TOINEN NÄYTÖS.
Sama näyttämö. Aamu. Aurinko paistaa mestarien naamoille, jotka ovat nukahtaneet pullo ja kukkavihko kainalossa.
Katri (tulee): Voi taivas näitä sulhasia! Ihan käy jo tämä sääliksi! Mutta näkyypä heillä olleen omat morsiamensa mukana. (Nostaa tyhjät pullot ukkojen kainalosta ja asettaa kummankin viereen pystyyn.) Mitenkäs minä heidät herättäisin. Ukkelit! Papuskat! Hei! Nouskaahan jo pois, kun pian saattavat olla morsiamet täällä. (Huutaa Tedorin korvaan.) Hei, papat!
Tedor (vääntäytyy halailemaan Malakiasta, joka haroo pullon kouraansa ja kääntää selkänsä Tedorille.)
Katri: Postimestari!
Tedor (nousee): Häh? Kuka se siellä…? Ei nyt ole postiaika. (Laskeutuu jälleen kyljelleen.)
Katri: Voi noita kehveliä. Mitä minä nyt teen. Tulkaa Kalle herättelemään. (Menee.)
Kalle (tulee): Hm… ovatpa ukkelit juhlineet kelpo tavalla. (Huutaa Malakiaksen korvaan.) Rinkilät palavat karrelle! Hei!
Malakias (nousee): Ota hiidessä pois uunista. (Haroo päätään ja kallistuu uudelleen kyljelleen.)
Kalle: Nyt on ihme! (Huutaa Malakiaksen korvaan.) Morsiamet tulevat!
Malakias (nousee istumaan, silmäilee ympärilleen): Niin… mo—morsiamet… eivätkö ne ole vielä tulleetkaan. (Nykii Tedoria kylkeen.) Morsiamet kuuluu tulevan… heh! veli!
Tedor (nousee istumaan, maiskuttaa suutaan): Aaa! Morsiamet, morsiamet… Rupesi vähän raukaisemaan. (Ottaa pullon ja katselee.) Tyhjä…! Aivan ty—tyhjä.
Malakias (puistelee samoin pulloaan): Tyhjä…!
Tedor: Tyhmäkö?
Malakias: Eipä kun tyhjä, tämä puteli on tyhjä.
Tedor: Aaa! niin… tyhjä… tyhjä se on. (Istuvat hetken vaieten ja haistelevat pullojen suita.)
Malakias: Haju on kaikesta jälellä…
Tedor: Niin… haju on jä—jälellä… hm! oletko sinä ki—kihloissa?
Malakias: E—en minä luule olevani.
Tedor: Mitenkähän lienee minun kanssani. En kai minä liene ki—kihloissa.
Malakias: En minäkään luule… (Hetken kuluttua katselee vielä pulloaan.) Me ollaan nyt kuin tyhmät neitseet, joilta loppui lampuista öljy.
Tedor: Niin… hm… lampuista loppui… ihan ka—kaikki… mutta lienevätköhän ne morsiamet käyneet täällä?
Malakias: En osaa sanoa… Meille kävi kuin niille tyhmillekin neitseille, että ylkää odotellessa nukahtivat.
Tedor: Mitä ve—veli sanoo… eikö se olisi hy—hyvä asia, jos ei oltaisikaan ki—kihloissa?
Malakias: Ky—kyllä se olisi…
Kalle (tulee): Hyvää huomenta, papat! Uni on ollut varmaankin hyvin makeata.
Malakias: Makkeeta se oli, makkeeta.
Kalle: Mutta siistikäähän nyt itseänne joutuun. Morsiamenne ovat tuossa paikassa täällä. (Ukot nousevat pelästyneinä.)
Malakias: Ve—veli on siis ki—kihloissa?
Tedor: Ve—veli taitaa olla myöskin.
Malakias (itku kurkussa): Voi hyvänen aika! (Painaa kädellä rintaansa.) Täällä ei ole yhtään rakkautta.
Tedor (samoin): Ei täälläkään tunnu olevan. Se ei yhtään Ti—riksuta niinkuin i—illalla.
Malakias: Mutta eihän siinä mikään auta, jos kerran on menty kihloihin…
Tedor: E—eihän siinä auta… (Siistivät itseään, pistävät pullot takataskuihinsa, niin että kaulat jää näkymään. Ottavat kukkavihkonsa.)
