XLIII.
Voi, sillä nyt en minä enää mihinkään pääse Bathsebaa ajattelemasta. Sillä nyt ne ajatukset ovat tulleet takaisin, ja nyt minä olen niiden haltuun jätetty ja ne ovat ottaneet minun niinkuin oman saaliinsa.
Oh, minä en kestä ilman Bathsebaa olla, ja minä menehdyn sydämeni halajoimisen alle. Voi, sillä minun on kuuma ja raskas olla, ja kun minä pimeässä yössä yksin vuoteellani makaan, niin oijennan minä käteni kuumottavalta rinnaltani ulos Bathsebaa hakemaan, ja kun minä oijennan ne, niin minun vierelläni on tyhjää ja peitto vaan polttaa minun kuumeisten käsivarsieni päällä.
Voi, minun oloni on kääritty suureen hätään, ja minä olen sisällisessä palossa, joka on selvä valkea, eikä sillä ole sammuttajaa. Minun tekisi mieleni heittää itseni suulleni ja hengittää, niin että minä suupielilläni tuntisin kuumottavan hengitykseni, ja minun tekisi mieleni suullani maata, ja pusertaa rintaani kovaan lattiaan, sillä minun sisälläni on pakotus, joka saattaa minun heittelemään itseäni, niinkuin kuumeisen sairaan.
Oh, sillä rakkaus on ottanut minun ja rakkaus on lyönyt minun, ja rakkauden käsissä minä kidun, niin että minä huudan sen alla. Oh, sillä hirmuista on joutua elävän Jumalan käsiin.