KEVÄÄN TULO
Päivät pääksytysten yhtenä leimuavana auringon paisteena. Uusi, uhkea elämä herää. Nurmet viheriöivät, puut kiireesti silmuja avaa ja vanha, lakastunut lehti maassa rapisee ja liikahtelee. Sen alta pyrkii esiin nuori taimi tai herännyt hyönteinen, joka tahtoo lämmittävän auringon nähdä.
Metsät tuoksua tulvillaan ja iloa ja äänekästä elämää. Siellä on nakutusta ja viserrystä, siellä pulpahtavat purot lirisemään, virrat kohoo, ja salaiset vesisuonet jymyävät.
Valomeressä kylpee kylä. Talojen ikkunoilla palsamit kukkii, verenpisarat umppuja aukoo ja myrtit tuoksuvat tuohisissaan.
Naiset nauraen, avojaloin ja -rinnoin kantavat virrasta vettä kevätpesuja varten. Pääskyset lennellen ristiin rastiin rakentavat pesiään vanhojen, tuttujen tupien räystäiden alle.
Ja koko maailma on yhtenä ainoana suurena säveltulvana, yhtenä herkkänä, värisevänä tunteena ja kirkkaana ilon säteilynä.