KUUDESKYMMENES LUKU.

Kuoleman juoma.

Kun kuningas ensin huomasi Stefan Naumovitschin ovessa, hämmästyi hän suuresti.

- Laupias Jumala, Stefan Naumovitsch. — Pietari Karageorgevitsch, joka vaan muutamia minuutteja sitte seisoi hänen edessään, oli lausunut juuri tämän nimen. Hän oli vakuuttanut Milanille, että Stefan oli se murhaaja, joka oli palkattu häntä varten, ainakin oli hän se, jonka tehtävänä oli houkutella hänet Belgradiin.

Milan oli suuttuen torjunut pois tämän Pietari Karageorgevitschin väitteen. Mutta nythän näytti se ennustus olevan toteutumaisillaan! Stefan Naumovitsch seisoi siinä kynnyksellä ja odotti tervehdystä. Mutta Milanin täytyi ensin tointua hämmästyksestään, ennenkuin voi lausua sanaakaan.

Vihdoin onnistui hänen sen verran voittaa itsensä, että meni hitaasti
Stefania vastaan, ojensi hänelle kätensä ja sanoi:

- Tervetultua luokseni, Stefan Naumovitsch! En olisi voinut uneksiakaan, että jo tänä iltana saisin nähdä sinut.

Stefan tarttui kuninkaan käteen ja vei sen kunnioittavasti huulilleen. Sitte lankesi hän polvilleen Milanin eteen ja huusi riemuitsevalla äänellä:

- Suosiollisella hetkellä näet sinä minut, herrani ja kuninkaani! Sillä minä tuon sinulle hyvän sanoman! Ohi on nyt arvoton taistelu isän ja pojan välillä, loppunut on vihollisuus niiden miesten välillä, joiden käsissä on Serbian onni ja vastoinkäymiset! Yksi ainoa sana teidän majesteettinne huulilta ja Serbia on taas onnellinen maa. Pilvet hajaantuvat sen taivaalta ja aurinko paistaa elähyttävästi Serbian onnelliselle tasangolle.

- Nouse ylös, Stefan Naumovitsch, huudahti Milan hämmästyneenä — minä en ymmärrä sinua! Sinun puheessasi on kaksinainen ajatus. Mutta sano minulle ensin, miksi olet persoonallisesti tullut Wieniin, Stefan Naumovitsch? Oliko sinulla niin tärkeitä asioita ilmoitettavana minulle, ettet voinut niitä kirjeessä mainita?

- Kyllä, tämä on tärkein asia, mikä milloinkaan on minun toimitettavanani ollut, vastasi Stefan, nousten ylös. — Minä en seiso teidän edessänne omasta tahdostani, vaan olen minä poikanne lähettiläs!

- Poikani — kuningas Aleksanterinko? sanoi Milan hämmästyneellä äänellä ja hänen kulmakarvansa rypistyivät epäilevästi kokoon. — Sinä tiedät, ettei enää ole olemassa yhteyttä minun ja hänen välillään, jota kerran kutsuin pojakseni. Mies, joka ajoi minut pois maasta, kun olin lahjoittanut hänelle kruununi, ihminen, joka käski sotamiestensä ampua minut maahan kuten hullun koiran, jos vielä joskus uskaltaisin astua maan rajain yli — hänellä ei sen jälkeen ole ollut mitään sanottavaa minulle, enkä luule, että hänellä nytkään on ollut todellista tarvetta ilmoittaa minulle mitään.

- Oi, kuninkaani, huudahti Stefan murheellisena — karkoittakaa nyt kaikki epäilys sielustanne! Paljon on Serbiassa muuttunut ja Jumalalle olkoon kiitos ja ylistys, kaikki on kääntynyt parhaaksi. Meidän nuori kuninkaamme on tullut huomaamaan, että hän on kohdellut isäänsä huonosti. Hänelle on selvinnyt, että hänen kätensä ovat liian heikot valtiota ohjaamaan ja että siihen tarvitaan voimakkaampaa kättä — teidän kättänne, kuninkaani!

