TOINEN LUKU.
Asari Hiertiäinen istuu saunansa kynnyksellä ja rassaa luudan varvulla piippuaan. Pahahenkikö lienee piippuun mennyt, kun se ei ottanut selvitäkseen? Vasta kun veti vahvan vitaksen varren läpi, rupesi henki käymään ja savu pölähteli niinkuin kaskesta, tästäpä Asarin piipusta, ja kohosi mahtavana pilvenä saunan räystäälle, siitä haihtuakseen aamun raikkaaseen ilmaan.
Asari on yöllä kokoilta palattuaan ja sen tytön kanssa kuherreltuaan mennyt saunaan makaamaan, kun saunassa ei ollut kärpäsiä eikä muitakaan eläviä. Hiertiäinen on ainakin pitänyt saunan parhaimpana paikkana maailmassa, mutta nyt hän sitä jo rakastaa, rakastaa enemmän kuin mitään muistaa koskaan rakastaneensa. Ihan liikuttavaan hellyyteen saakka. Akka saattaa sekin olla hyvä aikanaan, mutta joskus ja useimmiten on silmillä silloin siitä, tällöin tästä… räiskää ja räkyttää. Lapsetkin saattavat olla hyviä, niin kauan kuin pieniä ovat, mutta suureksi tultuaan silmille nekin. Piiat samaten, kun luonto lihalliseksi laukeaa, mutta nekin ovat joskus tehneet jutkun, kun on sattunut joku nuorempi kukkopoika heidän edessään siipeään vetämään.
Mutta sauna. Milloinka näit sen pettävän tahi tylynä luotaan pois työntävän? Aina sama, mielen mukavaksi tekevä niinkuin maitovellin. Ainainen ystävä ja ymmärtäjä. Saunaan passasi paeta akan turinoita ja hengenhaistajaa Hörödiitä, sillä eipä akka enemmän kuin Hörödiikään viitsinyt sinne hämärän saunan lavoille kavuta.
Ihan mieli tuli helläksi, ja sydänalaa livautti kuin viinaryypyllä, kun tätä saunaa ajatteli.
Siinä oli niin monta mutkaa ja aihetta, tässä sauna-asiassa, ja niitä oli hyvä miettiä nyt tässä juhannusaamun lämpimässä paisteessa. Yöllä oli lavoilla kuumuus ahdistanut ja pitänyt housutkin riisua, ja paitasillaan istuu Asari siinä, naulan painava piippu hampaissaan.
Toinen oli tämä piippu, isältä peritty, pirun löytömaalta saadusta visasta koverrettu, kourantäyteisen rouheita vetävä. Sellaista piippua ei ollut vallesmannilla eikä rovastilla ja tokkopa lienee ollut maaherrallakaan.
Sauna ja piippu ja sitten vasta akka ja ne muut piika-aiheet. Sen jälkeen viina ja kiljunpinta talvisaikaan.
Ja muustapa sitä sitten ei ollut väliäkään. Kaikki muu oli vain sivuasia, nämä talot ja tavarat, vaikka niistähän se kaikkinainen siunaus vuoti hänellekin, Hiertiäiselle. Jos olit köyhä, toisen työssä kulkeva, niin, piru, etpä olisi joutanut saunan, hyvän ystäväsi suojassa lekettelemään, eikä olisi tällaista piippuakaan.
Mutta talo oli. Tuolla on tupa ja muu kartano peltojen keskellä ja tässä rannalla on tämä sauna. Kiuas uhoo vielä lämmintä, eikä ole kirppuja eikä kärpäsiä. Siellä oli taas hyvä maata, kellettää, piika-Selman paita päänalusena.
Ka, piru, kun hauki hyppäsi ruohikossa. Pitäisipä ryöttö onkia sieltä pataan. Ja muitakin kaloja.
Hiertiäistä ei unettanut tänä juhannusaamuna. Veri oli niin taas kokoilla rehmäessä nuortunut, että vei unet. Ne piiat ja putelit ja muut.
Asari nousee kurkistamaan, että vieläkö se hauki siellä ruohikossa… Siihen joutuu Bertilkin ja saunatiellä tullessaan hohottaa Asarin paljaille kintuille ja isolle piipulle, joka riippuu ukon hampaissa kuin pajamoukari.
— Ka, kun maalarmestarkin jo liikkeellä… minä tässä haukia… kun, piru, karkasi ihan käsistä, selittää Hiertiäinen tosissaan.
— Taisi viedä housutkin mennessään, sanoo Bertil.
— Sattuivat illalla väärinpäin jalkaan, niin jäivät… tuonne saunaan… mutta se hauki… Olisi paistettu, korilas, juhannuksen kunnioiksi, mutta vei vavat ja siimat, valehtelee Hiertiäinen, ja silmäkulmassa vilahtaa, kun katsoo Bertiliin.
