XI.
Minä muistelen … sillä kun minä ajattelen itsessäni, niin minä olen ennenkin elänyt, ja minun menneestä elämästäni nousee tuoksuja niinkuin kukkasmaasta, ja minä olen herkytetty muistojani muistamaan nyt.
* * * * *
Te Siionin tyttäret, kuinka te soittelitte kun teidän sankarinne tuli, hän joka oli Goliatin lyönyt. Sillä Israelin sotajoukko palasi ja sen yllä liehuilivat voiton viheriät palmut. Minä silloin sen sotajoukon edessä ratsastin ja ylpeästi nosteli minun ratsuni päätään. Ja kun minun takanani sotajoukko kohisi ja maa askelten väkevästä poljennasta vavahteli, tunsin minä rintani levittyvän, sillä minä olin Goliatin lyönyt, ja minun käteni oli Israelin vihollisen maahan sortanut, ja nyt minä Israelin voittavan sotajoukon edessä ratsastin ja Jerusalemia lähestyin, jossa minä tiesin kansamme meitä odottavan.
Kun sitte Jerusalem meidän eteemme nousi ja sen tornit häälyvien lippujen ja vehreitten lehtien alla olivat ja musta kansan paljous sen muurien harjat ja toistensa takana nousevat katot peitti niin että kaupunki siinä huojui ja heilui, niin vavahti minun sydämessäni, kun minä yksin siinä rivien edessä ratsastin ja kaikkien silmien edessä valuttavia portteja kohden ajoin, mutta minä nousin suoremmaksi satulassani ja kannustin hevostani, niin että se viskasi päätään taaksepäin ja heilahutti paksua harjaansa. Suunnattomat olivat rivit takanani, ja askelten kohinassa kumahteli voiton poljenta, ja laulu, joka takaani rivien pohjalta pidättämättömänä nousi, oli voiton rajaton laulu ja väen paljoudesta edessä humisi ilma ympärillä. Silloin korkeat portit minun silmissäni himersivät, takana häämötti suora ja kukiteltu tie, ja kahden puolen sitä vallettui tiheä ihmisseinä. Mutta taampaa tieltä valutti valkoinen naisten parvi minua kohden. Ja kun minä ajoin portista sisään, niin helähtivät harput soimaan ja huilut helisemään ja ne valkoiset naisten parvet liikkuivat minua kohden. Niillä naisilla oli kukkasia käsissä, muutamalla yksi ainoa suuri helottava kukkanen, toisilla kukkaskimppu kummassakin kädessä, heillä oli valkoiset vaatteet kaikilla, ja kun he tulivat minua kohden, niin oli se kuin utua. Sitte rupesi satamaan kukkasia minun päälleni, sillä he rupesivat heittämään kukkasiansa minulle; niitä tuli silmille ja rinnalle, viimein minun täytyi nostaa kilpeäni hiukan suojatakseni itseäni niiltä, niin että ne kahisivat kilven kiiltävää kylkeä myöten ales hevosen jalkoihin, niin että se kahlasi kukkasten keskeltä ja nosteli jalkojansa, sitte se suihkasi yhden kukkasvihon suuhunsa, ja pudisteli sitä hampaissaan. Minun mieleni rupesi asettumaan, ja minä päästin kypärin nauhan leukani alta vallalleen ja otin sen päästäni ja annoin hiusteni liehua valloillaan. Sitte minä katselin ympärilleni ja minä ilostuin, kun minä niitä kierteleviä parvia katselin. Käsikädessä ne siinä liehuilivat minun edessäni, mustat hivukset ilmassa vapaina ja valkoiset puvut ympärillä hulmumassa. Siinä ne hupenivat minun tieltäni pois, kun minä eteenpäin ratsastin, ja tanssivat minun edestäni. Minä tulin iloiseksi, sillä he olivat kaikki niinkuin he olisivat olleet minun