Siitä syystä on kuningas Aleksanteri päättänyt minun kauttani tarjota teille sovintoa, niin, enemmän kuin sitä — minä olen saanut hänen majesteettinsa kuninkaan nimenomaisen käskyn pyytää teitä, että antaisitte hänelle anteeksi kaikki, mitä pahaa hän on teille tehnyt, että unohtaisitte sen, ettei hän aina ole elänyt teidän mieliksenne. Kuningas Aleksanteri huomaa, että hän on velvollinen osoittamaan teille kiitollisuutta ja kuuliaisuutta ja siinä määrässä kuin kuninkaat muita tottelevat, on hän vastaisuudessa taivuttava päänsä teidän edessänne. Ei kukaan seiso lähempänä hänen valtaistuintaan kuin te. Te tulette vaikuttamaan kaikkiin hänen tekoihinsa. Ja tämä ei ole ainoastaan kuninkaan tahto, jatkoi Stefan kovemmalla äänellä — vaan se on samalla kuningatar Dragankin tahto!

Kuningas säpsähti kuullessaan tämän nimen.

- Kuningatar Draga! sanoi hän yhteen puristettujen hampaittensa välistä. — Puhutko sinä siitä naisesta, joka on osannut keinotella itsensä konakiin, siitä katunaisesta, joka vaihtelun vuoksi tahtoi koettaa elää yhdessä nuoren kuninkaan kanssa?

- Oi, minä pyydän teitä, kuninkaani, huudahti äkkiä Stefan — jättäkää tuollaiset huomautukset! Ne eivät voi suuresti jouduttaa sovintoa. Mutta minä voin täydellä todella vakuuttaa teille, ja toivon, että kuninkaani uskoo minua, uskollisinta kaikista niistä, jotka ovat pysyneet hänelle uskollisina, että konakissa mitä innokkaimmin toivotaan saada niin pian kuin mahdollista lausua teidän majesteettinne tervetulleeksi sinne, ja yhtä vilpitön on tämä toivo kuninkaalla kuin kuningattarellakin.

Mutta he eivät ole ainoat, jatkoi Stefan, kun Milan tuli miettiväiseksi, — jotka ilolla odottavat teidän tuloanne. Koko Serbia pyytää teitä yhdistäen rukouksensa minun rukouksiini.

"Palatkaa takasin ja unohtakaa kaikki!"

- Kuule minua, Stefan Naumovitsch, lausui nyt kuningas Milan, laskien molemmat kätensä tämän hartioille ja katsoen häneen tutkivin katsein — minä tiedän, ettet sinä ole mikään valehtelija etkä petturi. Mutta, Stefan Naumovitsch raukka, sinut on tehty petturiksi, he ovat osanneet voittaa sinut asian puolelle, jota ei todellakaan olisi voitu antaa parempiin käsiin ja hän, joka sen teki, tiesi edeltäkäsin, että hänen täytyi käyttää sinua, jos hän ylipäänsä toivoi jotakin tulosta. Mutta minä sanon sinulle, Stefan Naumovitsch, että uneksija on ihmiselämä, mutta ihmiselämä on myös unelma. Minun elämäni on ilkeätä unta, enkä minä koskaan siitä herää. Ja se sanoma, jonka minulle nyt tuot, ei ole muuta kuin uusi saippuakupla, joka nousee minun sieluni silmäin eteen ja menee heti rikki kun todellisuuden väkevä tuuli siihen sattuu. Ja sen täytyy siihen sattua, Stefan Naumovitsch, se tuuli sattuu siihen nyt, tällä hetkellä. Minä, kuningas Milan, sanon sinulle, että sinua on käytetty aseena houkuttelemaan minua ansaan. Elä usko kuningas Aleksanterin aikeita, vielä vähemmän tuon naisen vakuutuksia, joka nimittää itseänsä kuningatar Dragaksi! Molemmat ovat he sopineet, että minut houkutellaan rajan yli, jotta sitte voisivat kukistaa minut. Ei, pysy hiljaa vaan, Stefan Naumovitsch, kuule heti paikalla, mitä minulla on sanottavaa! Minä vakuutan sinulle vielä kerran, ettei sinulla ole mitään tekemistä tämän uuden rikoksen kanssa, mutta sinä olet tietämättäsi sen toimeenpanija!

