KUUDES LUKU.
Benjaami Hörödii ei enää pelkää pirujakaan, niin on hän kivettynyt ja kovettunut tässä poliisin virassa. Nyt on saatava koko Rämekorven väki käräjiin, ja siinä saa puuhata palavikseen.
Heinäkuun päivä vielä paahtaa jäsenet pehmeiksi, ja kun saa koluta kaikki talojen vinnit, ladot ja liiterien alustat, korpiryteiköt ja onkalot, niin sisua koetellaan.
Mutta sitä on hänelle kasvanut sen jälkeen kuin nahka kärvennettiin
Kenkkulan saunassa viime talvena.
Käräjiin heidät on haastettu, rämekyläläiset, ja nyt on vain saatava lisää selvityksiä ja todisteita.
Sattuu tulemaan Hameniemeen, Hiertiäistä kovistelemaan.
Tiina Lovisa se tälläkin kertaa huomaa vieraan tulon ja suhahtaa peloissaan Asarille:
— Haisetko sinä?
— Millenkä?
— Ka, viinalle. Höröläinen on jo ihan tuossa pihamaalla.
— Enkä haise.
— No, ei sitten hätää… Puhu sille vaikka — sianporsaista.
— Heh, taikka lehmien poikimisesta.
* * * * *
Hörödii pyyhkii hikeä, pälyy Hiertiäisen mutkiin ja pohahtelee.
— Kovinpa siellä on kuuma, sanoo.
Hiertiäisen suupieli on kureessa ja mälliä suussaan käännellen syljeksii.
— Taitaa olla. Tiina tästä meni sikoja porsittamaan, jos asiaa lienee.
Hörödiin silmä välähtää. Piruako se hänelle niistä porsaista ja akoista.
Hullu mies, kun naurahtelee itsekseen.
— Sopii sanoa siellä pitäjillä, että saa porsaita Hameniemestä, valehtelee Asari. — Rotua ovat ja, piru, niin suuria, että vaikka paikalla tappaisi niin lihaa tulee. Nämä siat ovat sitä ovampo-rotua, hehheh, syötetään piimällä ja lehmänsonnalla, niin viruvat… Onkohan vallesmannilla sianporsasta?
— … tiedä.
Hiertiäinen hytkähtelee sille sika-aiheelleen. Heittää mällin suustaan ja pistää piippuun.
—… Ja rovastilla ja suntiolla?
— Älä viisastele! karjasee Hörödii. — Vai porsimaan sinä tässä…
— Ka, kun ei usko, vaikka lie tullut porsaan hakuun.
Hiertiäinen hihittää ja nauttii olostaan. Kävelee siitä penkin ääreen ja on seinästä kenkäneulaa etsivinään, mutta tuhnuaa niin vietävästä siinä Hörödiin nenän alla.
— Siellä se Tiina pahnassa… kun kuulut akkojakin niihin asioihisi…
— … kele… kaasunaamari pitäisi olla tähän pesään tullessa, sanoo Hörödii ja yskii. — Elävä raato, miten hajuaa!
Pois täytyy lähteä Bennu Hörödiin, mutta lähtiessään muistuttaa käräjistä.
— Tässä käräjiin, oikeuksiloihin, heinäaikana… heh… parempiinkaan, jurisee Asari.
* * * * *
Aatami huomaa ikkunastaan Hörödiin ja ottaa suurimman nahkakantisen virsikirjansa.
Kun Bennu avaa kamarin oven, vetää Aatami täysin keuhkoin virttä kristillisestä vaelluksesta eikä ole näkevinäänkään vierasta.
Hörödii on kahden vaiheilla, ottaisiko hatun päästään.
Siirtää kuitenkin takaraivolle ja istuu sängyn laidalle.
Kuka heidät lienee näin viisaiksi neuvonut, miettii. Koettavat sokaista hänet, tukehduttaa kokonaan. Yksi yhdellä, toinen toisella. Tämä Aatami tässä jumalansanalla, Hiertiäinen tekosillaan.
Tästä nousee jo luonto, myrtyy sisu kenen tahansa.
Kun Aatami saa virren loppuun, aloittaa uuden, ja Hörödii ei ehdi väliajalla sanoa muuta kuin:
— Tuota…
Kun virrestä ei kuulu loppua, nousee, kiroaa niin, että Aatamikin hieman hätkähtää, ja luikkii sitten ulos.
* * * * *
Käkkä-Antti heittäytyy höperöksi. Naulaa lupsahtelevat silmänsä
Bennuun, kun tämä tulee, kättelee ja sanoo:
— Kun en ollut pastoria tunteakaan… hii… sitä kun vanhenee… selityksiäkö sitä tultiin pitämään… Onhan se… kun tässä ei edes heinä ripillekään joutanut.
Hörödii kiroaa.
—… Turakka ripittänyt.
— Minäpä sanon akalle, että kahvit pastorille Hörödii löisi, potkisi, repisi tukasta mokomata riivattua, mutta jättää sen.
Pirulta riivattua koko kylä. Akat, piiat ja rengit kaikki yhtä viisaita.