EPILOGI
Katso, sun rintasi rauhassa menneet kevähät nukkuu,
katso, sun rakkaat riemus ja tuskas on poissa, on poissa.
Viileä onni sun ohimoillasi asuu, syysöiden onni.
Katso, on ylitse suvisten kenttäis kuolema käynyt.
Poissa on valoisat yöt ja tähkät on viikate vienyt.
Ylitse aavojen kenttäin katsovat illoin viluiset tähdet
Kuule kuin askeltes alla nyt kaikaa kumea tanner!
Syvällä, povessa maan, yön kohdussa elämä uinuu.
Uutehen onneen, uuteen suvehen nousee iäinen nuoruus.