— Ei nukuttanut… ja minä tässä onkimaan, jatkaa Asari. — Pistin vähän mädännyttä muikkua onkeen ja silloin… syltämittainen tarttuu… vie siiman, ryöttö, ja vapa jää tähän kouraan.
Hiertiäinen näyttää vielä kouraansa, että siinä se on ollut, ja kähnii takaisin saunalle, housuja vetämään jalkaansa.
— Tulehan saunaan, Pertteli. Täällä se nukuttaisi sinuakin… kun panee noita pitsipaitoja päänsä alle. Niissä kun on sitä piikojen hajua, häikköläisten… vetää mukavikseen nenäänsä.
Nappi on pudonnut Hiertiäisen housuista, ja Asari vuolee luudanvarvusta uuden. Kaivaa sitten nurkasta putelin ja maistettuaan tarjoaa Bertilillekin.
— Joko siellä naapurissa kahvilla näin aikaiseen… riipasehan siitä… juhannustuikku… et ollut miesten pelissä yöllä. Särkyi siellä Kenkkulassa astioitakin, kun nujattiin. Piimäkorvoon Turakka painoi Aatamin, ja särkyyhän se semmoisesta… hii… ii… kokkelit levisivät pitkin lattiaa. Aatami vain veisasi maan hedelmästä… vaikka kokkelit tippuivat takapuolista. Ka, hiisi, kun ei maistakaan.
— Maistoinhan minä.
— Mitä se semmoinen maistaminen, kun nyt kerran juhannus… Sinä taisit niihen tyttöjen kanssa… Kyllin… kyllä minä tiedän — Hiertiäinen iskee silmää Bertilille — niinhän sitä tanssittiin, lupsuteltiin… minäkin.
Aurinko on noussut jo ylemmäksi, ja varjot lyhenevät. Kaste hohtaa pihanurmilla ja pihkaa tuoksuvien puitten oksilla. Mehiläiset surisevat heinikossa, ja pääskyjen liverrys kuuluu talojen pihoissa.
Tiina Lovisa huutaa pihassa Asaria kahville ja mökyää aitan oven takana piioille, jotka eivät nouse lypsylle. Kanat kaakattavat, kukko kiljuu siihen sekaan, ja vasikat huutavat juomistaan tarhassa. Olipa siinä ääntä. Toisissa taloissa torkkui karja aitauksissaan hiljaa ynähdellen lypsäjiään, eivätkä kanatkaan siellä kaakattaneet. Hameniemessä oli huutamisen taito tarttunut emännästä kanoihin, vasikoihin ja muihin nelijalkaisiin. Sauna oli toki täällä rannalla, ja tänne ei mökä kovin häiritsevästi kuulunut. Eikä talvella pirttiin, muuta kuin Tiina Lovisan papatus.
— Huutavat siellä, pirut, akat ja nelijalkaiset, naurahtaa Asari Bertilille. — Senpä takia minä täällä saunassa… Pitäisi herrallakin, sinullapa meinaan, olla sauna siellä Helesingissä, kun siellä mölytään… ei muuta kuin kellistyisit piiloon lavoille, eikä tietäisi poliisit eikä muut… akat… vaikka eihän siellä taida akkoja ollakaan.
Mentiin siitä tuvan puolelle, kamariin asti. Hiertiäinen sanoi tarjoavansa kahvit ja suuttuvansa, jos Bertil ilman lähtisi.
Puhuttiin Bertilin tauluistakin.
— Ovat kuin varsiluudalla vedeltyjä, sanoo Hiertiäinen. — Maalaisit pirunkuvia ja enkelilöitä… hii… kun kuuluit maalaavan semmoisia alastomiakin retkaleita. Harakka-Antti kehuu, että hänestäkin maalataan.
— Maalataan se kuva vielä Asaristakin.
— Eikös… Tiina Lovisasta pitäisi silloin kun suutaan lakuttaa ja sääret on lehmänsonnassa… hii… ja sitten se kuva tuohon seinälle.
Tiina Lovisa tuo kahvipannun, ja Asari hämää:
— Maalarmestar kuuluu akkojen kuvasia… sinustakin, Lovisa… tuohon seinään naulataan.
— Naulaa suusi…! sähähtää Tiina Lovisa.
— No, piru, kun siinä ei muukaan auta. Kyllä sinut maalataan, hihittää
Asari.
— Ja sinut salvetaan!
Tiinan sisu näätsen ei suvaitse sellaista härnättyä ja uhittelua.
Juhannusaurinko paahtaa jo hiestävän kuumana, kun Bertil palaa heilimöivän ruispellon ohitse Kenkkulaan.