SEITSEMÄS LAULU
Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.
Ainehisto.
Troijalaiset, haudattuaan Aeneaan imettäjänä olleen Kajetan, lähtevät purjehtimaan ja kulkien ohi loitsijan Circen maan, saapuvat Tiber-virran suulle (l-36). — Lation kuningas Latinus ja kolme ennusmerkkiä tämän tyttärelle Lavinialle tulevasta ulkomaisesta sulhosta (37-106). — Harpyijain ennustus Teukroille pöytien kalunnasta toteutuu, josta Aeneas päättää saapuneensa matkojensa päähän (107-147). — Aeneaan lähetit tulevat Latinon luo; tään hovin komeus (148-191). — Ilioneys pyytää Latinoa Aeneaan liittolaiseksi (192-248). — Latino, nähden Aeneaassa Salliman lupaaman vävyn, suostuu mielellään heidän anomukseensa sekä antaa niin heille samoin kuin Aeneaalle komeat lahjat (249-285). — Juno, havaiten harmikseen Troijalaisten jo pääsneen Italiaan, päättää kylvää, Allekton avulla, sodan syitä Latinolaisten ja Troijalaisten kesken (286-340). — Allekto vimmaa ensin Latinon puolison Amatan raivoon (341-403), sitten, tullen Ardeaan ja tekeytyen vanhan papittaren Kalybeen näköiseksi, saattaa unessa Turnon sotaraivoon (404-474) ja vihdoin saattaa Askanion haavoittamaan Tyrrheon tyttären Silvian kesyn hirven, josta syntyy tappelu Tyrrhenilaisten ja Troijalaisten välillä (475-539). — Allekto, täytettyään Junon tahdon, saa tältä käskyn poistua Manalaan (540-571). — Kansa vaatii Latinoa avaamaan Sodan portit, josta tämä kieltäytyy; Juno itse sen tekee (572-622). — Sotahan varustaiminen (623-640). — Runoilija, pyydettyään haltiain apua, rupeaa luettelemaan Aeneaan vastustajoita, jotka joukkoineen olivat: jumalain ylönkatsoja Mezentius ja tään hyvä poika Lausus, Herkuleen poika Aventinus, jätinmoiset Katillus ja Koras, Vulkanon poika Caekulus, Neptunon poika Messapus, parvensa vertahinen Klausus, Agamemnonin poika Halesus, Eebalus, Ufens, marruvilainen pappi Umbro, Hippolyton poika Virbius sekä varsinki Turnus ja amazoni Kamilla (641-817).
Hoitaja Aeneaan, Kaijeta, sa rantamillemm' oot jättänyt kuollessas ikimuiston; vieläpä nytkin kunnias seutua suojaa ynn' nimes hautasi paikkaa suuressa Hesperiass' osottaa, jos on tuoss' joku arvo. Hautaiset jalo Aeneas hyvin päätettyänsä, 5 haudalle tehtyäns' kummun, sittenkuin syvä tyyntyi aavikko, purjehtimaan läks taas sekä valkaman jätti. Tuulonen kiihoittuu yöks eikäpä matkoa kiellä kuutama kirkas, vaan valost' tuon kimaltain meri hohtaa. Circaelais-maan rantamitsenpa he soutavat ensin 10 lehtojen turmiokkain ohi, joss' rikas Auringon tytti lauluja kaijuttaa yhä, joss' upeoiss' palatseissaan polttavi yön valistukseks keedroa tuoksuavaa ja pirralla helskyttää ylen hienoista kudelmaansa. Täältäpä huokaukset, jalopeurojenkin ärät kuuluu 15 kahletta vastustavain, sydän yölläkin karjahtavaisten; täälläpä harjakkaat siat ynn' ometoissahan otsot raivoavat sekä ulvovat suurien suttenki hahmot, mitk' oli ihmisten näöstään häjy haltia Circe julmilla yrteillä lumonnut pedon muotohon, nahkaan. 20 Ett'eivät jalot Teukrot moisia hirmuja kärsis, ett'ei sais satamaan sekä julmille rantamill' laskis, purjehet Neptunus mukahaisilla tuulilla täytti ynn' ohi lietselän kuohujen, autellen paoss', saatti. Vaan jopa ruskoittaan rupes aava ja kannelta taivaan 25 Koitar kultainen rusovaunuistansa jo loisti, tuulet kun tyyntyivät sekä tuulosen hiukkakin vaipui aivan ja marmorityynellä pinnalla loiskivat airot. Täälläpä Aeneas ulapalta jo aimosan lehdon huomaa. Keskite tään Tiber juoksullaan tyvenellä 30 pyörtehineen nopeoineen, keltaishiekkojen kesken, tunkeutuu merehen; monet äärellään sekä yllään virran rannoillen, uran luo kotiunnehet linnut ilmoa helskyttivät säveleilläns' ja lehdossa lentel. Käskee kumppanejaan kulun muuttaa, käänteä keulan 35 maalle ja riemuiten lask virtaan kalvehikkaasen. Suoppas, oi Erato, kuninkaista ja seikkojen vaiheist', entisestäi Lation tilast', ennenkuin väki vieras ausonilaisillen sai rantamillen esikerran, kerron ja taistelujen ens' alkua mielehen johdan! 40 Neuvo'os, haltiatar, runojaa! Sodan julmasta kerron taistosta kuin kuninkaistakin, joit viha vei veritöihin, Tyrrhenain sotajoukosta, taistohonkin ruvenneesta kaikesta Hesperiast'. Isompain asiain näen juonen; suuremman alan työn. — Kuninkaana jo rauhassa kau'an 45 hallitsi vanha Latinus linnans' ja maans' levohikkaat. Faunon ja laurentolaisen immen Marikan me täänpä kuulemme vanhemmiks. Isä Faunon olj Pikus. Se kertoo sua isäksensä, Saturnus; sä oot suvun varhain alku. Suomasta hän jumalain oli poikaa vailla ja miehen- 50 puolta, kun poikansa kuollunna olj elämäns' kevähässä. Yksin vaan elelee kotonaan tytär aimossa linnass'; hälle kun miehelähän, avioon eht lähtemävuodet, kosjoivat koko Ausoniast', isostai Latiosta hänt' useat, kosioip' ihaninkin kaikista muista 55 Turnus, mainio es'isistään; kuninkaatarpa tuota toivoi saadakseen vävykseen erittäin halukkaasti. vaan kamaluuksilla sen epäjää jumalain monet aanat. Seisoi laakeripuu ylevän palatsin pihamaalla, lehvältään pyhä, arvostettu jo aikoja sitten, 60 minkä Latinus-taaton, kun alkoi linnoa laittaa Feebollen sanotaan omanneen, sen löydettyänsä; siitäpä johti hän myös nimen Laurento-maan asukkaille. Latvahan tään mehiläisparv — ihme on kertoa — tullen kirkkahan taivon tietä ja voimakkaast' tuhutellen, 65 tihjänä istuiksen sekä toistensa koipihin tarttuin oksasta lehväkkääst' alaspäin parv äkkiä laskeis. "Ulkoa päin urohon tulevaksi me näemme", nyt lausuu tietäjä koht', "tuonpäiseltä suunnalta rientävät joukot näihin tienoihin, ison linnan hallitsiaksi!" 70 Paits sitä kun sytyttään rupes soihdullaan pyhäll' uhrit, jolloin juur isän luona Lavinia neitonen seisoi, näyttävät — kauheeta — tään suortuvat ottavan tulta, loistavatkin hamoset kokonaan sähisten palavilta, säihkelevän kuninkaallisen tukkansa kuin jalon kruunun 75 kalleine kivineen: hän keltaisloistossa hohtain huuruten räiskyilee kipenöit' yli kaikkea suojaa. Ihmekkään näyn ennustavan kamaloit' otaksuillaan; sillä he ennustavat osaltaan sekä arvolta saavan kuuluksi tuon, mut kansaa uhkaavan sodan suuren. 