KYMMENES LUKU.
Missä kurjassa kunnossa Candide, Kunigunda ja eukko saapuvat Cadiziin ja kuinka he lähtevät laivamatkalle.
— Kukahan on voinut varastaa minun tukaattini ja timanttini! sanoi Kunigunda itkien. Millä me nyt elämme? Mitä teemme? Mistä nyt löydän sellaisia inkvisiittoreita ja juutalaisia, jotka antavat minulle uusia sijaan.
— Valitettavasti, sanoi eukko, epäilen kovasti erästä kunnianarvoista fransiskaani-isää, joka viime yönä nukkui kanssamme samassa majatalossa Badajozissa. Jumala minua varjelkoon langettamasta liian äkkipikaista tuomiota, mutta hän kävi kaksi kertaa meidän huoneessamme ja lähti matkalle kauan ennen meitä.
— Niin, huokasi Candide, hyvä Pangloss todisti minulle usein, kuinka kaikki maallinen hyvä on kaikkien ihmisten yhteis-omaisuutta ja kuinka jokaisella on siihen yhtä suuri oikeus. Näitä periaatteita seuraten olisi tuon fransiskaanimunkin kuitenkin pitänyt jättää meille sen verran, että olisimme voineet päättää matkamme. Teillä ei ole siis enää yhtään mitään, kaunis Kunigundani?
— Ei niin killinkiäkään, vastasi hän.
— Mikä nyt neuvoksi? sanoi Candide.
— Myykäämme yksi hevosista, sanoi muori. Minä istun satulassa neidin takana, vaikkakaan en voi istua kuin yhdellä takapuoliskollani, ja siten pääsemme kuitenkin Cadiziin.
Samassa ravintolassa oli muuan benediktiinipriori; hän osti hevosen pilkkahinnasta. Candide, Kunigunda ja muori jatkoivat sitten matkaansa Lusenan, Chillaksen ja Lebrixan kautta ja saapuivat vihdoin Cadiziin.
Täällä varustettiin paraikaa laivastoa ja koottiin sotaväkeä ampumaan järkeä Paraguayn kunnianarvoisiin jesuiitta-isiin, joita syytettiin siitä, että he lähellä Pyhän Sakramentin kaupunkia olivat yllyttäneet erästä heimoa kapinaan Espanjan ja Portugalin kuningasta vastaan.
Candide, joka oli ollut bulgarialaisessa sotapalveluksessa, antoi tuon pienen sotajoukon kenraalille näytteen bulgarialaisesta äkseerauksesta ja teki sen niin suurella siroudella, nopeudella, taidolla, ylevyydellä ja notkeudella, että hänen käsiinsä uskottiin erään jalkajoukko-osaston ylin johto.
Hän oli siis nyt kapteeni; ja hän astui laivaan mukanaan nti Kunigunda, muori, kaksi palvelijaa ja ne molemmat andalusialaiset hevoset, jotka aikoinaan olivat kuuluneet Portugalin hra suurinkvisiittorille.
Laivamatkalla he keskustelivat paljon Pangloss-paran filosofiasta.
— Me olemme nyt matkalla toiseen maailmaan, sanoi Candide; epäilemättä on tämä maailma juuri se, jossa kaikki on hyvin, sillä täytyypä myöntää, että tämän oman maailmamme fyysillisissä ja moraalisissa olosuhteissa voisi löytyä yhtä ja toista valittamisen aihetta.
— Rakastan teitä kaikesta sydämestäni, sanoi Kunigunda, mutta mieleni on vielä aivan järkytetty kaikesta mitä olen nähnyt ja mitä olen kokenut.
— Kaikki käy kyllä hyvin, vastasi Candide. Tämän uuden maailman merikin on jo paljon ansiokkaampi kuin meidän Europamme meret; se on tyynempi ja tuulet ovat tasaisempia. Varmasti on tämä uusi maailma paras kaikista mahdollisista maailmoista.
— Suokoon Jumala, että niin olisi, sanoi Kunigunda, mutta minä olen tässä vanhassa ollut niin hirvittävän onneton, että sydämeni melkein kieltäytyy enää mitään toivomasta.
— Kaikki tässä valittavatkin! tokaisi muori, eikä teistä kukaan sentään ole kokenut sellaisia onnettomuuksia kuin minä.
Kunigunda oli vähällä purskahtaa nauruun ja hänen mielestään tämä kelpo muori oli kovin leikillinen väittäessään olevansa onnettomampi kuin hän.
— Ohoh, muori-kulta, sanoi hän, ellette nuoruudessanne ole tavanneet kahta bulgarialaista ja tullut kahdesti raiskatuksi, ellette ole saanut kahta puukon-iskua vatsaanne, ellei teiltä ole hävitetty kahta linnaa, ellei teiltä ole silmienne edessä murhattu kahta äitiä ja kahta isää ja ellette ole nähnyt kahta rakastajaanne ruoskittavan autodafee-juhlallisuuksissa, niin en ymmärrä, että voisitte onnettomuuksissa millään lailla kilpailla kanssani. Ottakaa vielä lisäksi huomioon, että olen synnynnäinen paroonitar, jolla on seitsemänkymmentäkaksi polvea esi-isiä, ja kuitenkin olen ollut kyökkipiikana.
— Neitiseni, vastasi vanhus, te ette tunne minun syntyperääni; ja jos näyttäisin teille takapuoleni, niin ette puhuisi, niinkuin nyt puhutte, vaan ottaisitte takaisin sananne.