V.
— Oletpa uuttera työssä, näen mä, virkkoi Poutu, muuan hämäläisten päälliköistä Fuchsille, joka metsän pimeimpään sopukkaan kyhätyssä peräti yksinkertaisessa pajapahasessa taoskeli ja teroitti nuolenkärkeä, jolla hän aikoi surmata kilpailijansa Sverker-päällikön.
— Se onkin hetikohta valmis ja minä vakuutan, että se on tekevä tehtävänsä. Näin sanoen Fuchs tarttui nuolen varteen ja sinkosi sen läheistä puuta kohti. Vinkuen nuoli halkaisi ilmaa ja uppoutui syvälle puun runkoon. — Luulenpa, että se kelpaa, vai mitä arvelet? hän kysyi ällistyneeltä hämäläiseltä.
— Sinä olet jo ennemmin harjoittanut asesepän ammattia ja kykenet kilpailemaan parasten miestemme kanssa.
— Erehdytpä, ystäväni. Mutta hyvän asian puolesta taistellessa kaikki esteet suistuvat maahan, ymmärrätkö? Vielä muuan seikka, Poutu. Saxbyssä luullakseni parhaillaan juodaan ja mässätään. Arvelen, ettei olisi haitaksi aikeillemme, jos liittyisimme joukkueesen. Juopuneen miehen suusta näet voi aina saada kuulla jotakin uutta. Mutta kuulehan, olin peräti unhoittaa, oletko nähnyt linnavouti Halfdania?
— En.
— Mutta minä olen hieman puhellut hänen kanssaan. Hän on sitä mieltä, että aikeemme nyt ovat onnistuvat, sillä Sverker on niin täydellisesti rakkaushurmeensa vallassa, ettei hän muista mitään muuta. Kuulin myös, ettei tyttö vielä ole antanut vähääkään lähennellä itseään.
— Tao siis raudan kuumana ollessa.
— Niin olen tehnyt ja olen vastakin tekevä, siitä voit olla huoletta.
Mutta käykäämme nyt toisten luokse.
He vaelsivat eteenpäin pensasten ja risukkojen välitse; ensi lumi oli luonut hienon peitteen maahan. Pian he seisoivat pitkän synkän rakennuksen edustalla, joka oli täydellisesti pimeä, mutta josta kuitenkin kuului epäselvä puheen hörinä. He astuivat sisään rakennuksen päätyseinällä olevasta matalasta ovesta.
Kirjava taulu tarjoutui heidän eteensä. Valtavan tukkinuotion ääressä istui joukko miehiä ja naisia, saksalaisia ja hämäläisiä veljellisessä sovussa. Viini valui virtoinaan, kiroukset, leikkipuheet, hellät kuiskaukset, ja lemmenvalat sekä runsaiden voittosaalisten lupaukset olivat tämän yötisen seurueen keskusteluaiheina.
Molempien miesten astuessa huoneesen syntyi hetken äänettömyys ja useita käsiä ojennettiin heitä kohti ikäänkuin kutsuen heitä ottamaan osaa iloisiin juominkeihin. Mutta he eivät olleet huomaavinaan näitä hyväntahtoisia kehoituksia, vaan istuutuivat sen sijaan kahden kesken yksinäiseen soppeen, jonka noesta mustuneet seinät tekivät vallitsevan pimeyden vielä syvemmäksi.
— Ystäväni, Fuchs kuiskaten virkkoi Poutulle. Kohta olet näkevä miten valhe ja petos viettelevät ihmisen ansaan, jollei hän osaa varoa niiden mairittelevaa imartelua. Nämät minun maamieheni ovat oikeita mestareja pyytämään toisia verkkoonsa.
He lupaavat paljon, mutta eivät täytä mitään. Kuulethan miten he vannovat uskollisuusvaloja teidän naisillenne luvaten ensi kevännä, kun meri on vapautunut jääkahleistaan, palata tänne takaisin heitä noutamaan vaimoikseen rikkauteen ja onneen. Ja naiset kuuntelevat halukkaasti heidän kauniita lupauksiaan. Mutta tiedätkö, Poutu, he eivät koskaan ole pitävä sanaansa. Ainoastaan keinotellakseen itselleen teidän omaisuutenne ja tavaranne he koettavat nyt saada naiset puolelleen. Olet vielä kerran näkevä, että olen puhunut totta.
— Jos niin on laita, vastasi Poutu, niin on meillä silloin kaksinkertainen aihe tarttua aseisiin kavaltajia vastaan, sekä maamiehiäsi, että heidän ystäväänsä, päällikkö Sverkeriä vastaan. Niinkö tuo oppi, jota he miekoin tahtovat meille tyrkyttää, on heitä opettanut menettelemään lähimäisiään kohtaan? Silloinhan meillä on täysi oikeus hyljätä mokoma uskonto, se ei suinkaan ole parempi sitä, jonka puolesta olemme vannoneet taistelevamme viimeiseen hengenvetoon ja viimeiseen mieheen saakka, jos niin on tarvis.
Poutu tämän lausuttuaan nousi istuimeltaan ja jätti huoneen. Ennen pitkää myöskin Fuchs seurasi häntä ja palasi työhönsä salaiseen piilopaikkaan metsässä.