Minä en tiedä, mitä aikeita heillä on konakissa. Minä en tiedä, aiotaanko minut heti heittää vankeuteen, niin pian kun olen astunut jalkani Serbian alueelle, vai onko heillä siellä jo myrkky valmiina, joka sekoitetaan heti minun ruokaani. Mutta sen tiedän varmasti, että kuningas Aleksanterin ja minun välillä ei ole enää sovintoa eikä keskinäistä ymmärrystä! Siitä syystä, Stefan Naumovitsch, palaa Serbiaan ja sano sille, jota kerran kutsuin pojakseni, että samalla hetkellä, jolloin hän lähettää pois tuon katunaisen, jolle hän on antanut nimensä, samalla hetkellä näkee hän taas minut, isänsä, samalla hetkellä minä taas näyttäydyn Belgradissa, en, tullakseni hänen kanssaan hallitsemaan, vaan ollakseni hänen toimekas, kuuliainen palvelijansa! Niin kauan kun joku kuningatar Draga kantaa valtikkaa Belgradin konakissa, ei minua siellä nähdä! Tervehdi kaikkia muita, jotka minua rakastavat!

- Kaikkia muita! huudahti Stefan. — Oi, kuinka he surevat, kun saavat kuulla tämän! Aina Buda-Pestiin asti seurasi minua kaksitoista kunnon serbialaista. He antoivat minun toimekseni, että minun piti yhdistää heidän rukouksensa kuninkaan ja kuningattaren rukouksiin. He jättivät minulle kunnialahjankin kuninkaalle vietäväksi, pullon viiniä, joka on kasvanut Serbian vuorilla ja valmistettu kuuluisassa vanhassa Kruchedolin luostarissa. Sen tahtoisin jättää kuninkaalleni ja kallisarvoisesta pokaalista, joka on pullon vieressä hopeahelaisessa lippaassa, pitäisi kuninkaan juoda sovintomalja. Minä tahdon toimittaa ainakin tämän tehtäväni ja ojentaa teille, kuningas Milan, pullo ja pikari.

Näin sanoen riensi nuori upseeri ulos ja toi etumaisesta huoneesta lippaan, jonka oli sinne jättänyt.

- Hienoa työtä! sanoi Milan, nauraen katsellen lipasta. — Ja tässä, todellakin kallisarvoinen pikari ja pullo serbialaista viiniä! No niin, Stefan Naumovitsch, sano niille, jotka sinun kauttasi lähettävät minulle tämän lahjan, että olen sen vastaanottanut ja kiitän heitä siitä. — Ja turhaan et sinä ole kulettanut tätä viiniä. Me juomme sitä, Stefan Naumovitsch, ja vaikka ei olekaan sovintomalja, jonka tyhjennämme, sillä minä en usko mitään sovintoa tulevan, niin löytyy toki monta ihanaa asiaa, joiden hyväksi voimme juoda maljan.

Kas niin, avaa pullo ja täytä pikari minulle! Ensimäinen malja on Serbian onneksi, toinen Obrenovitschien suvun, että se vapautuisi niistä, jotka sitä, nyt häpäisevät. Kolmas — Dragan häviö, ettei hän enää saisi olla Serbian pahana henkenä! niin, avaa pullo! jatkoi Milan. — Joudu, Stefan Naumovitsch, minä haluan maistaa serbialaista tuliviiniä, jota minun on niin kauan pitänyt kieltää itseltäni. Minua haluttaa myöskin juoda nuo kolme maljaa, ja minä sanon sinulle, Stefan Naumovitsch, että kolmas ei suinkaan ole huonoin.

No, joko olet valmis? — Pullo on nyt auki, näen mä. Kaadapa siis, ole minun juomalaskijani, Stefan Naumovitsch! Minulla ei nyt ole muita. Mutta ei minulla voisi ollakaan rakkaampaa juomalaskijaa kuin sinä, sinä uskollinen, komea, kannon mies, jota aina olen kaikesta sydämestäni rakastanut!

Se oli muinoisten aikojen Milan, joka nyt puhui, hän, jonka sydän aina oli kielen käressä ja aina oli tulvillaan helliä tunteita. Ja sitä tulta, mikä loisti hänen silmistään, sitä nuoruuden punaa, joka hohti hänen poskillaan! Hänen vartalonsa ikäänkuin kasvoi ja näytti se tällä hetkellä todellakin kuninkaalliselta! Niin, niin, se oli kuningas Milan menneiltä ajoilta, sama kuningas, joka ei koskaan hyljännyt kenenkään pyyntöä, joka oli tottunut antamaan täysin kourin ja täysin määrin nauttimaan elämästä!

