KOLMAS LAULU.
Matka-sadut.
Ainehisto.
Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi (1-59). — Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen muisteli olevaksi — Kreetan saaren (60-123). — He saapuvat sinne, perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; — penaatit neuvovat Aeneasta pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189). — Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota Troijalaisille (190-267). — Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän Helenon, — maan kuninkaan (268-355). — Helenus, pyydettynä, neuvoo, kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462). — Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle (463-587). — Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). — Ankhisen kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718).
Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui, kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa: maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme 5 laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona, tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä; miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi, niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan, niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän, 10 nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden. Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa, — Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo, Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa 15 onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten, Aeneadaiks — nimestäin nimen johtain — niitä ma kutsun. Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille, suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle 20 taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti. Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta, että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit, 25 kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen. Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki, riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat, tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy. 30 Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren, kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon: kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva. Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn, kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet, 35 että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain. Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin — vaijennenk' vai kerronko —, kummun pohjasta kuuluu huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii: 40 "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä, hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku. Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta! Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku 45 haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi." Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa; säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun. Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle 50 antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan, kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi. Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi, puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta, hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa, 55 tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista, kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan, varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän. Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan, 60 saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan. Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis: haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost'; itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen. 65 Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo, kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin. Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle 70 kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta, mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein, jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo 75 kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi. Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa. Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi, 80 jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään. Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa: "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille 85 muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'! Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket? Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!" Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti 90 äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin. Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla: "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät 95 taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha! Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!" Febus näin, — mut silloinkos ilonen häly syntyy; missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki, 100 — Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis. Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät! Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta, joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto: 105 aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet; täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan, Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan, paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik' seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj. 110 Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt, idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve; tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät. Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä, tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan! 115 Eipä se kaukana oo, — jos Zeys vain auttavi meitä, kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa." Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit, härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo, myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen. 120 Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen, pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain. Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin, Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan, 125 Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet. Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto: Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo. Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli, 130 kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan. Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan, Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa, liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan. Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan, 135 huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi, turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin. Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina 140 riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti; ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja. Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo, Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan, min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä 145 vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis. Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla, kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat, joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä, 150 mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä; sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän: "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus, senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain. 155 Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas, jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki; lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme, linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta! 160 Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy tienoo, — Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, — muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest': Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi 165 kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen. Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi, taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut. Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet: hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita, 170 Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!" Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot; siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;) 175 vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron. Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks 180 kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä. Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle, Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra. Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa, Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa. 185 Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran? Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!" Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme. Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut; 190 lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla. Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas, silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot. 195 Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla. Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet. Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme. 200 Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa. Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä, päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin 205 näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun. Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta. Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren 210 Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno, muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät. Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan 215 vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina näljästä kasvot. Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat, 220 vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän. Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme, äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin 225 rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain: eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki; julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin. Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät 230 laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin, turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken. 235 Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon, 240 miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin. Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein, jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'. Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno 245 ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui: "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel? Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat? Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat, 250 joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis- tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin; ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen, 255 ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne." Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui. Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy — kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään, 260 vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa, lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut; siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit: "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin, 265 hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat. Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli. Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos, 270 Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät; kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa, maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn; Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään, myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne; 275 laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme; ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan. Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm': Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin 280 öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen. Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää, talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot. 285 Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi, uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin: "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!" Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon. Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta. 290 Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput; Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan. Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa, ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa, 295 vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, — maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi. Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla. Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat. 300 Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks, alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä. 305 Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa, hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä, jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui; vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen: "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek' 310 tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui, missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän! 315 Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs! Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni? Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?" Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin: 320 "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa, jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään, voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää! Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta 325 nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita, palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi. Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena 330 suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa. Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen; 335 harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi. Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas? Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas? Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä? Jonka jo Troijassa sull' — —. 340 Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa? Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!" Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes 345 nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui; hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa, kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti. Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan, linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks 350 kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan. Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti; pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan. Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja, ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti. 355 Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu. Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä: "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki; sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet, 360 tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat, kerros, — silläpä onnelliseks mun matkani muuten ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski pyrkiä Italiaan, — etähäisiä etsiä maita: oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno 365 loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille, kauhean näljän, — mitkäpä vaarat on välttäminen ens? Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?" Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen, kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään 370 irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi: "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra 375 säätää, vaiheet määrää, — tää satujeisi on kulku: joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno. 380 Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet, tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee, pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta. Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla, nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä, 385 Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar, ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet. Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen! Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät, 390 kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä, valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat: siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma. Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään; pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon. 395 Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota, min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu, karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan. Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi, Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään 400 Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna. Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat, alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät, purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä, 405 ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet. Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa; hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset! Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa 410 tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin, etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas; oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä, — niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, — 415 kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj' linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi. Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin 420 on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin. Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola, kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää. 425 Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis, joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan. On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää, aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää, 430 kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat. Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo, sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta 435 ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen: olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos, Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan. 440 Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut, järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät, raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää. Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet, 445 itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää. Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu. Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee, kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin, eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa 450 eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa. Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin. Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso, vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis, 455 ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis. Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain! Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin, kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva, neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas. 460 Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle. Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!" Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä, kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren 465 hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa, kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa, oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö, Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi. Antavi ratsut ja oppahat antaa; 470 airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme. Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen. Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi: "Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen, 475 suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä suojeltu, — sun Ausonian maa on; purjehdi sinne! Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla, kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus. Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika! 480 Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain." Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin, kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa; lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä: 485 "Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme, poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat, oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt! Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi; 490 näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi" Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin: "Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni; seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä! Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko; 495 ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette, jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla, toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä. Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun, 500 jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset, niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!" 505 Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten, jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka. Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret. Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona; soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit' 510 kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet. Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen, kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee, katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa; kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa, 515 Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin, kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin. Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa, antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme; purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan. 520 Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates: Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten. Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja 525 täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita, korkeella peräkeulalla seisten: "Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat, tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!" Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo 530 aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni. Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet. Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi 535 laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi. Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme laajaa laidunta käyvän, — kohtalojemm' esi-enne. Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat; käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma! 540 Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan. Rauhanki toivoa on!" — nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli; alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme; 545 suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit. Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit, käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita; heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet. 550 Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee, laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat. Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna, kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa 555 kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun; tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy. Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis; tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan. Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!" 560 Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle; siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin. Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten, aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme. 565 Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet; kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme. Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes; Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan. Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja, 570 vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna. Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu, pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa; liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee, paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset 575 lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu. On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta; 580 kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas. Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä. Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi 585 tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas, kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti. Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko, kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan, äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon 590 miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa. Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä; vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen, pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan. 595 Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui, seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi, itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta; 600 korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät! Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän; myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita. Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri, paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla! 605 Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta." Näin nimes hän; halaellen polvia, polvissa riippui vierren. Käskemme, ken olis? kertoa, myös suvust' mistä syntynyt? Tunnustamaankin, onni mi vainosi häntä? Its' isä Ankhises käden nyt vähänkään epimättä 610 nuorelle miehelle soi sekä mieltään pantilla tällä rohkas. Näitäpä hän pelon poistaen lausuvi vihdoin: 'Ithakon maast' olen onnettoman Odysseyn tovereita; mun nimen ompi Akhemenides, isän' ollessa köyhä, (oi, jos onni se kestänyt oisi!) mä Troijahan läksin. 615 Tännepä, kun vapisten nuo jättävät kynnykset julmat, luolahan Kykloopin avaraan toverit minut heittää unhottaen. Kotinaan täll' on verisist' aterjoistaan visvanen hirveä rotko. Hän, kauhea, its' ylettyypi tähtihin (semmoisen jumalat tuhon poistote mailta!); 620 vaikea nähdä hän olj, mut vaikeempi puhutella. Onnettomain sisälmyksiä söi se ja mustoa verta. Itse ma näin miten hän pari ruumista luvustamme julmalla kouralla taapäin temmaten keskellä luolaa paiskasi paateen, niin ett' parskunehest' verestänsä 625 kostuivat ovet; näin miten hurmetta tiukkuvat raajat söi se ja lämpöiset jäsenet varis hampahissansa. Ei vaan kostoa paits; ei kärsinyt tuota Ulixes, eikä nyt tässäkähän unohtainnut Ithakolainen. Kerran ruoasta kun sekä viinasta voivuttuansa 630 taivutti kaulansa tuo unehen, yli luolansa roikuin, julmana, oksentain unissaan verivisvoa, jossa uiskelivat jäsenet, — avuks suuria pyydettyämme siis jumaloita ja arpaa lyötyä, yhdessä kaikki hyökäten puhkomme keihään kärjellä hirveän silmän, 635 hirveän otsan all' yksinähän joka piileksi hällä, Argivo-kilven taikkapa Febon auringon laisna; vihdoin näin iloten toverein mepä kostamme surman. Vaan paetkaat heti, oi poloset, sekä rannalta köydet pankate poikki! 640 Sillä jon moisena onteloluolassaan Polyfemus vahtivi villasta karjaa ynn' nisät lypsävi, näillä mutkais-rannoill' löytyypi kamaloita Kykloopej' yltäänsä sadottain sekä korkeill' louhilla liikkuu. Kolmannen kerran kuun sakarat valollansa jo täyttyy, 645 kun elämää petojen saloloissa ma vietän ja kuiluin yksiksein ukuroiss' asuen ma Kykloopeja katson hirveitä, peläten jalkain töminääns' sekä ääntään. Kurja on ruokani: marjoja, kornelleit' kivekkäitä antavat oksat ja ruokkivat ruohojen nyhdetyt juuret. 650 Kaikkia tutkaillen, tään laivaston ensinnä rantaan näin tulevaksi. Ma tällen, keitäpä oisikin, päätin antaida; on kyllin ett' hirveän heimon ma vältin. Ennen te ottooten mun henkeni vain miten hyvään!' Tuskin lausunut nää oli, vuoren kun harjulla näemme 655 karjansa keskessä liikkuvan vuorenmoisena itse kaitselijan Polyfemon ja pyrkivän tuttuhun rantaan, — kauhean hirviön, aarniokkaan, pois jolt' oli silmä. Honkapa katkaistu kädessään tuken' olj sekä ohjas käyntiä; mut jälessään tuli villasat lampahat; ainoo 660 tuo ilons' olj, tuo lohtua soi kovass' onnessa hälle. Sitten kuin merell' ehti ja yllätti korkeat aallot, visvaa silmästään revityst' valuvaa pesi täällä, voihkaten, hampaitaan kiristäin; meren keskelle astuu, vaan ei kylkiäkään ylävii viel kastele aallot. 665 Siitäpä karkaamme vapisten pakohon me nyt kau'as, miehen ansiokkaan pelastain sekä katkomme hiljaan köyden ja ponnistain merell' airoin soudamme kilpaan. Astuntaans', äkätessähän, tuo päin pauhua kääntää. Vaan kun ei kädellänsä se voinunna haapata kiinni, 670 eik' ahistain syvängöll' ulapan voi vertoa vetää, nostaapi kamalan parun, jostapa kaikk' meren aallot järkähtyvät, pelästyi jota myös koko Italian maa, rotkoistaan syvimmistäkin kaikuen vongahti Aetna. Vaan Kykloopein kutsuttu kansa nyt metsistä, vuorten 675 harjuilt' töytää valkamahan sekä täyttävi rannan. Aetnan veikkoja seisovan tuimin katsehin turhaan näemm', ylettyin yläpuolelle taivahan pilviä päältään, — seurue hirmuinen: kuni harjulla tunturivuoren seisovat vänkeät tammet tai kävykkäät kyparissot, 680 tai kuni Juppiterin ikimets' eli horho Dianan. Ankara pelkomme saattaa laskemahan heti köydet minn' hyvähän sekä myötäistuulille laivoja kääntään. Toist' opastus Helenon meit' käski: Scyllan ja Kharybdin keskess' on tie, joka meill' yhenlaista kuoloa uhkas, 685 ellemme suunnalla kestäis; päätämme purjehet kääntää. Vaan kas! pohjoinen puhals nyt Pelorin ahingoilta kuin lähetettynä. Niin ohi kalliosuuta ma kuljen Pantagian, Megaran lahen, Thapsonkin alahikkaan. Näilläpä rannoill' luotsasi harhaillen takasin taas 690 Akhemenides, kumppani onnettoman Odysseyksen. Ompa Sicilian lahdessa saari, mi suojavi vastoin myrskyjä Plemmyrion, nimekseen joll' antovat vanhat Ortygia; tänn' Alfeon joen elidiläisen tehneen kerrotahan salatien meren alla ja suullas 695 sun, Arethusa, sicilialaisehen yhtyvän mereen. Kuin pitikin, maan suuria pyydämme auks jumaloita; sitten Helorin maan lihavan sivu, tulvanalaisen laskemme. Täältä Pakhynon korkeat louhet ja riutat myös sivuamme ja kaukana haamoittaa Kamarina, 700 jollen Sallima muutoksen kielsi, ja Gelonki nurmet, — hirveän pyörtehikkään Gelan virrasta niin nimitetty. Sitten korkea Akragas aarniomuurinsa näyttää kauas, — tuo tulisten hepojen ikisyntymä paikka —, tuulten suotua palmuhikas Selinuski sun heitän, 705 kynnellen salasärkistään Lilybein vedet vaikeet. Sitt' Drepanon mun valkama kuin perin surkea ranta suojasi. Tääll' usean meren myrskyn kestänehen jo mun isän' Ankhiseen, — surun', onnettomuuteni ainoon hoivan mie kadotan; parahin isä hylkäsit täällä 710 mun väsyneen, voi, niin monest' turmasta säilynyt turhaan! Eip' Helenuskaan tietäjä, muista kun julmista neuvoi, ennustanut tätä murhetta, eikäpä julma Celaeno. Tää oli viimeinen suru, tää ison matkani loppu. Täältäpä lähtien mun ajoi haltia rantamillenne. 715 Kaikkien kuullen näin isä Aeneas pakis yksin Onnen sallimistaan sekä matkoistaan täten kertoi. Vihdoin lakkas ja sen lopun tehtyähän levähtiihe.
Viitteet:
V. 6. Antandro oli merikaupunki Idan vuoriryhmän juurella.
V. 13. "Mars'illen pyhä maa", s.o. sotajumalalle Marsille pyhitetty maa, Thrakia.
V. 14. Lykurgosta kerrotaan, että hän ajoi viinin jumalan Bakkhon
Thrakiasta pois sekä käski kaikki viinapensaatkin hävittää.
V. 19. "Dionelaisemo" = Venus, jonka sanotaan olleen Dionen tyttären.
V. 35. "Getojen nurmet" se osa Thrakiaa, jossa Getit (vertaa
Massagetit, Goothit) olivat asumassa.
V. 66-68. Vanhat sivistyneet kansat panivat yleensä hyvin suuren arvon ruumisten hautaamiseen. Kreikkalaisten ja Roomalaisten luulon mukaan ei haudatta jäänyt kuollut voinut saada rauhaa Manalassa.
V. 75. Delon saaren, jota tällä paikkaa tarkoitetaan, kerrotaan ennen ajelehtineen pitkin merta, kunnes Apollo sen kiinnitti nykyiseen olopaikkaansa.
V. 76. Gyaros ja Mykonus ovat Arkhipelagin saaria.
V. 82. Ankhises oli vähää ennen Troijan sotaa ollut Delon kuninkaan
Anion vieraana.
V. 85. Thymberilainen on Apollon liikanimiä.
V. 104. Kreeta on nyk. Kandian saaren vanhempi nimi.
V. 108. Rheteum oli erään niemen nimi Troijan luona.
V. 111. Cybele-jumalattaren palvelusta, jota johtivat hänen pappinsa Korybantit, vietettiin salaisesti rajuilla asetansseilla ja vaskikastanjettejen tahi cymbalein helskyissä eräässä lehdossa frygilaisen Kybelen vuoren rinteillä. — Cybele kuvattiin leijonain vetämänä vaunuissa.
V. 115. "Tuulet viihdyttäkäämme" nim. uhraamalla. — Gnosian maa = Kreeta, jossa oli Gnosus'en kaupunki.
V. 121. Idomeneys oli eräs Kreetan kuninkaita, joka myös taisteli Troijaa vastaan; kun kotia palatessa häntä kohtasi myrsky, lupasi hän Neptunolle uhrata ensimmäisen, jonka kohtaisi, kotia päästyä. Se olikin hänen oma poikansa. Kun hän sittenkin tahtoi lupauksensa täyttää, nousi osa kansasta kapinaan häntä vastaan sekä karkoitti hänet pois maasta. Idomeneys läksi seuralaistensa kera Italiaan.
V. 124. Ortygia oli Delossaaren vanhempi nimi.
V. 126. Paros saarelta saatiin oivaa valkosta marmoria. — Naxos,
Dontisa, Olearon ja Cykladat ovat saaria Arkhipelaagissa.
