SARASTUS
Koulupoikaromaani
Kirj.
Vilho Helanen
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1923.
Vanha koulu…
Oli ilta. Syksyinen ilta. Olin pysähtynyt kadulle katsomaan sitä.
Vanhaa koulua.
Ikkunoissa oli valoa. Silkkipaperilla verhottuja lamppuja. Punaisia. Sinisiä. Vihreitä. Soitto soi. Tanssimusiikkia. Vanhassa koulussa oli juhla.
Seisoin paikoillani kuin vangittuna. Edemmäs en malttanut astua. Etsin penkin, jolta voin nähdä valaistut ikkunat. Niihin jäin tuijottamaan. Olin joutunut lumoihin. Vanhan koulun lumoihin.
* * * * *
Siinä se seisoi. Vanha koulu. Mahtavana rakennusrykelmänä. Kuutamossa hohtavanvalkeana. Kasvot vasten kasvoja iäkkään ystävänsä, varjoisan puiston, kanssa. Yhteiseen syleilyynsä sulkien vanhan kirkon ja pronssisen suurmiespatsaan. Keskellä kaupunkia se seisoi. Oman arvonsa tuntevana. Rauhallisena. Kuin kaikkien niiden pahojen kielten kiusallakin, jotka kuiskuttivat, että sen paikka olisi ollut jossakin syrjemmällä, jossakin laitakaupungilla.
Vanha koulu…
Muistin: harmaa se sisältä oli. Harmaa ja yksitoikkoinen. Koristuksia vailla. Mutta elämää oli sen suojissa. Pursuavaa elämää. Puolituhatta pirteää poikaa sen seinien sisällä vuodesta vuoteen ahersi. Viisisataa villiä vekaraa siellä valmistautui elämään astumaan.
Toveripiirissä saattoi elämä olla ankaraa. Kovaakin joskus. Sydän kurkussa moni äiti varmaan poikansa ensi askeleita siellä seurasi. Pehmeä ei se käsi ollut, joka pois höyläsi loukkaavat kulmat, irti hakkasi silmään pistävät mutkat. Mutta ohi se pahin pian oli. Lujan toverihengen yhteensitomia ne olivat, ne parvet, jotka yläluokille ehtivät. Tunnuslauseena: Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta!
Vanha koulu… Harvoja tiedemiehiä se oli maalleen lahjoittanut. Mutta jos ympärille katsoit, näit kaikilla muilla aloilla eturivin miehiä, jotka se oli elämään ohjannut.
* * * * *
Vanha koulu…
Siinä se jälleen silmieni edessä kohosi. Oli kuin olisi vuosia kulunut siitä, kun sen viimeksi näin.
Katsoin…
Tummia varjoja vilahteli ikkunoiden ohitse. Tanssiin meneviä. Tanssista palaavia. Eräällä ikkunalaudalla istui kaksi. Poika ja tyttö. Ulos kuutamo-iltaan katsoivat…
* * * * *
Silloin alkoi se elää, vanha koulu. Muistoja tulvahti mieleeni. Muistoja vuosien takaa. Uniin ja unelmiin ne sekoittuivat. Yhteen sulivat. Kokonaisuudeksi muodostumaan pyrkivät.
Keskustana sinä, vanha koulu…