SEITSEMÄS KOHTAUS.
Edelliset ja Toivo.
Toivo:
(Tulee eteisovesta, jää hämmästyneenä ovensuuhun, itsekseen). En siis suotta epäillyt. Voi minua! (Kovaa). A-a-anteeksi, että tulin häiritsemään.
Elma:
(Menee tervehtimään). Tervetuloa. Toivo, vihdoinkin! Älä hämmästy.
Raponen:
(Nousee äkkiä polvistuneesta asennosta. Itsekseen sivulle). Mikä raukka minä olenkaan. Johan minulle harakatkin nauravat. Minä houkka!
Toivo:
(Elmalle). Olet siis kuitenkin unhoittanut lapsuuden ystäväsi keikarin vuoksi. Voi minua onnetonta!
Elma:
En ole unhoittanut.
Raponen:
(Itsekseen). Tuo on se sama maalaisnuorukainen. Kiusaanpa häntä hiukan. Hän näyttää olevan mustasukkainen minulle. (Kovaa, kääntyen). Jah, hah. Tekös se olette neiti Terhon hm, Elman entinen rakastettu? Olette tulleet Helsinkiä katsomaan?
Toivo:
Kyllä, mutta mitä se teihin koskee!
Raponen:
Anteeksi, olette hiukan tuittupäinen, huomaan. No miltäs tämä pääkaupunki näyttää?
Toivo:
Kuin vanhalta harakanpesältä.
Raponen:
Hah, hah: Meidän kuulu Helsinkimme kuin harakanpesä. Olipa sekin vertaus. — — Olette tullut noutamaan neiti Terhoa? Mutta entäs jos hän jääkin harakanpesään, hah, hah, haa.
Toivo:
(Itsekseen). Tuon narrin kanssa en puhu sanaakaan. (Elmalle). Olet siis pettänyt minut. Tahdon suustasi kuulla synkän totuuden. Vastaa?
Elma:
No, mutta Toivo! Kuinka sinä olet omituinen. Istuhan nyt ja kerro, mitä sinne maalle kuuluu. Setäni on varmaan myöskin tullut?
Toivo:
Niin, tulimme yhtä matkaa noutaaksemme teidät kotiin. Teimme siis hukka matkan?
Elma:
Kuinka sinä olet paha. Teitittelet minua ja — ja.
Raponen:
Minusta hän näyttää oikein hyvältä nuorukaiselta.
Toivo:
Heitän takaisin mokomat kohteliaisuutenne. Itsehän olette paljon parempi hänen silmissään.
Raponen:
Kyllä minä luulen, että te se sittenkin olette.
Toivo:
Ivaatte vielä. En pyrikään teidän tiellenne. (Elmalle). Sinä et vastaa kysymykseeni edes. Minulla ei siinä tapauksessa ole muuta tekemistä täällä. (Aikoo lähteä).
Elma:
Mutta, Toivo, minä selitän. Istu nyt, tee niin hyvin.
Toivo:
(Istuutuu syrjään, raskaasti huahtaen).
Raponen:
(Itsekseen). Oh, jos ei tyttö rakastakaan häntä enään. Mitä on minun siinä tapauksessa tehtävä? (Kovaa Elmalle). Neiti Terho, teitä en ymmärrä oikein. Näettehän, kuinka suuressa tuskassa sulhasenne on teidän tähtenne. Miksi häntä niin kohtelette?
Elma:
En ymmärrä oikein itsekään. — Mutta mitä te ajattelette?
Raponen:
(Hämmästyen). En tiedä — niin, mutta missä viipyvät tätinne ja ystäväni?
Elma:
Heillä on varmaankin kahdenkeskistä. — Saanko kysyä teiltä jotakin, herra Raponen?
Raponen:
(Rauhattomasti). Ky-ky-kyllä.
Elma:
Te varmaankin menisitte mielellänne rikkaaseen avioliittoon.
Raponen:
Se olisi ystäväni Herveniuksen hartain toivomus.
Elma:
Ja te itse.
Raponen:
E-e-en tiedä oikein sanoa.