3:S KOHTAUS.
Gennaro, Dona Lucrezia.
Huoneessa on enää vaan muutamia tuikkavia lamppuja. Ovet ovat kiinni. Jäätyään kahden kesken katselevat Dona Lucrezia ja Gennaro toisiaan äänettöminä hetken aikaa, niinkuin eivät tietäisi, mistä alkaisivat.
DONA LUCREZIA itsekseen. Se on Gennaro!
MUNKKIEN LAULU ulkoa. Nisi Dominus aedificavevit domum, in vanum laborant qui aedificant eam.
DONA LUCREZIA. Te vielä kerran, Gennaro! Aina te vastaanottamassa minun iskujani. Taivahan jumala! kuinka olette joutunut tänne?
GENNARO. Aavistin mitä tulisi tapahtumaan.
DONA LUCREZIA. Te olette myrkytetty vielä kerran. Te tulette kuolemaan!
GENNARO. Jos tahdon. Onhan minulla vastamyrkky.
DONA LUCREZIA. Ah, niin, jumalan kiitos!
GENNARO. Sallikaa minun kysyä, arvoisa rouva. Olette asiantuntija. Sanokaa, onko tässä pullossa tarpeeksi nestettä niiden aatelismiesten pelastamiseksi, joita nuo munkit laahasivat tuohon hautaan.
DONA LUCREZIA tutkien pulloa. Siinä on tuskin riittämään asti teillekään, Gennaro.
GENNARO. Te ette voi hetipaikalla hankkia lisää?
DONA LUCREZIA. Annoin teille kaikki mitä minulla oli.
GENNARO. Hyvä on.
DONA LUCREZIA. Mitä teette, Gennaro? Joutukaahan toki. Elkää laskeko leikkiä niin kauheista asioista. Ei voi koskaan tarpeeksi pian ottaa vastamyrkkyä. Juokaa taivahan nimessä! Jumalani! kuinka varomaton olitte! Pelastautukaa! Minä päästän teidät ulos salaoven kautta, jonka tunnen. Kaikki on vielä korjattavissa. Onhan yö. Hevoset ovat pian satuloidut. Huomen aamuna olette te jo kaukana Ferrarasta. Eikö totta, täällä tapahtuu asioita, jotka kauhistuttavat teitä? Juokaa ja lähtekäämme. Täytyyhän elää, täytyyhän pelastautua!
GENNARO ottaen veitsen pöydältä. Teidän on kuoleminen, herttuatar.
DONA LUCREZIA. Mitä? mitä te tarkoitatte?
GENNARO. Olette katalalla tavalla myrkyttänyt viisi aatelismiestä, jotka ovat minun ystäviäni, parhaita ystäviäni, kautta taivahan! Ja heidän joukossaan Maffio Orsinin, aseveljeni, joka pelasti henkeni Vicenzassa; häväistys ja kosto ovat meille yhteiset. Minä sanon, että se on inhoittava teko, jonka te olette tehnyt ja että minun täytyy kostaa hänen puolestaan ja muiden puolesta ja että teidän tulee kuolla.
DONA LUCREZIA. Maa ja taivas!
GENNARO. Toimittakaa rukouksenne ja toimittakaa se nopeaan. Olen myrkytetty. Minulla ei ole aikaa odottaa.
DONA LUCREZIA. Se ei voi tapahtua. Ah, se ei voi! Gennaroko surmaisi minut? Onko se mahdollista?
GENNARO. Se on totisinta totta, ja teidän sijassanne minä kävisin kohta rukoilemaan, kädet ristissä ja langeten molemmille polvilleni. — Tässä on tuoli, joka sopii siihen tarkoitukseen.
DONA LUCREZIA. Ei. Minä sanon teille, että se on mahdotonta. Ei, kuvaellessani kaikkein kauheintakin en ole kuitenkaan voinut tätä kuvailla. — Ei, ei! Te nostatte veitsenne. Odottakaa! Gennaro! minulla on teille jotain sanottavaa.
GENNARO. Sanokaa pian.
