7. TÄYSIVEROT JA NIIDEN TEHTÄVÄT.

V. 1322 asiakirjoissa mainitaan Ahvenanmaalta sellaista henkilöä, joka virkanimestään (exactor) päättäen on kantanut kuninkaan- tai kruununveroja Ahvenanmaalla.[307] V. 1340 mainitsee kuningas käskykirjeessään Ahvenanmaalta hänelle tulevaa veroa.[308] Kun nämä asiakirjat tuskin koskenevat sotaveroa, jonka taloudellinen merkitys 1300-luvun alussa jo oli vähentynyt ja jota sitäpaitsi täytyy katsoa oikeammin paikalliseksi rasitukseksi kuin kuninkaan tulolähteeksi, niin saanemme yllämainitusta päättää, että muitakin varsinaisia veroja kuin ledungslama on kuninkaalle suoritettu Ahvenanmaalla jo 1300-luvun alussa — luultavasti aikaisemminkin.

Johan Buren otteissa Eerik Pommerilaisen verokirjasta v:lta 1413 on jälkimaailmalle säilynyt erittäin valaiseva yleislasku Ahvenanmaan veroista. Yleislasku on lyhyydessään seuraava:[309]

Åland

Bönder — 526 gofue 643 mk Stadgemän — 25 mk
Rogh 175 1/2 te nöt — 65 1/2
Malt 175 1/3 te får — 131
Korn 175 1/3 te gäs — 65 1/2
lamb 263 smör — 526 pd
flesk 263 pd fisk — 526 pd
förutan Gengärden, arbete, hö och vedh

Kaikkien veroerien suorittajana tässä luettelossa esiintyy uusi veröyksiö, talonpojat (bönder). Kun v. 1384 Ahvenanmaalla maksettiin rahaveroa 12 äyriä "joka mieheltä" (af huariom manne)[310] ja v. 1413 yhtä suuri rahavero meni joka talonpojalta, niin ilmeisesti asiakirjat tarkoittavat samaa uutta veroyksiötä, joka siis on ollut käytännössä jo ennen v. 1384.

Nämä "talonpojat" ja "joka miehet" olivat hyvin pitkäikäisiä, sillä vielä 120-130 vuoden päästä, 1530-luvulla ja senkin jälkeen, heidät tavataan maksamassa samanlaisia veroja, vaikka nyt täysiverojen (gerd, fullgerd) nimisinä. Että yksiöt kumpanakin aikana ovat samat, näkee niiden lukumäärästäkin: v. 1413 526 talonpoikaa, v. 1543 514 1/2 ja v. 1547 507 ja 2 1/2 neljännestä täysiveroa.[311]

Aivan uusi ja outo tämä veroyksiö ei kumminkaan ollut, sillä sen pohjana on ollut vanha verotus, maan arvioiminen veromarkoin.

Täysiverolla ei ole verokirjoissa muuta tunnusta kuin sen hinta, hinta. V:n 1556 veroselityksessä sanotaan, ettei täysiveroissa ole yhtä monta markkaa kaikkialla, vaan että muutamilla on täysiverossa 200, toisilla 184, toisilla 140 markkaa, mistä on seurannut suuri sekaannus talonpoikain kesken, kun eivät osaa laskea, kuinka paljon kunkin maalukunsa mukaan on täysiveroon maksettava.[312] Tarkempia tietoja täysiveron hinnasta saamme v:n 1547 vero-opastuksesta. Sen mukaan hinta vaihteli eri pitäjissä 131-195 markkaa (markanostoa) ja teki koko Ahvenanmaalla keskimäärin 167 1/2 mk.[313]

Mitään tarkoin määrättyä pysyvää hintaa täysiveroilla ei näy olleen eikä näiden hintailmoitusten perusteella voi määrätä, mitä täysivero oikeastaan oli. Se vain ilmenee, että täysivero vastasi melkoisen suurta tilaa. On senvuoksi syytä tarkastaa täysiverojen suhdetta vanhempaan samanlaatuiseen verotusyksiöön, 24 markanveroa sisältäviin boleihin.

