VANHA SATUKUNINGAS.
Monta vuotta jälkeen maailman luomisen syntyi poika, jolla oli ihmeelliset silmät ja korvat. Mihin ikinä hän loi katseensa, siellä hän näki sadun, ja hän kuuli korvaansa kuiskailtavan mitä ihanimpia ajatuksia satujen muodossa. Hän luki satuja pilvien hattaroista aivan kuin suuresta kuvakirjasta. Järven kalvo oli täynnä satukirjoitusta. Tuulen suhina kuiskaili hänelle kummallisia tarinoita, ja kun hän kulki metsässä, niin kaikki metsän elävät, sudet, karhut, linnut ja madot kertoilivat hänelle hauskoja juttuja. Yksinpä pikku muurahaisetkin pyöreässä kekosessaan tiesivät jutella hänelle monta merkillistä elämäntarinaa.
Kasvoipa sitten pojasta mies. Kun hän oli oppinut ulkoa viisikymmentä sataa tuhatta miljoonaa triljoonaa satua, niin hän kruunattiin Satusaaren kuninkaaksi Ihannemaan mantereella. Se maanosa on niin kaukana, ettei sitä löydy edes kartaltakaan.
Satukuningas oli hyvin kiltti kuningas. Hän ei koskaan käynyt sotaa ja oli niin ystävällinen, ettei huolinut edes harakoitten takia ruutia haaskata. Kyllä hänen valtakunnassaan ruutia oli. Kaikki tynnyrit olivat täpösen täynnä kellarissa, mutta niitä ei ollut edes avattukaan, sillä ketäpäs tuo kiltti kuningas olisi ampunut, kun ei kukaan hänen vihollisekseen ruvennut?
Muutamana päivänä antoi satukuningas julistaa valtakunnassaan hauskan sanoman: »Tästälähin» — kuulutti hän — »pidetään linnan salit avoinna joka ilta kello 6, ja kaikki lapset, jotka siksi ovat ennättäneet lukea läksynsä, saavat kerääntyä piiriin valtaistuimen ympärille hauskaa satua kuulemaan». — Ja silloinkos syttyi lukemisen into satukuninkaan valtakunnassa! Ei ollut, näet, ainoatakaan läksyn lukijaa, joka ei olisi pyrkinyt satukuninkaan luo.
Ensimmäisenä iltana tuli linnaan viisisataa seitsemäntoista poikaa ja tyttöä.
— Osaatteko läksynne, pikku veitikat? — kysyi kuningas.
— Yes, yes, Teidän kuninkaallinen Majesteettinne — huusi muuan pojista, joka oli lukenut niin innokkaasti englanninkielistä läksykirjaansa, että pää vielä oli täynnä englantilaisia sanoja.
Tuo vanha viisas kuningas ymmärsi kyllä mitä merkitsivät »yes» ja »kyllä» ja »joo» — hän ymmärsi kaikkia kieliä, mitä hänen valtakunnassaan puhuttiin.
Kuningas lähti tervehtimään pikku vieraitaan ja jakeli heille namusia taskustaan. Mikä sai piparikakun, mikä sokuripalan, mikä rusinan, saivatpa muutamat paperinukkijakin. Kaikkia vieraitaan puhutteli kuningas ystävällisesti ja asetti heidät piiriin valtaistuimen ympärille. Muutamat istuivat tuoleilla, toiset jakkaroilla, mutta useimmat istuivat lattialla. Vähät siitä missä istuttiin, kunhan saatiin kuulla kuninkaan satuja!
Kas nyt! — Kaikki olivat hiljaa.
—- Kuu nousi taivaan rannalle hohtavan punaisena! — —
— — Niin alkoi kuningas satunsa.
Kun alkusanat olivat lausutut, silloin lapset istuivat henkeään pidättäen ja kuuntelivat kuninkaan kertomusta.
Kuukaudet kuluivat, vuodet vierivät, ja yhä istui satukuningas linnassaan kertoellen tarinoita Satusaaren lapsille.
Hän kertoi »Melumikosta», »Prinsessa Ruususesta», »Pikku Matista», »Koivusta ja tähdestä», »Sampo Lappelillistä», »Hyrrästä» y.m. Ja sadut eivät koskaan loppuneet, hän kun osasi ulkoa viisikymmentä viisi sataa tuhatta miljoonaa triljoonaa satua.
Joskus kuningas lauloikin satujaan. Hän lauloi niin kauniisti, niin suloisesti ja joskus niin hauskasti ja reippaasti, että lapset riemuissaan yhtyivät lauluun ja lauloivat sykkivin sydämmin satukuninkaan kanssa yhdessä.
Joskus kuningas teki sadusta leikin ja silloin lapsilla oli kaikista hauskinta. Linna monta kertaa kaikui naurusta ja käsientaputuksista, kun kuningas leikki lasten kanssa »Olli Hiihtosta» ja »Kallea ja Kaisaa».
Kerran lapset tahtoivat antaa vanhalle kuninkaalle jotain, josta hän tulisi oikein iloiseksi. Mutta mitähän he voisivat lahjoittaa kuninkaalle? — Se oli vaikea kysymys.
Lapset tuumasivat ja tuumasivat, he ehdottelivat ja neuvottelivat, ja siinä puuhassa meni monta vuotta. Ja kun ei keksitty mitään lahjaa, joka olisi kelvannut kuninkaalle, niin koko tuuma oli mennä myttyyn.
Mutta kun lapset vuosien kuluessa saivat käydä satukuninkaan linnassa oppimassa hyviä ja kauniita ajatuksia, niin he rupesivat ymmärtämään häntä yhä paremmin.
Nyt he tiesivät mikä kelpaisi satukuninkaalle lahjaksi. He tiesivät, ettei satukuningas mistään niin iloinnut kuin siitä, että lapset häneen luottavat, että he häntä rakastavat ja aina säilyttävät mielessään, mitä hän on saduissaan heille opettanut. Ja he tahtoivat hänen neuvoinsa mukaan pysyä uskollisina Jumalaa ja isänmaata kohtaan, ajatella puhtaita ajatuksia, tehdä jaloja tekoja, olla ystävällisiä ihmisille ja aina rakastaa totuutta.
He opettelivat ulkoa kaikki kuninkaan kauniit sadut ja kertoilivat niitä lapsilleen ja lastenlapsilleen. Niin säilyi satukuninkaan ja hänen kauniitten ajatuksiensa muisto ainiaan Satusaaren nuorisossa.