80 Vaan kuningas aristettuna entehilt' arpomatempliin läks isän Faunon, joss' salost' Albunean ylävästä neuvoa hän kyselee, joss' suurin lehtojen lähde pulppuilee pyhän veen sekä löyhkää varjossa huokuu. Täält' Italon suku, täält' koko Eenotrilaisien maakin 85 ets epätiedossa neuvoa. Kun papitar tähän kantoi lahjat ja uhrattuin karitsain levitettyjen taljain päällä hän nukkui yön tyveness', odottain unelmoita: ihmehen laillapa hän monet väikkyvät aavehet huomaa, kuuleepi monet äänet ja nauttiipi jumaloitten 90 seuraa, Tuonelankin joellen alimmaiselle haastaa. Täällä Latinuskin isä luotteit' etsien itse nyt sata villaista karitsaa tavan jälkehen uhras; näiden vuodillen kasatuille hän laskihe sitten pitkälleen, kuin kuul äkistään lehikost' ylävästä: 95 "Ällös sie tytärtäs avioon latinaisehen kihlaa, poikani, taikkapa turvai häihin aikomihinne; muu'alta päin vävyt saapuvat, joiden heimo on vievä tähtihin maineemme; näkevätpähän tään suvun lapset hallitsevansa ja kiertyvän jalkojens' alla sen kaiken, 100 kumpaa kiertäess' Okeanoo min päivä on nähnyt!" Näit' isä Faunon oraakkeli-arpoja, yön tyvenessä saatuja neuvoja ei salannut sydämeensä Latinus, vaan jo ne lennellen yli ausonilaisien linnain laajalti kertoi maine, kun Laomedontien heimo 105 kiinnitti ruohoiseen rant'töyrähäsen aluksensa. Aeneas ylipäällikköin kera, kaunis Julus laskeuvat levollen ylevän puun oksien varjoon; laittavat eineitään sekä ruoholle ruokien alle laittelevat nisukyrsiä, — heit' tähän Juppiter johti —, 110 viljasan pöytänsä sitte he täyttävät maan hedelmillä. Syötyä ruokansa muun, kun käskevi heit' osunnainen puutos jäystelemään elon jäännöksen vähäsenki, kun käsin hampainkin nää tarttua rohkenivat nyt uhrinleipihin eivätkä pöytänsä kyrsiä säästä: 115 "Hei! vain täydymmekös jatustaa myös pöydätki?" virkkaa Julus suottaillen, — tämän vainen. Se lausepa kuultu ensinnä vaivoillen lopun tek; ens lausuvan suusta sen isä huomas ja vaikeni Luomasta hämmästyneenä. Kohtapa lausuu: "Terve, o maa, min sääsi mull' Luoja, 120 tervepä teillenkin Troan uskolliset Penaatimme! Täss' koti, täss' isänmaamm' on! Sill' isä mulle Ankhises näitä, — nyt muistan, — kohtalojen salauksina kertoi: 'Muonas syötyä kun pakottaa sua, poikani, nälkä, tultuas oudoill' äärille, pöytiäkin kaluamaan, 125 niin kodin toivoa voit väsyneenä ja siellä sä muista oitis ens' asuntos rakentaa ja ne muurilla kiertää!' Tää olj se nälkä ja tää vihoviimeks ootteli meitä, onnettomuuksillen lopun tehden. Siksipä riemuiten juur auringon yletessä 130 tutkailkaamm', mikä maa tahi ketk' asukkaat ovat täällä, miss' ovat linnatkin, satamast' eri suunnille lähtein. Juppiterin pikarj olkohon tää! Rukouksilla taattoo Ankhisest' anokaat sekä viiniä pöytihin tuokaat!" Näinpä hän lausuttuaan, sitt' tammen lehvällä päänsä 135 kaunistaa sekä paikan Henkeä kuin jumalista vanhinta Maata ja Nymfejä, outojakin tähän asti virtoja myös anelee, Kointähtiä sitte ja Yötä. Troijanki Juppiterii, frygilais-emoaan tämän jälkeen, kumpaa vanhempaans' alimaasta ja taivosta pyytää. 140 Kolmasti selvään täss' isä kaikenvaltias korkeelt' taivaalta jyrähdytti ja välkkyvän, hohtavan kultaa jänkän, järkytetyn kädellään, yläkannella näytti. Tuost' leviää heti pitkin Teukrojen joukkoja maine, päivän joutunehen, jona nostavat aijotut muurit. 145 Kilpaan valmistavat aterjoita ja oivasta enteest' määräävät iloten pikareita ja kruunuja viinin. Juuri kun huominen olj valollaan Koi alkanut maita kirkastaa jokapaikasta, — kaupungin rajat, kansan rannatki tutkivat; täss' on Numikon lähtehen silmä, 150 tää Tiberin kymi on; asukkaat tääll' urhot Latinot. Poikapa Ankhisen valiten sata airutta kaikest' kansasta, lähteä käsk kuninkaan yleviin varustuksiin, saattamahan Pallaan levon tarjousmerkkejä tälle, lahjoja viemään myös uroholle ja rauhoa pyytään. 155 Joutuvat käskyjäns' täyttämähän sekä askelin kiirein lähtevät. Vaan matalall' ojall' itse hän muureja määrää, maiseman perkailee sekä rannalla ens'-asunnoita, leirin laatuhun, hän sakaroilla ja vallilla kiertää. Vaan jo Latinoin tornien huippuja, päätettyään tien, 160 suojiakin näkevät sekä astuvat linnahan miehet. Poikaset kaupungin edustalla ja kukkea nuoruus harjottelei hevosilla ja tuhkassa vaunuja ohjaa; jäykkiä jousia nuo virittää tahi norjia käellään peitsiä paiskovat, nää kehottaa kisajuoksuhun, taistoon: 165 ennalta ratsastaen hevosella kun kertovi airut hallitsiall' ikävanhalle vankkoja miehiä tulleen, outoja vaattehiltaan. Tää suojihin kutsua käskee; valtio-istuimell' its' istahtaapi hän sitten. Suuri ja aimohikas, satapatsahinen hovi jylhä 170 olj mäell' linnan, — laurentolaisen Pikon palatsi, arvokas puistoistaan, pyhityksestä es'-isienki. Täälläpä valtansa saada ja ensin vitsansa nostaa hallitsiain oli määränä; tää hovinaan oli templi, tääll' aterjain pyhät paikat; teurastettua oinaan, 175 tääll' isät istumahan yhä pitkiin pöytihin käivät. Myöskin muinaisten isien rivittäin kuvat vanhat ceederist' tääll' olivat, Italus isä ynnä Sabinus, viinin kylväjä, jonk' kuvan all' oli koukero sirppi, ukko Saturnus ja Januksen kaks'otsanen patsas, 180 seisoivat etehistössä muinaiset kuninkaatki, jotk' isänmaataan puollustaess', sodass' surmansa saivat. Paits sitä olj aseheit' templin ovipielillä paljon, kiipperät kirvehet riippuivat sekä voitetut vaunut, töyhtötkin kypäräin sekä porttein kookkahat teljet, 185 peitset ja kilvet, myös sodass' saadut laivojen keulat. Auguri-valtikkaa piti istuen, lyhvähän mekkoon verhounneena, vaan vasemmallaan kilpeä kantoi orhien hiltijä Pikus; tuot' avioks halutessaan, koskien kultasin lehvinehen sekä myrkyllä muuttain, 190 loiht' tikaks Circe ja tuon sulat kirjaili värikkäiksi. Templissä täss' jumalain sekä es'isien lavitsalla istuen Teukroja luokseen suojihin käski Latinus; sitten näin sisähän tuleville hän tyynenä lausuu: "Dardanidat sanokaat, — mehän tunnemme niin kotimaanne 195 kuin suvunkin; siis tiettyinä tuletten ulapalta —: mik' on asjanne? Tai mikä syy alukset, mikä puute niin monien merien läpi vei teit' Ausoni-rantaan? Tien erehdyksestäkös vai myrskyjen heittona tänne, — jot' usehin merimiehet kärsiä saa syvängöllä —, 200 virran rannoillen tulitten, satamaan pysähdyitte? Älkäte peljätkö vierailuu Latioss' eli kansaa kummastelko Saturnon, mi laitta ja kahlehitt' tyyn' on, alttihist muinoisen jumalan pysyen elinlaissa. Muistanpa vielä, — vaikk' ajan vuoks jotenkin hämärästi —, 205 ukkojen Aurunkkomaan hokeneen, ett' tienoita tältä syntynyt Dardanus olj Frygian varustuksill' ast' tullut thraakialais-Samohon, jota nyt sanotaan Samothrakeks. Täältäpä lähtenehen Korython, min Tyrrhenien maast' taivaan tähtihikkään hovi kultanen istumellensa 210 ottaa; näin jumalain sekin kartutti alttarijoukkoo." Lausunut olj; vaan Ilioneys puhett' tään täten vastaa: "Oi kuningas, Faunon jalo taim', ei synkeä myrsky saattanut turvaumaan meren heittona maihinne meitä, eikäpä tähtönenkään tahi rannikko harhahan vienyt: 215 vaan tahallamme ja tarkottain tähän kaupunkihinne läksimme maanpakolaisina vallasta, min näki muinoin suurimmaksi Olympon huipulta nouseva päivä; Juppiter on sukumm' alkuna; Juppiter Dardanon kansan es'isä on; kuningas, tuo Juppiterin sukulainen, 220 Troijan Aeneas ovilles on laittanut meitä. Mimmoinen kamalasta Mykenesta puhkesi myrsky Troijan maan ylitsen, mill' onnella kumpikin puoli, Euroopan sekä Aasian maanosa, törmäsi yhteen, tietty on, vaikk' urannoill' erottais ketä keskellä neljän 225 vyöhykkeen värin päivän polttama autio vyöhyt. Tuostapa tulvasta niin usean vaeltain meren kautta etsimme suojaa pient' isänmaan jumalille ja rantaa rauhaisaa sekä kaikkien omaa, vettä ja ilmaa. 