XVI
Ystävämme Böljengögel on Kanteleen ja Keikauksen kanssa Ala-Kämpissä viettämiensä illallisten jälkeen saanut olla monessa seikkailussa, joista hän kuitenkin yleensä on selviytynyt hyvin käyttäen apunaan tunnettua kylmäverisyyttään. Yksi tapaus on vain hänen persoonaansa jättänyt näkyviä jälkiä, ja niiden takia hän on saanut makailla Kuivalan sairashuoneella kokonaista kaksi viikkoa.
Hänen virkaveljensä olivat aikoneet häntä varoittaa lähestymästä Mikkolan isäntää vakuutusmiehenä, mutta se oli heiltä jäänyt tekemättä, ja niinpä Böljengögel meni kuin menikin muutamana sunnuntaipäivänä mitään pahaa aavistamatta Mikkolaan, jossa isäntä oli tapansa mukaan sanaa tutkimassa. Böljengögel selitteli vakuutuksen erinomaisia etuja ja sai ensimäisen, hillityn varoituksen isännältä, mutta tästä huolimatta jatkoi hän kuvailuaan niistä onnettomista, jotka olivat jättäytyneet pois vakuutettujen joukosta. Isännällä sattui olemaan tällä kertaa lukukirjana teräskantinen raamattu, ja kiivastuneena ylenmääräisestä kiusaamisesta tempasi hän kirjan käteensä ja iski sillä Böljengögeliä päähän.
Asianomainen kykeni tuskin omin voimin poistumaan naapuritaloon, jossa pää pantiin kääreisiin ja mies vietiin sairashuoneelle.
Mikkolan isäntä oli nyt saanut haasteen tuleviin Kuivalan käräjiin pahoinpitelystä, ja mies jatkoi, sairashuoneelta päästyään toimintaansa entistä innostuneemmin.
Tällä kertaa oli hän sattunut Möttösen taloon, jossa asukkaat olivat hieman takapajulla Kuivalan edistysmielisestä väestöstä… Niinpä isäntäkään ei vielä tietänyt, mitä on henkivakuutus. Böljengögel koetti sitä hänelle hiki päässä selittää toivoen tämmöisessä alkuperäisessä asukkaassa saavansa heräämään tavallista suuremman harrastuksen vakuutusaatteeseen.
— No miten siinä kävisi, jos nuo vakuutetut sattuisivat kuolemaan kaikki yht'aikaa? tiedusteli ukko tutkaillen asiaa siltäkin puolelta.
— Ne eivät voi mitenkään kuolla kaikki yht’aikaa, selitti Böljengögel.
Toisia kuolee vakuutetuista mutta toisia tulee sijaan.
— Mutta jos sattuisi kuolemaan, tikasi ukko. Silloin siinä tulisi hätä käteen herroille.
Böljengögel pyyhki hikeä otsaltaan ja selitti.
Ukko mietti hetken ja kysyi taas katsellen kenkäinsä kärkiä.
— Mutta jospa ne yhtiöt yhden kerran tekevät konkurssin. Mitenkäs silloin?
— Ne eivät uskalla,
— Kyllä ne herrat semmoista uskaltavat, väitti ukko. Kun saavat kokoon mieleisensä summan, niin silloin kintaat pöytään.
Ja isäntä näytti havainnollisesti kädellään, miten se tapahtuu.
— No jo on ihme, kun mies ei usko, vaikka kuinka selittäisi, vaikeroi
Böljengögel harmistuen.
— En usko enkä vakuuta, vaikk'olis rahaa kuin roskaa, päätti ukko ja sylkäsi asialle pisteeksi vahvan tupakkisyljen, joka sattui vieraan saappaan kärjelle.
Emäntäkin oli istunut penkille kuuntelemaan keskustelua ja tiesi kertoa, että Tiehaaran talossa olivat palvelijat vakuuttaneet itsensä ja nyt kuuluvat jättävän koko puuhan sikseen.
— Niin kävi, että rahat jäi sinne. Eivät kuulu saavan takaisin itkemälläkään. Semmoisia ne on ne vakuutukset, päätteli emäntä ja kysyi hetken perästä.
