KAHDEKSAS KOHTAUS.
Edelliset. Rouva Åhlman ja Hervenius. (Tulevat sisäovesta).
Rouva Åhlman:
Ja niin onnellisen näköisiä.
Hervenius:
Onni ja elämä.
Rouva Åhlman:
(Elmalle). Puhuimme laajasti tulevaisuudestasi, rakas lapsi. Joudut hienoon seurapiiriin.
Elma:
Niinkö täti, en suinkaan! (Jatkavat puhelua).
Hervenius:
(Raposelle samaan aikaan, kuin edelliset). Kaikki hyvin rakas ystäväni. (Salaperäisesti). Ostat rahoillasi komean kivimuurin. Elämme kuin ruhtinaat. Ethän unhoita vanhaa ystävääsi?
Raponen:
En unhoita sinua. Kunhan sinä vain lupaat unhoittaa tuon vähäisen velkani.
Hervenius:
(Ojentaa hänelle kätensä). Niistä emme hiisku halaistua sanaa.
(Jatkavat puhelua).
Toivo:
(On istunut syrjässä ja kuunnellut näitä puheita. Rouva Åhlman huomaa hänet).
Rouva Åhlman:
Elma, Elma, kuka tämä vieras? Aivan pelästyin.
Elma:
Toivoako? — Olet unhoittanut, täti. Onhan siitä jo niin monta vuotta. Muistat kuitenkin, kun olit meidän luonamme maalla, sen kiltin naapurin pojan siellä järven toisella puolella. Sen pikkusen Toivon, joka usein tuli meille leikkimään kerallani "isäntää ja emäntää". Sinäkin täti pidit hänestä niin paljon.
Rouva Åhlman:
Ah, nyt muistan pikku Toivon! Ja hän on kasvanut noin suureksi mieheksi. Olkaa tervetullut! (Tervehtivät). Uskon, että teillekin on lapsuuden leikkitoverin onni kallis.
Toivo:
Kyllä, kyllä. Haluaisin puhua vaan kanssanne pari sanaa — Elmasta.
Elma:
Täti, täti ole kiltti ja mene nyt jo kihlajaiskahvit hommaamaan. Minä pyydän täti, mene. Pidän kyllä seuraa herroille sen ajan.
Rouva Åhlman:
Niin totta. Aivanhan minä unhoitan kihlajaiskahvit. (Toivolle). Olisiko se tärkeätäkin? Ehkä voimme puhua siitä myöhemmin?
Toivo:
(Istuutuu nyrpeänä jälleen paikalleen).
Elma:
Sinä, Toivo, istut siellä niin piilossa. (Menee hänen luokseen). Tule nyt, ethän ole vielä esitettykään näille herroille. Katsos, se kuuluu tapoihin.
Hervenius:
(Ivallisesti). Hän on hiukan kaino, teidän lapsuusleikkitoverinne, neiti Terho.
Elma:
Jouduppas nyt. (Ottaa häntä kädestä ja tuo lähemmäksi).
Toivo:
Voinhan tuon tehdä mieliksenne.
Elma:
(Esittää ensin Herveniukselle). Saan luvan esittää: herra Hervenius ja sulhaseni Toivo.
Hervenius:
(Keskeyttäen). Mitä te sanoitte, neiti Terho? En kuullut oikein.
Toivo:
Niin, mitä sanoit? En usko korviani?
Elma:
(Esittää Raposelle). Herra Raponen ja sulhaseni.
Raponen:
(Kohteliaasti). Oikein hauska tutustua.
Hervenius:
(Vihaisesti). Mitä hornan peliä tämä on? Neiti, oletteko suvainnut tehdä ivaa?
Elma:
En millään muotoa, herra Hervenius. Tahdoin vaan esittää sulhaseni teille. Mitä kummallista siinä on! Vai mitä ajattelette te, herra Raponen?
Raponen:
Aivan luonnollista minustakin.
Hervenius:
Sinustakin lurjus! Sinä viholainen olet yhtynyt yhteen juoneen maalaispöllöjen kanssa. Ja sitten te kaikki yhdessä olette vetäneet minua huulesta!
Elma:
Kuules Toivo. Saamme vähemmän kunnioitettavia arvonimiä.
Toivo:
Mitäs siitä, jätämme ne omaan arvoonsa, kunhan vain sinä olet vielä omani. Saanko sinua kutsua pikku morsiamekseni?
Elma:
Saat tietysti. Minä selitän hiukan. (Herveniukselle). Hyvä herra Hervenius! Te itse äskettäin lausuitte, huomaamattanne, pari sanaa: "onni ja elämä". Te ehkä myöskin käsitätte, että tässä on kysymyksessä kahden onni. — Olemme vaan tahtoneet teitä saattaa oikealle tielle. Siitä älkää suuttuko.
Hervenius:
Hah, hah. Suuriapa luulette itsestänne. Te minua oikealle tielle saattaa. Sitä näsäviisautta!
Raponen:
No, no, ystäväni.
Hervenius:
Sinun ystäväsi! Välimme ovat tästä lähtein selvät. Piru olkoon sinun ystäväsi!
Raponen:
On ollut, mutta koska niin tahdot, ei ole enään.
Hervenius:
Arvoisa herrasväki, suvaitsee minun lähteä.
Raponen:
Saanko kysyä, minne?
Hervenius:
Niin, niin. Menen Maiju Survosen… hm, hm… Mutta eihän se asia sivullisiin kuulu! (Menee eteisovesta).
Raponen:
(Itsekseen). Jumalan kiitos! Hän menee kuitenkin sinne. — Ja tytön kalpeat kasvot saavat jälleen punan. Hän tulee vielä onnelliseksi. (Elmalle ja Toivolle, jotka ovat vilkkaasti keskustelleet). Pyydän anteeksi, jos olen jollain tavoin loukannut. — Ehkä saan minäkin luvan — (Aikoo lähteä).
Elma:
Ei, ei herra Raponen. Jääkää vielä hetkiseksi tänne. Ettehän te ole millään muotoa meitä loukannut. Minusta löydätte oikean syntipukin. Olen kepposellani varmaankin rikkonut kahden ystävysten välit.
Raponen:
Ehei! Ette ollenkaan. Sellaisia pikkuriitoja on meillä usein, mutta niiden jälestä ovat välit aina paremmat. Te olette päinvastoin tehnyt ystävälleni palveluksen.
Elma:
Tottako? Mutta millä tavalla?
Raponen:
Vielä tänä iltana menee hän erään rakastettunsa pakinoille, jota ei hän ole tahtonut ennen ottaa tämän vähävaraisuuden vuoksi. Ja uskokaa, hän tulee vielä kiittämään teitä siitä, että "veditte häntä huulesta".
Elma:
Siis kepposistakin on välistä hyötyä.
Raponen:
Tänä iltana olivat kepposenne oikein opettavaisia. Nyt ymmärrän minäkin elämää.
Toivo:
Myöskin minulle antoi pikkumorsiameni aimo ohjauksen, kun häntä typeryydessäni epäilin.
Elma:
Voitko sitten nyt luottaa minuun, armaani?
Toivo:
Elämän ikäni.