230 Emmepä maallenne oo häpeäks' eik' heikkone teidän main', ei semmoisen teon kunnia raukene koskaan eik' Ausonit laskenehens' kadu Teukroja maahan. Aeneaan kautt' onnen ma vannon ja myös käden vahvan, koetetun niin levon aikana kuin sodass' ynn' asehissa, 235 ett' useat ovat kansat (meit' älä halveksi, joskin ensinnä kannamme rauhan nauhoja, nöyrästi pyytäin!) meit' ovat liittoonsa halunneet, anoneet monet kansat. Vallallaan jumalain mut Luoma on maitanne meitä käskenyt etsimähän. Täält' Dardanus syntynyt on, näet; 240 tänneppä vaativi, käskyillään pakottaapi Apollo tyrrhenalais Tiberin, Numikon pyhän lähtehen luokse. Pait sitä muinais-onnemme pieniä lahjoja sullen hän lähettää, pelastaa min Troijan liekistä voitiin. Tästäpä maljasta Ankhises isä alttarill' uhras; 245 tää Priamon puku olj, kun sääntöjä hän tavan jälkeen kansoill' laati; hän suo pyhän kruunun ja valtikan ynnä vaatteita, töit Ilion naisten." Ilioneyn puhuessapa näitä, Latinus nyt katsoo tuijottaa ajatellen ja istuu liikkumatonna, 250 katsetta kääntäen sinne ja tänn'. Ei purppura kaunis hallitsiaan teho eik' teho valtikkakaan Priamon niin, min vert' tyttärens' harkitsee avioita ja häitä, min vert' arpaakin Faunon sydämessänsä miettii: tässähän tarjotahan vävy tuo etähäisestä maasta 255 lähtenyt Salliman kautt', samanlaisella arvalla valtaan kutsuttu; tään hoetaan suvun kunnoltaan eteväksi koituvan, myös koko maankin ett' anastaisi se kerran. Vihdoin näin iloten nimes: "Ennettä, aikomustamme auttakohot jumalat! Mitä, Troijan mies, anot, suodaan; 260 lahjoja halveksi en. Ei johdattaissa Latinon teilt' ole puuttuva maan lihavuus eik' aartehet Troijan! Tulkohon Aeneas, jos meitä hän niin himaroitsee, jos haluaa tutuks tulla ja kutsuttaa toveriksi, tulkohon, älköönk' ystävän kasvoja hän varoelko! 265 Rauhamm' on tehty, kun vaan kuninkaan kätehen käten' yhtyi. Nää kuninkaallenne vastaukseks takasin te nyt viekää! On tytär mulla, jot' ei avioon oman maan asukkaalle antaa suo isänmaan monet temppeli-arvat ja taivaan ihmehet; ennustavat vävyn saavan maast' etähästä, 270 jäävänkin Latioon tähän; nää suvullaan ovat meidän arvomme tähtihin vievät. Sen juuri ma vaativan Luoman tuumailen sekä suon, jos mieleni oikean arvaa." Näin nimes, sitt' orihit koko joukollen valikoi, joist' uhkeina kolm'sataa tallissa korkeass' seisoi. 275 Kaikille Teukroillen heti käskevi sarjassa johtaa purppurahan, koruloihin verhotut sukkelasääret. Näidenpä rinnalla riippui kultaiset koristukset; kullasta loistellen nuo kultaa keltasta järsi. Aeneaallen poiss' olevall' luvataan parivaunut, 280 liekkiä huohottavat hevot, aetheri-heimosta siinneet, noitten laatua, joit' isältään salahan oli Circe loihtija vaihdokkaast' emäst' siitätellyt sekalaisiks. Näinepä lahjoineen ja Latinon viestine ratsain Aeneadat palajaa kopeoina ja rauhoa tuovat. 285 Vaan kas! taas palaten tuli Inakholaisesta Argost' Juppiterin tyly puoliso, kulkien ilmojen teitä, kun ilosen näki Aeneaan sekä Teukrojen laivat seelt' etähältä, Sicilian saaren Pakhynosta saakka. Suojia laitettavan näki, luotettavan jo nyt maahan, 290 laivatkin hylätyiks. Pysähtyi surun katkeran tuntein. Päätänsä hän pudistellen näin sydämestänsä lausuu: "Haa, vihattuu sukua'! Frygilaisten Sallimallemme vastaist' onnea! Hukkuikos Sigeon ketoloilla, sainko sen vankeuteen otetuks? Onk' syttyen Troija 295 miehiä kärventänyt edes? — Siis tulen kuin sotajoukkoin keskite löysivät tien. Kai tenhoni uupuen vihdoin luopus' ja hylkäisin vihan ankaran kyllästyneenä? Rohkeninhan isänmaast' ajetuita ma seurata suuttuin kautt' ulapan, pakolaisia vainotakin ulapalla! 300 Tenhotta on maan, taivonki voimat Teukroja vastaan! Mink' mua voivat Syrtit, Scylla ja laaja Kharybdis auttaa? Pääsiväthän Tiberin haluttuun joen uumaan, huoleti myrskystä kuin minustai! Lapithain tylyn voihan kansan Mars hukuttaa; jumalain isä itsekin myönsi 305 muinaisen Kalydonan Dianan kostojen uhriks. Syy Lapithain mikä tai Kalydonan olj kärsiä tuota? Vaan minä Juppiterin jalo puoliso koettelematt' en jättänyt oo niitäkään: mink' voin poloinen? Mihin kaikkeen käännynki, vie yhä Dardano voiton! Ell'ei ole kyllin 310 tenhoni suur, niin noit' anon auks, mitä jäänyt on vielä: jos en voi jumaloita ma voittaa, taivutan Tuonen. Olkoon, ett'en ma voi Lation heit' estellä mailta, Sallittu ett' on järkähtämättä Lavinian nainti, vaan hidastuttaa, viivyttää nää seikat ma saatan; 315 vielähän kumpaisen kuninkaan voin vainota kansaa! Täll' omiens' telotuksella yhtyköhön vävy appeen! Teukrojen kuin Rutuloin veri huomen on lahjanas, impi, kaasonas on sodan haltiatar! Ei vain tytär Cisseyn raskaana tulisoihdusta synnyttänyt aviossaan 320 tulta; on toinen Paris sekä tuommoinen Venuksellai poika ja taas kamalat tulet uudessakin Pergamossa." Niin pian kuin nimes nää, hän julmana laskihe maahan; kutsui Syöjättärein sisaren, surun tuovan Allekton mantuhisest', umeast' asunnosta, joll' on sodat julmat, 325 vainot ja viekkaudet, tuhokkaat tihotyöt sydämellä! Inhoo tuot' isä Pluto ja inhoavat Manalanki siskot hirviötä: niin tihjähän muotoa muuttaa, niin kamalat ovat kasvons' ja niin kähykyistä se kiehuu. Tuotapa kiihoittaa sanoillaan, täten lausuen Juno: 330 "Teeppäs palvelus tää minullen, Yön tuottama tytti, tää työ, että mun kunnia murtumatonna ja arvon' järkkymätön ois eik' avioihin voisi Latinon yhtyä Teukrot eik' asettuu Italoin rajallenkaan. Voithan veljetkin yks'mieliset taistohon saattaa, 335 voit sytyttää vihaliekkeihin kodit, suojihin ruoskat voit, Manalan tulet pistää; on tuhannet nimet sulla, niin monet keinoski on vahingoittaa. Keksipä juoni, rikko'os solmittu liitto ja kylväös sie sodan syitä; nuoriso tahtokohon, halutkoon sotahan, ruvetkoonki!" 