Malakias: Nyt sitä kai ollaan valmiita.
Tedor: Ky—kyllä kai sitä nyt ollaan. (Haistaa kukkavihkoaan.) Luuletko sinä, että tämä vielä yhtään hajuaa?
Malakias (haistaa vihkoa): Ky—kyllä se, mutta siinä on taitanut käydä kissa yöllä…
Tedor: Ki—kissa… tuntuuko se semmoiselle… minun nenäni ei oikein tunne, tsh, tsh, tsh!
(Agnes ja Iines tulevat mustiin puettuina,
vanhanaikaiset hatturäysät päässä.)
Agnes: Hyvää huomenta! Täälläkö sitä nyt ollaan. (Tervehtivät, jonka jälkeen Malakias kääntyy selin.)
Tedor: Tä—täällähän sitä… on satuttu olemaan.
Malakias: Niin… hm… sattumalta jouduttiin olemaan.
Agnes: Ja olette varmaankin kovin odottaneet, mutta me emme joutuneet ennemmin, kun ne kirjeet tulivat niin myöhään.
Tedor: Ki—kirjeet?
Agnes: Niin, sellaiset kauniit rakkauskirjeet.
Malakias (Tedorille): Mi—milloinkahan me ne olemme kirjoittaneet?
Tedor: Olisinkohan minäkin kirjoittanut. Mitä ve—veli luulee, ei kai nämä ole niitä illallisia hu—huppuja ja me—mesikakkuja?
Malakias: Eei… variksenpelättimiä nämä ovat…
Tedor: Elättiä? Pitääkö meidän näitä ruveta elättämään?
Malakias: Pelättiä, pelättiä.
Tedor: Aaa! niin… pelättiä… pelättiä… nämä ovat.
Malakias: Mutta jos kysyisimme näiltä, että ollaanko me ki—kihloissa.
Tedor: Niin… ja mitenkä olemme sellaiseen joutuneet.
Malakias: Ky—kysy ve—veliseni. Saat suuren rinkilän palkaksesi.
Tedor. Pa—passaa kai sinunkin kysyä.
Malakias (rohkaisten): Kysytään yhdessä.
Tedor: Niin.., yhdessä yhdessä…
(Menevät Agneksen ja Iineksen eteen.)
Malakias ja Tedor: O—ollaanko me ki—kihloissa te—teidän kanssanne?
Agnes: Niin, kyllä postimestari kirjoitti ja sanoi rakastavansa ja haluavansa kihlata.
Iines: Niin kyllä paakari Mättikin vakuutti rakastavansa.
Malakias: Siinä on tu—tullut varmaankin erehdys.
Tedor: Niin, erehdys siinä on tullut. (Malakiakselle.) Eipä me vielä ollakkaan kihloissa.
Malakias: Niin… minusta tuntuu, että me ei olla, ei ainakaan näiden mamsellien kanssa. Täällä (osoittaen päätänsä) on tosin kaikki vielä kuin taikinaa, mutta ei nämä ole niitä oikeita…
Tedor: Soikeita… soikeita nämä ovat ja ne illalliset olivat niin pyöreitä.
Malakias: Oikeita, minä sanoin.
Tedor: Aaa… niin… oikeita… en minä luule…
Agnes: No, mitä ne herrat tyhjää kainostelevat. Kyllä tässä ollaan valmiita…
Tedor: Mi—mitä niille nyt sanotaan?
Malakias: Sanotaan… että… tuota… erehdys on tullut.
Tedor: Niin… hm… sanotaan yht'aikaa. (Menevät Iineksen ja Agneksen eteen.) Tässä on tullut erehdys!
Agnes: Mitä? Erehdys?
Tedor: Niin, niin… se on… tsh, tsh, suuri erehdys. Emme me ole kihloissa.
Malakias: Emmekä halua mennä kihloihin.
Tedor: Eikä naimisiin…
Malakias: Emme milloinkaan.
Agnes: Mutta mestarithan kirjoittivat ja kyllä me kirjeistä kiinni pidetään.
Tedor (Malakiakselle): Ki—kiinni… joudummeko me kiinni…?
Malakias: Kirjeistä nämä vain sanovat pitelevänsä kiinni.
