V.
Niin on ihmisen sydän niinkuin kukkanen, joka kedolla keinuu ja iloitsee itsestänsä, kun sillä ovat täydet lehdet, ja kun se ne täydet lehtensä on auki avannut. Tai niin on ihmisen olo kuin avoimen taivaan, joka tuulet ottaa syliinsä, vaikka ne mistä tulisivat, ja aina täytettynä humisee ja hulmuu. Sillä ihmisen mieli on niinkuin viritetty kannel, jonka hennoinkin kosketus tuhannesti väräjämään saa.
Eikä ihminen mitään muuta ole kuin sitä, mitä hän yhtenä hetkenä on. Sillä kun silmä näkee sinisen taivaan, niin on sininen taivas mielessä, eikä muuta muista kuin suuren ja avoimen ilon, joka rinnassa kukoistaa. Tai kun rinnan lävitse tuska leikkaa, niin on olo paljas tuska, eikä elämässä muuta näe, kuin selvän hädän huudon. Sillä mitä yhtenä hetkenä on, ei sitä toisena muista, ja eilinen päivä on kuollut ääni, ja mitä mennyt on, se on niinkuin kielettömän kulkusen soitto. Mutta mitä nyt on, ja mikä silmän nyt täyttää ja sydämessä elää, se rinnan vangitsee, ja oleva hetki ihmisen viritetyssä rinnassa kajaa.
Minä iloitsen puusta, kun se minun silmääni tulee, ja kun minä näen sen maasta kasvavan, ja omassa rinnassasi minä tunnen, kuinka se hiljaisessa ja väkevässä riemussa solakkana nousee, ja minä iloitsen, kun minä maata katson ja näen kuinka se on levitetty minun silmieni eteen niinkuin väkevyyden perustus; ja jos minä ruohoa jalkojeni edessä katson, kun se on pehmeä ja kun hyönteiset sen varjossa kävelevät, ja jos minä silmäni nostan ja heitän niityn ylitse, joka on kukkasista keltainen ja valkoinen, niin että sille on kuin lämmin ja tuoksuva peitto levitetty, niin on se näkö kaikki minulle paljaaksi riemuksi, ja minä tunnen sydämeni siitä tulvivan, mikä minun silmäini edessä elää. Tai kun tuska on minun löytänyt ja lyönyt, niin että minä itseeni käännyn ja mieleni haavan ympärille itseni suljen, niin että maailma ulkopuolellani minun silmistäni sammuu, niin läpitsensä senkin hetken tuntee, ja pohjaan asti tuskansakin elää, niin että tuska tulee sydämen elämäksi.
Sillä ihminen elää, ja elämä eletään joka silmänräpäys. Ja joka silmänräpäys on ihmisen elämä kokonaisesti, ja joka silmänräpäys ihminen elämänsä pohjaan asti elää. Sillä maailma on se, mitä hetkessä ihmisen silmään tulee, ja hetkessä on ijäisyys, ja elämä ja kaikki, ja hetkessä ihmisen silmä juo ja ihmisen sydän tykähtää.
Näin minä sentähden elän ja elää tahdon. Sillä minä tahdon minun elämästäni joka silmänräpäyksen elää. Ja minä tahdon täyden taivaan nähdä, ja selvän kirkkauden silmilläni juoda, ja sitte tahdon minä paljaan valkean suonissani tuntea, sillä sitte minä tiedän, että minä elänyt olen. Ja muu elämä olisi surkastus ja pieni vaiva ja tukala tomun hengitys; ja joll'ei joka hetki saisi täytenä oloansa elää, niin silloin olisi niinkuin itsensä kadottanut ja niinkuin omasta elämästään eksynyt. Mutta nyt tahdon minä elämän niin elää, että minä siitä juovun, ja minä tahdon sen täysin siemauksin ottaa, niin että minä sen syvyyksien hivelyn omassa rinnassani tuntea saan.