340 Siitäpä Syöjättären mujuloitaan täynnä Allekto ens Latioon, Laurenton korkeahan tuli kansan valtian linnahan ynnä Amatan tyynehen suojaan; tuotapa puuhaavaa Teukroin tulon, Turnonki häitten tähden tuskottivat useat naishuolet ja harmit. 345 Tummista hiuksistaan tähän haltiatar jopa kärmeen heitti ja rinnan luo sisällen povehen tämän peitti, että hän raivoten hirmullaan pelottais koko perheen. Tuo pujahtain pukimen välihin sekä patjahan rinnan, koskemataan vähintään matelee sekä hourivan pettää, 350 muuttaen myrkylliseks sydämen; kyy kaulassa muuttui kultaiseks isoks renkaaksi tahi pitkäksi nauhaks, kietoupi hivuksiins', jäsenilläkin liukkahast liikkuu. Vaan kunis ens hivurutto se, tarttuen kyyn mujuloista, tuntonsa turtuttaa sekä luillen tuo tulehduksen, 355 eikäpä henk' koko rinnassaan viel' syttynyt liekkiin, leppeämmin nimes hän, valittain emojen tavan jälkeen tyttären vuoksi ja myös frygilaisten häittenki tähden: "Troijan maanpatollenko Lavinian suot avioksi, oi isä? Eik' tytärtäs, eik' itseäs sull' ole sääli? 360 Etkö sä äitiäkään sääl, min ens tuulella jättää, pois merellen paeten, tytön vieden, se vilpikäs herja? Eik' Troan paimen näin Lakedaimonihin pujahtainnut, Ledankin Helenan eik' Troijan linnahan vienyt? Miss' omatuntosi on? Miss' entinen heimosi huoli, 365 Turnollekin sukulaisille niin monest annettu toive? Maasta Latinoill' oudosta jos haetaan vävy, jos tuo varm' on ja jos isän Faunon huolettavat sua käskyt: kaikenpa maan, mikä on erällään erinäisenä meidän vallasta, vierahaks katson; tuot' osottaa jumalamme. 370 Turnonki on, jos tutkitahan suvun ens perijuurta, Inakhus, Akrisius isinään, sukuns' alku Mykene." Turhaan tuhlattuaan nämät lausehet, kun hän Latinon huomaa vastustavan, kokonaan sisälmyksihin hivuu kärmehen myrkkysä rutto ja valtaa tään kokonansa: 375 silloinp' onnettomin kamaloitten raivojen alla hulluna riehuu pitkin kaupunkia rajusasti. Lentäen niinkuin hyrräkin koukkuisan kepin alla, kun sitä kierryttävät pojat ympäri huonetta tyhjää, innolla leikiten, suuressa kierross'; se hyrräten kiertyy 380 kiepoitettuna nauhalla: tuotapa pienosten joukko ymmärtämätt' imehtii sekä hyrrän lentoa katsoo; vauhtia läimäykset enentää: tuot' ei hitahammin juosnunna hän läpi kaupungin sekä julmien kansain. Vieläpä metsiinkin, nimittäin sitä taiaksi Bakkhon, 385 raskaampaan rikokseen ruveten sekä hullummaks tullen, kiitää, tyttären siell' lehokkaihin vuorihin kätkee, Teukroin ett' aviost' hänet estäs ja häät hidastuttais. "Bakkhus ohoi!" — hän kirkuen ansainneen tytön yksin huutavi sun. Sun kunniakses hänen pehmeät thyrsot 390 ottavan, sull' tekevän kisajoukot ja hoitavan hiuksens, kertovi maine; nyt raivon vimmoamat emot tempaa mielissä yht'aikaa sama hulluus, lähteä ko'ista. Hyljättyään kotins', ulkona häiläsivät hajahapsin. Vaan muut kirkuillen ulinallansa täyttävät ilman; 395 turkiksiin puettuina he kiehkurasauvoja kantaat. Itseppä keskessä hän kulettaa pikisoihtua riehuin, laulaen tyttärelleen sekä Turnolle häärunoloita; rauhattomin verikatsehin vilkkuillen äkist huutaa kirkuen: "Voi, emot! Ketk' Lation vain naisia ootte: 400 säälii jos kenenkään sydän tuntehikas katalinta vainen Amataa, jos emon oikeuden suru vaivaa: päästäkäten tukan nauhat ja raivous-tanssihin käykäät!" Näin läpi korpien kuin petojen lymypaikkojen kesken Allekto kuninkaatarta Bakkhon vimmalla vaivaa. 405 Sitten kuin näki kyllin kiihyttäneen aluks raivon, mullistaneensa Latinon aikehen kuin koko perheen: oitis haltiatar häjy tummilla siivillä täältä lähtee urhokkaan Rutulon varustuksihin, — mitkä akrisilais-Danaen sanotaan väelleen rakennelleen, — 410 joutuhun leyhyttäin Eteläll'. Isät Ardeaks ennen paikkaa kutsuivat: "Suur Ardea" on nimens' nytkin, vaikka jo suuruus men'. Ylevissä sen suojissa Turnus nautti jo parhaillaan sydän yön miel'tehtosta unta. Päähänsä Allekto häjyt kasvot ja hirveän hahmon 415 riisti ja muuttihen tuost' ijäkkään akan muotohon; otsan kurttuihin rumihin rypistäin, pani valkeat nauhat harmaihin hapeniins; pään seppelsi sitt' olivilla; Junon temppelin on papitar Kalybe olevinaan. Näin nimeten näkyviin hän nuorelle miehelle astuu: 420 "Turnus, oisitko niin monet vaivat tuhlannut hukkaan? Sietäsitkös Teukroin pakolaisten valtios kiertää? Kieltävi sult' avion kuningas, sodan kautt' haetutkin myötähiset: etämailt' haetaan Lation perillistä. Mennös, pilkattu, torjumahan vast'mieliset vaarat, 425 pelmuta Tyrrhenin kansat, Latinoille lepo tuota! Näitäpä sullen mun, makasit kun yön tyvenessä, ilmoittaan its kaiken voipa Saturnia käski. Siispä sä uljaasti sotahan väki valmista, taistoon linnasta lähtemähän, frygilais-päämiehine polta 430 kaunistetut alukset, jotk' laskivat sorjahan virtaan! Tään jalo taivahisten väki käsk. Kuningaski Latinus jos epäjäis avios eik' huolisi käskyjä kuulla, vihdoin huomatkoon, kokekoon Turnon asehissa!" Nuoripa mies papitart' ivaten näin vuorohons alkoi 445 vastaamaan: "Tiberin urahan alusten tulemasta ei, kuten sie otaksut, vihi kuuluvistan' ole jäänyt; moisia hirmuja mull' älä syöttele; eip' ole meitä unhottanut kuninkaallinen Juno. Vaan sua vanhuuden höperyys, äkinnäis tapauskin 440 turhaan huolilla, oi emo, vaivaa; — tää, kuningasten aikoess' otteluhun, papitart' tekokauhuin peijaa. Huolenas on jumalain kuvat, temppeliensäkin hoito; vaan sodass' ottelevat urohot sodast', rauhasta säätkööt!" Näistäpä lauseistaan vihan liekkihin leimaht Allekto. 445 Mut puhuvan, urohon jäsenet äkist ottavi hirmu; silmänsä tyrmistyvät: niin Raivotar kyist' uhiseepi, niin oli muotonsa hirmuinen. Tuo silmiä kiertäin säihkyviä, hitahaista ja haastamahan yrittäivää muuta, sen esti, kaks kärmettä kiskaltain nivuksistaan, 450 ruoskillaan sivahutti ja nää lisäs raivoavaisna: "Oon se, jot' vanhuuden höperyys, jota heikkous myöskin hallitsiain käetess' sotahan kamaluuksine peijaa. Katsos näit'! — Olen Raivottarein sisaruksien seuraa, mie käsissäin sodat, surmanki kannan." 455 Miehyttä kohti hän näin nimeten tulen viskas ja oiti mustan kiiltelevät sytykkeet kytevät sydämess' sen. Hält' unen katkaisee iso hirmu ja luit', jäseneitä, pitkin ruumistakin hikitulv' valelee. "Tamineeni!" hurjana huutaa, näit' hakien sijaltaan, kamarista. 