Stefan Naumovitsch oli täyttänyt pikarin ääriään myöten. Hän nosti sen niin korkealle kuin taisi. Kultanen viini säteili viheriän lasin läpi lampun valossa.

- Oi, jospa voisin antaa tälle viinille lumousvoiman, huudahti Stefan, — jotta se antaisi minun herralleni ja kuninkaalleni pitkän ja onnellisen elämän! Mutta, sehän on Serbia! Sanotaan, että siinä on omituinen tulisuus. Näyttäköön se nyt todeksi tämän väitteen. Tässä minä ojennan viinien kuningasta serbialaisten kuninkaalle.

Milan otti pikarin nuoren upseerin kädestä, painoi toisen käden sydämelleen ja nosti toisella pikaria.

- Minä juon ensiksi rakkaan isänmaa parkani onneksi ja menestykseksi!

Kukoistakoon Serbia, kasvakoon Serbia suureksi, kestäköön Serbia vuosituhansia!

Kuningas tyhjensi pikarin puolilleen.

- Toinen malja on Obrenovitschien suvulle, jatkoi hän heti sen jälkeen — jalolle suvulle, joka on niin läheisesti liittynyt Serbian historiaan! Tulkoon kerran Obrenovitsch, joka tekee serbialaiset niin onnellisiksi kuin he ansaitsevat. Minä olen tahtonut sitä tehdä — minä olen koettanut tehdä sitä — mutta oi, tällä hetkellä tunnen, etten ole koskaan täyttänyt tehtävääni! Eläköön Obrenovitschien suku kaikkina aikoina! Sille juon toisen maljani! —

Kuningas vei uudestaan maljan huulilleen ja toisen kerran joi hän.

- Oh, miten erinomaista viiniä! huudahti hän sitte. — Se hehkuu kuin tuli suonissani! Se panee sydämeni sykkimään nopeammin, niin rajusti, kuin olisin vasta seitsentoista vuotias ja kuin olisi tämä se päivä, jolloin Serbian kruunu asetettiin päähäni! Täällä lienee hyvin kuuma tässä huoneessa. Avataan ikkuna hiukan! Viini on voimakasta, Stefan Naumovitsch, mutta hyvää se on — hyvin hyvää! Kuinkas voisikaan se olla muuta? Onhan se kasvanut Serbian vuorilla!

Kuningas riensi ikkunan luo ja avasi sen molemmat puolikkaat. Syvin henkäyksin veti hän raitista yöilmaa, joka virtasi häntä vastaan.

Mutta sillä aikaa oli Stefan Naumovitsch uudelleen täyttänyt pikarin.

- Sallikaa minun nyt, kuninkaani, huudahti Stefan — juoda jaloimman, parhaimman kuninkaan malja! Niin puhdas kuin tämä viini, niin kirkas kuin se, niin voimakas kuin se, olkoon tästälähin teidän elämänne. Terve, kuningas Milan, terve Serbia ja alas Draga ja hänen joukkonsa!

Mutta samassa kun hänen piti juoda viini, kuului äkkiä hänen korvaansa käheä huuto ja pikari kiskaistiin hänen huuliltaan.

Lasisirpaleiden helinä — ja se kallis, kullalla koristeltu lasipokaali oli palasina lattialla ja viini juoksi matolle, joka ahnaasti imi sitä itseensä.

- Laupias Jumala, kuninkaani, mitä tämä merkitsee? änkytti nuori kapteeni ja otti muutamia askelia taapäin. — Minkälainen te olette!

- Elä juo! huusi kuningas käheästi. — Viini on myrkytettyä! Minä olen juonut kuolon juomani!

Kasvot vääristyneinä ja nähtävästi mitä hirveimmissä tuskissa vaipui
Miian ähkyen sohvalle.

Kauhistuneena riensi Stefan lääkäriä kutsumaan. Mutta ennenkuin tämä saapui, oli kuningas Milan kovissa tuskissa ystävän käsivarrella vetänyt viimeisen henkäyksensä.

Muutamia päiviä sen jälkeen tapahtui hautaus asianmukaisella loistolla ja komeudella.

Kun kuolinilmoitus saapui Serbiaan, suri koko kansa. Mutta kuningatar Draga hymyili. Myrkytetty nuoli, jonka hän oli ampunut, oli osannut maaliin. Yksi hänen enin peljättyjä vihollisiaan oli poissa. Kohta sai hän vielä uutta riemun aihetta.