Täysiveron keskimääräisenä markanverolukuna eri pitäjissä on 11-29 1/2 ja koko Ahvenanmaalla 21 markanveroa. Huomataan siis, että täysiveron keskimääräinen arvo tulee sangen lähelle markanbolin veroa. Jos laskuista jätetään pois syrjäisemmät pitäjät Kumlinge, Föglö ja Lemland, niin tulee Ahvenan mantereen vanhain emäpitäjäin täysiveron keskimääräiseksi markan veroluvuksi 25, joten näillä seuduin on ollut tuskin mitään eroa markanbolin ja täysiveron välillä. Tämän perusteella voimme pitää Ahvenanmaan vanhimpain asutusseutujen täysiveroja yleensä vanhoja boleja ja markanboleja vastaavina veropohjina.[314]

Vielä valaisevampaa on verrata täysiverojen lukua Ahvenanmaan eri pitäjissä ja koko Ahvenanmaalla laskettuihin markanboleihin (à 24 markanveroa) samoilla alueilla. Saamme v:n 1547 veroselityksen nojalla seuraavat numerot:

laskettuja täysiveroja täysiver. %
pitäjä markanboleja täysi- enemmän (+) enemmän (+)
(à 24 mknver.) veroja vähemmän (-) vähemmän (-)
kuin mknbol. kuin mknbol.

Saltvik 61 7/24 49 3/8 -11 22/24 - 19
Sund 76 2/42 84 +72 2/24 + 9
Kumlinge 21 3/24 45 +23 21/24 +113
Föglö 43 8/24 70 1/2 +27 4/24 + 63
Lemland 45 14/24 59 1/2 +13 22/24 + 30
Jomala 74 18/24 76 l/4 + 1 12/34 + 2
Hammarland 64 22/24 62 - 2 22/24 - 4
Finström 69 18/24 61 - 8 18/24 - 12
koko Ahvenanmaa 456 20/24 507 +50 17/24 + 11
+ 2 1/2 nelj.

Koko Ahvenanmaalla oli 456 20/24 markan bolia ja 507 + 2 1/2 neljännestä täysiveroa. Ero ei ole niin suuri, että sen perustuksella voisimme täysiveroja markanboleille vieraaksi laitokseksi sanoa. Päinvastoin on yhteys ilmeinen. Markanbolit ovat olleet täysiä tiloja ja täysiverot ovat olleet täysiä tiloja. Mutta täysiverojen luku on jonkun verran suurempi kuin samanaikaisten markanbolien. Siitä päätämme, että täysiverot ovat nuorempia, ovat myöhemmän ajan veroyksiöitä kuin markanbolit. Kun ero ei kuitenkaan ole 50 17/24 yksiötä (11 %) suurempi, eivät ne ajat, joiden tiloja nämä veropohjat edustavat, voi olla kovin kaukana toisistaan.

Noista numeroista voimme lukea Ahvenanmaan asutushistoriaa. Etelässä ja lännessä Ahvenan mantereella, Jomalassa ja Hammarlannissa, talojen luku markanbolien ja täysiverojen välisenä aikana on pysynyt alallaan, pohjoisessa ja koillisessa se on suorastaan taantunut, mikä ehkä on johtunut poismuutoista. Kuinka lieneekään, markanbolien säätämisen jälkeen asutus mantereella oli jo saavuttanut korkeimman rajansa. Asutusvirta liikkui nyt voimakkaammin kaakossa ja idässä leviävään saarimaailmaan, Lemlantiin sekä Föglön ja etenkin Kumlingen saaristoihin, jonne jo bol-aikakaudella heikkoja asutuksia oli syntynyt. Kumlingessä bol-aikakautta seuranneena, nyt puheenaolevana ajanjaksona täysitalojen luku kasvoi enemmän kuin kahta vertaa suuremmaksi.

