VI.
On synkkä joulukuun yö; kauhea lumimyrsky raivoaa. Koko seutu on kääritty valkoiseen usvaan ja tuuli ulvoo kamalasti honkien korkeissa latvoissa.
Yksinäinen vaeltaja näkyy korkeiden kinosten läpi vaivoin kaalaavan eteenpäin Linnaa kohti, joka mustan haamun tavoin kuvautuu synkälle yötiselle taivaalle. Nyt hän seisoo vallihaudan luona, joka eroittaa linnan ympäristöstään. Tuuli raastaa hurjasti hänen pukuaan ja saattaa armottomalla syleilyllään hänen jäsenensä värisemään. Mutta hänen ei tarvitse kauvan seistä tässä harkitsemassa miten pääsisi tielleen ilmestyneen esteen ylitse. Linnan muurissa oleva portti avautuu — häntä on nähtävästi odotettu — ja nostosilta lasketaan alas, ilman, että sen ketjujen synnyttämä rätinä myrskyn ulvonnan tukahduttamana herättää kenenkään muun huomiota paitse noiden molempien olentojen, jotka parhaillaan kohtaavat toinen toisensa.
— Halfdan, olet saanut vartoa kauvan, sanoo vasta tullut vieras, mutta en koskaan elämässäni ole moista myrskyä kokenut. Vielä joku tuokio ja olisin hyytynyt jääksi.
— Olen pitänyt huolta siitä, että saat hieman lämmitellä kohmettuneita jäseniäsi, ennenkuin ryhdytään toimeen, Fuchs, virkkoi puhuteltu. — Tule, aika on kallis!
He katosivat puolipimeään käytävään ja poikkesivat siitä vasemmalle olevaan kammioon, huoneesen, jonka valtavaa holvikattoa peräseinällä sijaitsevassa liedessä palava valkea vain heikosti kykeni valaisemaan.
Tänne he kumpikin istuutuivat; Halfdan otti esille ruukun, ojensi sen öiselle vieraalleen ja virkkoi:
— Juo, ystäväni, parasta viiniä, mitä Sverkerillä on kellarissaan. Toivon, ettei hän itse kauvemmin enää ole juoman tarpeessa — vai miten?
Fuchs otti aimo siemauksen ja ojensi ruukun Halfdanille. Edellinen virkkoi sitten:
— Olet kai tasoittanut tietä minulle, otaksun?
— Siitä voit olla vakuutettu. Tähän aikaan hän jo maannee sikeintä untaan kuten pölkky, sillä tiedätkö, Fuchs, eilen illalla hän ei viiniä säästellyt.
— Entäs hän, Klotilde?
— Niin, hän lienee myös unen helmoissa ja uneksinee suloisesti, että vapautuksen hetki hänelle on lyönyt ja että te molemmat piakkoin olette koettelemusten ja kärsimysten kautta saavuttaneet päämääränne, joka niin kauvan on näyttänyt pimeältä ja epätietoiselta.
— Hyvä on, toveri. Kiitos huolekkaasta vartioimisestasi. Mutta nyt ei ole, kuten äsken sanoit, aikaa vitkastella. Aikeemme voisivat helposti tulla ilmi ennen aikojaan ja seurauksia tästä en rohkene ajatellakaan. Mutta sanohan minulle, Halfdan, miten minun nyt on meneteltävä?
Halfdan nousi istuimeltaan.
— Seuraa minua, minä kyllä sinua johdatan. Kuten voit arvata, tunnen minä hyvästi paikat täällä.
He läksivät liikkeelle. Edellä kävi Halfdan ja Fuchs seurasi häntä kintereillä. Yön pimeydessä he vaelsivat kapeiden mutkikkaiden käytävien, ovien ja kammioiden kautta ja kivipermannoilla syntyi vain heikko kaiku heidän varovaisista, keveistä askeleistaan.
Äkkiä Halfdan pysähtyi ja kuiskasi seuralaiselleen:
— Tuolla, tämän oven takana uinuu hän, jota lemmit. Kuule, hän puhuu unissaan. Kuinka hän ikävöinee että vapauden aurinko koittaisi hänelle ja että hänen sortajansa saisi ansaitun palkkansa.