— Mikä se tämä herra on sukujaan.
Asianomainen mainitsi niinensä.
— Vai kökel, no sekö Pöljänkökel, joka kuuluu täällä Kuivalan puolella liikkuneen?
— En minä mikään pöljä ole enkä kökel, teki vastalauseen emännälle harmistunut vieras. Te moukat, ette osaa lausua edes ihmisten nimeä. Tämä Moukkalan kyläkunta onkin niitä maan mainittavia, jossa ihmiset on kuin alkuasukkaita.
— Mitäs tänne tulette, moukkien sekaan kökelit ja pökelit, kiivastui emäntä. Ei me teitä täällä tarvita. Täällä ei jaetakaan rahoja herrojen taskuihin. Ja eikä tänne tarvitse tulla vakuuttamaan, ja eikä täällä passata semmoisia herroja niinkuin Kuivalan kylällä, ja eikä…
Rajuilma oli nähtävästi nousemassa ja Böljengögel katsoi parhaaksi korjata olemuksensa rauhallisemmille seuduille. Kysyttyään tietä isännältä Tiehaaran taloon sanoi vieras hyvästit ja kiitteli kohteliasta talonväkeä. Isäntäkin tunsi tarvetta tehdä tunnetuksi mielialansa vieraalle ja huusi pihamaalla vieraan jälkeen.
— Niin… ei täällä semmoisia herroja tarvita. Menkää vain hiiteen.
* * * * *
Djefvulsundyhtiö oli alkanut horjua, ja huhu kertoi jo Kuivalankin kylässä, että yhtiö tekee tuossa tuokiossa vararikon. Herrat Pörjönen ja Haukkunen olivat jo sattuneet asian aiheuttamaan myrskyyn ja henkisesti ja osaksi ruumiillisesti runneltuina väistyneet rauhaisemmille laitumille. Puheenaolevat henkilöt, olivat sattuneet menemään Möttösen taloon, jossa he vuosi takaperin olivat vakuuttaneet talon miehet ja palvelijat. Nyt parhaiksi oli täällä saatu tieto Djefvulsund'in häviön oireista, kun asianomaiset herrat tulivat taloon. Herroille tehtiin heti tuima välikysymys ja, kun siihen ei saatu kylliksi pian tyydyttävää vastausta, tarttuivat miehet herrojen housunkauluksiin ja päättivät antaa hieman ilmaista hierontaa Djefvulsund'in kenraaleille. Ja kun talossa ei sattunut olemaan vierasta väkeä tapahtuman todistajana, saivat nämä pitää kestityksen hyvänään ja hivellen kipeiltä tuntuvia paikkoja lähteä hammasta purren toisille paikkakunnille.
* * * * *
Tiehaaran talossa oltiin päivällisellä kun Böljengögel meni tupaan. Tervehdykseen vastattiin ystävällisesti, ja isäntä tuli syöntinsä lopetettuaan puhuttelemaan vierasta. Tuli siinä vähitellen tiedoksi isännälle ja talonväelle, että vieras oli vakuutusmiehiä. Isäntä lopetti heti keskustelun ja kiipesi uunin päälle vetelemään ruokaunia, siellä kun eivät hänen lepoaan kärpäset häirinneet. Tiehaaran pojat Jussi ja Aatami kyyräilivät kulmiensa alta vierasta pahaenteisesti. Böljengögel aavisti pahaa poikien synkistä katseista. — Jokohan nuo riiviöt ovat samallaista väkeä kuin Möttösessäkin, ajatteli hän.
Oli tuhoa ennustava hiljaisuus. Pojat kaivelivat vain hampaitaan ja kopistelivat piippujaan kuin uhitellen.
— No se Djefvulsund kuuluu menevän nurin ja sinne ne nyt menee meidänkin vakuutuksista maksetut rahat.
— Niin menee. Saivat minultakin jo viisikymmentä markkaa, virkkaa renki-Jooseppi pahasti mulkoillen vieraaseen.