V. 131. Kuretot olivat Kreetan vanhimpia asukkaita, jotka, tarun mukaan, näkivät Juppiterin syntymän ja peittääkseen lapsen itkua sekä pelastaaksensa tään, sen isänisän Saturnon (= ajan, omia lapsiansa nielevän jumalan) vainolta, helisyttivät vaskilevyjä. Tästä kiitokseksi teki jumalatar Cybele heidät papiksensa (Korybantit, Kuretit).
V. 156. "Dardanian" = Troijan.
V. 170. Korython oli erään Etrurian maan vuoren ja kaupungin nimi
(Keski-Italiassa).
V. 212. Siitä kuin Thrakialainen kuningas Fineos oli — toisen puolisonsa kehoituksesta — sokaissut edellisestä aviostansa syntyneiden lapsien silmät, sai hän rankaistukseksi Harpyijat niskoillensa, joista hän pääsi vasta sitten, kun oli tehnyt hyvän työn Argonauteille, jonka vuoksi nämät kiitollisuudesta ajoivat Harpyijat Strofadein saarille Välimeressä.
V. 270. Zakynthos, Dulikios, Samos, Nerito, Ithaka ja Teukate ovat kaikki saaria Joonian meressä.
V. 272. Laertes oli Odysseyn isä.
V. 275. "Merimiehien kammoma temppeli" sen tienoilla olevien vaarallisten karien tähden.
V. 280. Aktio on se paikka, jossa Oktavianus (keisari Augustus), Vergilion suosija, voitti meritappelussa Antonion ja anasti yksivallan itselleen v. 30 e.Kr.
V. 287. Aeneas lahjoitti, ajan tavan mukaan, voitetun kilpensä templille.
V. 291. Faiakilaiset olivat Korfun entiset kreikkalaiset asukkaat.
V. 303. "Jäljennös-Simoïsjoki", s.o. joki, jonka Andromakhe ja Helenus olivat niin troijalais-Simoïsjoen muistoksi nimittäneet.
V. 321. Akhilles oli rakastunut Polixenaan, Priamon tyttäreen, ja pyysi tätä puolisokseen. Vieteltynä Apollon temppeliin, muka morsiantaan vastaan-ottamaan, murhasi hänet siellä Paris. Tästä syystä teloitti Troijan valloituksen jälkeen Akhilleen poika Pyrrhus Polixenan tuon hautakummulla.
V. 328. Ledan tyttärentytär Hermione oli kihlattu Oresteelle.
V. 331. "Pahan työn vuoks." — Agamemnonin Troijan sodassa ollessa vietteli Aigistho tuon puolison Klytaimnestran, jonka suostumuksella hän tappoi Agamemnonin, juuri kun tää palas Troijan sodasta. Sama kohtalo olis kohdannut Agamemnonin poikaakin Orestesta, ellei tään sisar Elektra olisi hänet pelastanut. Orestes pakeni, mutta 8 vuotta myöhemmin palasi hän jälleen ja murhasi Aigisthon sekä äitinsä. Äitinsä murha ei suonut Oresteelle sinis rauhaa, kunis hän tuli Areopagin (tuomarikunnan) tahi, toisten mukaan, Minervan tuomion kautta viastaan vapautetuksi ja raivostaan päästetyksi.
V. 340. Andromakhe tahtoi kai jatkaa katkaistua lausettansa tähän tapaan: "on synnyttänynnä Kreusa", — vaan arvasi Aenean surullisesta muodosta, ettei Kreusa enään ollutkaan elossa ja katkaisee sentähden lauseensa.
V. 360. Klaros oli kaupunki Jooniassa V.-Aasiassa, jossa oli Apollon temppeli. Täällä ennustettiin laakeripuun palamisesta; jos se rätisi palaessaan, merkitsi se hyvää, — muuten päinvastoin.
V. 361. Lintujen laulusta ja lennostakin ennustettiin.
V. 376. "Satu" sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä kummallisia elon vaiheita (ruots. äfventyr).
V. 396. Etelä-Italian rantamailla, joita tässä tarkoitetaan oli niin paljon kreikkalaisia siirtolaiskaupunkeja, että sitä sen vuoksi kutsuttiin Suureksi Kreikaksi. — Hiukan jälemmin mainitut paikat olivat kaikki siellä. — Naryko, Lyktos ja Melibea osoittaa kreikkalais-siirtolaisten entisiä kotikaupunkeja joista he olivat Italiaan tulleet.
