SIELL' ON KAUAN JO KUKKINEET OMENAPUUT —
Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut, siell' on siintävät seljat ja salmien suut, siell' on vihreät metsät ja mäet, siell' on vilposet illat ja varjokas koi, siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi, siell' on kaihoja kukkuvat käet.
Mun on mieleni nääntyä ikävään, kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään ja ma kaihoten kaipaan sinne ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn, salot, vihreät metsät, jos katuja käyn, jos kuljen, jos kätkeyn minne.
Ja mun huoneeni käynyt on ahtahaks ja sen ilma niin kumman painavaks ja ma syömmessä toivon jo salaa: tulis syksy ja metsät ne vihreät veis, tulis talvi ja lumin ne peitteleis — kai silloin mun rauhani palaa!