460 Riehuu taistelun kiihko ja turmiokas sodan hulluus, varsinkin viha; aivan kuin risuvalkea, koska suurella räiskeellä viriää vask'kattilan alla, nestehet kun yli kuohuvat kiehuin, kun vesihöyry kiehuilee sisässään sekä vaahtoilee yli reunain; 465 ei patahan sovi ves', mut mustana huuruvi ilmaan. Rauhan rikkonehen Lation kuninkaan tykö lähtöön nuoria urhojahan komentaa, varustautuen käskee suojella Italiaa, rajalt' torjua pois vihamiehen; vertahisen olevans' molempain, Teukroin ja Latinoin. 470 Kun oli lausunut nää, jumalill' lupauksia tehnyt, toisiahan sotahan Rutulot jopa yllytti kilpaan. Tuotapa viehättää jalon muotonsa ryhti ja nuoruus, es'isät tuot' kuninkaat, tätä taas käsi kuulusa töistä. Silloin kuin Turnus Rutuloit' uromielellä täyttää, 475 Allekto Teukroin luo stygilaisilla siivillä rientää, uusine vehkeineen tähystäin tilan, miss' soma Julus rannalla pyytämäss' olj satimilla ja joutsella riistaa. Koirihin tääll' äkistään rajun raivon Kokytian neito laittaa, koskettain otusvainulla kuonohon näiden 480 hirveä vainoamaan tulisesti; se ensinnä syynä vaivoihin oli, tää sotahan väen kiihytti mielet. Löytyipä jalonmuotoinen, isosarvinen hirvi; temmattuaan emän nännistä, hirveä Tyrrheni-poikuus syötti ja Tyrrheus isä, jonk' kuninkaan oli karja 485 hoidettavissa ja laajoill' laitumill' uskottu kainta. Käskyjä tottelevaa sisar Silvia hellästi varsin kaunisti, kierrellen tämän sarviin kiehkurat sorjat: hänp' elukkaa suki myös vesin puhtahin huuhdeltuansa. Tottunut tuo sivelyyn, emäntänsäkin pöydästä ruokaa 490 saamahan, metsissä kuljeks, vaan takasin palas yöksi myöhään itsestään kodin tuttuihin veräjöihin. Metsästäväisen Julon raivosat koiratpa tuota vainosi harhoavaa, kun uimahan virtoa myöten olj osunut sekä rannan ruoholla hellettä poisti. 495 Itsepä Askanius, haluten ylistyst' erityistä, käyrällä joutsella nuoltansa tähtäs eikäpä käeltään harhoavalt' apu haltian puuttunut, vaan suhahtain tuo vinhasti tunkeusi läpi vatsan kuin sisälmysten. Mut elokas satutettuna tuttuhun riens kotisuojaan, 500 huudellen navettoon tuli, joss' ometan verissänsä täyttääpi valituksilla aivan kuin avun pyytäis. Yhtenen lyötyähän käsiään ens Silvia sisko kutsuu auttamahan sekä tuimia miehiä huutaa. Hällen (sill' lymys tyynissä metsissä tuo häjy rutto) 505 äkkiä auks tulevat: tää kärvettyneen karahkan, mut tuo aseheks toi raskaan pahkurarangan: min vainen sai käsihin kukin, sen viha nuijaksi tek'. Väen kutsuin Tyrrheus, tammea nalkkine kuin ajetuin parahillaan neljäksi halkaisi, vihastuin kovin tempasi kirveen. 510 Vaan häjy haltiatar, lymystään vahinkoon sopivaksi nähtyähän ajan, nous ometan katollen ylevälle; harjalta tää hätämerkin suo sekä Tarttaron äänen käyrällä torvellaan torahuttaa, jost' koko lehto äkkiähän vavahtui sekä raikuivat salokorvet. 515 Kuulipa tuon Trivian järv kauas, kuulipa Narin virtaki valkoinen rikinve'estä, Velinonki lähteet; tuost' arastuin emot painoi rintahans' poikasiansa. Silloin äänellen, min hirveä soi sotatorvi merkiksi, rientävät temmattuaan aseheks kuka minki 520 joutuhun maanmiehet urokkaat; myös Troijanki miehet Askanioll' avonaisesta leiristä lähtevät auksi. Laitetahan sotarinnat. Eikäpä taistella enään maan tapahan kovin nuijin ja kärvennetyin karahkoinkaan: kaks'teräkirveellä sotivat sekä laajalti musta 525 seisoo miekkojen paljastettujen joukko ja aseet, päivän paisteessa kajastain valon pilvihin, kiiltää: niinkuin aalto kun ensin tuulella vaahtoell' alkaa, vaan vähittäin meri yltyy, aaltoja ain' ylemmäksi nostaa, pohjankin perukast' kunis pilvihin töytää. 530 Nuoren miehenpä tuoss' eturinnasta viuhuva nuoli, — Tyrrheon vanhimman pojan Almon —, jo kaatavi; sillä kulkkuhun kiinn' osui surman nuoli ja ääntimen kosteen tien tuo sulki ja hentosan vei elons' hurmehellansa; ympärillään urojen monet ruumiit, vanha Galaesus 535 kaatui, rauhan kun vuoks välihin läks: mies mitä hurskain tää oli, ausonilais maa-konnuiltaan mitä rikkain. Lammas-kaatraa viis oli hällä ja viis oli laumaa laitumillaan sekä myös sadall' aatralla kynnätti maata. Näinpä kun taistellaan tasa-onnella kenttiä pitkin, 540 voimakas Syöjätär täytettyään lupauksen, kun taiston sai veriseksi ja miestapot kuin myös tappelut alkuun sai, Hesperian jätti ja taivaan ilmojen kautta kulkien, Junolle voittajan ilkkuvall' äänellä lausuu: "Näets' jopa aikahan sain rajun riidan tappelun kautta! 545 Koetappa taivuttaa sovintoon sekä liittoja laittaa, Teukroja kasteltuain Ausonian hurmehen vuolla! Vieläpä teen tämänkin, jos mulle on tahtosi tietty: taisteluhun rajakaupungit kavaluudella saatan, mieliä yllyttäin sodan turmiokkaan ikävällä, 550 ett' ylen ympäri rientävät auks; asehill' arot täytän." Junopa virkki: "Jo lii'aksikin petost' on sekä kauhuu! Saatuna on sodan syyt; käsikkäin asehill' otellaan jo. Jop' asehet veristää veri, jotk' käsihins' osauntui. Tämmöiset aviot sekä moiset viettäköhöt häät 555 kuuluisa Venuksen suku, its' kuningaski Latinus! Ei sua sallinut oo ylä-ilmoissa vapahasti liikkumahan isä tuo, joka suuren Olympomme johtaa. Lähteös täältä! Ma, jos jotakin jäis työkseni vielä, itse sen toimitan." Nää sanat hälle Saturnia lausui. 560 Tuopa nyt kärmeistä sähäväiset siipensä nostain matkustaa Kokyton majahan, ylä-ilmasta lähtein. On kesk' Italiass' sija, juurella tunturivuorten kuuluisa, perin laajaltikin myös mainehelt' tuttu, Amsankton noro; tihjöill' oksilla tuon joka suunnalt' 565 ahdistaa salon synkeä seinä ja keskellä pauhaa paaterojen kurimuksissa, vääntehiss' ärjyvä koski. Täältäpä näytetähän Manalan kamalan kidan reikä, onkalo hirmuinen, joss' ammottaen syvä jurmu Hornan ruttohiset avajaa kidat: Raivotar peittyi 570 ilkein voiminehen tähän, taivon ja maan kevennykseks. Silläpä aikaa mut kuninkaatar Saturnia saapi täydelleen sodan alkuun. Paimenten koko joukko syöksevi kaupunkiin sotarinnasta, lyötyjä tuoden, poikasen Almonen, verisenki Galaesuksen hahmon; 575 pyytävät hartaasti jumalain ja Latinonki turvaa. Läsn' oli Turnus myös käräjöidessä; hän palon, murhan kammoa kartuttaa: Troalaisia kutsutuks valtaan, etsittävän frygilais-suvun häit', ajetuks pojes itsens'. Joiden haltiokkaat emot Bakkholle tanssien metsät 580 tiettömät harhoavat (sull' ei nimi ollut Amatan arvoton), nyt kokohon tulevat sekä pyytävät sotaa. Raivohon hurmaunneet heti vaativat taistoa julmaa kaikk' jumalain sekä Salliman ennusmerkkejä vasten. Joukossa seisovat luon' asunnon kuninkaansa Latinon. 585 Hän epäjää kuni liikkumaton merikallio heitä; aivan kuin merikallio, tullessa ankaran myrskyn, ympärillään tuhanten kohaellessa kiivasten aaltoin, kestävi pohjallaan: karit, vaahtosat louhetki turhaan luonansa pauhaavat, revitäänk' kupehiltansa haura. 