RUNOKIRJE RAKASTUNEELLE GALLUKSELLE
Oi varo itseäs, Gallus, ylpeä vallaton poika!
Nymfien lehtoa päin yöllä sun kulkevan näin.
Ennenkuin sinä arvaatkaan, sinä vankina huokaat,
kahleet ruusuiset on sinun rantehissas,
on lujemmat kuin jos olis Zeus sinut kytkenyt raudoin
Kaukason kalliohon. Onneton, riisuos pois
miehen-toogas ja orjaltas sinä viittasi lainaa!
Askeles on mitatut, aivoituksesi myös.
Julmat, ankarat kahleet on käsi solmiva pieni,
päivin kaipauksen, hekkuman kahlehet öin.
Jättävä ystäväseuran oot, salit reettorin myöskin,
vaihtava viisauden hullujen oppihin oot.
On puhetaitosi vain: »sinä armahin», »kaunehin», »kallein»,
kaikuva ei ikinään Forumill' äänesi sun
eikä sun miekkaas mainita taistossa Partheja vastaan.
Polviin nousevihin et nimes mainetta vie.
Mit' ei orjasi tee, sen teet sinä, orjista kurjin:
suutelet kahleitas, onneton, onneton mies!
Noudata ystäväs kutsua siis ja tän' iltana tullos,
tullos Tusculumiin miesten sa seurahan taas.
Täällä on Sixtus ja Priscus ja viisas ja kielevä Calvus,
jonka sa huulilta juot viisautta runsahammin
kuin olet äidinrinnoilta koskaan maitoa juonut.
Ystäväs parhaimmat luonani löytävä oot.
Niin tule luokseni, Gallus, ja välttäös ruusuiset kahleet
keskellä ystävien tarttuos maljahas taas,
niin me sun kanssasi aamun kiurun laulaissa juomme
kunniaks nuoruutes kultahisen, vapahan!