KESKIYÖN KAUPUNKI
On autioina kadut keskiyön. Nyt lepää aika, päivän työt ja tavat, niin oudot äänet yössä kumajavat, kun kengänkoroin katukiviin lyön.
Yö mykkä on, mun tuskin sykkii syön, mua huonerivit synkät kaamoittavat, kuin öiset aavehet ne kohoavat. Yön taivahalla tuike tähtivyön.
Mun on kuin kuolema ois käynyt mailla ja kaupunki ois asukkaita vailla ja elämä kuin kivettynyt ois,
mun on kuin jäljellä vain oisin yksin ma öisin aattehin ja epäilyksin ja kuolon kutsut rinnassani sois.