V. 420. Scylla ja Kharybdis olivat kaksi merimiehille vaarallista kohtaa Messinan salmen kummallakin puolella. Scylla (nyk. Scilla) on korkea, pienempien karien ympäröimä kallio Italian puolella ja Kharybdis (nyk. Kalofaro) on vaarallinen meren kurimus, joka, eräiden tuulten vallitessa, synnytti ankaran meren kuohun. Tarun mukaan oli loitsija Circe mustasukkaisuudessaan muuttanut Sardinian kuninkaan Forkon tyttären Scyllan merihirviöksi. — Kharybdis, Neptunon tytär, oli varastanut eräitä Herkuleen härkiä, josta syystä Juppiter paiskasi hänet salamallaan siihen merenkurimukseen, joka hänestä sai nimensä.
V. 441. Kumee oli kreikkal. kaupunki Kampaniassa.
V. 442. Avernon järvet luultiin olevan yhteydessä Manalan kanssa, siksi sanotaan niitä "haltiokkaisiksi." Nimi merkitsee suomeksi "linnuton", kosk'eivät mitkään linnut voineet viihtyä niiden luona, niistä nousevien rutollisten höyryjen vuoksi.
V. 466. Dodona oli erään Epiron kaupungin nimi, jossa oli Juppiterin temppeli ja ennustuspaikka (oraakkeli). Templin ympärille oli kattiloita ripustettuna, joiden soinnusta sitten ennustettiin.
V. 506. Ceraunilais-vuoret pohjoispuolella kreikkalaista Epiroa tunkevat Akroceraunian niemenä mereen, josta on lyhvin merimatka Italiaan.
V. 525. "Pikarin kruunaamiseksi" nimittivät muinaiset roomalaiset tapaa, koristaa uhratessa pikaria kukkaiskiehkuralla.
V. 534-35. "Itse", nim. kaupunki, "on kätkössä", niemen takana. Tämä hamina oli lähellä nykyistä Otrantoa.
V. 551. Herakles (= Herkules) oli tarun mukaan Tarenton kaupungin perustaja.
V. 552. Lacinia niemi, jolla muinoin oli Junon temppeli, oli vähän matkaa muinaisesta kreikkal. kaupungista Krotonista.
V. 553. Scylaceum, nykyisen Sqvillacen kaupungin seutu Bruttiassa, oli vaarallinen myrskyjensä vuoksi.
V. 578. Encelados oli eräs jättiläinen (Titaani), joka yritti valloittaa taivaan, mutta jonka Juppiter löi ukonnuolellaan ja laski Aetnan tulivuoren hänen vielä elävälle ruumiilleen.
V. 587. "Sydän yötä" sanotaan "ajattomaksi" tässä siitä syystä, kun ei taivaan kappalten liikunnosta voitu päättää, min verran yötä olis kulunut.
V. 687. "Pelorin ahingolta" s.o. Messinan salmesta.
V. 689. Pantagia on eräs pieni Sicilian joki, — ja Thapsus on niemen nimi Megaran lahden luona.
V. 693. Plemmyrion on myöskin niemen nimi, joka Ortygian saaren kera suojelee kuuluisan Syrakuusan kaupungin sataman.
V. 695. Alfeus on joki Kreikan maan Elis-maakunnassa, jonka hoettiin kulkevan meren alate ja yhtyvän sicilialaisen Arethusa-virran lähteihin.
V. 698. Helorin merikaupunki oli Syrakuusasta etelään.
V. 699. Pakhynon niemi on Sicilian eteläisin kärki.
V. 700. Kamarina oli Sicllian etelärannalla. Tään kaupungin luona oli suo, jota oraakkeli oli kieltänyt kuivattamasta. Siitä kiellosta eivät asukkaat huolineet, mutta siksipä pääsivätkin viholliset tään suon kautta kaupunkiin ja sen valloittivat.
V. 703. Akragas on vuoren nimi, jonka luona suuri, komeista rakennuksistaan kuuluisa Agrigenton kaupunki muinoin oli.
V. 705. Selinus oli melkoinen kaupunki Sicllian lounaiskulmalla.
V. 706-707. Lilybeum ja Drepanum (nyk. Trapani) olivat kaupunkeja
Sicllian länsipuolella.