita" ja lakkoja työvelvollisten ja sakotuksia kruunun puolelta.[348] Näitä ylimääräisiä päivätöitä tarkoittanee asiakirjoissa käytetty nimitys antipäivätyöt (giffwe dagswercke),[349] mikä käsitteellisesti vastaa Keski- ja Länsi-Europan "prekarioita" ja "Bedeä". V. 1543 kannettiin jokaiselta "mieheltä" Ahvenanmaalla l 1/2 äyriä linnan muurimestarien ja kirvesmiesten palkkaamiseksi.[350] Vähän myöhemmin maksettiin päivätöitten lunastamiseksi savulta 1 1/2 markkaa, s.o. kolme kertaa suurempi määrä kuin ennen.[351] Tällä tavoin päivätyörasitus linnan perustamisen jälkeen on kasvamistaan kasvanut.
Edelläkerrottujen verojen perustana esiintyvä savu näyttää salaperäiseltä veroyksiöltä. Verokirjoissa sillä ei ole muuta tunnusta kuin täysiverollakaan: molempain suuruutta ilmoitetaan markanostoissa. Savun arvo on huomattavasti pienempi kuin täysiveron;[352] erotus on suurempi kuin markanbolin ja täysiveron välillä. Mutta varmaa suhdetta ei voi havaita savun ja täysiveron välillä. Ei myöskään huomaa mitään yhteyttä savun ja vanhan markanverojaon välillä. Niillä pääoma-arvoillakaan, mitä savuilla ilmoitetaan olevan, tuskin on ollut käytännöllistä merkitystä. Minkäänlaista tasoittamista savujen kesken, niin että suurempi savu olisi maksanut suuremman veron kuin pienempi, turhaan hakee.
Mikä oli tämä veroyksiö?
Selvästi näkyy, että Ahvenanmaan savut kuuluvat yksinomaan linnan rakennus- ja päivätyöveroihin, niin yksinomaan, että savuja joskus kutsutaankin suorastansa "linnanajoiksi".[353] Todennäköisesti savuverot ovat syntyneet linnanrakentamisvelvollisuuden yhteydessä, tässä tapauksessa Kastelholman perustamisen aikana, 1300-luvun loppupuolella. Täysiverot ja savut näin ollen ovat eri aikakausien veroyksiöitä, edelliset vanhempia, kinkeriverojen aikaisia ja silloisiin oloihin mukautuvia, jälkimäiset myöhempiä, linna-aikakauteen kuuluvia ja sen oloihin sopivia.
Kumpanakin aikakautena pantiin vero niiden kannettavaksi, joiden tuli kantaa kaikki verot: talonpoikaistilain. Aikaisemmin oli tiloja harvempia ja niillä suuremmat maat; ne olivat boleja ja sitten täysiveroja, joiden kesken markanverojärjestelmä salli veron tasoittamista sitä myöten kuin täysiverotalot jakautuivat osiin. Myöhemmän verotuksen aikana olivat nuo entiset talonosatkin kehittyneet todellisiksi täysiksi taloiksi, vaikka niitä nyt oli useampia ja niillä pienemmät maat. Kunkin sellaisen talon kannettavaksi pantiin uusi vero ja erotukseksi vanhoista täysiveroista kutsuttiin näitä veroyksiöitä savuiksi.
Täysiverot ja savut ovat siten vain eri aikakausien taloja. Kun menemme vielä yhden askeleen ja aikakauden eteenpäin, tapaamme keskiajan neljännen ja viimeisen veroyksiön: miesluvun (mantal). Se on samanlainen kuin kaikki nuo muutkin: määrätyn aikakauden verotila, normalitalo, jonka kannettavaksi uusi aikakausi laski erityiset veronsa ja rasituksensa (m.m. virkamiesverot).
