III. ROOMASSA.
Rooma, humajoitseva kaupunki, Rooma, Capitoliumin ja ylpeitten forumien kaupunki!
Maailman sydän on mahtava Rooma, kirjavana kohisee liike sen kaduilla, ja vilinöivänä elämänä ovat marmoripeittoiset forumit. Mutta maailman hallitsijakin on mahtava Rooma, ja ylpeänä katselee korkea Capitolium ihmisiä ja liikettä häilyvän kaupungin ylitse, ja vakavina seisovat liikkeenä vellovain forumien vierillä temppelien juhlalliset ankarat ryhmät.
Rooma, suuri ja valtaava Rooma, jossa elämä lakkaamattomana huumauksena kohisee, ylpeä ja ankara Rooma, jonka ylitse näkyvät Capitoliumin ja Colosseumin vakavat haahmot ja forumien korkeat triumfipylväät, sinä, ikuinen Rooma seisot lannistavana ja huumaavana suuruutena ihmisen edessä ja mielikuvitus jäykkenee ja kuuroutuu elämäsi ylt'yleisessä kohinassa. Mitättömänä käyskelee ihminen elämäsi alinomaisessa virrassa ja tyhjäksi kutistuu hän temppeliesi ja palatsiesi ylpeän lannistavan suuruuden keskellä.
Rooma, maailman kaupunki ja maailman hallitsija, yhtämittaisena kohinana humajoitsee elämä siinä kaupungissa ja yhtämittaisena toimeliaana hälinänä pauhaavat päivät siellä, mutta kylmänä ja käskevänä nousee se temppeliensä ja palatsiensa ylpeänä seisontana ja unohtaa jäätyneesti, ikäänkuin hetken mitättömän humun, koko itsessään tulvivan elämän paljouden ja ylenee pylvästemppeleineen ja ankaroine palatsineen kuin toisen iäisempänä kestävän elämän haahmona, joka kylmänylpeänä kohoo sen kaiken huuhtoilevan hetken elämän ylitse. Mahtava Rooma, ikuinen Rooma, maailman kylmä ja käskevä marmorihallitsijatar!
Mutta ankaran ja ylpeän Rooman, elämänä hälinöivän ja alinomaisena toimeliaisuuden virtana humuilevan Rooman, jonka kuurouttavassa kohinassa ihminen kuin säikähtyy mitättömäksi ja ikäänkuin lamautuu kokonaisuuden huumeeseen, sen Rooman ympärillä uneksuvat levon hiljaiset kaupungitkin, joissa tyyneyden uneksunta hiipii ihmisen ylle, ja joiden rauhassa ihminen keinuu sieluksensa. Siellä on puistoinen Tibur, jossa lehdiköt verhoavat marmorihuvilain kirkkaita pilariryhmiä ja jossa kukoistavain pensastojen ja suihkuavien lähteitten vierillä kuvapatsaat valkeina välkkeilevät ja marmorireunustaiset lammikot hopeanheljinä kimaltelevat. Siellä on kirkas Antium, joka peilailevana sinenä avauvan lahtensa ympärillä ylenee rakennustensa heleänä marmorikuorona, avonaiset pilarirakennuksensa selkeästi kuvastelevina meren heijailevaan syliin. Ja itse Roomassakin, kun astuu katujen hälinöivästä elämästä arvokkaana ja suljetun ankarana seisovan rakennuksen piiriin, on kuin samassa lipuisi toiseen hiljaisuutena ja tyyntymyksenä huminoivaan elämään, sammunut on silloin silmänräpäyksessä aistimista katujen huumaava elämä ja liike, hiljaisuutena ylenee ihmisen yllä ja ympärillä atriumin tyyni pilaristo, jonka keskellä kirkas suihkulähde heläjöivänä soi, taampana aukenee koko rakennus levollisena pilarien ryhmänä, taustassa näkyy hiljainen puisto, jonka vihantaa aurinko ihanasti valaisee. Tyyntä ja hiljaista on siellä pilarien keskellä, tuudittuvana tyyntyy ihminenkin, on kuin sammuisi muistosta se ulkopuolella hälinöivä elämän huume ja kuin sointuisi seisahtumaan siihen hoikkina ylenevien pilarien keskelle, sulaneena yhdeksi, ylennettynä näkyväksi kuvaksi oman, heikosti hohtavassa marmoripermannossa paaltavan kuvastuksensa kanssa allaan.
Roomassa, humajoivan elämän ja lannistavan suuruuden kaupungissa, Roomassa, jonka valtaavassa humussa ihminen hupenee mitättömäksi kuin hitunen, siellä on ihmisellä lepäävän rauhankin ja kuvastelevan tyyntymisen sija. Roomassa, huimaavassa miljoonakaupungissa, jossa ihminen hälvenee ympärillään hälinöivään elämään olemattomaksi kuin pisara meren syliin, siellä voi ihminen hiljetä sielunsa rauhan temppeliksikin, ja sointua sielunsa tyyneydeksi. Roomassa, Capitoliumin ja Colosseumin kaupungissa, ankarain temppelien ja marmoripeittoisten forumien kaupungissa voi ihminen tuudittua rauhansa silmänräpäyksiinkin ja kasvaa sielunsa suloushetkiin.