ENKÖ MÄ KOSKAAN VÄSY SINUHUN
Enkö mä koskaan väsy sinuhun?
Muut kaikki on olleet mulle kuin heinälle kastehelmi: yön huvitus, huomenen hely, mi kiiltävi hetken haihtuen tullessa tuulen ja kirkkahan auringonpaisteen.
Etkö sä koskaan sielustani?
Täytyykö näin minun aina, iäti istua rajalla itkun ja ilon, iäti tuntea ikävän polttavan, tuntea sairahan halun nähdä sun sulosi ain' yhä uudestaan, silmäsi samettiripsin, tukkasi pehmeän, tumman, käsivarttesi herkät muodot, vartalon köynnösnotkeen ja sulavan liikunnon rytmin, joka on kuin mainingin nousu ja lasku levollisen, lämpöisen — petollisen meren.
Haluun siihen mä nukun ja herään — herään ja nukun — ja uneni on vain: nyyhkytys — nauru — nauru ja — nyyhkytys uneni on —