Ahvenanmaan maanomistus- ja viljelysolot olivat bol-ajan jälkeen siinä määrin muuttuneet, että kun uusien verojen otto tuli, verottajan täytyi sekä veronmaksajain että oman etunsa vuoksi käyttää tarjolla olevaa uutta veroyksiötä. Olihan kohtuullista, että uudessa verotuksessa edellisten sukupolvien aikana syntyneet uudet talot tulivat mukaan verokuormaa kantamaan. Veroyksiönä nimittäin todennäköisesti silloin, niinkuin aikaisemmin ja myöhemmin, käytettiin todellisia taloja. Silloisten tilain veroarvo ei riippunut niinkään talon maan suuruudesta verotus. kuin talon karjasta, talon pellosta ja kalavesistä, siis etupäässä talonväen omasta työstä. Osatila saattoi siten helposti tulla samanarvoiseksi tilaksi kuin koko tila, johon se ennen oli luettu. Toisin sanoen, talot muinaisaikoina olivat useissa suhteissa tasa-arvoisia paljon suuremmassa määrässä kuin meidän aikanamme ja "täyden tilan" käsite silloin luonnollinen: bol-aikakautena saatettiin kaikki täydet tilat arvostella 24 hopeamarkan arvoisiksi. Uusia veroja määrättäessä otettiin ensi sijassa huomioon tilain kasvanut luku. Jakaessaan verokuormaa keskenänsä veronalaiset saattoivat ottaa huomioon tilainsa suhteellista arvoa ja suuruutta, mutta verottajan kannalta sellainen tarkempi jaoitus oli vähemmän arvoinen.

Tämän käsityksen mukaan bolit olivat Ahvenanmaan vanhin sotaverojen suorittamista varten määrätty tilaluku, ja täysiverot myöhempäin uusien verojen mukana saatu tilaluku. Bol-aikakautta seuranneena aikana siis "talonpojat", "joka miehet" ja "täysiverot" olivat toistensa vastineita, niinkuin asiakirjat selvään ilmoittavatkin.

Aikaa myöten kulloinenkin veroyksiö vanheni ja uusi veroyksiö, uusi taloluku, sysäsi sen syrjään. Niin oli käynyt bolin ja oli käyvä täysiveronkin.

Palaamme nyt tarkastamaan v:n 1413 tiliotteen kuvaamia vero-oloja. Huomiomme kiintyy aluksi siinä esiintyvään karjaveroon. Näemme että 526 talonpoikaa suoritti 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea. Havaitsemme vielä, että tämä vero suoritettiin ryhmittäin, siten että 8 talonpojan muodostama verokunta suoritti 2 naudan, 2 lammasta ja 1 hanhen. Tämä 8 talonpojan (täysiveron) muodostama verokunta oli muinainen nautakunta (nötlag).

Vielä v. 1531 oli aivan sama vero merkitty Ahvenanmaan markkakuntain (nautakuntain) maksettavaksi; mutta sen jälkeen maksettiin kultakin täysiverolta:

nautarahoja………… 6 äyriä lammasrahoja……….. 1 äyri hanhirahoja………… 6 penninkiä.[315]

Kun naudan arvoksi samoissa verokirjoissa on laskettu 6 markkaa (= 8 x 6 äyriä), lampaan 1/2 markkaa ja hanhen 2 äyriä, nähdään, että 8 täysiverolta tuli suoritettavaksi 1 nauta, 2 lammasta ja 1 hanhi eli juuri sama määrä, joka oli 8 talonpojan suoritettava v. 1413.

Sama seikka selviää myöskin asiakirjain käyttämästä nimityksestä "ottemansnöt", "ottemansfår" (kahdeksanmiehennauta, kahdeksanmiehenlammas), jota asiakirjoissa käytetään karjaveron nimenä.[316] V:n 1556 veroselityksessä nimenomaan kerrotaankin, että "kun he ostavat naudan 6 markalla, silloin on 8 täysiveroa yhdessä naudassa".[317] Tässäkin esiintyvät nautakunnan 8 täysiveroa.

Kahdeksan täysiveron muodostama nautakunta esiintyy Ahvenanmaalla uuden ajan alussa myöskin alueellisena veropiirinä, jolla on samanlainen asema kuin markkakunnalla. V:n 1531 verokirjassa nimitetään useita Sundin, Jomalan ja Lemlannin 8 täysiveroa käsittäviä markkakuntia "nautakunniksi".[318] V. 1413, jolloin naudat on merkitty luonnossa suoritettaviksi, alueellinen nautakuntajako luultavasti on ollut täydessä voimassa. Uuden ajan alussa se jo oli menettänyt merkityksensä, niin että se oli vain jätteistään tunnettava.[319]

Ryhmittyminen suurempain karjaverojen suorittamista varten oli tarpeellinen siitä syystä, ettei verokarjaa muulla tavoin voitu suorittaa; ryhmän muodostettua voitiin karja hankkia yhteisesti tai suorittaa se vuorottaisessa järjestyksessä, jota mukavaa tapaa keskiajalla yleisesti käytettiin.

