XXVII.
Vielä minulla on yksi rakkauden korkea laulu. Sillä minun silmissäni on suuri näky, ja minun rakkauteni on nostanut minun siihen näkyyn, ja minä näen rakkauden itsensä.
Minä näen sen, ja se on suuri ja väkevä voima, ja se vuotaa itse
Jumalan kädestä, ja se itse on elävä Jumala. Tämmöinen rakkaus on.
Se on pyhä voima, joka elävänä ja väkevänä elämän lävitse käy, ja se on elämän lämmin.
Mutta vielä kirkkaammin nousee minun näkyni minun eteeni, ja minun suuri näkyni huimaa minun päätäni, niin että minä otsaani pitelen. Sillä rakkaus nousee minun eteeni niinkuin elämän kirkastus, ja minä näen, kuinka rakkauden voima heittää elämän ylitse järjestyksen heleät säteet, niin että sisällinen hyminä elämän lävitse käy rakkaudessa. Ja nyt minä näen rakkauden kaikessa, ja minä näen, kuinka sen käden alla maailma muodostuu, ja muodot tasaiseen poljentaan asettuvat. Sillä maailma on paljas rakkauden ilmestys ja kuva, ja rakkaus sen lävitse kaikessa käy. Oh, sillä rakkaus on kaikki ja joka paikassa, ja rakkaus on paino ja pidätyksen voima, ja se on maat paikoilleen vaivuttanut ja vuorten syvät juuret asettanut, ja meret se rantojensa sisäpuolella hallitsee. Oh, sillä rakkaus on oleminen ja järjestys, ja jokaisen se sulkee itseensä ja vetää omaan paikkaansa, ja kun kaikki siihen on tullut, ja kun rakkaus kaikki on sääntänyt, niin sitte asettuu ijäinen lepo ylle, ja se ijäinen lepo on kirkastus ja taivas, ja se on järjestyksen suuri sointu. Oh, sillä minä näen rakkauden niinkuin maailman lain, jonka eteen kaikki taipuu, ja minä tunnen itseni turhaksi tämän minun suuren näkyni edessä, sillä minä näen koko maailman edessäni sointuun pyrkivän, ja minä olen heikko säkene.