V.
Juomingit seurasalissa.
Laskevan joulukuun auringon viimeiset säteet luovat omituisen värillisen kiillon maalle ja vedelle, ikkunat Turun linnassa loistavat niinkuin olisi valkea kaikissa raoissa sen muurien sisällä ja heijastus tuomiokirkon etäällä vilkkuvasta katosta ja torninhuipusta on oikein lumoava. Tätä näkyä kestää kuitenkin vaan muutama minuutti ja varjot peittävät taas kaikki tuolla ulkona läpinäkymättömään pimeyteen.
Astumme suuren portin kautta Kuningattaren kadun [nyt Linnankatu] päässä ulkomaiselle linnapihalle. Juhlan riemu on hetkeksi vaiennut, hiljaisuus vallitsee kaikkialla; vaan silloin tällöin häiritsee rauhallisuutta vahtisoturin askelein kaiku hänen astellessaan kylmettyneessä maassa, tahi soturien hilpeä sorina juomingissa pohjoisessa sivurakennuksessa.
Mutta jos astumme vanhan linnan pihalle, kohtaa meitä runsas valo eteläisestä sivurakennuksesta. Se tulee tänne alas varjojen seuraan Katarina Jagellonikan komeasti koristetusta rukouskammiosta, jossa hän Puolasta tuomansa luonnollisen suuruisen Marian kuvan, täysinäisestä hopeasta, edessä katolilaisessa innossaan monet kerrat päivässä rukoilee "ave'nsa", jossa hän, ajatuksissaan kaukana uudesta kodistaan Pohjolassa, uneksii takaisin lapsuutensa muistoihin Puolassa, missä hän rukoilee monta palavaa rukousta pyhän Jumalan äidin tykö, että tämä taivuttaisi hänen puolisonsa ainoaan autuaaksi tekeväiseen uskoon.
* * * * *
Runsaasti valaistussa seurasalissa alikerroksessa on hyvin hauskaa. Peder Rank, rakuuna edesmenneen Kustaan ajoista, istuu par'aikaa sen pitkän pöydän päässä, joka on pitkin toista poikkiseinää, ja laulaa, vahtoova oluttuoppi kohotettuna, hauskan laulun "Eerikki-kuninkaan ja Karin-neidon rakkauden seikoista", ja toiset laulavat silloin tällöin mukana kaikki yhdessä. Ja juotuansa melkoisen kulauksen keltaista lempijuomaa käy tuoppi seuran ympäri, kunnes viimeinen pisara on tullut tarkoitukseensa. Tätä menettelyä, jota on toistettu ahkerasti kyllä, sen verran mitä voi päättää rusottavista kasvoista ja iloisista, remastavaisista lauluista ja pilasta, joka kajahtaa salissa yhä enennetyllä innolla mitä enemmän aika kuluu. Ja häpeä sille, joka ylenkatsoo Jumalan lahjan tahi luulee herttuan kellarin tyhjentyvän äkkiä.
Perällä avoimen takan edessä, missä iloinen nuotiovalkea räyskyy, heittäen lumoavan valonsa saliin, istuu aivan nuori mies, soturi hänkin, tarkasti seuraten toisiansa kiertäviä tulen kieliä. Muuten näkyy hän olevan vallan välinpitämätön toisten melusta ja ilosta.
— Mitä hittoa, ärjäsee eräs pöytäseurasta, eikö tuo poikanulikka taas istu tuolla ja uneksi tyttölöisestään Blekingessä. Mitä paholaisen hullutuksia se on. Tule tänne, niin ilahtuu mielesi.
Peder Rank, joka taas on täyttänyt tuopin niin että sen sisältö vaahtoaa yli reunojen, menee samassa erakon luo, lyö miehuullisesti häntä olkapäälle ja lausuu:
— Tässä on tuoppi, juo herrasi ja herttuasi malja.
— Eerikki-kuningas on minun herrani, vastaa nuorukainen vakavalla äänellä.
Peder Rank muuttaa muotoa, mutta hillitsee itsensä ja lausuu teeskennellyllä tyyneydellä:
— No, no — älä nyt raskauta omaatuntoasi, kenelle olet vannonut uskollisuuden ja kuuliaisuuden, sitä tulee rehellisenä miehenä palvella.
— Ja juoda siitä hyvästä, mitä hän tarjoo, jos et ole pelkuri, karjasee joukko perällä hänen oikealle puolellaan vastaukseksi.
Nuorukainen muuttaa vuorostaan muotoa hänkin, kohottaa reippaasti sorean vartalonsa ja menee toisten luo pöydän ääreen.
— Mikä Ruotsin mies voi palvella kahta herraa? kysyy hän.
— Me palvelemme herttuata eikä ketään muuta, hän on meidän herramme, kuuluu yksäänisesti vastaus hänelle.
— Mutta Eerikki-kuningas on Svean valtakunnan voideltu kuningas ja
Suomi on osa Svean valtakunnasta.
— Siitä pidämme viis väliä, herttua on palkannut meidän, häneltä saamme palkkamme ja häntä palvelemme me kunnes joku muu maksaa enemmän.
— Muuten istuu Eerikki-kuningas hyvin horjuvasti kuninkaanistuimellaan, sanoo Peder Rank teeskennellyllä tuntijan vakavuudella.
— Aina siitä saakka kun otti munien myyjän Tukholman torilta, lisää toinen joukosta.
— Kuningas ymmärtää kyllä naisten mielet, sen voitte uskoa, vakuutti kolmas; ei hän antanut itseänsä pettää tuonoin Mons Perssonilta, joka luuli ytimen olevan hyvän, vaikka kuori oli rypistynyt ja ilmoittunut.
— Kiitos lyönnistä, Larsson, mutta minunkaan tupani ei ole täynnä äpärälapsia, joihin yleisö ylenkatseella katsoo. Poika minulla on ja se oikeata laatua, sillä Kreeta ja minä olimme olleet naituna vähintäänkin neljä vuotta ennenkuin hän näki päivän valon.
Hans Ivarsson, sillä se oli sama miehuullinen nuorukainen, jonka ennen olemme tulleet tuntemaan Raaseporissa, oli seisonut hetken tulipunaisena ja kuunnellut kaikkia niitä kokkapuheita, joita nyt kuului sieltä ja täältä — nyt viimein tulistui hän ja lyöden nyrkkiään pöytään niin että kaikki, mitä sillä oli, hypähtivät ylös-alaisin ilmoitti hän paheksumisensa, lausuen samalla:
— Suu kiini kirotut panettelijat, Eerikki-kuningas on kunnon mies ja Svean valtakunta voi ylpeillä omistaessaan kuningattaren, niin lempeän ja hyvän kun Karin on.
Nyt ilmestyi levottomuus sotureissa, kostohuutoja, kirouksia ja herjaussanoja, joihin oluen vaikuttama juoppous antoi maukkaan höysteen, kaikui salissa ja miekkojakin paljastettiin antaakseen, niinkuin sanottiin, vastausta puheesen.
Kuka tietää miten tämä yöllinen välinäytös olisi päättynyt, ell'ei Peder Rank vanhimpana joukossa olisi mennyt väliin ja eroittanut sotahaluisia ja rauhoittaakseen heitä luvannut toimittaa uppiniskaiselle nuorukaiselle tarpeellista rangaistusta. "Vankitornissa" saisi hän kyllä vielä miettiä ken oli herra Turun linnassa.