590 Vaan kun ei enähän hän voinunna hullua mieltä voittaa, kun asiat kävivät kuten Junon olj tahto: taivaasen, jumaloihinkin vetoen isä vahvaan, ääntää: "Väistymme Luomalle! Meidät jo vie rajuilma! Itsepä nää rikokset verin syntisin saatte te maksaa, 595 hurjat! Syytäs on, Turnus, tää! Saat hirveän koston: kerranpa viel' lähestyt anomuksillas jumaloita! Sill' olin saanunna rauhan ja täys menestys isänmaall' olj: nyt edes kuollakkaan levoss' en saa!" Lausuttuaan näin sulkeutui palatsiinsa ja asjoillen menons' antoi. 600 Hesperilais-Lation tapa olj, jota albanilaiset linnat katsoivat pyhäks; tuotapa mahtavin Rooma nyt pyhittää, kun, lähteäkseen sotahan, varustaikse, josko se hankkeutuu sodan turmion Getojen maahan siirtää, Hyrkaniaan ja Arabiahan tahi lähtee 605 Indiahan, Koin puolehen, tai sotalippuja saamaan Parthien maalta. On kaks Sodan porttia (tää nimenään on), — nää ovat uskollen pyhät kammosta kauhean Martin: näit' tuhat vaskista telkeä, rautaissulkua sulkee lakkaamatt'; eik' vartia Janus portilta poistu. 610 Nuopas, kun isill' on sotahan totinen halu käydä, vyöhön Gabinon, Kvirinuksen levättiin puettautuin, itse konsuli vonkuvat portit auk' avajaapi; taistohon kutsuu hän, jota kutsua nuoriso seuraa; yhtenen vaskiset torvetki raikahuvat sulavasti. 615 Näinpähän Aeneaan urohille Latinoa sotaa julkasemaan haluttiin sekä aukomahan sotaportit. Taattopa koskea kielsi ja kääntyen pois pakeneepi julmaa tointa ja kätkeytyy pimeään pakopaikkaan. Taivolta liihottain jumalain kuninkaatarpa silloin 620 portteja töytäisi kädellään; saranoilta ne vääntäin, näin sodan rautaiset jo Saturnia murtavi portit. Riehuu Ausonia, tuo tyyni ja rauhakas ennen. Jalkaisin sotahan osa aikoo, toinenpa telmii korkeena pölyttäin ylevill' orihillansa; kaikki 625 pyytävät aseita. Silokilvet ja kiiltävät nuolet voiteli ihralla yhdet, kun muut hihoi kirvestä sieraan: hauskaa kuunnell' on torvien ääntä ja lippuja kantaa. Viis hyvin vaurasta kaupunkii asekkaita nyt laittoi aikahan määrättyyn: Tibur ylpeä, vahva Atina, 630 Ardea, Krustumeri sekä Antemnae torikaski. Valmistetaan tukevat pääsuojat ja varvikkokimpun punoovat pajuloist'; osa vaskesta haarniskat takoo, säärystimet sileät tekevät vanuvast' hopeasta. Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko aatran 635 rakkaus poistui; liesillä karkasevat isäns' säilät. Kuuluu toitaus nyt; jopa käy sodan merkki, parooli. Tää kypärän majastaan hoputen haki, tuo ikenensä korskuvat saatettuaan hevot, kilven ja kolmenki kerran kullatun pantsarin otti ja taattavan säilänsä vyötti. 640 Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, alkaen laulaa, ket kuninkaat sotahan kävivät, kutakin kenen joukot seurasivat ketoloit' tihittäin, mitä miehiä silloin Italon kaunis maa vihannoi, kiils mist' asehista! Sillä sen muistatten, jumalattaret, mainita voitte: 645 meillepä tunkeus tuskin mainehen himmeä haimi. Ensin Mezentius, tuo jumalain ylenkatsoja julma, joukkonsa valmistain, käi Tyrrhenon rannalla taistoon. Vieressä poikansa olj Lausus, jota ei ihanampi ollunna kenkään, paits Laurentosta muotoa Turnon. 650 Lausus, tuo hepojen masennuttaja kuin petojenkin pyydysmies, Agyllinan linnasta saatua turhaan toi tuhat miest': ois tään pitänyt paremman isän saada käskyjä kuulla, — Mezentius ett'ei ois isäns' ollut. Voittosin sitt' orihin sekä kiehkuraltaan komeoine 655 vaunuineen kedoll' ylvästää Herakles-uron poika, kaunis Aventinus, suku-merkkinä kilvellä mill' on käärmeitä satakunta ja käärmetten kiertämä Hydra; auringon valohon papitar hänet synnytti Rhea vuoren Aventinon salomaiss' salavuoteudestaan, 660 — nainen, mi yhdistyi jumalaan, kun Laurento-seutuun, surmattuaan Geryon, tirynthinen voittaja saapui, kun pes Iberian härkiä tyrrhenolaisessa vuossa. Nää sotahan varustautuvat peitsin ja hirvein keihäin; pyörein taistelevat tikarein ja Sabellien piikkein. 665 Jalkasin itse, ja kääreytyin ison leijonan taljaan, hirveän pörhöisen pani valkois-hampahinensa yllehen kallon ja näin kuninkaan hovihin esiyntyi julmana harteilleen Herakleen pääll' ottaen viitan. Sitten veljestä kaksi Tiburtus'en linnasta läksi, 670 — linnasta veljen Tiburtuksen mukahan nimetystä — Katillus sekä tuima Koras, sukuns joill' oli Argost'; marssivat nää esimmäisinä tihjöjen keihojen keskeen, pilvestä syntynehet kuni huipulta korkean vuoren laskeuvat kaks Kentaurii, Homolen sekä Othryn 675 jääkkähän jättäen joutuun: suo samovaisille tilaa aarniometsä ja ryskyillen salon virvikkö väistyy. Eikäpä Praenesten rakennuttaja puuttunut siellä, — mink' kuninkaan sienneeksi Vulkanosta laumojen keskeen, liedestä löydetykskin ain' uskonut on joka aika, — 680 Caekulus. Seuraa tuot' talonpoikien aimosa parvi: jotk' ylevää Prenesteä miehet ja Junon Gabioin kennäsmaita ja jäist' Anienea kuin purokkaita Hernikko-louhia viljelevät, isä joit', Amasenus, sie elätät ja Anagnia runsas. Kaikilla heill' ei 685 helskynehet asehet, sotavaunut ja kilvet, mut usein lennättää sinilyijystä kuulaa; peits-pariansa muu osa käyttääpi; kypärät kelt'taljasta sutten suojana pään heill' olj; jalastaan vasemmasta mut paljaat jäi jälet, toista kun vain kovanahkanen kurpponen peitti. 690 Messapuskin, hepojen masennuttaja, poika Neptunon, jot'ei kenkänä voi kukistaa tulin taikkapa miekoin, aikojahan levokkaan väen kuin sodan unhottaneetkin joukot kutsuu äkkiähän sotahan, esill' ottain miekkansa. Nuo on Fescennien joukkoja, Aekvot, Faliskot, 695 näill' kotinaan on Sorakten linnat, Flavinion kentät, lampi ja kukkulakin Ciminin sekä lehdot Kapenon. Astuivat tahilleen sekä laulelivat kuninkaastaan, aivan kuin säepilvissä joskus joutsenet valkeet, laitumeltaan palatess' sulosointusin joikuvat äänin 700 pitkistä kauloistaan: heläjää joki, helkkyvät kauas Aasian järvetkin. Eikäpä luullunna ois vask'paitoja niin ison joukon voitavan yhtehen saada, mut taivaan lintujen pilven pyrkivän riekuillen meren seljältä rantojen suojaan. 