Nautakunnan tapaiset veroyksiöt ovat skandinavialaisilla alueilla olleet yhtä yleiset kuin luonnollisetkin. Ahvenanmaan nautakunta vastaa lähinnä ruotsalaista "gärd" ryhmää, joka oli tavallisesti kokoonpantu 6 talonpojasta ("setting").[320] Ahvenalainen 8 täysiveron yhdistelmä on nähtävästi johtunut tanskalaisesta laskutavasta, jonka mukaan 8 tanskalaista yksiötä vastasi 6 ruotsalaista ja jota muussakin vanhassa verotuksessa täällä niin paljon käytettiin.

Ahvenanmaalaista nautakuntaa sopii verrata myöskin hundarin neljännekseen, jonka Uplannin lain mukaan tuli suorittaa kuninkaalle veroksi nauta.[321] Kumpikin tehtävä, sekä "gärdin" että neljänneksen, käypi yhteen ja uskottavaa on, että Ahvenanmaan nautakunta on ne kummatkin täyttänyt. Kun nautakunta ei ole ristiriitainen markkajaonkaan kanssa, on otaksuttavaa, että nautakunta-muodostus on tapahtunut markkajaon pohjalla.

Toisena pääosana v:n 1413 veroissa oli ruokavero, jota Ahvenanmaan 526 talonpojalta karttui 175 1/3 tönniä[322] rukiita, sama määrä ohria ja niinikään maltaita, 263 karitsaa, 263 leiv. silavaa, 526 leiv. voita ja sama määrä kalaa.

Samantapainen vero oli täysiverojen suoritettavana vielä uuden ajan alussa. Jos vertaamme tähän kuuluvia eriä vuosina 1413 ja esim. 1547 pitämällä silmällä "talonpojan" (täysiveron) ja nautakunnan suoritettavia, saamme seuraavat luvut:

vuonna 1413 vuonna 1547[323] kukin nautakunta kukin nautakunta talonpoika täysvero

rukiita 2 pannia 2 puntaa 1 panni (jauhoja) 1 punta maltaita 2 " 2 " 1 " 1 " ohria[324] 2 " 2 " 1 " 2 " voita 1 leiv. 8 leiv. 1/2 leiv. 4 leiv. kalaa 1 " 8 " 1/2 " Hhaukia) 4 " silavaa 1/2 " 4 " 1/2 " 4 " karitsoja[325] 1/2 kpl 4 kpl — —

Molemmissa luetteloissa esiintyvät suurimmaksi osaksi samat verokappaleet, v. 1547 kuitenkin puolta pienemmissä määrissä. Uuden ajan alussa näistä verokappaleista joskus käytetyt nimitykset "verojauhot" (skattemjöl), "veromaltaat" (skattemalt), "verovoi" (skattesmör) osoittavat niiden kuuluneen vanhaan pääveroon.[326] Lisäksi havaitsemme, että nämäkin verot hyvin ovat sopineet nautakuntain suoritettaviksi, ja varmaan ne niin ovat suoritetutkin.

Tämä ruokavero kuuluu vanhaan kinkeriin. Kun tuonnempana tätä veroa tulee erikseen tarkastettavaksi (pääluvussa "Kinkerit"), niin tässä nyt ainoastaan merkitsemme muistoon kinkerin pitkäaikaisen esiintymisen Ahvenanmaalla.

Vielä on tarkastettava v:n 1413 tilien ensimäisenä mainittua pääosaa, rahaveroa, jota 526 talonpojalta karttui 643 markkaa. Se on varmaan sama rahavero, jonka drotsi Bo Joninpoika v. 1384 luovutti Pietari Ålänningin kannettavaksi Ahvenanmaalta ja joka silloin teki 12 äyriä "mieheltä".[327] V:n 1413 rahavero teki tanskalaisen laskutavan mukaan hiukan yli 12 äyriä talonpoikaa kohden. Toiselta puolen maksettiin Ahvenanmaalla uuden ajan alussa rahaveroja kultakin täysiverolta kaikkiaan 10 äyriä (12 äyriä tanskal. laskutavan mukaan). Tämäkin vero siis näyttää hyvin pitkäaikaiselta.

