KUUDESKOLMATTA LUKU.
Kuinka Candide ja Martin illastivat kuuden muukalaisen seurassa ja keitä nämä olivat.
Eräänä iltana kun Candide Martinin kanssa oli menossa ravintolaan, muiden vieraiden joukkoon aterioimaan, juoksi eräs pikimusta mies hänen jälkeensä, tarttui häntä käsivarteen ja sanoi:
— Valmistukaa paikalla lähtemään; olkaa valmis joka hetki!
Hän kääntyi ja näki Cacambon. Ainoastaan Kunigundan näkeminen olisi voinut tuottaa hänelle iloisemman hämmästyksen. Hän oli aivan tulla hulluksi ilosta, syleili rakasta ystäväänsä ja kysyi:
— Ja Kunigunda on siis myöskin täällä, eikö totta? Missä hän on? Vie minut heti hänen luokseen, jotta saamme yhdessä ilosta kuolla.
— Kunigunda ei ole täällä, sanoi Cacambo, hän on Konstantinopolissa.
— Oi, taivas! Konstantinopolissa! Mutta olkoon hän vaikka Kiinassa, lennän kuin lintu hänen luokseen. Lähtekäämme heti!
— Lähdemme vasta illallisen jälkeen, vastasi Cacambo. En voi nyt sanoa teille sen enempää, olen orja ja herrani odottaa minua. Minun täytyy palvella häntä pöydässä. Älkää olko siitä tietävinänne mitään. Syökää ja olkaa valmis ja varuillanne.
Candiden sydän löi riemusta ja tuskasta. Hän oli ihastuksissaan siitä, että jälleen oli nähnyt uskollisen asioitsijansa, mutta hämmästynyt siitä, että tämä oli orjana. Kunigundan jälleennäkemisen ajatus täytti kokonaan hänen mielensä, hänen sydämensä sykki levottomasti ja kaikki meni hänen päässään sekaisin. Tässä mielentilassa hän istuutui pöytään Martinin kanssa, joka aivan kylmäverisesti seurasi näitä seikkailuja. Pöydässä istui jo ennestään kuusi muukalaista, jotka olivat tulleet Veneziaan karnevaalia viettämään.
Cacambo, joka hoiti juomanlaskijan virkaa eräälle muukalaisista, kuiskasi tämän korvaan aterian päätyttyä:
— Sire, Teidän Majesteettinne voi lähteä, milloin vain haluaa, laiva on lähtövalmis.
Nämä sanat sanottuaan hän poistui.
Muut vieraat katselivat toisiinsa hämmästyneinä, mutta eivät sanoneet sanaakaan.
Heti senjälkeen lähestyi eräs toinen palvelija herraansa ja sanoi:
— Sire, Teidän Majesteettinne vaunut odottavat Paduassa ja parkki on kunnossa.
Isäntä viittasi kädellään ja palvelija poistui.
Kaikki pöytävieraat katsahtivat vielä kerran toisiinsa ja näyttivät entistään hämmästyneemmiltä.
Kolmas käskyläinen lähestyi nyt kolmatta muukalaista ja sanoi:
— Sire, uskokaa minua, Teidän Majesteetillenne ei ole hyvä viipyä täällä kauemmin. Asetan kaikki lähtökuntoon. —
Ja samassa hän hävisi.
Candide ja Martin olivat silloin varmat siitä, että tämä oli jonkinlaista karnevaalipilaa.
Neljäs palvelija sanoi neljännelle herralle:
— Teidän Majesteettinne voi lähteä milloin vain tahtoo.
Ja hän meni sen sanottuaan pois niinkuin muutkin.
Viides pikentti sanoi samat sanat viidennelle herralle. Mutta kuudes puhui aivan erilaisessa äänilajissa kuudennelle muukalaiselle, joka juuri sattui istumaan Candiden vieressä, hän sanoi nimittäin:
— Saakeli soikoon, sire, täällä ei enää tahdota antaa velaksi mitään Teidän Majesteetillenne eikä minullekaan, ja meidät voidaan vielä tänä yönä passittaa vankeuteen, niin että minun täytyy katsoa tässä eteeni, hyvästi!
Kun kaikki palvelijat olivat hävinneet, istuivat nuo kuusi muukalaista ja Martin ja Candide hyvän aikaa aivan äänettöminä.
Vihdoin Candide keskeytti hiljaisuuden.
— Hyvät herrat, sanoi hän, onpa tämä omituista pilaa! Minkätähden te kaikki olette kuninkaita? Mitä minuun ja Martiniin tulee, niin täytyy minun tunnustaa, ettemme me ole mitään kuninkaita ollenkaan.
Cacambon isäntä tarttui silloin juhlallisenvakavasti puheeseen ja sanoi italian kielellä:
— Minä en ole lainkaan mikään ilvehtijä, minun nimeni oli Achmed III. [Sulttaanina (1703-1730). Janitsaarit ollen tyytymättömiä hänen sotaiseen hallitukseensa pakottivat hänet luopumaan hallituksesta, ja hän kuoli vankeudessa 1736. Saman sulttaanin luona sai Kaarle XII turvapaikan.] Olen ollut suursulttaanina monta vuotta; syöksin veljeni valtaistuimelta ja veljenpoikani syöksi minut. Kaikki visiirini teloitettiin ja itse saan riutua lopun elämääni vanhassa haaremissa. Kuitenkin sallii veljenpoikani, suursulttaani Mahmud minun joskus terveyteni vuoksi lähteä pienelle matkalle ja sentähden olen nyt tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Achmedin vieressä istuva nuorukainen alkoi sitten puhua ja sanoi:
— Minun nimeni on Ivan ja minä olen ollut kaikkien venäläisten itsevaltias. [Ivan VII, erotettiin hallituksesta yhdenvuotiaana, murhattiin 1764, kolme vuotta Candiden ilmestymisen jälkeen.] Minut syöstiin valtaistuimelta jo silloin kun makasin kehdossa. Isäni ja äitini suljettiin tyrmään ja itse olen saanut kasvaa vankilassa. Välistä saan vanginvartioitteni seurassa vähän matkustella ja sentähden olen nyt täällä Veneziassa karnevaalia viettämässä.