705 Katso, Sabinojenkin ikivanhasta heimosta Klausus johtaa parvea suurt', tuo itsekin parvensa moinen, josta nyt Klaudialais-suku on Latioon levennynnä korttelineen, kun Sabinoillen osa Roomasta suotiin. Siin' oli myös Amiternojen ruoti ja vanhat Kvintit, 710 öljyä tuovan Muttiskan ja Ereton koko joukko: jotka Nomenton linnaa, ruusuis-maita Velinon, hirveän Tetrikon töyrästä taikkapa vuorta Severon, Kasperiaa, Foruloo tai vuota Himellan mi hoitaat; myös Fabarin, Tiberinkin juojat ja joitapa jäinen 715 Nursia laitti, Hortinan luokat ja kansat Latinon, mitk' erottaa vedellään paha-onninen Allia-virta: niin monet kuin Libylais-ulapallakin nousevat aallot, talvisaikana kun raju Orion tyrskyhyn peittyy; taikkapa kuin kevähäll' ovat tihjät kypsyvät tähkät 720 Hermon kentällä, keltasillai Lykian ketomailla. Helskyvät kilvet ja maa jaloissaan tutajaa töminästä. Troijankin nimellen vihamies, Agamemnonin poika, vaunuihin hevot valjastaapi Halesus ja julmaa Turnollen tuhat kansaa vie, jotk' kääntävät kuokkein 725 viinikkäitä Massikomaita ja joit' yläviltä Aurunkomaan ukot vuorilta laittivat, luont' Sidicinan kentän ja jotka Kalest' olivat sekä laakasan virran Vulturnon asukas sekä myöski Satikulus tuima, Oskeinkin väki. Näill' ovat pyöreät linkomapeitset 730 keinona; vahvalla hihnalla näit' tapa on varustella. Suojaa kilp vasentaan; käsikähmäks on viikatemiehet. Et sinäkään runostamm' ole mainitsemattamme jäävä, Eebalo, minkä Telon sanotaan Sebethon-kapehesta siittäneheks, ijäkkäämpänä Kaprin kun Telebolaisten 735 seutua hallitsi; mut isän sarkoihin tytymättä poika jo silloin saattoi valtansa all' avaralta kansaa Sarrasten sekä Sarnon rannikkomaita ynnä Rufran, Batulon ja Celennan maan asukkaita, noit', yli joit' omenaisen Abellan katsovat muurit: 740 taitavat linkoamaan vasamoitansa Teutoni-laihen; heidänpä peittävi päitä kiskottu korkkinen kuori, kilvet vaskitetut ovat, vaskiset välkkyvät miekat. Laittoipa sinut tappeluhun myös vuorinen Nersae, maineeltas etevän sekä taistelu-onnesta, Ufens; 745 häll' oli vallan tyrmiä kansa ja tottunut varsin korvessa metsästämään, — väki Aekvikulan aromailta. Maata he viljelevät asehiss', ovat alttihit aina uusihin ryöstöihin sekä ryöstöistään elelemään. Saapui Marruvilaisien kansasta pappikin taistoon, 750 lehvällä onnekkaan olivin koristain kypäräänsä, Arhippon kuninkaan alamainen, urhein Umbro: kyyn suvullen, lohikäärmehillen kähyvill' äkeästi tää kädellään levittää uniloita ja taialla taisi kiukkuja laimentaa sekä taidolla tuskia poistaa. 755 Vaan ei dardanolaisen keihään iskua tainnut hän parantaa eik' haavoiss' auks hänell' ollehet loitsut untelokkaat eik' Marsien vuorilta etsityt yrtit. Murhehtii sua Angvitian salo, Fucinon kirkas aalto ja päilyvä lampi. 760 Läksipä taistelemaan myös Hippolyton soma poika, Virbius; tään etevän olj Aricia laittanut äiti, kasvatetun Egerian metsissä, tuoretten rantain luona', miss' olj Dianan runsas ja tyyntävä alttar. Hippolyton sanotaan, hänet kun emopuolensa vehkeet 765 surmahan sai ja hän hurmeellaan isän tyydytti koston, — kun hänet olj repineet hevot raisut —, ilmohin jälleen aetheri-tähteihin sekä taivaallen palanneeks, kun sai elohon hänet Paeonin yrtit ja lempi Dianan. Silloin kaikenvoip' isä, suuttuen ett' umeasta 770 Tuonesta ihmislaps joku saattoi noust' elon valoon, lääkkehen semmoisen sekä taian keksijän paiskas, Feeboksen pojan, nuolellaan Manalan suvannoille. Mutta Diana Hippolyton eränäis-asunnoihin hellänä korjas ja kätki Egeria-impyen metsiin: 775 yksin ett' italoisissa metsissä tuntematonna viettäisi eloaan, nimen muuttaen Virbius oisi. Siitäpä ast' kavioisetkin hevot templist' Dianan estetähän kuin myös lehikoista, kun rannalla nuoren miehen nuo, pelästyin merihirmuja, kaasivat vaunut. 780 Poikapa kuitenkin tuliset hevosens' aromaiden kentillä lennättelee sekä vaunuiss' syöksyvi sotaan. Ensimmäisenä hyöriipi jaloryhtinen Turnus, kantaen aseita sekä päältään muist' ylemmäisnä: tään ylevän kypärän kolm'kertanen töyhtökäs kantoi 785 harja Khimairaa, purskuavaa kidast' aetnahist' tulta; sen enemmin tuo riehuvan näytti ja suitsevan julmaa tulta, min hirveemmäks, verisemmäksi tappelu kiihtyi. Mut keveää kohovaisine sarvinehen Io kaunist kilpeä kullattua, — se jo käyden karvahan muuttuu 790 lehmäksi, — tärkeä aine, — ja immen olj vartian' Argus; tuossapa kaas silatust' isä Inakhus urnasta vettä. Seuraapi jalk'miehien parvi ja kaikilla kentill' Argosen miehet ja kilpesät taajenevat sotajoukot, laumat Aurunkkojen, Rutulot, veteraanit Sikanot, 795 myös Sakraanien joukot ja kirjavat kilvet Labikoin; jotka sun korpiaskin, Tiberinus, ja rantoa pyhää kyntelevät, Numikon, Rutulein jotk' kumpuja kuokkii, Circeenkin ylänköitä, jotk' Anxurus Juppiter tienoot hallitsee, iloten viherästä Feronian lehdost', 800 ynnä miss' on Saturnon syvä lampi ja pohjalla laaksoin etsivi tiens, loristen merehen, tuo jäävilu Ufens. Volskein kansasta saapui viel' paits näitä Kamilla, johdattain ritarparvea vaskesta kiilteleväistä, naissotilas: ei rukkihin eik' Pallaan kudekoppaan 805 neitosen tottunehet kädet, vaan kovat tappelut impi kestää voi sekä juoksullaan ohi tuulista kiitää. Leikkaamattoman laihonpa tää yli korsien latvain kiitänyt ois, vähintään tähät hentosat turmelematta; tai meren keskitenkin hän kuohuvill' aalloill' liehuin 810 ois samonnut, nopeat jalat aavalla kastelematta. Tuot' imehtii koko nuoriso, suojista, pellolta rientäin, joukossa ootellen emot ihmettelee tulevaista, katsoo hämmästyen: kuninkaallinen purppuravaippa kuin koristaa ihanoit' olanpäit', miten kultaissolki 815 hiuksia kiinnittää, miten kantaa Lykian viintä, paimenmyrtillä kuin koristettua keihästä käyttää.
Viitteet:
V. 5. "Hautaiset". nim. Kajetan, josta johtui Gaetan-kaupungin nimi.
V. 35. "Käskee", nim. Aeneas.
V. 37. Erato oli yksi 9:stä laulunhaltiattaresta (Musaista).
V. 47. Faunus oli eräs Italian alku-asukkaiden (Aboriginein) kuningas, jota kuolemansa jälkeen palveltiin ennustavana metsäjumalana.
V. 55. Turnus, urhoollinen Rutulein kuningas, Daunon ja nymfan Venilian poika ja Juturna-nymfan veli.
V. 63. Laurento-maan nimi johtuu runoilijamme mukaan, latinal. sanasta "laurus" = laakeripuu (vertaa v. 59).
V. 82. Albunea on erään jokseenki korkealla olevan, rikinpitoisen lähteen nimi; sen äyräillä oli nymfalle Albunealle pyhitetty lehto. Lähteen nyk. nimi on Acqua solibrata d'Attieri.
V. 116, Vertaa Aen. III. 255-257.
V. 140. Nim. Ankhisesta ja Venusta.
V. 154. "Pallaan levontarjous-merkkejä", nim. Pallaalle pyhitetyn öljypuun (olivin) lehvistä tehtyjä kiehkuroita.
V. 178-179. Sabinus, josta Sabinoin kansa johti nimensä, opetti ensinnä viinipuita kasvattamaan ja hoitamaan.
V. 180. Janus'en sanotaan olleen samaan aikaan kuninkaana Latiossa kuin
Saturnuskin. — Januksen temppelistä katso Aen. I, v. 293, 294.