Kustaa Vaasan ajan tilikirjoista ilmenee, että tämä rahavero on ollut kokoonpantu useammasta mielenkiintoisesta osasta. Uuden ajan alussa maksettiin rahavero alussa seuraavasti:[328]

täysiverolta nautakunnalta

markanmaksurahoja 2 äyriä = 2 mk heinärahoja 2 " = 2 " nautarahoja 6 " = 6 " yhteensä 10 äyriä = 10 mk

V:n 1413 rahaveron suuruus teki 643 markkaa. Kun Ahvenanmaan markanmaksu, heinärahat ja nautarahat v. 1543 nousivat aivan samaan 643 markan yhteissummaan (2 äyriä vailla), niin sekin mitä selvimmin osoittaa, että v:n 1413 rahavero on ollut kokoonpantu mainituista osista.

Ensimäinen erä näistä on markkavero eli markanmaksu (markgeld, margäldspen:r). Sen nimi johtuu niistä "markagield" nimisistä rahaveroista, joita pitkin 1300-lukua, erittäinkin loppupuolella, otettiin Ruotsista ja Suomesta, usein markka veroyksiöltä. "Markagell" nimisenä rahaverona tämä sama vero tavataan Raaseporin läänissä v. 1451, ja koko Uudellamaalla ja Ruotsin Karjalassa samaa veroa maksettiin vielä kauan uskonpuhdistuksen aikakautena.

Heinärahat (höpenningar) ovat nimestään päättäen korvausta alkuperäisestä heinäverosta. Muualla Suomessa tavataan luonnossa suoritettavia heiniä jo vanhimmissa veroissa[329] ja uuden ajan alussa "heinärahoja" pääveron osana.[330] Ahvenanmaallakin heinärahat toisinaan nimenomaan luetaan pääveroon, kuten siitä käytetyt nimitykset "hömarkgeld" tai "skatt pen:r" osoittavat.[331] Vaikkei muita perusteita olisikaan, niin jo tämä seikka riittäisi osoittamaan, että heinärahat ovat sisältyneet v:n 1413 rahaveroon.

Kolmantena eränä uuden ajan alussa Ahvenanmaalla suoritetussa rahaverossa ovat nautarahat (nötepen:r).

Tämän veroerän vaiheet ovat vanhimman keskiaikamme verohistorian mielenkiintoisimpia kohtia.

Varsinais-Suomessa maksettiin uuden ajan alussa kultakin bolilta (verokunnalta, neljänneskunnalta) karjaveroa lehmä ja 2 lammasta, mutta luettiin nämä erät bolin suoritettavaan pääveroon sillä tavoin, että kukin lehmä lyhensi rahaverosta 1 markan ja kukin lammas 2 äyriä eli yhteensä lehmä ja 2 lammasta 12 äyriä, niinkuin veroselityksissä nimenomaan selitetään.[332] Näistä lehmistä ja lampaista käytetyt nimitykset "veronaudat" ja "verolampaat" ("skattanöt", "skattafår")[333] myöskin osoittavat, että puhe on varsinaiseen veroon kuuluvasta karjasuorituksesta.

Käytännössä tämä vero oli järjestetty siten, että verokuntaan kuuluvat pienemmät veroyksiöt maksoivat määrätyt äyrit lukumiehelle, joka toimitti lehmän linnaan. Mutta vero oli vielä mutkallisempi. Lapin (Rauman) pitäjässä maksoi kukin täysivero 1 äyrin, ja siten karttuneella rahalla ostivat neljännesmiehet lehmiä ja lampaita linnaan ja käyttivät ylijääneet rahat muihin veromenoihin, linnaan tehtävän työveron korvaukseen, verokalain suolaamiseen, verojen laivaamiseen j.n.e.[334]