Tedor: Aaa… niin… kirjeistä… antaa niiden pitää, kun eivät vaan pitele meistä…
Malakias (Agnekselle): Ei me ole ky—kyetty ki—kirjoittamaan. (Kääntyvät perin, jolloin Iines ja Agnes huomaavat pullot.)
Agnes (Iinekselle): Katso! Siinä on sulhasmiehet. Kysytäänpä heiltä, mitä nuo ovat.
Iines (Tedorille ja Malakiakselle): Mitäs ne nämä ovat? — —
Malakias ja Tedor (ottavat pullot käteensä): Tyhjiä…
Malakias: Ei näistä heru tippaakaan…
Tedor: E—ei vaikka pusertaisi… mielellämme olisimme tarjonneet pi—pikku ry—ryypyt…
Agnes: Hävetkää! Phyi! Narrataan ihmisiä ja kirjoitellaan ja ollaan tuollaisia! — Mennään, Iines!
Iines (Tedorille ja Malakiakselle): Phyi, senkin sulhaset! Narrataan tässä arvon ihmisiä.
Tedor: Mi—minä luulen, että ne menivät
Malakias: Niin mi—minäkin. Kun olisi nyt ollut tässä (pyöräyttää pulloa) niin olisi vähän…
Tedor: Niin, pikkusen vain… tämän seikkailun päälle.
(Katri ja Sylvi tulevat.)
Katri: No, papuskat, miltäs ne morsiamet näyttävät? Ei kai pappa välitä sellaisista?
Malakias: Ei pappa välitä sellaisista!
Tedor: Ei papat välitä muista kuin nuorista.
Malakias: Niin, sellaisista pienistä, pyöreistä…
Tedor: Niin ja pehmoisista, jotka ovat kuin u—untuvaa!
Sylvi: Juuri sellaisista. Ja ellemme väärin muista, papoilla taisi illalla ollakin sellaisia…
Tedor (itkeskellen): O—oli, mutta… ne untuvat haihtuvat… sellaisia perhosia.
Katri: Niin, pappa-kullat, sellaisia perhosia ne ovat.
Sylvi: Mutta saahan papat aina uusia.
Malakias: Ky—kyllä papat saa aina uusia.
Kalle (tulee): No, ei niistä kaupoista taitanut mitään tulla.
Malakias: Hee… papat odottavat uusia.
Tedor: Niin… uusia, uusia… semmoisia… tällaisia (taputtaa Sylviä).
Kalle: No, no, ei pappa saa minun morsiantani…
Tedor: Onko tä—tämä sinun mo—morsiamesi?
Kalle: On niinkin, eikös pappa muista, kun antoi siunauksensakin illalla.
Tedor (nyyhkien): Niin… kyllähän minä taisin si—siunata… (Yrittää halailla Sylviä.)
Kalle: No, pappa! Pappa ottaa itselleen…
Katri (Malakiakselle): Niin, ja pappa lupasi minut Yrjölle.
Malakias (nyyhkien): Niin… kyllähän minä… mutta kukas nyt minun kanssani pullia pyörittää… Yhyy!
Katri: Papan pitää ottaa sellainen pieni, pyöreä, suloinen pullanpyörittäjä…
Malakias (ilosta): Niin, sellainen kun ki—kissanpoika.
Näyttämön takaa kuuluu huuto: Missä se hiton postimestari ja pullapaakari viipyy? Ei saa postia eikä pullia!
Tedor: Mi—mitä kello on? Hy—hyvänen a—aika, tsh, tsh, tsh!
Malakias: Minun pitää mennä antamaan pullia!
Tedor: Ja minun postia!
Tedor (ottaa pullon): Mitäs me tällä…
Malakias: Pa—pannaan talteen.
Tedor: E—ehkä nämäkin ku—kukkavihkot säästetään vastaisen varalle.
Malakias: E—eihän me kuitenkaan mennä ki—kihloihin.
Tedor: Eikä naimisiin…
Malakias: Eikä naimisiin!
Tedor: Kun on kerran sellaisia hu—huppuja ja untuvia…
Malakias (Tedorin käsikynkässä poistuessaan): Niin, sellaisia somia, mukavia. (Menevät.)
Katri: Mutta selvisipäs ukkelit naimakuumeestaan.
Sylvi: Selvisivätpä toki ja lystiä kai heilläkin oli.
Väliverho.