2:NEN KOHTAUS.
Don Alphonso, Dona Lucrezia.
DONA LUCREZIA tullen sisään vimmoissaan. Herra hyvä, tämä on häpeällistä, tämä on katalaa. Joku teidän kansastanne — tiedättekö sen, don Alphonso, — on silponut teidän puolisonne nimen, joka oli pantu minun perhevaakunani alle teidän oman palatsinne otsikossa. Sen on tehnyt keskellä päivää julkisesti joku, kuka? en tiedä, mutta se on solvaavaa, uhkarohkeaa. Minun nimestäni on tehty häpeän sana, ja teidän ferraralainen roistoväkenne, joka on hävyttömintä väkeä koko Italiassa, seisoo siellä ja nauraa tirskuu minun vaakunakilpeni ympärillä niinkuin häpeäpaalun ympärillä. — Luuletteko todellakin, don Alphonso, että minä siedän tämmöistä ja ett'en minä ennemmin kuole yhtä kertaa tikarin iskusta kuin tuhat kertaa ivan ja sanasutkausten myrkyllisistä pistoista? Kautta jumalan, hyvä herra, minua kohdellaan kummallisesti täällä teidän herttuakunnassanne Ferrarassa. Tämä alkaa minua jo kyllästyttää ja minusta te alatte jo näyttää liiaksi herttaiselta ja rauhalliselta nähdessänne, kuinka teidän vaimonne nimeä ryvetetään katujenne liassa, kuinka häväistys ja panettelu häntä ahnain hampain järsivät. Tahdon loistavaa hyvitystä kaikesta tästä, arvoisa herra herttua. Valmistaukaa antamaan minulle oikeutta! Se on totinen asia, joka on tuolla tapahtunut, kuuletteko? Luuletteko ehkä, ett'en minä välitä, mitä maailma minusta sanoo ja että minun puolisoni voi kieltäytyä olemasta minun ritarini? Ei, ei, hyvä herra, joka ottaa puolison, osaa myöskin häntä puolustaa, joka tarjoo kätensä, tarjoo myöskin käsivartensa. Minä vaadin sitä. Joka päivä joku uusi häväistys, enkä minä koskaan näe teidän mielenne kuohahtavan. — Eikö se lika, jota minun päälleni heitetään, pärsky teidänkin päällenne, don Alphonso? Kuohahtakaahan toki hiukan, hyvä herra, että minä kerrankin elämässäni näkisin teidän suuttuvan minunkin tähteni. Sanotte joskus minua rakastavanne? Rakastakaa hiukan minun kunniaanikin. Olette mustasukkainen? Olkaahan mustasukkainen minun maineestanikin. Jos olen myötäjäisteni kautta lisännyt teidän perintömaanne kaksi kertaa suuremmiksi, jos olen naimiseni kautta kanssanne hankkinut teille en ainoastaan kultavaakunaanne, vaan myöskin pyhän isän siunauksen, ja lisäksi semmoista, millä tässä maailmassa on enemmän arvoa: Sienan, Riminin, Cesenan, Spoleton ja Piombinon, ja enemmän kaupunkeja kuin teillä oli linnoja ja enemmän herttuakuntia kuin teillä oli paroonikuntia, jos minä olen teistä tehnyt Italian mahtavimman aatelismiehen, niin eihän se kaikki oikeuttane siihen, hyvä herra, että annatte kansanne minua pilkata, ivata ja häväistä, että annatte Ferraranne koko Euroopan edessä osoittaa sormella, että vaimonne on enemmän halveksittu ja vähäpätöisempi kuin tallirenkinne rengin piika; se ei oikeuta, sanon minä, että alamaisenne minun ohi kulkiessani eivät voi olla sanomatta: Ha, siinä hän menee tuo nainen… — Niin, minä ilmoitan teille, hyvä herra, että nyt tapahtunut rikos on tutkittava ja julkisesti rangaistava tai minä valitan paaville tai minä valitan veljelleni Valensian herttualle, joka on Forlissa viidentoista tuhannen sotamiehen kanssa, niin että te ehkä nyt näette, onko asia sen arvoinen, että teidän kannattaa nousta tuolistanne.
DON ALPHONSO. Signora, rikos, josta valitatte, on minulle tunnettu.
DONA LUCREZIA. Kuinka, hyvä herra, rikos on teille tunnettu eikä rikollista kuitenkaan ole saatu ilmi!
DON ALPHONSO. Rikoksellinen on saatu ilmi.
DONA LUCREZIA. Jumalan kiitos! Vaan jos hän on saatu ilmi, kuinka ei häntä vielä ole vangittu?
DON ALPHONSO. Hän on vangittu, signora.
DONA LUCREZIA. Kautta henkeni, jos hän on vangittu, mistä syystä ei häntä vielä ole rangaistu?
DON ALPHONSO. Hänet tullaan rankaisemaan. Tahdoin vaan sitä ennen kuulla teidän mielipidettänne rangaistuksen laadusta.
DONA LUCREZIA. Siinä teitte oikein! Missä hän on?
DON ALPHONSO. Hän on täällä.
DONA LUCREZIA. Ah, täällä. — Tässä tarvitaan varoittava esimerkki.
Tämä on majesteettirikos. Sellaisista rikoksista putoaa aina se pää,
joka on niitä suunnitellut ja katkeaa aina se käsi, joka on ne tehnyt.
— Ah, hän on täällä! Minä tahdon nähdä hänet.
DON ALPHONSO. Se voi helposti käydä päinsä. (Kutsuen) — Bautista!
Ovenvartija tulee.
DONA LUCREZIA. Vielä sananen, hyvä herra, ennenkun rikollinen tuodaan sisään. — Ken liekin tuo mies, olkoon vaikka teidän kaupungistanne, vaikka teidän perheestänne, don Alphonso, antakaa minulle herttuallinen kunniasananne, ett'ei hän ole pääsevä täältä elävänä ulos.
DON ALPHONSO. Minä annan sen. — Minä annan sen teille, kuuletteko, signora!
DONA LUCREZIA. Hyvä. Niin, minä kuulen. Tuokaa hänet tänne. Tahdon itse häntä tutkia. Hyvä jumala, mitä olen minä tehnyt näille Ferraralaisille, että he minua näin vainoavat?
DON ALPHONSO ovenvartijalle. Tuokaa sisään vangittu.
Perällä oleva ovi avautuu. Sen läpi näkyy Gennaro kahden vartijan välissä. Samassa näkyy Rustighello laskeuvan rappuja pienessä salaoven takana olevassa eteisessä. Hänellä on kädessään tarjotin, jonka päällä on kultapullo ja hopeapullo ja kaksi maljaa. Hän laskee tarjottimen ikkunan laudalle, vetää miekkansa ja asettuu oven taa.