Tästä päättäen on Varsinais-Suomessa bolin (verokunnan) alkuaan ollut suoritettava linnaan markka, mikä vero on lunastettu lehmällä. Kun tätä markan lehmää varten paikoin on kultakin täysiverolta maksettu 1 äyri, siis 8 täysiverolta markka, on siis 8 täysiveroa muodostanut nautakunnan. Nähtävästi on lehmää alkuaan käytetty arvoäyrinä, niin että rahan niukkuuden vuoksi on saatu markka lunastaa lehmällä, jonka arvo laskettiin markaksi. Rahan arvon alennuttua oli verottajalle edullista ottaa rahamarkan sijasta lehmä, jonka arvo jo oli paljon suurempi kuin käypä markka; siinä luultavasti syy veron säilymiseen uudelle ajalle saakka. Veron pysyessä entisellään talonpojatkin vanhaan tapaan maksoivat osansa verokunnan lukumiehelle, joka toimitti lehmän linnaan. Kun täysiverojen luku verokunnissa aikain kuluessa kasvoi, karttui nautarahoja enemmän kuin yhden naudan hankkimiseen tarvittiin, jonka vuoksi jäännös käytettiin verokunnan muihin veromenoihin.

Muuallakin Suomessa nautaveroja keskiajalla maksettiin, vaikkemme aina tiedä minkälaatuista veroa tarkoitetaan, koska nautoja on voitu käyttää maksuarvona useammanlaisissa veroissa. Niinpä Raaseporin läänissä v:n 1451 verokirjan mukaan oli suoritettava "kolmaskunnan nautaa varten" (för tridiungs nöt) kultakin verokunnalta 20 äyrityistä (kultakin täysiverolta taaskin 1 äyrityinen) sekä koko pitäjältä 18 äyriä 2 äyrityistä m.m. "veronautarahoja" (skatnötpeningar) varten.[335] "Kolmaskunnan nauta" lienee ollut sama kuin uuden ajan alussa bolin suoritettavana esiintyvä nauta.[336]

Viipurin suurella linna-alueella oli uuden ajan alussa nautakunnan maksettava kinkeriveroa m.m. nauta ja 2 lammasta. Kun Viipurin pitäjästä maksettiin vain 8 kinkerinautaa, vaikka nautakuntia pitäjässä oli 12, on tämä vero siellä varmaan tullut määrätyksi siihen aikaan, jolloin Viipurin pitäjässä oli vain 8 nautakuntaa.[337] Luultavasti noita veronautoja tarkoitti v. 1347 annettu kuninkaan kirje, jossa Viipurin pitäjän asukkaille myönnettiin sellainen oikeus, ettei heidän (työ)verolunastukseksi tuomainsa nautain tarvinnut olla 12 äyrin hintaa parempia.[338] Tässäkin siis nautaa käytetty veron lunastamiseen.

Edellä esitettyjen olojen valossa Ahvenanmaankin muinaiset nautavero-olot käyvät ymmärrettäviksi. Kun v:n 1413 tiliotteessa merkittyyn rahaveroon, 643 mk:aan, epäilemättä sisältyvät nautarahat, mutta tiliotteeseen samalla on merkitty nautakuntain luonnossa suoritettava karjavero — 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea —, niin naudat tässäkin varmaan ovat käsitettävät rahaveron vastineeksi tai päinvastoin, joten vero tileissämme ei ole tarkoitettu maksettavaksi kaksinkertaisesti, vaan vaihtoehtoisesti rahassa tai luonnossa.

Naudan, erittäinkin lehmän, käyttäminen rahayksiön vastineena, jopa suorastaan sellaisena yksiönä, on yleismaailmallinen muinaistapa.[339] Skandinaviassakin se tapa on ollut niin yleinen, että esim. Norjan vanhimmassa laissa, Gulathingin laissa, sukusakot ja muita maksuja on määrätty 2 1/2 äyrin hintaisissa lehmissä.[340] Suomessa on nautakarja muinoin ollut suosittu maksuväline, ja veron, nimenomaan rahaveronkin, suorittaminen naudoilla on edellä kerrotuista esimerkeistä päättäen ollut muutamissa keskiajan Suomen seuduissa varsin yleistä. Emme tarkemmin tunne nautaverotuksen ominaisuuksia ja kehittymistä. Mahdollisesti voisi kuitenkin veronautain hintasuhteista tehdä joitakuita yleisiä päätelmiä tästä verosta.