He pitkittivät kulkuaan vielä tuokion; vihdoin Halfdan kuiskasi:
— Tässä on päämäärämme, ole nyt varoillasi ja elä anna intosi viedä sinua turmioon. Minä riennän vipusillalle voidakseni menestyksellä avustaa pakoasi. Toivon että työsi päätettyä voit löytää takaisin samaa tietä kuin olemme tulleet.
Hän katosi ja hänen askeltensa ääni kuoli vähitellen linnan sokkelokäytäviin.
Hans Fuchs viritti joutsensa ja laittoi kuntoon nuolen. Sitten hän varovasti tarttui ovenripaan ja hiipi huoneesen.
Kuolon hiljaisuus vallitsi kammiossa. Hän suuntasi joutsen sinnepäin, jossa saamiensa tietojen mukaan tiesi verivihollisensa lepäävän. Vielä sekunti ja nuoli suhahti huoneen poikitse. Ja sen tekemä haava täytyi olla ehdottomasti kuolettava.
Hän hiipi vuoteen ääreen tullakseen vakuutetuksi aseensa tehoisuudesta. Mutta — vuode oli tyhjä! — Nuoli oli vain tunkeutunut syvälle patjoihin.
Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Hän oli joutunut satimeen. Täytyi koettaa pelastua pälkähästä, muuten olisi koko hänen huolella harkittu tuumansa rauennut tyhjiin! Kenties voisi hän sen ennen pitkää panna toimeen ja — onnistua, kuten oli nytkin aikonut.
Hän tempasi irti nuolen, otti joutsensa ja aikoi varovasti hiipiä ulos samaa tietä kuin oli tullutkin. Mutta — ovi oli nyt lukossa. Hän oli teljetty Sverkerin makuukammioon!
Samassa hän näki valoa tuikkivan pienen oven kautta, joka sijaitsi kammion perällä ja samassa tuokiossa Sverker kookkaine vartaloineen seisoi aivan hänen edessään.
— Öinen vieras, näen minä, tokasi Sverker kokoonpurtujen hampaittensa välistä. Jollen erehdy, on edessäni muuan saksalaisista liittolaisistani. Kuulehan, Fuchs, mitä sinulla on kädessäsi? Mitä varten olet jäänyt tänne toveriesi jälkeen? Ja miksi tulet luokseni keskellä yötä? Kysymykset seurasivat toisiaan nopeasti kuin salamat, samalla kuin Sverkerin viha yhä enemmän alkoi kuohua yli äyräittensä.
Hans Fuchs ei vastannut sanaakaan, eikä hän myös siirtynyt paikaltaan. Vallitsi hetkisen äänettömyys, jonka kestäessä Sverker katseillaan mitteli vastustajaansa kiireestä kantapäähän. Sitten hän kiivaasti lähestyi tätä ja tarttui niin tarmokkaasti Fuchsin käsivarteen, että joutsi nuolineen putosi permannolle.
— Luuletko etten tiedä miksi tänä yönä olet tänne tullut? Olet näytellyt hyvästi osaasi, mutta minä vielä paremmin. Mutta tehdäkseni lopun kaikista salajuonista ja vapauttaakseni sinut kaihostasi, koska et ikinä saa omistaa häntä, joka uinuu tuolla toisessa huoneessa, tahdon palkita sinut ansiosi mukaan.
Samassa hän tarttui kilpailijansa kurkkuun ja nakkasi hänet kumoon lattialle, sitten hän tarttui Fuchsin pudottamaan nuoleen ja iski sen syvälle tämän rintaan. Vahingon-ilolla hetkisen kaatunutta katseltuaan, hän tarttui tämän hengettömään ruumiiseen ja heitti sen ulos ovesta. — Nyt olen valmis paluumatkaan, kun tehtäväni on suoritettu, hän itsekseen jupisi. Mutta arvelenpa, että Halfdan seisoo vipusillan luona sinua odottaen ja iloissaan luullen päässensä Linnan herraksi.