— Saisitte nyt pulittaa meille ne rahat, jotka saitte sinne keinotelleeksi, sanoo Aatami, hyvin villin näköinen mies, Böljengögelille.
— Kyllä ne olisi takaisin maksettava, säestää Jussi.
— Mitä hemmettiä ne minuun kuuluu. Ottakaa rahanne sieltä mihin olette antaneet. Olenko minä teitä vakuuttanut Djefvulsund'issa? kivahti Böljengögel.
— Vai semmoinen se nyt onkin ääni kellossa, alkoivat pojat meluta.
— Pulittakaa vain joka ainoa penni takaisin uhkaili Jooseppi.
— Niinpä sitä silloin sanottiin, kun vakuutusta tehtiin, että rahat saa takaisin silloin, kun vaan tahtoo. Nyt ne tuntuukin olevan jo lujassa.
— Mutta enhän minä ole teille vakuutuksia tehnyt, ettekö ymmärrä senkin aasit Minä olen Honkayhtiön mies ja teiltä on vakuutukset tehnyt tietysti Pörjönen tahi Naukkunen Djefvulsundyhtiössä. Ymmärrättekö, sen vietävät.
— Se haukkuu jo.
— Minkä Honkayhtiön. Ei sitä semmoista yhtiötä olekkaan. Se valehtelee, tenäsi Aatami. Annetaan sille pampusta, että tietää Tiehaarassa käyneensä.
Böljengögel nousi lähteäkseen, koska huomasi tilansa erittäin vaaralliseksi, mutta pojatkin nousivat uhkaavan näköisinä.
Annetaanko sille selän pehmitystä, virkkoi Jooseppi.
— Kyllä sille pitäisi antaa, murahti Jussi.
Böljengögel koetti lähennellä ovea, vaan hänen ahdistajansa lähenivät myöskin häntä ja jankutus jatkui, kunnes Böljengögel vihdoin potkaistiin ovesta ulos kolmella hyvin tähdätyllä anturan iskulla asianomaisen takapuoleen.
Böljengögel lasketteli pihalle päästyään kaiken voimasanavarastansa ilmoille mielialansa ilmaisuksi ja tunnusteli takapuolaan jatkaessaan matkaansa. Samalla hän päätti jättää ikuiset hyvästit Moukkalan kylälle.
Lähellä Kana-ahon majataloa tuli Böljengögeliä vastaan Tuhkanen taluttaen pyöräänsä.
Virkaveljet laskivat heponsa puhelinpylvästä vasten ja istuivat tien viereen lepäämään.
— Mistä sinä tulet? kysyi Tuhkanen alakuloisesti.
— Sanoisinpa melkein, että helvetistä, murahti Böljengögel.
Asia alkoi valjeta Tuhkaselle lähemmittä selvityksittä hänen tarkatessaan Böljengögelin vääristynyttä naamaa.
— Arvaan, hyvä veli, että sinulle on käynyt samoin kuin minullekin, sanoi Tuhkanen.
Sinun persoonasi on varmaankin ollut samanlaisessa muokissa kuin minunkin. Menin tänä aamuna Mutkan taloon, ja heti kävivät kimppuuni Djefvulsundin vakuutuksista, joita heillä poloisilla kuului olevan. Koetin heidän visaisiin kalloihinsa iskeä, etten ole tuon kuuluisuuden miehiä enkä siis syyllinen heidän onnettomuuteensa. Vaan tästäkös ne välittivät. Ne raakalaiset tarttuivat minuun kiinni, ja nyt on selänpää hyvin kipeä. Koetin ajaa pyörälläkin, mutta eihän se luonnistanut.
— Kuuluu kyllä, että silläkin kulmakunnalla ovat asukkaat ihmissyöjien sukua, virkkoi Böljengögel. Ja kun minäkin aijoin mennä Mutkan taloon.
— Älä hyvä ihminen mene, jos et aio lisätä ruumiillisia kipujasi. Olipa hyvä, että ehdin varoittamaan sinua. Miten käynee muille vakuutusmiehille, jos tuohon kirottuun pesään sattuvat.