Lopuksi esitettäköön seuraava v:n 1547 verokirjoihin perustuva taulukko,[354] joka hauskasti valaisee tätä asutuksen ja verotuksen kerroskehitystä eli sanoisimmeko Ahvenanmaan koko historiaa myöhemmällä keskiajalla:
savut verrat- miesluku
tuna täysi- verratt.
pitäjät täysi- savuja mies- veroihin savuihin
veroja luku lis. (+) lis. (+)
väh. (-) % väh. (-) %
Saltvik 49 3/8 96 3/4 94 +95.4 - 2.9
Sund 84 140 1/2 132 +73.2 - 6.4
Kumlinge 45 63 1/4 94 +40.4 +32.8
Föglö 70 1/2 110 161 +56.0 +31.7
Lemland 59 1/2 108 100 +8l.4 - 8.0
Jomala 76 1/4 136 3/4 157 +79.4 +12.9
Hammarland 62 102 l/4 152 +64.8 +32.8
Finström 61 11l 3/4 133 +63.1 +16.0
koko Ahvenanmaa 507 869 1/4 1023 +71.3 +15.0
ja 2 1/2 nelj.
Kun varsinainen markkaverotus ruotsalaisilla alueilla ei kernaasti voi olla aikaisempi Tanskan Valdemarien valtakautta, jolloin markoitus Tanskassa tapahtui, emme voi katsoa Ahvenanmaankaan markkajärjestelmää sitä vanhemmaksi. Täysiveroaste taasen nähdäksemme vastaa Ruotsin maakuntalakien aikakautta, 1200-lukua. Tuo Ruotsin valtion vakaantumisen ja Folkungein tarmokkaan hallituksen aika on niinkuin jo ennen on osoitettu, vaikuttanut Ahvenanmaankin oloihin edistävästi; se on ollut selvä uutisasutuksen aika Ahvenanmaan ulkosaaristossa.
Siirtymistä täysiverokaudesta savukauteen merkitsee taloluvun suuri kasvaminen kaikkialla Ahvenanmaalla, mikä on selitettävä joko siten, että ajat ennen 1300-luvun loppupuolta, jolloin savuverotus luullaksemme tapahtui, ovat olleet erittäin suotuisia taloluvun kasvamiselle tai että näiden verotusasteiden välillä on kulunut hyvin pitkä aika. Silloin on tapahtunut Ahvenanmaan keskiajan suurin väenlisäys; se ei kuitenkaan ilmene varsinaisessa ulkosaaristoon suuntautuvassa uutisasutuksessa kuin vanhain emäpitäjäin tilaluvun kasvamisessa, siis etupäässä kai tilain jakautumisessa ja pienentymisessä, joka kehitys varmaan oli suoranainen seuraus yhteiskunnallisista muutoksista (suurperheitten hajoamisesta). Todennäköisesti siis Ahvenanmaan tilat jo ennen 1300-luvun loppua ovat saaneet sen pikkutilaluonteen, joka niillä on uuden ajan alussa ja joka on niin outoa varhaisimmalle keskiajalle.
Taloluvun suhteellinen kasvaminen 1300-luvun lopusta (savuverokaudesta) keskiajan loppupuolelle (mieslukukauteen) on paljon vähäisempi, niinkuin aikakin on paljon lyhempi. Uloimmissa saaripitäjissä (Kumlingessa ja Föglössä) sekä äärimäisessä lännessä (Hammarlandissa) on kasvaminen ripein. Mutta kahdessa vanhassa asutuskeskuksessa, Saltvikissä ja Sundissa, sekä Lemlannissa osoittavat numerot suoranaista taantumista, mikä ei ole odottamatonta näillä vanhoilla asutusaloilla, joilta puuttui suurempia ulkosaaria ja tilaisuutta uutisasutukseen ja myöskin tilain jakamiseen.
Ahvenanmaalla tapahtunut kehitys ei varmaankaan niin paljon poikennut lounaisen Suomen saaristojen ja rannikkojen kehityksestä, ettei ylläoleva kuvaus pääasiassa soveltuisi niihinkin.