V. 187. "Auguri-valtikka" oli hiukan yläpäästä taivutettu sauva, jota lintujen lennosta ennustajat (Augurit) käyttivät.
V. 189. Nimi Pikus (= Picus) merkitsee myöskin tikkaa.
V. 209. Korythus oli, tarun mukaan, Dardanon veli ja seurakumppani, tään lähtiessä Italiasta Samothrakeen. — Etruriassa oli Korython kaupunki (nyk. Cortona) nimitettynä hänen mukaan.
V. 304. Lapithat olivat vuorikansaa pohjoisessa Thessaliassa. Heidän kuninkaansa Perithoon häissä syntyi verinen tappelu heidän ja vierastensa Kentaurien välillä, jossa koko Lapithain kassa sai surmansa. Tään riidan pani alkuun Mars kostoksi siitä, kun hän yksin jumaloista jäi häihin kutsumatta.
V. 306. Oineos, aetolilaisen kaupungin Kalydonan kuningas, jätti kerran Dianalle uhraamatta, ehkä kaikille muille oli uhrannut. Tätä kostaakseen laittoi Diana rajun metsäsian (karjun) Oineon alueille, joka teki paljon vahinkoa, kunnes Meleager sen tappoi.
V. 319. Cisseyn tytär Hekuba, Priamon puoliso, ollessaan Parisest' raskaana näki kerran unissaan, että hän kantoi rintansa alla tulisoihtua; tää oli enne Troijan sotaan, joka Parisen kautta oli syttyvä.
V. 343. Amata oli Latinon puolison nimi.
V. 363. "Troan paimen", s.o. Paris, joka vei Ledan tyttären Helenan
Troijaan.
V. 390. Bakkhon juhlissa kannettiin, hänen kunniaksi, viiniköynnöksillä ja muratilla kiehkuroittuja sauvoja ("thyrsejä").
V. 413. Hannibal hävitti Ardean perinjuurin.
V. 516. Ardeasta etäällä olevan Trivian (nyk. Lago di Nemi'a) järven rannoilla oli Dianalle pyhitetty lehto. — Nar (nyk. Nera) on pienonen Tiberin lisäjoki, Umbrein ja Sabinoin maiden rajalla.
V. 517. Velino on pienonen järvi ja joki, joka laskee Narin jokeen.
V. 565. Amsanktus oli nimeltään eräs syvä korpinotko, jota ympäröi outaiset vuoret ja jossa oli pahalta löyhkävä järvi; se oli Hirpinein maassa, Apulian ja Kampanian välillä. Sen läheisyydessä on pohjaton rotko (nyk. Bocca del Lupo), josta vielä nytkin pahalta löyhkäviä kaasuja huokuu.
V. 604. Getojen maa = nyk. Unkari ja Rumeenia.
V. 606. Indiaan eivät Roomalaiset koskaan tulleet.
V. 607. Auguston aikana saatiin ne sotaliput takasin, mitkä Krassus tappionsa kautta v. 53 e.Kr. oli Partheille menettänyt.
V. 610. Joka portin luona oli Janus'en kuvapatsas.
V. 612. Kvirinuksen viitta oli valkea, purppurareunainen. — Gabinon vyö tarkoittaa sitä pukeutumistapaa, että levätin (toogan) toinen lieve nakattiin vasemman olan ylitse ja vedettiin ympäri oikean käden alatse rinnalla kiinnitettäväksi.
V. 641. Helikon on eräs vuori Boiotiassa Kreikanmaalla, tarun mukaan laulunjumalattarien olopaikka.
V 648. Tyrrhenon ranta = Etruria.
V. 652-653. Kaikki Lauson kera lähteneet kaatuivat sodassa.
V. 655. Näillä vaunuilla oli voitettu palkinto, palmulehvä, kilpa-ajossa.
V. 657. "Suku-merkkinä"; taru kertoo Herakleen 8 kuukauden ijässä kouraisneen sen kyyparin kuoliaaksi, minkä Juno, hänet surmatakseen, oli hänen kätkyelleen lähettänyt.
V. 658. Hydra = vesikärme, lohikärme.
V. 660. Aventinon vuori oli eräs niistä 7:stä kukkulasta, joille Rooma oli rakennettu.
V. 662. Tirynthinen voittaja = Tirynsistä, Argos-maan kaupungista syntynyt voittaja, Herkules.
V. 666. "Leijonan taljaan", nim. Nemealaisen leijonan, minkä Herkules tappoi.
V. 675. Kentaurit ovat tässä nähtävästi personifikatiooneja joko tuuliaispäille tai lumikiepeille. — Homole ja Othrys ovat vuoria Thessaliassa.
V. 679-680. Kerrotaan, että kipinä kirposi Caekulon äitiin ja että hän siitä tuli raskaaksi.
V. 682. Junolla oli Gabii-kaupungissa temppeli.
V. 684. Amasenus oli samannimisen virran haltia.
V. 696-697. Kaikki näissä värsyissä mainitut paikat olivat
Etelä-Etruriassa.
V. 709. Romulon aikana muutti Titus Tatius, Sabinojen kuningas, ynnä osa tään alamaisia Roomaan.
V. 709. "Korttelineen" = se kaupungin osa Roomassa, mikä nimitettiin
Klausuksen mukaan.
V. 710-716. Näissä värsyissä mainitut paikat olivat Sabinoin ja
Latinoin maassa.
V. 717. "Paha-onninen" on Allia virta siitä syystä, kun Roomalaiset kärsivät sen luona suuren tappion toisessa Puunilaissodassa.
V. 721. Hermon kenttä oli Hermos'en virran luona Lydiassa (V. asiassa), jossa Lykiankin maakunta oli.
V. 726-740. Nimet tarkoittavat Etelä-Italian Kampanian maakunnan paikkakuntia ja heimoja.
V. 734. "Sebethon", s.o. Kampaanialaisen joen Sebethon haltian tyttärestä, "kapehesta."
V. 744-749. Näissä värsyissä on puhe Aekvi-heimosta, joka asui
Latiossa, länteen päin Fucino järvestä.
V. 750-760 on puhe Marsien sotaisesta heimosta, joka asui itäänpäin
Fucino-järvestä.
V. 751. Olivi = öljypuu.
V. 762. Vähän matkaa eteläänpäin Alba-Longasta on Aricia-järvi, jonka rannalle oli rakennettu Dianalle pyhitetty templi ja lehto.
V. 765. j.s. Theseyn poikaan Hippolytoon oli tään emintimä Faedra rakastunut; kun hän ei taipunut emintimänsä rikokselliseen rakkauteen, syytti Faedra tätä siitä, mihin itse oli koettanut häntä vietellä. Tästä suuttuneena sai Theseys isänsä Neptunon meritursaiden kautta säikyttämään Hippolyton hevosia, jolloin Hippolyte tuli muserretuksi. Mutta Diana antoi Aeskulapin, lääketieteen jumalan, hänet parantaa ja vei sitte Egerian immen lehtoon, missä hän eli Virbius'en nimellä (nimi on muodostettu sanoista vir — mies ja bis = kahdesti, toistamiseen).
V. 769. Paeon = Apollon lisänimi, hänen lääketaitonsa vuoksi
V. 781. "Poikapa" s.o. äsken mainitun Virbius'en samanniminen poika.
V. 785-788. Turnon kiilloitettu kypärä näytti, hänen liikkuessa ja päivän paistaessa, syöksevän tulta.
V. 789. Tarun mukaan Juppiter muutti, suojellakseen suosittuansa Inakhon tytärtä Io'a Junolta, hänet lehmäksi. Juno sai kuitenkin tämän lehmän valtaansa ja antoi sen satasilmäisen hirviön Argus'en vartioittavaksi. Argus'en kyllä Merkurio tappoi, mutta Io sai sittemmin kauan harhailla, kunnes tuli Egyptiin, jossa Juppiter hänet muutti Isis-nimiseksi jumalattareksi.
V. 792. Inakhus, Argos'en ensimmäinen kuningas, tuli samannimisen virran jumalana palveltavaksi.
V. 795-802 mainitut paikat ja heimot olivat Latiossa, Tiberin eteläpuolella, Volskien heimon alueella.
V. 805. Pallas = Minerva, oli naistöiden suojelija.
V. 816. Lykialaiset V. Aasiassa olivat taitavia joutsimiehiä.