tuttaviani, ja minun teki mieleni antaa heille kättä jokaiselle, sillä heidän silmänsä katselivat niin iloisina minua. Yhden silmät olivat vallattomana hymynä, mutta ei hän katsonut minua eikä toisiakaan kohden, iloitsi vaan ja taputti käsiään yhteen, kun silmät jonkun kanssa yhteen sattuivat; toisen posket hänen vieressään olivat iloisissa kuopissa, kun hän kulmiensa alta, ikäänkuin katsettansa salaten, minua katseli; heidän kummankin takana näkyi kolmas, sen silmät lepäsivät silmänräpäyksen verran totisina minun päälläni, mutta kun hän huomasi minun katsovan häntä, lensi hän punastuvaksi, ja riensi ottamaan kahta viereistään kädestä ja niiden kanssa pois lentämään, mutta mennessään katsoi hän vielä olkansa ylitse taakseen ja punastui toisen kerran, kun hän näki minun vieläkin häntä katselevan, minä olisin suudellut häntä keskelle sitä punastuvaa poskea. Silloin lensi iso kukkasvihko minua päin silmiä, ja kun minä taas rupesin näkemään, niin nauroivat kaikki ympärillä, mutta minä kostin yhdelle, joka kaikkein enimmän nauroi, ja sieppasin kukkaset siltä, ja ajattelin sitaista häntä itseänsäkin uumilta ja nostaa kanssani hevosen selkään, mutta hän sai kierretyksi itsensä irti käsistäni ja juoksi pois, ja vasta kun hän jonkun matkan päässä oli, kääntyi hän ympäri ja katseli minua heleästi nauraen ja hengitti nopeasti. Hän olikin kaunein ja iloisin kaikista, ja minä ajattelin ottaa hänen kiinni vielä, kun hän sieltä toisten takaakin vielä nauroi, enkä minä olisi pitänyt väliä, vaikka minä olisin häntä ihan keskelle suuta suudellut, mutta sitte tuli jo, ennenkuin minä häntä sain kiinni, toisia minun silmiini, enkä minä enää muistanutkaan ajatella sitä, kuinka notkeasti hän oli levännyt minun käsivarrellani, ennenkuin hän siitä pois sai itsensä kierretyksi. Ja sitte oli taas kaikki minun silmissäni paljasta tanssivaa humua ja hymyileviä silmiä ja tuoreita poskia, joille veri nousi ja laski raikkaina kukkasina, enkä minä koko siitä illasta muuta muista. Ja kun minä sitä vieläkin muistelen, niin menevät minun silmäni valuiseen hymyyn.
* * * * *
Kun minä sitte olin kuningas, ja minun mieltäni veti kaukaisiin maihin, niin on minulla siitä toisia muistoja. Sillä kun minä sotajoukkojeni kanssa olin liikkeellä ja vieraitten maitten keskellä olin, niin öisin kun minä yksin jäin ja kun voiton hyminä ympäriltäni vaikeni, niin istuin minä valveilla ja katselin yötä, ja minun mielelläni lepäsi tumma kaiho, ja oli, ikäänkuin minä olisin kahta kättä halajoinnut, jotka minun kaulani ympärille kiertyisivät, ja ikäänkuin minun huuleni olisivat hakeneet kahta lämmintä huulta…
Kun sitte päivä valkeentui, ja minun sotajoukkojeni ilo taas eteenpäin pauhasi, ja kun uudet kaupungit viheriäisten lehdikköjensä keskeltä eteen nousivat ja idän kuninkaat palmuja heilutellen vastaan tulivat ja minut kaupunkeihinsa veivät ja polvistuen johtivat minut palatsiensa korkeista ovista sisään, niin kun ilta tuli, ja minä loistavassa salissa ylhäisellä istuimella istuin ja kuninkaat minun kummallakin puolellani, niin käskin minä soittajat soittamaan, ja annoin ruhtinatarten eteen tulla ja tanssia.
