1:NEN KOHTAUS.
Dona Lucrezia, Gubetta.
DONA LUCREZIA. Onko kaikki valmiina täksi illaksi, Gubetta?
GUBETTA. On.
DONA LUCREZIA. Ovatko ne siellä kaikki viisi?
GUBETTA. Ovat, kaikki viisi.
DONA LUCREZIA. He häpäisivät minua kauheasti, Gubetta.
GUBETTA. En ollut siellä.
DONA LUCREZIA. He olivat säälimättömiä?
GUBETTA. He sanoivat teille nimenne noin vaan ilman muuta.
DONA LUCREZIA. He eivät vain sanoneet minulle nimeäni, Gubetta, vaan he sylkivät minua silmille.
GUBETTA. Keskellä tanssiaisia.
DONA LUCREZIA. Gennaron edessä.
GUBETTA. Ovat nekin hurjapäitä, jätetäänpäs Venetsia ja tullaanpas Ferraraan. Totta kyllä, että he eivät voineet tehdä juuri toisinkaan, senaatti kun oli valinnut heidät ottamaan osaa lähetystöön, joka saapui viime viikolla.
DONA LUCREZIA. Oo, hän vihaa ja halveksii minua nyt, ja se on heidän syynsä! — Ah, Gubetta, minä kostan heille!
GUBETTA. Kas, se on taas oikeata puhetta. Laupeutenne unelmat ovat haihtuneet, jumalan kiitos. Minun on paljoa parempi olla teidän ylhäisyytenne kanssa, kun olette luonnollinen niinkuin nyt. Olen ollut kuin eksyksissä. Nähkääs, hyvä rouva, järvi on saaren vastakohta, torni on kaivon vastakohta, vesijohto on sillan vastakohta, ja minulla on kunnia olla siveellisen ihmisen vastakohta.
DONA LUCREZIA. Gennaro on heidän kanssansa, pidä vaari, ett'ei hänelle tapahdu mitään pahaa.
GUBETTA. Jos meistä tulisi, teistä hyvä nainen ja minusta hyvä mies, olisi se luonnotonta.
DONA LUCREZIA. Pidä huolta siitä, ett'ei Gennarolle tapahdu mitään pahaa, sanon minä!
GUBETTA. Olkaa huoletta.
DONA LUCREZIA. Tahtoisin kuitenkin nähdä hänet vielä kerran.
GUBETTA. Mutta teidän ylhäisyytennehän näkee hänet joka päivä. Olette voittanut hänen palvelijansa ja se on saanut isäntänsä asumaan tuossa hökkelissä, vastapäätä teidän parvekettanne, ja onhan teitä kohdannut selittämätön onni nähdä joka päivä ikkunastanne, kuinka tuo useinmainittu aatelismies tulee sisään ja menee ulos.
DONA LUCREZIA. Minä sanon, että tahtoisin puhutella häntä, Gubetta.
GUBETTA. Ei mikään ole helpompaa. Lähettäkää vaippanne kantaja Alphonso sanomaan hänelle, että teidän ylhäisyytenne odottaa häntä tänään sillä ja sillä tunnilla palatsissa.
DONA LUCREZIA. Minä teen sen, Gubetta. Mutta tuleeko hän?
GUBETTA. Menkää sisään, signora, minä luulen, että hän on hetipaikalla kulkeva tästä ohitse noiden kukkopoikien kanssa.
DONA LUCREZIA. Luulevatko ne sinua yhäkin kreivi de Belveranaksi?
GUBETTA. He luulevat minua espanjalaiseksi kiireestä kantapäähän. Olen heidän paras ystävänsä. Lainaan heille rahaa.
DONA LUCREZIA. Rahaa! ja mitä varten?
GUBETTA. Sitä varten tietysti, että heillä sitä olisi. Muuten, ei mikään ole niin espanjalaista kuin näyttää hyvin pyrstökkäältä ja vetää pirua pyrstöstä.
DONA LUCREZIA syrjään. Oi, jumalani, ett'ei minun Gennarolleni tapahtuisi mitään onnettomuutta!
GUBETTA. Tuosta johtuu mieleeni jotakin.
DONA LUCREZIA. Mitä?
GUBETTA. Johtuu mieleeni, että pirun pyrstön pitää olla paikkaansa hyvin istutettu ja väännetty ja kiinni juotettu, että se pysyisi juhlallisesti pystyssä eikä jäisi niiden lukemattomien ihmisten käsiin, jotka tahtovat sitä yhtämittaa irti kiskoa.
DONA LUCREZIA. Sinä naurat kaikelle, Gubetta.
GUBETTA. Se tapa voi olla yhtä hyvä kuin toinenkin.
DONA LUCREZIA. Minä luulen, että he tulevat. — Pidä huoli kaikesta.
Hän menee palatsiin parvekkeen alla olevasta pienestä ovesta.