XX.
Antakaa nyt sodan soida ja antakaa torvien kovan äänen nousta, sillä tänne minä olen tullut humua hakemaan, ja unhotusta sydämeni painavassa vaipumuksessa.
Minun sotajoukkoni minun silmieni edessä, teidän eteenne minä lennätän, levittäkää laineilevat parvenne minun eteeni ja peittäkää lakeat maat edessä niin kauas kuin silmä kantaa, sillä minä tahdon nähdä minun voimani, jonka humu taivaaseen asti nousee, ja minä tahdon silmilläni minun väkevyyteni näyn nähdä, sillä minä tahdon itseni huumata ja ajatukseni unhottaa.
Ja te sotajoukot, jotka nyt minun edessäni seisotte, niin ett'en minä silmilläni teidän häälyvien rivienne loppua näe, virittäkää nyt teidän voittolaulunne ja astukaa teidän kajahtelevan laulunne vallattomassa ja väkevässä tahdissa, ja nyt soikoot torvet ja rivit liikahtakoot niin kauas kuin silmä kantaa, sillä me lähdemme nyt ja sodan palon me viemme aavikkojen keinuvan rannan toiselle puolelle, ja minä, teidän kuninkaanne, ratsullani teidän edellänne ajan. Oh, kohise minun takanani, sinä rivien sakea ja loppumaton virta, nyt me kaupungit tieltämme lakaisemme ja valtakunnat olemasta pyyhimme ja idän maiden mahtavat kuninkaat polvillensa taivutamme, ja meidän menomme läpi maailman on oleva palavan valkean vyöry. Oh, sillä lentää, lentää minä tahdon, sillä minun rintani ei salli minun seisahtua. Ja pois, pois minä tahdon, ett'eivät minun ajatukseni minua kiinni ottaisi, sillä jos ne minun saavuttavat, niin ne painavat minun alleen.
Oh, pois nyt, ja kuumeessa tahdon minä elää, ja minä himoitsen sodan punottavan pauhun ympärillä loiskahtelevan, ja sodan meressä minä tahdon kylpeä, niinkuin selvässä hekumassa. Soikaa, soikaa torvet, niin että teidän äänenne ilman täyttää ja taivaankin nostaa, siitä minä itselleni kuuroksi tulen ja lennetään, lennetään läpi maailman kuin valkean puike, oih, sillä ajatukset ottavat minun, jotka ovat vaakavat minun mieleni päällä, niinkuin maan paino haudan päällä, enkä minä tahdo ajatuksiani kuulla, ja minä tahdon itseäni paeta. Pois!