Kun sitte ympärillä humu heräsi, ja soitto korkeissa holveissa kajailemaan rupesi, ja kun naisten ilmaiset ryhmät rupesivat iloisten pilarien välistä liehuilemaan esiin, niin olin minä alallani ja pysyin sanattomana. Ne parvet olivat niinkuin valkoiset pilvet, kun ne tulivat, ja kepeä hulmunta nousi silmien eteen niistä. Soitto humuili niiden tullessa valuisesti ja ikäänkuin olematonta tavoitellen, mutta sitte se löysi itsensä ja sen kohina syventyi. Sen syventyvän soiton mukana lähenivät tanssijain parvet, ne tulivat tanssin sylissä silmään, kiertelevät käsivarret paljastuivat siitä vaalevasta hulmunnasta, sitte minä näin silmät, ja niiden silmien loisto oli totinen ja ne hohtivat suorasti minua kohden, ja heidän keskeltään hulmahteli tuoksu, joka oli hyvä ja raskas, ja kun se hiveli minun poskiani, niin minä hengitin sitä. Minä hengitin sitä hiljaa ensin, ja koetin olla tyyni ja kylmä. Siinä itseäni pidätellen, minä kuuntelin, kuinka soiton kohina paisui ja nousi, ja sitte minä sisässäni ikäänkuin aukenin, ja minussa heräsi painava halu vetää rintani täyteen sitä tuoksuavaa ilmaa, ja antaa itseni huumahtaa sen soiton mukaan, enkä minä enää missään olisi itseäni vastustaa tahtonut. Nyt minä näin rinnat, jotka vavahtelivat harsojen alla, ja minä näin uumat, jotka taipuilivat tanssin käänteissä ja kaikki oli kuuma ja tummassa vauhdissa lentävä pyörre, ja kaikki silmät paloivat minua kohden, ja se palo oli totinen ja syttyvä, niin että minä värähdin itsessäni, kun minä niiden silmien katsannon kohdeni tunsin. Kun minä siinä kuulustelin, niin en minä pysynyt istumassa enää, vaan nousin seisomaan, ja minä vapisin hiukan. Sillä se soitto tuli nousussaan, niinkuin väkevä valli ja silmät ummessa ja kädet kurotettuina olisi sen haltuun itsensä heittänyt ja sen kantamaksi itsensä jättänyt, mutta kun se laski, niin sen lasku oli paljas hekuma, joka värisi, ja tainnuksissa sen syliin vaipui. Vielä kerran minä vedin rintani täyteen sitä raskasta ja tuoksuvaa ilmaa, joka leyhyi ympärillä niinkuin hivelevä usva, ja sitte oli silmissä enää vaan notkuva pyörre ja kuuma lento. Silloin huumahti mieli ja minä horjahdin yhden askelen eteenpäin, mutta sitten minä jo tulin juosten istuimen portaita alas ja seisoin keskellä pyörryttävää tanssia. Yhden silmänräpäyksen minä katsahdin ympärilleni, ennenkuin minä itseni jätin, mutta sitte katosi kaikki silmistä, enkä minä muuta muista kuin kuumottavan posken, jota vastaan minun poskeni hiipi ja lämpimän rinnan, joka vavahdellen taipui minun rintaani vastaan. Ja sitte oli, ikäänkuin minä olisin lentänyt pois, ja niinkuin minä olisin syviä ulappoja sukeltanut, joissa ei mitään tietoa ole.
* * * * *
Kun minä sitä kaikkea ajattelen, niin minun sydämeni on niinkuin kukkastarha, ja monta tunnetta on sillä kukostanut, niin että sen muistoista kasvaa tuoksu, joka nousee päähän niinkuin väkevä viini. Oh, sillä monta muistoa minussa virkoo, ja minä elän muistoissani elämäni uudestaan rinnassani, niinkuin minä nyt vasta sen eläisin.
Mutta katso, nyt vasta minä sentään tiedän, mitä rakkaus on. Sillä rakkaudessani minä muistamaankin opin. Ja rakkaus on väikkyvä kangastus ja etäisyyden uni ja mielen sulanut sointu, mutta sitte on rakkaus vielä niinkuin punertavan veren rusko ja lämmin suihku.