NALLEN JUHANNUSYÖ.
Nalle istui mättäällä ja mietiskeli. Metsä humisi hiljaa ja päivä paistoi lehtiverkon lomitse. Varjot häilähtelivät sammalmättäillä ja ruohossa, josta pisti esiin lauma kurjenpolvia ja metsätähtiä.
Taitaa tulla keskikesä, murahti Nalle itsekseen siinä sammalmättäällä ja kallisteli raskasta ruhoaan. Se tahtoi puutua alituisesta makaamisesta ja istumisesta.
Kun ei jaksanut kesäkuumalla olla aina juoksussakaan. Väsytti vanhaa miestä vähäkin liikkuminen. Mielellään olisi nukkunut vaikka syksyyn ja herännyt vasta keltalehtien lentoon, lumisateeseen ja muuhun hauskaan.
No olihan se tämä kesäkin… Metsä oli niin mukava ja varsinkin haapojen lipatus ja suhina soi korvaan somasti. Aurinkoisina päivinä kun istui näin mättäällä ja nojasi selkäänsä vankkaan petäjään, niin saattoi siihen nukahtaa. Kun heräsi, niin oli ilta ja ruskot paloivat puitten latvoissa.
Oli somaa seurata metsän elämää. Syvällä korven keskellä oli lampi, jossa hyppi mustapintaisia otuksia, joita Hukka Hujulainen sanoi kaloiksi. Se lampi oli niin soma katsella, kun tuuli, kai se sama, joka haavan lehtiä soitteli, veti viivoja sen siloiseen pintaan. Rauhaa ei sen lammen rannalla häirinnyt kukaan.
Nalle veti ilmaa keuhkoihinsa. Siinä oli ihmeellinen tuoksu. Varmaankin ne pienet valkoiset kukat olivat metsässä auenneet viime yönä. Sitä, sitä se oli, keskikesän tuoksua. Taitaa olla kohta juhannus enkä ole sitä muistanutkaan. Jos lienee jo vaikka miten lähellä. Pitäisi lähteä Hujulaiselta kysymään.
Hukka Hujulaisen pesä oli lähellä. Oltiin ihan naapuruksia. Hukka kävi väliin hänen luonaan ja joskus pistäytyi hän Hukan tuvalla.
Nyt olisi pitänyt lähteä tietämään sitä asiata, kun saisi ensin takasensa vertymään.
Nalle nousi mättäältään ja oikoi ruumistaan.
Kyllä se siitä vertyy, kun lähtee tassuttelemaan.
Risut alkoivat paukkaa Nallen kantapäitten alla. Väliin sai raapaista, sinnepä Hukan tuvalle mennessään, muurahaisia ja kuusen pihkaa suuhunsa.
Olisi pitänyt saada oikeata kuningasten ruokaa, paistia, mutta ei ihmeeksikään eksynyt huiskahäntiä korpeen hänen asuinpaikoilleen.
Ikävä juttu.
Nalle istahti lepäämään. Maha tuntui kovin tyhjälle. Olisi saanut ajaa sinne vaikka kaikki metsän muurahaispesät eikä se olisi sittenkään täyttynyt.
Mitä se semmoisista kuin muurahaisista ja pihkasta.
Jos saisi edes juhannuksena maistella huiskahännän lihaa.
Nalle maiskutteli suutaan, ärjäsi, ja lähti köntystämään edelleen. Saisivat metsän väet laittaa ruuat valmiiksi, kun heidän kuninkaanaan pitää olla. Huonoja alamaisia nämä Mikot, Hukat, Puputit ja muut.
Ihan suututti.
Sattui kanto siihen tienviereen, tikan naputtelema, jo päältä sammalta kasvava, ja Nalle nosti sen ja heitti ärjähtäen menemään.
Jos olisi nyt saanut käpälänsä iskeä lehmän kylkeen, olisipa kaatunut.
Mistäpä tuli lehmät ja muut. Hujulaisen kanssa oli tehty liitot, että lähtään rintamaille saaliin hakuun, mutta kun olisi pitänyt lähteä, pettikin Hukkaparan luonto ja niin se jäi.