Kolmas sanoi:
— Minä olen Kaarle Edvard, Englannin kuningas. [1688 karkoitetun Kaarle II:n poika, joka ranskalaisten avustamana teki muutamia epäonnistuneita maallenousun yrityksiä Englantiin; kuoli Roomassa 1788.] Isältäni perin oikeudet kruunuun ja olen siksi käynyt sotaa niiden puolesta. Kahdeksalta sadalta liittolaiseltani on suorastaan revitty sydän ulos rinnasta ja pommitettu heitä sillä poskille. Minäkin olen istunut vankeudessa. Nyt olen menossa Roomaan tervehtimään kuninkaallista isääni, joka myös samoin kuin minä ja iso-isäni on valtaistuimeltaan syösty. Näin olen joutunut Venezian karnevaalijuhliin.
Neljäs ryhtyi nyt puheisiin ja sanoi:
— Minä olen Puolan kuningas. [August III, Saksin vaaliruhtinas, 1733 valittu Puolan kuninkaaksi, karkoitettu valtakunnastaan seitsemänvuotisen sodan aikana.] Huonon sotaonnen vuoksi olen kadottanut perintömaani ja samanlaiset vastoinkäymiset kohtasivat myös isääni. Alistun Sallimuksen tahdon alle samoin kuin sulttaani Achmed, keisari Ivan ja Kaarle-Edvard, joille kaikille Jumala suokoon pitkän ijän! Ja minä olen tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Viides sanoi:
— Minä olen myöskin Puolan kuningas [Stanislaus Leczinski, 1704 valittu Puolan kuninkaaksi, pakeni Poltavan taistelun jälkeen Ruotsiin. 1733 valitsi hänet eräs puolue uudestaan kuninkaaksi, mutta hän ei voinut pitää puoliaan August III:tta vastaan. Luopui kruunusta 1735, sai herttuakunnakseen Lothringin, jota hän hallitsi niin hyvin, että sai lisänimekseen "Hyväntekijä". Kirjoitti filosofisia teoksia ja hänen hovinsa Lunevillessä oli kirjallisten henkilöiden kokouspaikka. Voltaire kirjoitti siellä Zadigin.] ja olen kadottanut valtakuntani kokonaista kaksi kertaa; Mutta sallimus on sensijaan lahjoittanut minulle toisen valtion, jossa olen tehnyt enemmän hyvää kuin mitä kaikki sannaattien kuninkaat yhteensä ovat tehneet Weichselin rannoilla. Minäkin alistun Kaitselmuksen tahdon alle ja olen tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Nyt oli kuudennen hallitsijan vuoro puhua.
— Hyvät herrat, sanoi hän, minä en tosin ole niin korkea herra kuin te kaikki muut, mutta siitä huolimatta olen ollut kuningas yhtä hyvin kuin kukaan teistä. Minä olen Teodor, ja minut on kerran valittu Korsikan kuninkaaksi. [Parooni Teodor von Neuhof (1686-1756) auttoi korsikalaisia 1735 vapaustaistelussa Genuaa vastaan, mutta hänen täytyi paeta sieltä jo seuraavana vuonna. Nousi jälleen 1747 Korsikan rannalle, mutta ei saavuttanut menestystä. Hän lähti sitten Lontooseen, jossa hänet pantiin velkavankeuteen.] Minua on kerran nimitetty teidän majesteetiksenne ja nyt minua tuskin viitsitään puhutella herraksi. Olen lyöttänyt rahaa ja nyt minulla ei ole niin pennin pyöreää. Minulla on ollut kaksi valtiosihteeriä käytettävänäni ja nyt on minulla tuskin edes palvelijaa. Olen istunut oikealla valtaistuimella ja kuitenkin olen pitkän aikaa saanut virua Lontoossa vankilan oljilla. Ja pelkään pahasti, että minua täälläkin odottaa sama kohtalo, vaikka olen samoin kuin kaikki muutkin Teidän Majesteettinne tullut Veneziaan karnevaalia viettämään.
Nuo viisi muuta kuningasta kuuntelivat tätä puhetta jalomielisellä myötätuntoisuudella. Jokainen heistä antoi kuningas Teodorille kaksikymmentä sekiiniä pukujen ja paitojen ostoon.
Candide lahjoitti hänelle kahden tuhannen sekiinin arvoisen timantin.
— Kuka hän on, sanoivat nuo viisi kuningasta, tuo yksinkertainen moukka, jolla on varaa antaa sata kertaa enemmän kuin kellään meistä ja joka lisäksi vielä tekee sen?
Kun he nousivat pöydästä, tuli heitä vastaan neljä vastasaapunutta pikkuruhtinasta, jotka myöskin olivat huonon sotaonnen vuoksi kadottaneet valtakuntansa ja jotka sentähden tulivat Veneziaan karnevaalia viettämään.
Mutta Candide ei kiinnittänyt enää minkäänlaista huomiota näihin uusiin tulokkaisiin. Hän ei ajatellut mitään muuta kuin että miten hän niin pian kuin suinkin pääsisi Konstantinopoliin rakasta Kunigundaansa tapaamaan.