Ruotsin maakuntalakien mukaan teki lehmän hinta 3-4 äyriä hopeaa, mikä vastaa 6-8 äyriä silloista käypää rahaa. 1300-luvun puolivälistä lähtien oli lehmän tavallinen hinta Suomessa läpi keskiajan 12 äyriä (1 1/2 mk).[341] Ahvenanmaan nautakuntain uuden ajan alussa maksamat nautarahat — 6 markkaa —, tuntuvat yhden naudan hinnaksi ilmeisesti liian suurelta määrältä. Sitävastoin 6 äyriä eli se määrä, jolla kukin täysivero otti osaa nautakunnan lehmän hankkimiseen, edustaisi hyvin lehmän arvoa Ruotsin maakuntalakien aikana. Kun 6 ruotsal. äyriä Ahvenanmaalla käytetyn laskutavan mukaan vastasi 8 tanskalaista äyriä eli täyttä markkaa, näyttäisi mahdolliselta, että Ahvenanmaan nautavero olisi tullut säädetyksi suunnilleen Ruotsin maakuntalakien aikana ja että aluksi jokaisen bolin (täysiveron) tuli suorittaa markan arvoinen nauta. Tämä vero oli luonnollinen eikä sisältänyt muuta kuin että bolit saivat naudalla suorittaa sen markan, jonka ne markkajärjestelmän mukaan olivat velvolliset (sota)veroksi suorittamaan. Myöhempinä aikoina bolit (täysiverot) edelleen maksoivat markkansa verolehmää varten, jonka hankkimiseen veron pysyessä entisellään ja rahan arvon alentuessa nyt tarvittiin kokonainen nautakunta. Asutuksen laajentumisen kautta kasvava nautakuntain luku osittain korvasi sen verolehmäin luvun vähennyksen, minkä uusi järjestely sai aikaan. Täten olisi myöskin nautakuntain synty Ahvenanmaalla määrättävä Ruotsin maakuntalakien valta-ajan loppu- tai jälkiaikaan.

Tämä on sanottu ainoastaan mahdollisuutena. Lisävalaisu on tarpeen, ennenkuin tästä perustavasta kysymyksestä voidaan täysin varmoja päätöksiä tehdä.

Olemme v:n 1413 tilien johdolla päässeet tutustumaan Ahvenanmaan verojärjestelmään unioniajan alussa ja osittain sitä vanhempina aikoina. Karjavero ja ruokavero, jotka ovat pääosana v:n 1413 listassa, ovat alkujuuriltaan Ruotsin maakuntalaeissa esiintyvää kuninkaankinkeriä, ehkäpä osalta ikivanhaa sotalomaveroakin. Alkuun päästyään kinkeriverotus nopeasti kehittyi pitkin 1300-lukua. Sen kehityksen varmaan aiheuttivat valtiovallan paisuminen, voutihallinnon juurtuminen ja maakuntaisten itsehallintolaitosten taantuminen. Tämän aikakauden uudet verot olivat yleensä ruoka- ja karjaveroja, koska niillä oli vanhaa pohjaa ja koska veroja ensi sijassa tarvittiin valtakunnan herrain sekä heidän hoviensa ratsujoukkojen ylläpitämiseen.

Sen mukaisesti kehittyivät Ahvenanmaankin vero-olot. Vero rasitti nyt tiloja, joiden luku sitten ensimäisten ledungverojen oli huomattavasti kasvanut. Kun tämä kasvaminen kuvastuu verokirjoissa, saatamme yleisimmissä piirteissä seurata asutuksen levenemistä muinaisella Ahvenanmaalla. "Talonpojat" eli "täysiverot" järjestyivät nyt 8-osaisiin nautakuntiin, joista kukin suoritti määrätyn karja- ja ruokaveron, tasaten sen keskenään täysiveroluvun perusteella. Nautakunnan tärkeimpänä verona oli lehmä, nauta, jota mahdollisesti jo aikaisemminkin bolit olivat suorittaneet alkuperäisen markan veron sijasta. Naudan suorittamiseen liittyi ryhmä muitakin veroja, minkä kautta nautakunnan verotoiminta tuli huomattavaksi. Syystäpä voitaisiin tätä aikakautta Ahvenanmaalla nimittää kinkeri- tai nautakunta-ajaksi.