KAHDEKSAS LUKU.
Se olisi rämekorpelaisilla viinajuttu käräjillä, mutta kukapa sinne…
Aurinko rehottaa niin herpaisevasti, ettei jaksa muutakaan, saati sitten ihan kirkonkylään, kymmenien kilometrien taakse.
Heh, joutaapa oikeus istumaan ja odottelemaan. Kunhan tässä korjataan ensin heinät, niin siinä jossain lomassa sitten, vaikkapa rukiinleikkuun jälkeen.
Kyllä korkea oikeus joutaa paremmin istumaan kuin rämekyläläiset lähtemään.
Käräjäpäivän aamuna tulee Käkkä-Antti Hameniemeen tiedustamaan sitä lähtöä, mutta Asari ei ole niinä miehinäänkään, että käräjille.
Vai sitä Antti lähti; suottapa lähti.
— No kun tuppaa vähän peloittamaan, Hörödiit, tuomarit ja muut… syötingit.
Antin silmät lupsahtelevat. Kekkerehtii siinä saunan ovella ja koettaa arvailla Asarin meininkiä.
Eihän se Asari niikseenkään. Paitasillaan istuu saunan kynnyksellä ja rassaa piippuaan, imeksien kopasta väliin penskoja suuhunsa.
— Senkö täytistä sinne… heinätkin tekemättä… ollaan tässä, piru, yhtä suuria herroja, jos ei vain suurempia. Eikä ole eväs viinojakaan… tuota… heh… sinne eväittä, herrojen kestiin.
— Tulee siitä sakko.
— Samapa tuo, jos tuli, poksahti, sakot ja muut. Lähtään tästä niitylle.
Hiertiäinen vetää housut jalkaansa.
— Eikä siitä akkakaan käräjänkäynnistä… sano kostuvan. Pupattaa, jos tässä ei heinille.
Asari nostelee housujaan ja on lähtevittään niittämään.
Antti kääkertää kotiinsa, ja Hiertiäinen, ennen niitylle lähtöään, unohtuu silmäilemään järvelle.
Siellä olisi toista kuin tylsällä raudalla heinää hakata.
Ahven söisi onkea, saattaisipa haukikin törmätä… lehmän kokoinen.
Siitä riittäisi puhetta Perttelille ja muille.
Ja haukikeitto niin makeasti nukuttaisi.
Tiina Lovisa älmentää, jos ei niitä.
Onhan hänellä, Hiertiäisellä, keino.
Vie venheen niityn alle pensaikkoon ja pujahtaa sitten niityltä… salaa…
On niittävinään, vaikka ei niitäkään. Tottapahan renki ja piiat… sen heinähuushollin.
Ei muuta kuin luodolle, ahvenia härnäämään, köriläitä, ja palttua käräjille. Hii, joutaa se Höröläinen tuomaan sanat toisen kerran.
Asari vie venheen rantaniityn alle ja hioa kalkuttaa sitten oikein kuuluvasti viikatettaan, että Tiina kuulee ja on hyvillään. Renki on piikojen kanssa toisella niityllä. Hän täällä aloittelee… rauhassa. Käy välillä ahvenien suita repimässä.
Heh, eipä pysty, piru, takkuheinään. Olisivat joutaneet torpparit tekemään heinät, niinkuin ennenkin… Ottivat osan maasta ja jättivät tässä yksinään… reutoamaan.
Hiertiäinen nauraa itsekseen sille reutoamiselleen. Kun ei muuta kuin leivän ääressä hikosi, piikojen ja muihen, putelien. Semmoista se hänen reuhumisensa.
* * * * *
Kenkkulan Aatamikin on lähtöpuuhissa ja miettii, lähteäkö vai ei.
Vetää kirkkokääsit ulos liiteristä ja kävelee, toljastelee, siinä pihamaalla. Piiat ovat lypsyllä ja muu väki ryystää aamukahviaan pirtissä.
Sakko, viinasakko hänelle, Aatamille!
Ryyppäämisestä, maistamisesta, repijäisen hoitamisesta.
Ei ikinä!
Aatami menee kamariinsa ja etsii raamatusta esille Daavidin psalmit, nepä, joissa puhutaan vainoojista.
»He kokoovat joukkonsa vanhurskaan sielua vastaan ja tuomitsevat viattoman veren kadotukseen.»
Siinä on syötingille ja muille.
»Sinun kieles ajattelee vahinkoa ja leikkaa kuin terävä partaveitsi.»
Siinä on Hörödiille. Ja lisää löytyy, jos tarvitaan.
Saattaapa heille sanoa, että on nivusiaan ja reumatismiaan voidellut, kun ei sano, sisällisestikö sen on tehnyt vai ulkonaisesti.
Ihan suututti, että käräjiin tässä, kun itsekin joivat, kirkon viinit ja kaikki.
Sakkorahoja pitää säätämän, että saavat ainetta, kun ei tule Turakan eikä Patrakan viinat kynsiin.
Aatami kynsii korvallistaan ja käy pellolta heiniä kääseihin.
Tapaa Joosepin tarkastelemassa haasteita, joko ovat kuivia.
— Meinaako isä käräjiin, koska kääsit näkyy olevan pihassa?
Pitäisipä sen Joosepinkin ja Nuutin… kaikkea tässä, kun isä poikineen…
— On tuo niinkuin aikeessa, miten käynee.
Aatami ei huoli katsoa sinne päin, missä Jooseppi seisoo. On tarkkaavinaan Hiertiäistä, joka soutaa luodolle.
— Turha sinne on lähteä näin heinäaikana. Eivät lähde muutkaan. On niitä joutilaampiakin aikoja.
— Niin no, jos ei sinne kerran muutkaan… ja mitäpä ne siellä minulla…
— Niin, eihän isä muuta kuin sitä repijäistään, sanoo Jooseppi. — Se nyt ei synti eikä mikään.
Aatami lähtee pellolta. Sillä pojalla aina ne leukailunsa… vaikka oli hyvä pohjaltaan.
Aatu vetää kääsit liiteriin. Siinä miten lienee, kun ponnisteli, reväissyt taas se rimputtaja.
Olihan sitä taas kaapissa, voidetta, heh, Herran hyvyyttä.
Syllykkä käy Tanulassa kuulemassa, lähteekö Rämekylän väki liikkeelle. Kuulee Antilta, etteivät jouda, heiniltä ja muilta, syötinkilöitä pokkailemaan. Akka käy hyvilleen:
— Sanoinhan ma jo, ettei ne tämän kylän miehet niinkuin vasikat juomiselle…
* * * * *
Aamiaispäivä on jo ohi. Hiertiäinen torkkuu luodolla, vapa kädessä, ei ole muistanut syömäänkään…
Päivän savu käy ilmanrannoilla yhä sakeammaksi, helle polttavammaksi.
Mikä sitä niitylle, semmoisella helteellä.
* * * * *
Rämekorven viileissä aitoissa maataan, murkinoidaan välillä piimää ja kalakukkoa ja illalla otetaan saunoissa kovat löylyt ankaran työpäivän päätyttyä. Saunan edustoilla turistaan yömyöhäiseen, saatetaanpa pistää kontraksi, kun ei nukuta.
Nauretaan niille käräjille ja muille laitoksille.