Ei semmoisesta miehestä toveriksi. Ei ole Repolaisestakaan, retuksesta.
Olisi pitänyt lähteä yksin.
Ja kyllä hän tässä vielä lähteekin, kun tulee syksy ja ilma viilenee.
Ei jaksa nyt mitenkään.
Hukan tuvalle päästyään näki Nalle naapurinsa ahkerassa puuhassa.
Käsikivillä jauhoi ohria ja sanoi tekevänsä juhannusleipiä itselleen.
— Juhannus… tuota milloinka se on? Sitähän läksin kysymäänkin, sanoi
Nalle.
Jopa Hukka Hujulaista nauratti.
— On tämä muka kuningas, kun ei tiedä ajan kulusta mitään. Pitäisihän tuo tuntea nokastaankin. Juhannusaattoa vasten yöllähän aukeavat ensimäiset kämmekän kukat korvessa. Vedäppäs vähän ilmaa nenääsi.
Hujulainen nauroi naapurillaan.
Nalle mörisi. Mitä se mokoma nälkäjussi siinä nauroi. Minkä sille, jos nukutti ja ajassa sattui vähän sekoittumaan.
— Onko se sitten jo huomenna? kysyi.
— On kuomaseni. Tänään on aatto ja minun pitäisi ennen iltaa vielä leipäni paistaa. Tulehan auttamaan.
Nalle tarttui käsikiven puuhun ja jopa alkoi tulla jauhoja. Ihan tuiskuna tupsusi ja Hukalla oli täysi työ kerätessään niitä astiaan.
Kun jyvät alkoivat olla jo lopussa, pyöräytti Nalle kiviä niin hurjasti, että ne kimposivat metsään ja loput jyvät roiskahti Hukan silmille.
— No nyt sinä tekosen teit, kun särit myllyni, sanoi Hukka. — Tiedäkin tulla juhlan jälestä korjaamaan.
— Pitää käydä, lupasi Nalle ja odotteli niin kauan kun Hukka leipoi ja sai lähtiessään kakun kainaloonsa.
— Illalla tavataan lammen rannalla, sanoi Nalle.
— Kyllä tullaan, lupasi Hukka.
Illansuussa löntysti Nalle metsässä huvikseen. Pitihän katsoa, miten metsän asukkaat juhlivat valkean yön juhlaa.
Olipa liikettä. Oravat kurahtelivat puissa ja jänöjusseja oli kerääntynyt kokonainen lauma ja siinäkös naurettiin ja räkätettiin. Mikko Repolainen oli kutsunut mökilleen sukulaisensa ja tuttavansa ja lähtenyt iltakävelylle heidän kanssaan. Käsikynkässä siinä sitten nämä Mikot ja Revottaret hyöräävät, kuin hyvätkin. Metsovaarit istuivat hongan oksalla laskevan auringon valossa lammen rannalla, ja keskustelivat. Teeriparvi piti iloa koivikossa, ahon laidassa.
Sieltäpä tuli jo Hukka Hujulainenkin ja yhdessä mentiin lammen rannalle kokkoa rakentamaan.
Nalle kiskoi kantoja, kuivia niin että pölisi, ja Hukka laittoi niistä kokon. Tuli kierteli kuusen latvoihin, kun se sytytettiin.
Rantamättäällä, kielojen tuoksussa, istuivat naapurukset ja hiljaa haastelivat kesäyön ihmeistä. Haavan lehdet liputtivat ja lammesta alkoi nousta sumu.
Sen mukana tulivat ututyttäret ja aloittivat juhannusyön tanssin. Unohtui Nallelta ja Hujulaiselta tarinat sitä katsellessa. Hiljainen tuulen henkäys soitteli metsän harppua ja hienot helmat häilähtelivät, hiukset huiskivat, Nallen sydän heltyi ja hän tavoitteli syliinsä jonkun läheltä liitävää hattaraa, mutta tämä väisti ilakoiden ja viimein Nalle nukkui, pää puuta vasten.
Niinpä kävi Hujulaisellekin. Kirkkaat värit vaihtuivat metsässä ja lammella ja kämmekät tuoksuivat.