DONA LUCREZIA. Heitä pois veitsesi, onneton. Heitä se, sanon minä! Jos tietäisit… — Gennaro! Tiedätkö, kuka sinä olet? Tiedätkö, kuka minä olen? Sinä et tiedä, kuinka läheinen minä olen sinulle! Pitääkö minun sanoa hänelle kaikki? Meidän suonissamme virtaa sama veri, Gennaro! Sinun isäsi oli Giovanni Borgia, Gandian herttua!
GENNARO. Teidän veljenne. Ah, te olette tätini! Ah!
DONA LUCREZIA itsekseen. Hänen tätinsä!
GENNARO. Ah, minä olen teidän veljenpoikanne. Ah, hän on äitini, tuo onneton Gandian ruhtinatar, jota kaikki Borgiat ovat vainonneet. Äitini puhuu teistä kirjeissään. Te olette yksi niitä hänen luonnottomia sukulaisiaan, joista hän puhuu niin suurella kauhulla ja jotka ovat surmanneet isäni ja jotka ovat hukuttaneet äitini elämän kyyneliin ja vereen. Ah, minulla on siis vielä isäni kostettavana, äitini pelastettavana teidän käsistänne! Ah, te olette tätini! Minä olen Borgia. Oo, se saattaa minut hulluksi! — Kuulkaa minua, dona Lucrezia Borgia, olette elänyt kauvan, ja te olette tahrautunut rikoksiin siihen määrin, että teidän täytynee tuntua itsellennekin vihattavalta ja inhoittavalta. Olette kyllästynyt elämään, eikö niin? Hyvä! tulkoon siis loppunne. Perheissä semmoisissa kuin meidän, joissa rikos on perinnöllinen ja siirtyy isästä poikaan niinkuin nimi, tapahtuu aina, että tämä onneton tila päättyy murhaan, joka tavallisesti on perhemurha viimeinen rikos, joka puhdistaa kaikki muut. Aatelismiestä ei ole koskaan moitittu siitä, että hän on leikannut pois mädän oksan sukunsa puusta. Espanjalainen Mudarra tappoi enonsa Rodrigo de Laran vähemmästä kuin mitä te olette tehnyt. Tätä espanjalaista ovat kaikki kiittäneet siitä, että hän tappoi enonsa, kuuletteko, tätini? — Kas niin, tarpeeksi siitä. Antakaa sielunne jumalan haltuun, jos uskotte että jumalaa on ja että teillä on sielu.
DONA LUCREZIA. Gennaro, sääli itseäsi! Sinä olet vielä viaton. Elä tee tätä rikosta!
GENNARO. Rikosta? Oh, päätäni huimaa, ajatukseni menevät harhaan. Onko se rikos? Hyvä! minäkin teen siis rikoksen. Kautta jumalan, olenhan minä Borgia, minä! Polvillenne, sanon minä, polvillenne, tätini!
DONA LUCREZIA. Sanotko todellakin, mitä ajattelet, Gennaro? Näinkö sinä palkitset rakkauteni sinua kohtaan?
GENNARO. Rakkauden!…
DONA LUCREZIA. Se on mahdotonta. Minä tahdon pelastaa sinut sinun itsesi käsistä. Minä kutsun, minä huudan.
GENNARO. Te ette avaa tätä ovea. Te ette astu askeltakaan. Huutamalla ette voi itseänne pelastaa. Ettekö itse juur'ikään antanut määräystä, ett'ei kukaan saa tulla sisään mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä tulee tapahtumaan?
DONA LUCREZIA. Mutta onhan kurjaa, onhan raukkamaista se, mitä aiotte tehdä, Gennaro. Tappaa nainen, nainen, joka ei voi puolustaa itseään. Oh, teidän tunteenne eivät voi olla niin epäjalot. Kuule minua, tapa minut sitten, jos tahdot, minä en välitä elää, mutta onhan ymmärrettävää, että tunteeni tulvivat yli äyräittensä, rintani on täynnä murhetta siitä, miten olet minua tähän saakka kohdellut. Olet nuori, olet lapsi, nuoret ovat aina liika ankaria. Oo, jos minun täytyy kuolla, niin en kuitenkaan tahdo kuolla sinun kätesi kautta. Ei ole mahdollista, kuuletko, että kuolen sinun kätesi kautta. Et tiedä itsekään, kuinka kauheaa se olisi. Sitäpaitse, Gennaro, minun aikani ei ole vielä tullut. Totta on, minä olen tehnyt paljon pahaa, minä olen suuri rikoksentekijä, mutta juuri sentähden, että minä olen suuri rikoksentekijä, pitää minun saada aikaa katuakseni. Minun täytyy saada aikaa katuakseni syntejäni, kuuletko, Gennaro?
GENNARO. Olette tätini. Olette isäni sisar. Mitä olette tehnyt äidistäni, Lucrezia Borgia?
DONA LUCREZIA. Odota, odota! Jumalani, enhän voi kaikkea sanoa. Ja jos sanoisin sinulle kaikki, niin eihän kauhusi minua kohtaan muuta kuin kasvaisi! eihän ylenkatseesi muuta kuin lisääntyisi! Kuule minua vielä hetkinen. Oo, minä tahtoisin, että vastaanottaisit minut katuvaisena jalkaisi juuressa. Säästä armosta henkeni, säästäthän. Tahdotko, että menen luostariin, sano? Katso, jos sinulle sanottaisiin: tuo onneton nainen on ajattanut päänsä paljaaksi, hän makaa tuhkassa, hän kaivaa hautaansa omilla käsillään, hän rukoilee jumalaa yötä ja päivää, ei itsensä vuoksi, vaikka hän sitä kyllä tarvitseisi, vaan sinun tähtesi, joka et sitä kaipaa; hän tekee kaiken sen tuo nainen, tekee sen vaan sitä varten, että sinä jonain päivänä loisit häneen säälivän katseen, että sinä vuodattaisit kyynelen hänen sydämmensä ja hänen sielunsa haavoihin, ett'et sanoisi hänelle enää niinkuin äsken sanoit tuolla äänellä, ankarammalla kuin viimeisen tuomion ääni: te olette Lucrezia Borgia! Jos sinulle tämä sanottaisiin, Gennaro, olisiko sinulla sydäntä olla sitä kuulematta? Oi, armoa, elä tapa minua, oma rakas Gennaroni! Jääkäämme eloon molemmat, sinä antaaksesi minulle anteeksi, minä katuakseni. Sääli minua! Eihän hyödytä mitään kohdella ilman laupeutta onnetonta naisparkaa, joka ei pyydä muuta kuin vähän sääliä. Vähän sääliä! — Armahda, säästä henkeni! — Ja kuule, minä sanon sen sinun tähtesi, olisihan todellakin raukkamaista minkä aiot tehdä, se olisi kauhea rikos, salamurha. Mies surmaa naisen, mies, joka on väkevämpi. Oh, sinä et tahdo, sinä et tahdo!
GENNARO epäröiden. Dona
DONA LUCREZIA. Ah! Minä näen, että sinä armahdat minua. Minä luen sen silmistäsi. Oo, anna minun itkeä jalkaisi juuressa!
ÄÄNI ulkoa. Gennaro.
GENNARO. Kuka minua kutsuu?
ÄÄNI. Veljeni Gennaro.
GENNARO. Se on Maffio.
ÄÄNI. Gennaro! Minä kuolen! Kosta minun puolestani!
GENNARO nostaen uudelleen veitsensä. Se on sanottu. En tahdo kuulla enempää. Te kuulitte, signora, teidän täytyy kuolla.
DONA LUCREZIA puolustaen itseään ja pidellen hänen käsivarsiaan. Armoa! armoa! Vielä sananen!
GENNARO. Ei!
DONA LUCREZIA. Anteeksi! Kuule minua!
GENNARO. En!
DONA LUCREZIA. Taivaan nimessä!
GENNARO. Ei!
Iskee.
DONA LUCREZIA. Ah… sinä surmasit minut! — Gennaro, minä olen äitisi.